Säästäminen ja sijoittaminen vapautta varten

Artikkelissa mainoslinkkejä,*-merkinnällä varustettuna.

Suurin kynnys ja haaste lähteä toteuttamaan irtiottohaaveita on useimmilla tietenkin raha. Sen puute tai huoli siitä, miten pitkään säästöt riittävät, jos työntekoa vähennetään, muokataan radikaalisti tai lopetetaan kenties kokonaan.

Tilannetta ei tietenkään kannata tyytyä vain voivottelemaan ja jäädä odottelemaan lottovoittoja, vaan ryhtyä tarvittaviin toimiin tilanteen muuttamiseksi. Säästäminen ja sijoittaminen ovat aivan olennaisimpia taitoja edettäessä askel askeleelta lähemmäksi tavoiteltua irtiottoa tai muutoin suurempaa vapautta omassa elämässä.

Vapaustavoite kuten lyhyempi työviikko tai säännöllinen talvehtiminen ulkomailla vaatii monen kohdalla pitkän tähtäimen taloussuunnittelua ja omaan tilanteeseen sopivan toteutusstrategian laadintaa. 

Epämääräisen ”säästetään mitä pystytään” -tavoitteen sijasta kannattaa miettiä ihan kunnollinen, määritelty säästötavoite sekä keinot ja aikataulu sen saavuttamiseen. Pääoman kartuttaminen niin, että se alkaa tuottaa sinulle yhä lisää vapauseuroja on se juttu, johon yleensä kannattaa tähdätä. Mitä tarkemmin asiat on mietitty ja kirjattu ylös, sitä varmemmin ne alkavat toteutumaan ja tavoitteen etenemistä pystyy myös seuraamaan.

Mitä kaikkea sinun kannattaa sitten raharintamalla tehdä, jotta saat pidemmänkin kaavan matka- tai elämänmuutostavoitteesi maaliin? Siihen näkökulmia ja inspiraatiota tämän artikkelin aihepiireistä, joita ovat:

  • Tavoitteellinen säästäminen
  • Lisätulot
  • Omaisuuden myyminen / vuokraaminen
  • Yhdistelmästrategiat
  • Passiiviset tulot
  • Osake- ja rahastosijoittamisen aloittaminen
  • Sijoitussuunnitelma
  • Eri alustat osake- ja rahastosijoittamiseen

Tältä sivulta löydät linkkejä näitä aiheita syventäviin postauksiin.

Kuinka suuren vapauskassan tarvitset ?

Määrittele ensin mikä on tavoitteesi. Haluatko päästä toteuttamaan upean reissuelämyksen, esimerkiksi 6 kk:n maailman ympärimatkan, pyritkö siirtämään elämääsi ja asuinpaikkaasi pysyvämminkin jonnekin auringon alle vai aloitatko matkan kohti suurempaa taloudellista riippumattomuutta?

Muutto ulkomaille tai osavuotisen reissuelämän aloittaminen vaatii yleensä jonkinlaisen starttirahaston. Rahaston määrä taas riippuu siitä, millainen on arvioitu kuukausikulutuksesi maailmalla ja saatko tuloja kattamaan näitä kuluja.

Itselleni riittää 6 kuukauden reissuun, 2-3 maassa oleskellen, n. 6000-7000 €  budjetti (sis. lennot). Tämä tarkoittaa tietenkin taloustietoista simppeliä elämää ja karsii pois tiettyjä kohteita ja kalliimpia elämyksiä.  Hyvä arki lämpimässä ilmastossa on tällaisella budjetilla kuitenkin mahdollista.

Jonkun toisen budjetti samalle ajalle voi olla jotain aivan muuta. Riippuen täysin siitä, missä maissa/kohteissa oleskellaan, miten tarkka rahankäyttäjä on ja millaisia asioita päivittäiselämässään priorisoi.

Oli tavoitteesi sitten saada kokoon 6000 €:n tai 26 000 €:n säästöt tai jotain muuta, tavoitteeseen pääsyä helpottaa ja nopeuttaa, kun selkeästi määrittelet paitsi kokonaistavoitesumman, myös kuukausitavoitteet, aikataulun, sekä ne menetelmät ja toimet, joilla tuon kassan kartutat.

Jos tavoitteesi taas on uudistaa elämäntyyliäsi ja toimeentuloasi vapaampaan suuntaan pysyväisluontoisemmin pyrit todennäköisesti rakentamaan sekä passiivisia tulonlähteitä että riippumattomampaa työtä kulujesi kattamiseksi.

Siinäkin tapauksessa säästäminen ja rahan valjastaminen töihin tavoitteesi toteuttamiseen on keskiössä. Tähtäin saattaa olla kuitenkin vähän pidemmällä kuin nopeaa irtiottoa tai yksittäistä vapaajaksoa kaipaavalla.

Tavoitteen määrittelyyn, aikatauluun ja keinovalikoimaan vaikuttavat omat lähtökohtasi sekä motivaatiosi voima. Se tunne ja draivi, joka sinua ajaa eteenpäin tavoitteen saavuttamisen tiellä on iso voimavara. Riittävän innostava päämäärä johtaa siihen, että keinot löytyvät helpommin ja tavoitteen eteen ollaan valmiita tekemään paljon töitä.

Hyödynnä tekemiäni talouslaskureita budjetointiin, talousseurantaan ja varallisuuden kartoitukseen.

