Irtisanoutua, myydä kaikki ja lähteä maailmalle? Osa 1

Millaista on ”uhrata” kaikki ja häppäistä maailman tuuliin, ilman täyttä varmuutta mistään? Monen mielestä aikamoista hulluutta ja riskaabelia touhua. Ja samaan aikaan yhä useampi toteaa, että ”miksipä ei”? 

Ainakin omiin silmiini näyttää siltä, että kiinnostus matkailevaa elämäntapaa ja omien polkujen kulkemista kohtaan lisääntyy. Elämään etsitään uusia sävyjä, sisältöjä ja rentoutta. Horisonttien ja maailmankuvan laajennusta. Tilaa olla ja hengittää. Uusia tapoja elää ja tehdä työtä yhä riippumattomammin ehkä diginomadina, ehkä jotain muuta osaamistaan maailmalla hyödyntäen.

Mutta miten on, onko järkeä hylätä järki ja riskeerata saavutetut edut? Onko sittenkin viisaampaa pysyä siinä vakaassa ja turvallisessa elämänmallissa, jonka on jo vaivalla itselleen omilla kotikonnuillaan rakentanut?

Tässä 3 postauksen sarjassa pohdintaa ulkomaille lähdöstä, muutokseen ja irtiottoon liittyvistä näkökulmista, ajatuksia päätöksenteosta ja luopumisista. Erityisesti läppäri- tai lifestyleyrittäjyyden tavoittelun näkövinkkelistä.

Kaikkia maailma ei kutsu ja se on ihan ok.

Kasvavasta ”myydään kaikki ja lähdetään maailmalle” -ilmiöstä huolimatta, on todettava heti alkuun, että suuri enemmistö ei koe näin epävarmalta kuulostavaa elämäntyylin uudistamista houkuttelevana tai mahdollisenakaan.

”Entäpä, jos tykkää omasta elämästään, työstään ja kodistaan juuri sellaisina kuin ne on, eikä tunne mitään vetoa hankkiutua elämään palmun alle tai vuoren rinteelle toiselle puolen maailmaa?” Aivan, silloinhan ei ole tarve muuttaa mitään! Ylipäätään se, että joku tekee jotain, ei tietenkään tarkoita, että kaikkien pitäisi. Onneksi!

Myös epäileviä tuomaita ja kriitikoita löytyy aina, kun aiheesta uutisoidaan tai julkaistaan jonkun irtiottotarina. Jos joku vaihtaa yritysjohtajan manttelin sukellusopettajan hommiin tai toinen rakentaa online -bisnestään bambumajasta käsin, niin heti löytyy ne mielensäpahoittajat, jotka näkevät tehtäväkseen arvostella toisten ratkaisuja ja nostaa esiin epäolennaisimmatkin riskit sekä tietenkin maitojuna -kortin.

Jotkut taas haluavat ystävällisesti muistuttaa yhteiskunnan tarpeista, rationaalisista ja käytännöllisistä ratkaisusta elämässä. Ei kannata lähteä minnekään jo senkään vuoksi, että voi väliaikaisesti menettää mahdollisuuden johonkin yhteiskunnalliseen palveluun tai etuun. Järkevistä ratkaisuista ja yhteiskunnan tarpeistahan elämässä on kyse ja niiden varaan on syytä rakentaa… öööh.

Yksi rakentaa riippumattomampaa elämäntapaa lähtiessään läppäri kainalossaan maailmalle, siinä missä toinen vaikkapa omakotitaloa. Rakennusprojektit vain ovat erilaisia. Itse ajattelen niin, että jos joku haluaa rakentaa talon, niin se on mielestäni hieno juttu, vaikken itse suunnittelekaan juuri sillä hetkellä samaa asiaa. Enkä näe tarpeelliseksi korostaa talonrakentajalle kaikkia niitä riskejä ja ongelmia, joita voisi ehkä kenties tulla rakennusprojektissa vastaan. Ja että kannattaako siten koko hommaan edes ryhtyä.

Meillä kaikilla on omat unelmat ja ajatukset siitä, mitä elämällämme haluamme tehdä. Se mikä on yhden ratkaisu tai projekti, ei välttämättä sovi toiselle. Niinkuin elämässä yleensäkin. Eikä pidäkään! Tasapäistämistä on muutenkin jo riittävästi. Eikä yhteiskunnan tarpeiden tulisi myöskään olla mikään ylin yksilöiden elämää ohjaava auktoriteetti.

Meidän kunkin haaveet ja visiot tavoiteltavasta elämäntavasta saattavat vaihdella paljon myös vuosien mittaan. Muutumme ja kasvamme ihmisinä kaiken aikaa. Elämässä on erilaisia vaiheita, ja hyvä niin.

Järki vai tunne?

