5 keinoa saada lisää vapautta

Kaipaatko enemmän omaa aikaa, tilaa, vapaudentunnetta ja ihan konkreettista vapautta elämääsi? Tiedän tunteen. Aivan kuin puolihuolimattomuuksissamme luomme kuitenkin itsellemme erilaisia pakkoja ja rajoittavia tekijöitä elämäämme ja niiden kanssa sitten elelemme, vaikka oikeasti sielumme janoaisi jotain aivan muuta.

Osa näistä saattaa palvella meitä, mutta suuri osa todennäköisesti ei. Tai se mikä on joskus palvellutkin, ei ehkä tee sitä enää. Miten siis murtautua ulos näistä itserakentamistamme rajoitteista ja alkaa ottaa lisää vapauksia omaan elämään?

Kyseenalaista

Mikä ihme siinä on, että luulemme niin helposti, että olosuhteemme ovat jotenkin vääjäämättömiä tai, että joitakin asioita on pakko tehdä tietyllä tavalla tai ylipäätään tehdä.

Pitääkö vaikka joulua viettää aina tietyllä tavalla? Pitääkö työssäkäynti tai toimeentulo järjestää aina tietyllä tavoin? Millä tavalla pitää tehdä kotityöt tai lomailla? Pitääkö haaveilla perheestä ja omakotitalosta? Says who? Entä, jos se ei tunnukaan itsestä oikealta tässä hetkessä?

Itse olen usein mielessäni ja ihan käytännössäkin kapinoinut useita asioita vastaan, joihon joku muu itseni ulkopuolelta on luonut ohjeen, normin tai mallin. Miksi minun pitäisi tehdä niin, jos se ei tunnu minulle sopivan tai natsaavan? Ulkoa annettujen ohjeiden seuraaminen on tuntunut usein hankalalta ja ehkä siksi olen tehnyt monia asioita omalla laillani.

Monessa asiassa olen kuitenkin niellyt myös yhteiskunnassa vallitsevat ajatukset, kuten vankan uskon koulutukseen, tiukkaan työmoraaliin ja loputtomaan vastuunkantamiseen, ”hyvän ihmisen” -mallin ja näihin liittyen olen omaksunut myös tietyn miellyttämispyrkimyksen.

Nyt olen opetellut kuitenkin katsomaan kriittisesti näitäkin ihanteita ja toteamaan, että kyllä se vähempikin saa luvan riittää. Nykyään kuuntelen yhä enemmän itseäni ja sisältäni tulevaa ohjeistusta.

Omat tarpeet ja tunteet ohjaavat oikeaan

Mitä tekisit ihan kaikista mieluiten? Millainen olisi mieluinen työpäivä, vapaapäivä, loma, ihmissuhde, elämä? Kaikkiin näistä voit vaikuttaa, vaikka joskus tuntuukin siltä, että ei voi. Kyse on oman mielemme vankilasta, tavastamme uskoa ja toimia, jostain minkä olemme oppineet ja sisäistäneet.

Jos jokin ei tunnu hyvältä se on merkki siitä, että elämme tai teemme jotakin itseämme vastaan.  Ei kai elämää kuuluu elää ahdistuksissa räpiköiden ja hankalissa olosuhteissa sinnitellen, ainakaan kovin pitkiä pätkiä? Tietoisuus omasta tunteesta ja sen sisältämän viestin analysointi, antaa mahdollisuuden korjata suuntaa ja tehdä muutoksia.

Jos ajatuksesi karkaavat jatkuvasti jonnekin muualle kuin missä olet, pitäisikö tämä viesti ottaa vakavasti?

Jos jokin asia tuntuu vastenmieliseltä useammin kuin mieleiseltä, pitää uskaltaa kysyä voinko muuttaa tätä voinko luopua tästä? Luopuminen voi tuntua aluksi vaikealta, jos on totuttanut itsensä vuosien ajan tiettyihin toimintamalleihin, rutiineihin ja materian omistamiseen. Seuraavassa kerron miksi se kuitenkin kannattaa.

Luovu näistä ja saat tilalle vapautta

1.Luovu turhasta tavarasta

Oi miten tavaran karsiminen nurkista vapauttaa, oletko jo kokeillut? Ehkä aluksi hirvittää, mutta kun vauhtiin pääsee niin helpotus senkun kasvaa. Myy kirpputoreilla, anna hyväntekeväisyyteen tai heitä vain menemään pois turha roina nurkista. Muistot talletetaan sydämeen, mutta itse materiasta voi päästää irti.

Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän kuluu aikaa erilaisten asioiden etsiskelyyn, ylläpitoon, huoltoon jne. Mitä vähemmän kalliita arvotavaroita, sitä vähemmän on huolehdittavaa, vakuutettavaa jne. Voit myös lähteä pitkälle matkalle ilman huolta siitä, mihin saat kaikki tavarasi varastoitua, tai kuinka kalliiksi tämä varastointi tulee. Vapautuu siis myös aikaa, energiaa ja rahaa olennaisempaan.

Lue myös: Matkustelun myötä vähemmän tavaraa ja yksinkertaisempaa elämää

2.Luovu tarpeettomasta kuluttamisesta

Kuluttamisen suitsiminen vapauttaa aikaa ja rahaa jälleen kerran johonkin enemmän tähdelliseen. Mihin oikeasti tarvitsisit rahojasi tällä hetkellä? Johonkin isompaan unelmaan? Shoppailun voi jättää yllättävän vähiin ja näin vapautat aikaa pidemmän tähtäimen tavoitteiden suunnitteluun ja toteutukseen.

Jos käytät rahaa tarpeettomasti mieti mitä tarkoitusta nykyisen elämäntyylin ylläpitäminen palvelee elämässäsi vai onko se vain tapa, joka on vähitellen muodostunut? Kyseenalaista rohkeasti kuluttamisesi, tutki sitä rehellisesti ja mieti meneekö rahasi sellaiseen, joka tekee sinut onnelliseksi ja hyvinvoivaksi tai joka on muutoin välttämätöntä?

Mitä vähemmän tarvitset rahaa peruselämiseen, sitä vähemmän voit myös tehdä palkkatöitä. Jos johonkin investoit, niin investoi itseesi, unelmiisi ja vapaamman tulevaisuuden rakentamiseen.

3.Luovu osasta työtäsi/palkkaasi

Kyllä luit ihan oikein. Jos kuulut niihin, jotka tekevät säännöllistä n. 37,5 tunnin viikkotyöaikaa, saattaisi sinulle olla mahdollista alkaa tehdä lyhyempää työviikkoa tai työvuotta. Niin, voisit hankkia vaikka yhden vapaan kuukauden lisää vuoteen ja tehdä jotain, mistä nautit.

Saisit lisää aikaa itsellesi ja tärkeäksi kokemillesi asioille, ihmisille, matkoille… Lyhennetty työaika tai sitten virkavapaa, vuorotteluvapaa, muu palkaton vapaa?

Rahalliseen ”menetykseen” sopeutuu hyvin nopeasti, kun olet kriittisesti tarkastellut kulutuskäyttäytymistäsi ja elämänlaatu todennäköisesti huomattavasti kohentuu lisääntyneen vapaa-ajan myötä. Tilipussin pieneneminen on lopulta pieni hinta, siitä mitä saa tilalle. Rentoutta, omaa aikaa, ehkä ylimääräinen reissukuukausi?

Voit myös alkaa kiinnittää huomiota työelämäsi laatuun, pyrkimällä sopimaan etätöistä, ehkä suunnittelemaan palkkatyöstä luopumista ja yrittäjyyteen siirtymistä. Tai kehittämään jo olemassaolevaa yrittäjyyttä vapaampaan suuntaan. Voitko ulkoistaa jotain työtehtäviäsi?

Luopumalla vastuullisesta asemasta, palkkatyöstä ja mukavasta säännöllisestä palkasta olen itse saanut tilalle vapauden tehdä asioita itselleni sopivalla tavalla, siellä ja siten kuin itse haluan. Se on vaatinut sopeutumista (ainakin hetkelliseen) taloudelliseen niukkuuteen, mutta laadullisesti olen saanut paljon tyydyttävämmän elämän tilalle.

Lue lisää: Miten sopeuttaa talouttaan muutoksissa

4.Luovu uskomuksesta, että tilanteesi ei voi muuttua

Haaveiletko uusista asioista tai isommista elämänmuutoksista, mutta koet että ”se nyt vain ei ole mahdollista”, koska ->  liuta pätevän kuuloisia (teko)syitä. Niin, uskomme helposti, ”ettemme voi sitä, tätä tai tuota”, ja tämä onkin asia, joka kannattaa kyseenalaistaa aivan ensimmäiseksi.