Yhdistele eri menetelmiä vapauskassan kerryttämiseksi

Suosin ja suosittelen monessa asiassa sekä-että lähestymistapaa. Eli ei pelkästään kulujen karsimista tai tulojen lisäämistä, vaan tietysti molempia rinnakkain sillä painotuksella, joka itselle kulloinkin sopii ja on mahdollista.

Jos kärsit jo valmiiksi stressistä ja kiireestä, ei ole mitään hyötyä ruoskia itseään tekemään enemmän tai haalimaan lisätöitä, jotta saisi jokusen satasen lisää kassaan ja itsensä entistä väsyneemmäksi. Silloin on hyvä siirtää fokus siihen, mistä voi karsia ja mitä voi myydä. Jos taas on energiaa ja jaksamista, mikäpä ettei alkaisi selvittää miten hankkia lisää tuloja.

Omaa kassankeruustrategiaa voi rakennella näistä kahdesta päälinjasta poimien ja yhdistellen:

Kulujen karsiminen

  • Kulujen budjetointi ja seuranta
  • Kulutuskäyttäytymisen kriittinen arviointi -> uudet valinnat ja tottumukset
  • Vertailut ja kilpailutus (esimerkiksi sähkön kilpailutus Helppohinta.fi* -sivustolla tai tällä kilpailutussivustolla*)
  • Kierrätys ja vaihtotalous
  • Luopuminen ei-välttämättömästä kulutuksesta

Lue lisää kulujen karsimisen keinoista ja oman talouden sopeutuksesta täältä.

Tulojen lisääminen

  • Lisätyöt, ylityöt, keikkatyöt
  • Työpaikan vaihto
  • Palkankorotusneuvottelut
  • Yrittäjäksi siirtyminen / sivutoiminen yrittäjyys palkkatyön rinnalle
  • Tavaroiden / omaisuuden myynti
  • Tavaroiden / omaisuuden vuokraus
  • Sijoittaminen – rahan laittaminen töihin

Rakenna näistä itsellesi paras ja tehokkain kombo!

Korkoa säästöillesi

Mieti, minkä osuuden säästöistä laitat pääomaturvattuihin kohteisiin, kuten talletuksiin erilaisille tileille ja minkä osuuden isommalla riskillä ja tuotto-odotuksella osakkeisiin ja rahastoihin, kenties kryptovaluuttoihin.

Tällä hetkellä parhaita talletuskorkoja säästöille (huom. korkotilanteen mukaan vaihteluväli 0,5-3,5%) tarjoavat:

Säästöjä voi kartuttaa erilaisille tileille tai esim. kuluttomiin indeksirahastoihin rahastoihin kasvamaan ja nostaa sitten halutessaan vähän isompia eriä esimerkiksi osakkeisiin sijoitettavaksi.

Lue lisää: Joko kartutat vapauskassaa? – Näillä askeleilla pääset alkuun

Säästäminen lyhyemmällä tähtäimellä

Kun pidempään reissuun pitää päästä suht nopeasti tai irtiottoa tavoitellaan vuoden – parin päähän, parhaiksi taktiikoiksi nousevat säästämisen, omaisuuden myymisen ja lisätienestien hankkimisen yhdistelmät.

Lue lisää: 3 rahoitusmallia vuoden irtiottoon

Tärkeätä vapauskassan kerryttämisen kannalta on, että:

  • määrittelet tavoitteesi (milloin saavutettu ja mikä summa)
  • priorisoit sen elämässäsi riittävän korkealle
  • listaat tarvittavat toimenpiteet, jotka sitoudut tekemään tavoitteen saavuttamiseksi
    • esim. budjetti, sen seuranta, kk-säästön määrän päättäminen, realisoinnit, lisätuloideat
  • teet aikajanan tai kalenterisuunnitelman toimenpiteiden tekemisestä ja etenemisestäsi
  • seuraat välietappien myötä tavoitteen toteutumista ja muokkaat tarvittaessa suunnitelmaa
  • fiilistelet aikaansaannoksiasi, näkyvä kehitys ja tulokset innostavat jatkamaan

Lue lisää:

Mikään luopuminen, ponnistelu tai muutos taloudenpidossasi ei tunnu ylitsepääsemättömältä,  kun tavoitteesi on itsellesi tarpeeksi tärkeä !

Sijoittaminen osaksi vapauskassan rakentamista?

Onko sitten järkevää ottaa riskiä ja lähteä sijoittamaan osa säästöistään? Pitkällä tähtäimellä yleensä on.

Sijoittamalla voit nopeuttaa ja tehostaa säästötavoitteeseesi pääsyä, toki aikataulustasi, sijoituskohteista ja markkinatilanteista riippuen. Arvonnousu, osingot ja korkoa korolle -ilmiö jeesaavat osaavaa, kärsivällistä ja onnekastakin irtiottopääoman säästäjää.

Aikaa on oltava kuitenkin riittävästi, jotta näistä voi kunnolla hyötyä. 1-2 vuoden päästä käyttöön tarvittavia sapattivapaarahoja, ei välttämättä kannata lähteä ainakaan kokonaan sijoittamaan, varsinkaan kovin riskisiin kohteisiin tai laskevassa markkinatilanteessa.

Säästöilleen voi osakkeissa ja rahastoissa kuitenkin saada keskimäärin 5-10% vuotuista tuottoa, joten mahdollisuuksia lisätä vapausvarallisuuden määrää toki on.

Osinko-osakkeet tarjoavat mahdollisuuden passiiviseen tulovirtaan, jota jokainen suurempaa taloudellista vapautta tavoitteleva arvostaa. Hyvä idea onkin jättää vaikka osa säästöistä osinko-osakkeisiin pidemmäksikin aikaa. Osinkoja voi ja kannattaakin uudelleen sijoittaa ainakin alkuun ja hyödyntää niiden muodostamaan kassavirtaa elämisen kuluihin sitten myöhemmin.

Kaikille sijoittaminen ei syystä tai toisesta sovi tai ole mahdollistakaan. Näissä tilanteissa on parempi keskittyä muihin säästämisen ja ansainnan keinoihin.

Pitkän aikavälin tavoite

Jos tavoitteesi on hypätä oravanpyörästä vaikkapa 10-15 vuoden päästä, sijoittaminen kannattaa ottaa mukaan kuvioon. Korkoa korolle -vaikutus alkaa toimia täydellä teholla vasta pidemmällä aikajänteellä (+ 10 vuotta) ja näin siitä pääsee jonkin verran hyötymään. Kun tavoite on riittävän kaukana, sijoittaminen on parhaita vaihtoehtoja saada vauhtia ja vipua omien säästöjen kasvattamiseen.

Kun korkoa korolle ja aika tekee osan työstä, voi pääomasi kasvaa moninkertaiseksikin vuosien mittaan. Ja sekös sopii suunnitelmaan.

Säästämäsi 50 000 € voi muuttua vuosien saatossa 100 000 tai jopa 150 000 euroksi. Pelkästään lukujen valossa arvioiden, sijoittaminen on sitä kannattavampaa ja järkevämpää, mitä pidemmällä tähtäimellä sitä tehdään.

Kun sitten olet päässyt tavoitepääomaasi, voi sijoituksia alkaa vähitellen myydä ja ostaa näin itselleen vapautta ajanjakso kerrallaan. Tai vielä mieluummin tähdätä pysyväisluonteiseen passiiviseen tulovirtaan pääomiin kajoamatta. Kun pääomaan ei kosketa, elämisen kuluihin käytetään vain osingot. Mahdollista on tietenkin myös yhdistellä näitä kahta.

Tehokkainta pääoman kasvun kannalta siis on, jos pystyy jatkamaan työelämässä, sijoittaen säännöllisesti tuloistaan ja antaen sijoitusten kasvaa kaikessa rauhassa useampia vuosia. Osakesijoittajan kannattaa sijoittaa tänä aikana saamansa osingot uudelleen.

Mutta onko se sitten sitä, mitä elämälläsi haluat tehdä, on toinen juttu. Irtiottoa ja vapautta nopeasti kaipaavalle tai oravanpyörässä uupuneelle vuosikausia kestävä salkunrakennusprojekti ei ole kuitenkaan aina vaihtoehto. Tällöin voi tutkia niitä vaihtoehtoja, joissa vapautta pääsee kokemaan nopeammin, ”syöden ja säästäen kakkua” samaan aikaan.

Lyhyen aikavälin tavoite

Miten sijoittamista voi sitten hyödyntää lyhyen aikavälin vapaustavoitteen saavuttamiseksi?

Nopeampaa irtiottoa suunnitteleva voi hyödyntää kuitenkin pörssiin sijoittamista muutamallakin tapaa. Ensimmäisenä vaihtoehtona on malli, jossa hankitaan isompi pääoma kokoon lyhyessä ajassa ja sijoitetaan se sopivasti hajauttaen pörssiin. Kun painotetaan osakepoiminnassa hyviä osingonmaksajia päästään nauttimaan osinkokassavirrasta, jolla voi jo osin kattaa elämisen kuluja.

Tällaisen isomman pääoman kasaaminen nopeassa aikataulussa voi tapahtua esimerkiksi jo kertynyttä omaisuutta myyden, säästämistä ja tienaamista tietyn aikaa voimakkaasti optimoiden ja joissain tapauksissa ehkä velkavipuakin hyödyntäen. Joku on voinut saada perintöä tai haluaa myydä velattoman asunnon.

Kun aloituspääoma on tarpeeksi suuri voi kassavirtaa päästä nauttimaan jo hyvinkin pian sijoituksen tehtyään.  Korkoa korolle -vaikutus jää tietenkin vähäiseksi, kun tuotot nostetaan joka vuosi ulos ja käytetään elämisen kuluihin.

Toinen vaihtoehto on se, että irtiottokassaa säästettäessä laitetaan suurin osa rahoista turvalliseen jemmaan suunniteltua vapaajaksoa varten, mutta osa myös sijoituksiin kasvamaan, ajatuksella että petaat vapaampaa elämäntyyliä myös tulevaisuuteen. Eikä niitä eläkevuosiakaan voi unohtaa, siksikin on viisasta laittaa edes pieni osa säästöistä kasvamaan tuottoja tulevaisuutta silmällä pitäen.

Tällä tavoin voi järjestää sekä vapaajakson muutaman vuoden sisään, että aloittaa osake- tai rahastosäästämisen, joka mahdollistaa taloudellista lisäturvaa / vapautta tulevaisuuteen.