Ala etsiä tarinoita ja esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat luopuneet omista rajoituksistaan ja alkaneet uskoa, että voivat. Inspiroidu uskomaan, että sinäkin voit alkaa toteuttaa haluamiasi muutoksia, tuntuivatpa ne nyt miten mahdottomilta tahansa. Pieniä askeleita, luottavaisin mielin ja voit vapautua vähitellen elämään enemmän niinkuin haluat. Tämä vaatii sitoutumista, tahtoa ja itsekuria, mutta ei ole mahdotonta.

Itsekin aloin pienin askelin edetä haluamaani suuntaan, vaikka sisäinen puheeni esitti pitkin matkaa monia tekosyitä ja esteitä, miksi en voisi alkaa elää niinkuin haluan. Kun nämä ajatukset pyrkivät estämään etenemistäsi on kysyttävä itseltään, ”miten niin en voi, mikä ihan oikeasti estää?” Usein kyseessä ovat hidasteet eivätkä oikeat esteet.

5 keinoa saada lisää vapautta

5.Luovu suorittamisesta ja päästä irti vanhasta

Tuntuuko, että mitään ei tapahdu ellet sinä ole sitä hoitamassa, tai että asiat voisi tehdä aina hiukkasen paremmin? Olen itse saanut kokea kantapään kautta, että vaikka kuinka yrittää kontrolloida, hallita, suorittaa ja kantaa vastuuta voi olla, että lähinnä vain oma kuormitus ja väsymys kasvaa. Väsyneenä kaipaamasi täydellinen suorite karkaa vain yhä kauemmaksi.

Entäs sitten, jos teetkin jonkin työn tai velvoitteen vain riittävän hyvin tai jätät tekemättä kokonaan? Mitä tapahtuu? Voitko luopua jostain vastuista tai haalimistasi rooleista? Jos vastuutehtävät tai puuhaihmisen roolit eivät tuota enää iloa, vaan tuntuvat taakoilta, on aika jättää ne muille. (Tiedän, ei ole helppoa).

Asiat kyllä sutviintuvat, vaikka itse ei ole jokapuolella hösäämässä tai jos tekee välillä vähän kevyemmin. Luopumalla perfektionismista ja ylitunnollisesta vastuunkannosta vapautat käyttöösi lisää aikaa, voimavaroja ja saat rentoutta päiviin.

Uuden vastaanottaminen edellyttää jostakin vanhasta luopumista. Päästämällä irti vanhasta, voivat uudet asiat, kokemukset ja ihmiset ilmaantua elämääsi. Tee siis tilaa uudelle. Vapaudelle, kokemuksille & elämälle. Innostu siitä mitä kaikkea voitkaan itsellesi mahdollistaa. Luo vapaampaa tulevaisuutta askel kerrallaan!

Millä tavoin muut ovat mahdollistaneet vapaampaa elämää? Inspiroidu vapaustarinoista!

(Visited 594 times, 1 visits today)

4 Comments

  1. Sandra 29/12/2016 at 12:59 pm

    Erittäin hyvä kirjoitus jälleen kerran

    Reply
    1. Rosita Juurinen 31/12/2016 at 10:41 am

      Kiitos Sandra 🙂 Vapauden hurmaisaa Uutta vuotta 2017 sulle!

      Reply
  2. Roope Koivisto 02/06/2017 at 2:16 pm

    Hoi kuin tää onnistuis kuus henkises perhees ?
    Ootan jonkinmoista kommenttia innolla mä en itse oo noin kuuteen vuoteen kuskaillu lapsiani koulun ja kodin välii ?

    Reply
    1. Rosita Juurinen 03/06/2017 at 10:44 pm

      Heippa! Pystysitkö sinä ja tai vaimosi tekemään jotain työtä etänä netin välityksellä? Rakentamaan liiketoimintaa nettiin? Onko teillä mitään sellaista omaisuutta jotain voisitte myydä ja / tai laittaa vuokralle? Ryhtykää ihmeessä siirtämään kaikki mahdollinen raha ei -pakollisesta kuluttamisesta teidän koko poppoon reissukassaan. Vuoden tai parin päästä (riippuen toki teidän lähtötilanteesta) pystynette kenties jo pitämään 1-3 kuukauden irtioton! Lapset voivat tarvittaessa käydä myös reissukoulua. Ja siitä sitten suunnittelette eteenpäin. Usko pois, kun on tahtoa alkaa löytyä keinoja! Voit kysellä myös lisää ja kertoa tilanteestanne halutessasi vaikka sähköpostitse 🙂 Rohkeasti vain unelmia toteuttamaan!

      Tästä vähän lisäinnoitusta 🙂 -> https://www.youtube.com/watch?v=gb7LuGhxoek

      -Rosita

      Reply

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.