Omasta tilanteesta ja jatkotavoitteista riippuu, ottaako osingot tässä matkan varrella sitten jo käyttöön vai jättääkö ne kasvamaan. Joka tapauksessa on vapaamman tulevaisuuden kannalta hyvä, mitä pidempään säästämistä osakkeisiin tai  rahastoihin jatkaa, vaikka pieninkin summin.

Isoimman riskin vaihtoehto on se, että jokin suurempi pääoma sijoitetaan osakkeisiin lyhyellä aikavälillä, tähdäten siihen, että osakkeiden arvo nousee reippaasti suhteellisen lyhyessä ajassa.

Tämä on toki riskialtis peliliike ja vaatii alan ymmärrystä ja onneakin toimiakseen. Siinä missä yhden sapattivuoden rahat oli tarkoitus tuplata kahdeksi vapaavuodeksi, saattaa käydä niin, että sapattivuosi lyheneekin puoleen. Pääsääntöisesti riskiä kannattaa yleensä minimoida, jos rahat pitää saada käyttöön tiettynä ajankohtana.

Kannattaa miettiä siis oma tavoite ja sen saavuttamisen strategia tarkkaan. Suhteuta keinot aina omiin resursseihin, aikatauluun ja osaamiseen.

Osinkotuloista vapaamman elämäntavan rahoituksessa voit lukea lisää täältä.

Miten päästä sijoittamisessa alkuun?

Mitä kaikkea sitten pitäisi tietää, ennen kuin ryhtyy rahojaan laittamaan rahastoihin tai osakkeisiin?

No, on hyvä tietää ainakin perusasioita markkinoiden toiminnasta, eri sijoitustuotteiden ominaisuuksista sekä eri sijoitusstrategioista, jotta voi rakentaa itselleen sopivimman sijoitussuunnitelman.

Aloittamaan pääsee toki vähemmälläkin tieto-taidolla, eikä kynnystä tulekaan tehdä aloitusvaiheessa itselleen liian korkeaksi.

Pienenkin rahasumman laittaminen kiinni johonkin yhtiöön tai rahastoon kummasti ruokkii kiinnostusta ja motivaatiota oppia lisää.  Ja jos markkinoiden toimintalogiikka ja alan terminologia tuntuu aluksi heprealta, voi keskittyä tässä alkuvaiheessa ”helppoihin” indeksirahasto-tuotteisiin.

Rahastosäästämisen voi aloittaa hyvin vaikka jo 20-50 €:lla kuussa. Sitten vain opiskelemaan lisää ja kasvattamaan vähitellen säästömääriä omien mahdollisuuksien puitteissa. Kannattaa heti alkuun huolehtia, etteivät rahaston kulut syö tuottojasi ja pitäytyä pienten kulujen (alle 0,8%) tai täysin ilmaisissa rahastotuotteissa.

Aloittaakseen ei siis tarvitse olla minkään valtakunnan sijoitusguru. Osaamista kannattaa kuitenkin vähitellen kerryttää lisää, kun pääsee vähän juonesta kiinni. Osaamisen kasvaessa, voi summia kasvattaa ja kohteita monipuolistaa. Tulosten saamiseksi on tärkeintä kuitenkin lähteä ”peliin” mukaan.

Realismia on samalla ymmärtää, ettei sijoittaminen merkitse kenellekään mitään loputonta tai riskitöntä nousuputkea. Tappiolla käyminen ja virheliikkeet kuuluvat kuvaan mukaan ja oppirahojakin voi tulla maksettavaksi.

Aloittamisen loputon siirtäminen tai kokonaan väliin jättäminen on kuitenkin varmin tapa torpedoida sijoitustuottojen mahdollisuudet. Riskit voi alkuun pitää hyvin matalina. Aloittamista ei tosiaankaan kannata arastella.

Sijoittamisen ja talousasioiden opiskelu, säästäminen sekä inspiroivien laskelmien teko heti, kun aihe alkaa vähänkin kiinnostaa. Sijoittamisessa, jos missä, aika on rahaa! Enemmän aikaa merkitsee pääsääntöisesti enemmän rahaa ja menetetty aika taas menetettyä rahaa. Isoimpia harmittelun aiheita sijoittamiseen liittyen tuntuu olevan se, ettei tullut aloitettua aiemmin.

Jos olet tehnyt tähän asti paljon työtä rahan eteen, olisiko oikein laittaa raha tekemään nyt työtä sinun eteesi?

Sijoittamisessa ja säästämisessä opiskellen oikeille raiteille

Eri sijoitusmuotoihin ja -instrumentteihin kannattaa siis alkaa perehtyä vähitellen oman kiinnostuksen mukaan. On hyvä osata perustella omat valintansa, eikä valikoida sijoitustuotteita tai osakkeita täysin summanmutikassa. Tarkkoja analyysejä eri yhtiöistä ei kuitenkaan välttämättä tarvitse tehdä. Jo yleisen talouskeskustelun seuraaminen ja markkinoiden toiminnan auttavakin ymmärrys riittää aloittelijalle hyvin.

Osa oppimista on virheiden kautta oppiminen. Kaikille tulee myös oppirahoja maksettavaksi. Väärältä raiteelta suuntaa on onneksi yleensä mahdollista muuttaa ja myydä ne tuotteet tai osakkeet, jotka eivät enää sovi omaan suunnitelmaan tai ovat osoittautuneet huonoiksi ratkaisuiksi. Tappioiden vähentäminen on oma verotekninen työkalunsa sekin. Kokemuksen myötä kumuloituva tietous ja osaaminen on sitä tärkeää tekemällä oppimista.

Entäpä muualta saadut neuvot? Se, että joku kertoo hyvistä kokemuksistaan tai suosittaa tiettyä yhtiötä tai rahastoa ei tarkoita, että kannattaa mennä sokeasti perässä. Hyvät vihjeet kannattaa tutkia, jos niitä seuraa ymmärrettävät perusteet, mutta käyttäen aina myös omaa harkintaa ja kantaen täysi vastuu omista valinnoistaan. Ratkaisevaa on juuri sinun oma tilanteesi ja tavoitteesi sekä oma riskinsietokyky.

Itse aloitin säästämällä tiettyihin minulle suositeltuihin rahastoihin, vaikken niiden toimintaa / toimialaa täysin ymmärtänytkään. En myöskään ollut tarpeeksi perillä rahastojen kulurakenteesta ja siitä, miten kulut söivät tuottoja ja sijoitukseni arvoa niin nousuissa kuin laskuissakin.

En ollut tuolloin, yli 15 vuotta sitten, vielä motivoitunut perehtymään aiheeseen riittävästi, joten helpointa oli toimia muiden ohjeiden mukaan. Myöhemmin motivaatio löytyi, kun (vapaus)tavoite alkoi kirkastua ja vähitellen opin tekemään yhä parempia valintoja.

Nykyisin haluan ymmärtää sijoituskohteesta riittävästi itse ja olla ratkaisuni takana. Minun tulee tietää mm. sijoituksesta koituvat kulut ja tuotot (osingot) sekä pystyä arvioimaan siihen liittyvää riskiä sekä potentiaalia tulevaisuudessa. Mitään sen ihmeellisempiä syväanalyysejä ei alkuun tarvita ja aina voi lueskella analyytikoiden näkemyksiä eri yhtiöistä ja markkinoista.

Suosittelen ottamaan aihetta vähän kerrallaan haltuun lukemalla kirjoja, tutkimalla sijoitus- ja taloussivustoja, blogeja, Instagram-tilejä ja katsomalla aiheeseen liittyviä Youtube -videoita tai kuuntelemalla podcasteja. Todennäköisesti näin jo teetkin.

Niistä saat paljon tietoa ja näkökulmaa omien raharatkaisujen tueksi. Kunhan muistaa suodattaa tiedon ja suhtautua siihen aina terveellä kritiikillä sekä juuri omaan tilanteeseesi peilaten.

Nykyisin on onneksi yhä enemmän hyviä kirjoja ja kursseja aiheesta ihan alottelijoillekin. Hyvä taktiikka on siis tehdä niin, että kun aloittaa opiskelun, aloittaa myös niiden ensimmäisten siirtojen tekemisen pörssissä samaan aikaan. Itsekin huomasin sen, että heti kun alkoi laittaa rahaa osakkeisiin, heräsi myös suurempi kiinnostus ymmärtää markkinoiden liikkeitä ja yritysten näkymiä.

Oppimiseen voi olla hyvä investoida myös kurssien ja valmennusten avulla. Itse olen osallistunut erilaisiin valmennuksiin sijoittamisen ja rahataitojen saralla. Talous- ja sijoitusaiheisissa Facebook-ryhmissäkin voi omia ajatuksia ja ideoita sparrailla muiden kanssa ja saada lisää näkökulmia omaan tekemiseen.

Vai kiinnostaako asuntosijoittaminen? Sitä olen käsitellyt enemmän täällä.

Miten luoda oma sijoitussuunnitelma?

Kun tietoa sijoittamisesta on alettu hankkimaan, on hyvä aika ryhtyä hahmottelemaan omaa sijoitussuunnitelmaa tavoitteineen ja keinoineen. Suunnitelmassa on syytä myös linjata, millä perusteilla sijoituspäätöksiään tekee ja millä kriteereillä ostaa tai myy.

Suunnitelma voi olla alkuun ihan yksinkertaisesti se, että päätät säästää 200 € joka kuukausi tiettyyn kriteerisi täyttävään rahastoon. Alkuun päästyä suunnitelmaa voi jalostaa ja monipuolistaa. Aloittamista ei kannata siirtää ainakaan siksi, että sijoitussuunnitelma on kesken.

Aloittaessa eteen tulee myös monenlaisia käytännön valintoja tehtäväksi. Aiheeseen liittyy paljon nippelitietoa, jota on hyvä pitää mielessä ja osata yhdistellä.

Tässä listausta asioista, joita aloittelijan kannattaa huomioida omaa sijoitussuunnitelmaa ja käytännön ratkaisuja miettiessään. Monet seikat kuten: kulut, verot, hajautus jne. vaikuttavat kaikki lopputulokseen ja sijoitustesi tuottoon.

Sijoitussuunnitelmasi pohjaksi mieti näitä kysymyksiä ja kirjaa ylös vastaukset:

  • Mikä on oma sijoittajaprofiilisi, millainen sijoittaja juuri sinä olet?
  • Mikä on sijoittamisen tavoite ja aikataulu/ horisontti?
  • Tavoitteletko ensisijaisesti kassavirtaa (osingot) vai arvonnousua & korkoa korolle -kasvua? -> miten tämä ohjaa käytännössä valintojasi?
  • Mitä muita asioita haluat painottaa sijoittamisessasi: omat arvosi, passiivisuus / aktiivisuus, matala / korkea riskitaso, sijoituskohteen vakaus, nopea likvidiys  jne.
  • -> Mitkä sijoitusinstrumentit, osakkeet tai rahastot tms. vastaavat sijoittajaprofiiliisi ja tavoitteisiisi parhaiten?

Muita huomioitavia periaatteita aloittaville:

  • Muista ajallinen hajautus, se toteutuu ostamalla rahastoa tai osaketta säännöllisesti, eikä näin tarvitse pelätä sijoittavansa väärällä hetkellä
  • Maantieteellinen ja/tai toimialahajautus on hyvä rakentaa suunnitelman sisään
  • Huomioi verot: arvo-osuustilillä osingoista maksetaan verot (25,5%) heti, osakesäästötilillä verot (30-34%) maksetaan vasta varoja nostettaessa, myös rahastoissa verot (30-34%) maksetaan vasta osuuksia lunastettaessa
  • Veronmaksua voit siirtää sijoittamalla rahasto-osuuksiin ja käyttämällä osakesäästötiliä, näissä korkoa korolle -ilmiö siis toimii tehokkaammin
  • Arvo-osuus- tai kaupankäyntitilejä voi olla useita ja eri palveluissa, osakesäästötilejä vain yksi ja siellä on yläraja 50 000 €, osakesäästötiliä ei voi käyttää tappioiden vähentämiseen
  • Osakesäästötilille voi ostaa vain osakkeita, ei rahasto-osuuksia
  • Rahastojen avulla saa kätevästi niin maantieteellistä kuin toimialakohtaista hajautusta sijoituksiinsa
  • Huomioi aina kulut: aktiivisesti hoidetuissa rahastoissa ja monesti pankkien rahastoissa voi olla isot kulut (1-2,5%)
  • Passiivisissa indeksirahastoissa tuotto ei valu niin nopeasti kuluihin (kulut yleensä 0-0,9%)
  • Osakkeiden kaupankäynti- ja säilytyskulut vaihtelevat pankista / palvelusta riippuen, vertaile huolella!
  • Osakeostoille parhaat hetket ovat kurssin ollessa (väliaikaisesti) matalalla ja myyntiin kurssin ollessa korkealla, koska tätä on vaikea ajoittaa, viisainta on satsata ajalliseen hajautukseen
  • Voit miettiä, mitkä toimialat ovat itsellesi tuttuja (ymmärrät niiden toimintalogiikkaa) ja perustaa hankinnat aluksi niihin
  • Yhtiöiden kurssien kehitykseen vaikuttaa mm. maailmanpolitiikka, toimialaan vaikuttavat uutiset ja tulevaisuuden kehitystrendit
  • Jos haluaa nojata yhtiöihin, joiden toimialaa maailmanmarkkinat ja poliittiset koukerot eivät herkästi heiluta, mieti mitä hyödykkeitä, resursseja, raaka-ainetta tai palveluita tarvitaan aina

säästäminen ja sijoittaminen

Miten ja mistä hankkia rahastoja ja osakkeita?

Seuraavaksi aletaan miettiä, että missä ja millä instrumenteillä sijoittamista käytännössä aletaan tehdä. Pitääkö avata kaupankäyntitilejä, eli arvo-osuustilejä (=salkkuja) eri palveluihin vai riittääkö esimerkiksi oma pankki.

Kauppapaikkoja vertaillessa kannattaa huomioida: kaupankäyntikulut, tuotevalikoima, verotus, kaupankäyntialustan käyttömukavuus & informatiivisuus, raportoinnit ja se, miten paljon haluat hankintojasi keskittää.

Näitä kannattaa peilata sitten omaan sijoittajaprofiiliisi, oletko esim. aktiivinen kaupankävijä vai laitatko homman autopilotille. Haluatko ostaa kotimaisia osakkeita vai tehdä kauppaa maailman eri pörsseissä?

Osakkeiden ostoa varten tarvitaan kaupankäyntitili tai -tilejä eri alustoille. Lisäksi voi olla harkinnan arvoista avata osakesäästötili, joita voi siis olla vain yksi. Mitä enemmän sinulla on tilejä eri paikoissa, sitä enemmän sijoittaminen vaatii seurantaa ja kirjautumisia eri palveluihin.

Arvopaperien kauppaa voit käydä omassa pankissasi, sijoituspankkien sivustoilla, rahastoyhtiöiden omissa palveluissa tai muilla kaupankäyntialustoilla.

Ulkomaisia osakkeita voi hankkia yleensä ihan omasta tilipankistakin, selvitä kuitenkin kulut ja mihin pörsseihin saat pääsyn. Kaupankäyntikulut eri palveluissa voivat ylipäätään vaihdella paljon ja niiden vertailu voi olla monimutkaista. Älä tyydy ensimmäiseen tai helpoimpaan vaihtoehtoon.

Rahasto-osuuksia voi hankkia suoraan rahastoyhtiöltä, omassa pankissa tai muussa arvopapereita välittävässä pankkipalvelussa, jonne avataan rahastomerkintöjä varten oma tili / salkku. Tutki ensin rauhassa, mihin rahastoon haluat säästää. Rahastosalkkuja voi avata moniin eri palveluihin.

Rahastovalikoimaan voi tutustua esim. talouslehtien sivustoilla tai vaikka morningstar.fi -sivulla. Lisää tietoja ja tarkempia rahastoesitteitä ja tietoa löytää rahastojen omilta sivuilta. Rahastoja on siis paljon muitakin kuin perinteiset pankkien rahastot.

Jos olet kiinnostunut pörssinoteeratuista ETF-rahastoista, huolehdi että sinulla on salkku palvelussa, josta niitä voi hankkia.

Osakesijoituksia voi tehdä avaamalla arvo-osuus- tai osakesäästötilin pankkiin tai avaamalla tilin johonkin muuhun arvopapereita välittävään palveluun. Seuraavassa muutamia vaihtoehtoja pankeista / palveluista, joiden kautta voit ostaa osakkeita sekä rahastoja.

Nordnet – yksi suosituimmista sijoituspankkipalveluista

Nordnet on  yksi suosituimmista alustoista arvopaperikauppaan Suomessa.  Nettipankkina toimivassa Nordnetissä voi tehdä osakehankintoja, sijoittaa rahastoihin ja muihin instrumentteihin tai vain seurata kursseja ja hankkia lisää tietoa.

Tärkeänä houkuttimena Nordnetillä ovat heidän omat, suuren suosion saaneet kuluttomat indeksirahastot (ent. superrahastot), joiden avulla on helppoa aloittaa rahastosäästäminen vaikka kuukausisopimuksella.

Nordnetin kautta on mahdollista säästää myös ETF -rahastoihin kuluttomasti kuukausisäästäjänä. Mikäli osakkeita ostaa harvoin ja pienillä kertasummilla Nordnet ei ole paras vaihtoehto, sillä kulut ovat satunnaisostajalla 9 €/toimeksianto. Useammin ostaessa kulut kuitenkin tippuvat. Yksi vaihtoehto on koota rahaa ensin säästöön ja tehdä sitten vähintään 800-1000 euron arvoisia hankintoja, näin päästään n. 1% kuluihin. Jos taas on mahdollista käydä kymmeniä kertoja kuussa kauppaa kulut putoavat jopa 3 euroon / toimeksianto.

Nordnet

Nordnetin etuna näen sen, että se tarjoaa mahdollisuuden suhteellisen edulliseen sijoitusluottoon korkohaitarilla 0,99%-4,85%, omaa salkkua vastaan.

Itse olen käyttänyt Nordnetia jo usean vuoden ajan sekä rahastojen että osakkeiden hankintaan ja myös tämän luottolimiitin olen ottanut käyttöön. Jos saat tuottoa enemmän kuin korkoprosentti, lainan otto on kannattavaa. Lainan korot on myös vähennettävissä verotuksessa. Velalla sijoittamisessa on kuitenkin myös riskinsä, joihin kannattaa huolella tutustua ennen velkavivun käyttöä.

Nordnetiin voi avata ilmaisen arvo-osuustilin ja / tai osakesäästötilin jo valmiiksi, tutustua palveluun rauhassa ja alkaa sitten vähitellen säästää ja sijoittaa valitsemiinsa kohteisiin. Kurkkaa tästä, mitä hyödyt liittyessäsi Nordnetiin!

Oma tilipankki

Omassa tilipankissa voi avata arvo-osuustilin ja osassa myös osakesäästötilin osakkeiden hankintaa  ja säilytystä varten. Tarkista aina kaupankäynnin ja säilytyksen kulut ja vertaa niitä muihin palveluntarjoajiin, ennen kuin päätät mitä palvelua pääasiallisesti käytät.

Osalla pankeista ei ole kovin monipuolisia palveluita tai tuotteistoa tarjota sijoittajalle, esim. rahasto- ja ETF -valikoima voi olla rajallinen, minkä vuoksi moni avaa tilejä myös muualle kuin omaan pankkiin. Ulkomaisten osakkeiden hankintaan voi liittyä kuluja tai rajoitteita, jotka kannattaa selvittää etukäteen.

Hyvänä puolena oman pankin käytössä on se, että rahastoja ja osakkeita pystyy hankkimaan ja seuraamaan samalla kun muutenkin käyttää verkkopankkiaan.

Omassa tilipankissani Nordeassa, kaupankäyntikulut osakkeissa ovat 1%, aina 800 € asti. Pieniäkin osake-eriä voi näin ostaa ilman, että kulut vievät liian isoa siivua. Samanlainen hinnoittelu on Osuuspankissa. Nordeassa säilyttäminen on ilmaista, jos käy kauppaa vähintään kerran kvartaalissa. Näin siis neljä toimeksiantoa vuodessa riittää ilmaiseen säilytykseen.

Pankkien kaupankäyntihintoihin vaikuttaa moni seikka, joten kannattaa tutkia oman tilipankin hinnastoa suhteessa omaan sijoitussuunnitelmaan.

Degiro

Degiro on hollantilainen arvopaperien kaupankäyntialusta netissä. Degiron suosion takana ovat edulliset kaupankäyntikulut ja pääsy moniin maailman pörsseihin.

Degiroa voi käyttää nettiselaimella tai mobiilisovelluksen kautta. Sivustosta on hyvä suomenkielinen versio. Itselläni ei ole vielä tiliä Degiroon, mutta voisin hyvin harkita palvelun avaamista juuri edullisten hintojen vuoksi. Valitettavasti keväästä 2020 lähtien suomalainen ei ole voinut ostaa Degirossa Helsingin pörssin osakkeita, mutta kansainvälisten osakkeiden hankintaan alusta on siis potentiaalien vaihtoehto.

Revolut maksukortti ja mobiilipankki (+ jenkkiosakkeita kuluitta!)

Puhelinsovelluksen kautta toimivat kansainväliset pankkipalvelut maksukortteineen ovat monille reissaajille ja paljon aikaansa ulkomailla viettäville varmasti tuttuja. Itse olen ollut jo vuosia Revolut – mobiilipankin tyytyväinen käyttäjä ja tyytyväisyyteni vain lisääntyi, kun huomasin, että Revolutin kautta voi nykyisin ostaa myös amerikkalaisia osakkeita jopa kuluitta.

Ulkomaisten osakkeiden kaupankäyntikulut ovat usein huomattavasti korkeampia kuin kotimaisten, mikäli niitä ostaa tutuilta pankkialustoilta (esim. Nordnetissä 15 € / kauppa). Pienissä ostoerissä kulut myös syövät ikävästi tuottoa.

Pidän mukavana etuna sitä, että voin tehdä Revolutilla ilmaisia osakeostoja. Jo Standard -tason paketilla saa yhden ilmaisen kaupan / kuukausi. Plus- ja Premium-paketeissa on 3-5 ilmaista kuukausitason kauppaa ja Metal -asiakkaana rajattomasti! Eivätkä ostokulut ole kalliita muutoinkaan: n. 1 € / kauppa. Säilytyskuluja menee 0,12% salkun arvosta, itselläni tämä tarkoittaa joitakin kymmeniä senttejä kuussa, ei paha.  Myös valuutanvaihdon kulut ovat sovelluksen sisällä minimaalisia.

Revolutin kautta on myös mahdollista hankkia kryptovaluuttoja, Standard käyttäjänä 2,5% kuluilla, Premium ja Metal-paketeissa 1,5% kuluilla.

Korkotason noustessa on Revolutissa säilytetyille varoille mahdollista saada myös kohtuullista korkoa.

Olen kasannut Revolutin kautta pientä jenkkiosakesalkkua ja aion jatkossakin käyttää Revolutia tähän tarkoitukseen. Mobiilisovelluksen ominaisuudet ja seurantatyökalut eivät ole ihan samaa luokkaa kuin ehkä omassa pankissa tai Nordnetissä läppärin selainta käyttäen, mutta kaikki tarpeellinen mielestäni löytyy. Revolutia voi käyttää myös selaimella.

Brexitin myötä Revolutin sijoitusalustaa koskevat sääntelyt  ja lait ovat olleet muutoksessa eli palvelun ehtoihin kannattaa tutustua huolellisesti. Ominaisuudet ovat pääsääntöisesti vain parantuneet ja kehittyneet. Kaikista muutoksista ja päivityksistä tulee hyvin tieto sähköpostiin.

Revolut kortti basic premium prepaid

Lopuksi

Tieto ja tietoiset valinnat ovat siis raha-asioiden hoidossa valttia ja valtaa vapaampaa elämää suunniteltaessa. Tunne itsesi, lähtökohtasi ja tavoitteesi, jotta voit valita ne säästämisen ja sijoittamisen tavat, jotka sopivat juuri omaan tilanteeseesi.

Jos sijoittaminen kiinnostaa sinua, tutustu aina huolella tarjolla oleviin sijoitustuotteisiin, ennen kuin teet mitään päätöksiä ja aloita pienillä summilla. Vertaile rauhassa eri palveluita, tuotteita, tilimuotoja ja kaupankäyntialustoja.

Muista, että opiskelun ohella juuri tekemällä oppii. Kun rahaa on vähänkin kiinni jossakin yhtiössä tai rahastossa alat kuin huomaamatta seurata alaa ja hankkia lisää tietoa.

Lisäämällä omia rahatietoja ja -taitoja voit valikoida itsellesi tehokkaimmat tavat laittaa rahasi töihin tai saada pysymään se hyppysissäsi. Rahataitojen oppimisen ja soveltamisen myötä avautuu myös uusia mahdollisuuksia luoda haluamaasi, vapaampaa elämäntapaa.

Muista, että pienemmilläkin pääomilla voi saada yllättävän paljon aikaan!

Näin rahasta alkaa tulla sinulle renki, eikä toisinpäin.

Muistathan aina myös sijoittamiseen liittyvät riskit ja arvioi oma riskinsietokykysi huolella. Jos sijoittaminen ei tunnu omalta tai ole sinulle mahdollista, keskity muihin oman talouden optimoinnin taitoihin!

Huom. Tämä artikkeli ei sisällä sijoitusneuvontaa tai sijoituskehoituksia, eikä tähän tule sellaisena suhtautua. Sijoittamisessa on aina riski menettää sijoittamansa pääoma osittain tai kokonaan. Tee tietoisia ja vastuullisia päätöksiä oman taloutesi suhteen.

(Visited 2 702 times, 1 visits today)