Huomaan itsekin joskus hymähtäväni, kun lueskelen tarinaa siitä, kun jälleen joku ottaa ja lähtee hyvästä, kelvollisesti palkatusta työstä, nousujohteiselta urapolulta kulkemaan kohti niukemman toimeentulon ja kovan työn läppärikulkurin elämää. Koska sitähän se useimmille aluksi tarkoittaa, ennen kuin hommat ja toimeentulo sitten alkavat aikanaan rullaamaan.

Mutta se onni ja huojennus, mikä näistä ihmisistä huokuu, kun päätös on tehty. Ihan noin niinkuin virtuaalisestikin, se on kyllä käsinkosketeltavaa ja itseäkin vatsanpohjasta nipistävää. Innostus siitä, että pääsee eroon ”hyvän” eli materialistisen elämän tietyistä tunnusmerkeistä ja luomaan jotain omaa  juttua ”from the scratch”, samalla maailmaa nähden.

Siinä kiristävä jakkupuku tai kauluspaita vaihtuu nopeasti kalastajahousuun tai batiikkimekkoon. Ja usein elämä palaa yksinkertaisten perusasioiden äärelle, ylimääräisen jäädessä taa. Näin henki kulkee paremmin ja luovuuskin virtaa.

Mutta eihän tällaisessa käänteisessä uraloikassa taloudellisessa mielessä mitään järkeä ole. Harva pääsee ainakaan ihan hetkessä niihin tuloihin, joita palkkatyössään pystyi nostamaan ja siihen vielä muut työsuhteen edut huomioiden. ”Järjenköyhyyttä” toteaisi joku,  mutta näissä reissaajan hommissa palkka tuleekin usein ihan toisessa muodossa. Muodossa, jota ei voi rahassa mitata.

”Isoin palkka, mitä olen koskaan saanut ja onnistunut itselleni luomaan on tunne kasvaneesta vapaudesta ja riippumattomuudesta”

Silmiini osui hiljattain jokin juttu miljonäärimiehistään eronneista naisista. He lähtivät liitosta taloudellisessa mielessä tyhjin käsin, mutta henkisesti valtavasti huojentuneina. Hiukan samaa tematiikkaa siinä, kuin tässä maailmalle lähdöstä päättämisessä.

Taloudellisesti järkevän (työ)elämäntavan hinta voi olla totaalinen väsähdys. Tai puuduttava paikallaan junnaaminen, autopilotilla elämää suorittaen. Seurauksena vieraantuminen omista sisäisistä tarpeista ja kutsumuksista, jopa masennus, jos kuormitus tai itsensä ohittaminen jatkuu riittävän pitkään.

Onkin hyvä oppia kysymään itseltään, mikä on se elämäntapa, unelma tai tavoite, jonka haluaa mahdollistaa ja elää todeksi? Ja onko nykyinen elämä linjassa vai ristiriidassa sen kanssa?

Kauniit maisemat ja luontoelämykset ovat yksi osa uuden elämäntyylin ”palkkaa”

Alusta aloittamisen riemu ja riesa

Uudessa alussa yhdistyy aina tietty hohto, mutta samalla myös vaivannäkö ja epämukavuuden sietäminen. Oli kyse sitten elämäntavan, ihmissuhteen, työpaikan tai asuinmaan vaihtamisesta.

Ajatus uudesta alusta, kuten maailmalle lähtemisestä, voi siis tuntua haastavalta ja isoltakin muutokselta. Mutta jos pienikin hytinä on päässyt syntymään, asiaa kannattaa tutkiskella sisimmässään tarkemmin. Mukavuusalueen reunojen kolkuttelu ja ylittäminen on aina haaste, mutta yleensä palkitseva sellainen, jonka myötä ihminen myös väistämättä kasvaa.

Joskus ajattelin, että on hirveä homma aloittaa alusta jotain, aivan puhtaalta pöydältä. Lähteä tutustumaan uuteen kumppaniin, perustaa yritys, hankkia uusi ammatti tai taidot, luoda uudet verkostot ja opetella kaikki systeemit uudessa maassa jne. ”Ei jaksa, ei pysty”. Ja niin kauan kun näin ajattelee, ei todennäköisesti olekaan valmis muutokseen.

Mutta kun muutoksen tarve ja valmius kasvaa, tästä ”hirveästä hommasta” alkaakin muotoutua kutkuttava mahdollisuus ja innostava juttu, joka pian täyttää niin mielen, sydämen kuin tunnit vuorokaudessa. Polte päästä lähtemään maailmalle voimistuu, eikä tunne jätä rauhaan.

Tietenkään se, että lähtee maailmalle, ryhtyy freelanceriksi, online -yrittäjäksi tai vaikka vain reissaamaan pidemmäksi aikaa ei tarkoita, että pitää hylätä kaikki entinen.  Mutta tietynlaisia muutoksia ja luopumisia tarvitaan, jotta tulee tila uusille mahdollisuuksille ja kokemuksille.

On hyvä tiedostaa, että liiallinen varmistelun tarve ja sitoumukset ”vanhaan elämään” voivat pitää jumissa niin, ettei pääsekään ihan täydesti elämään uutta vaihetta. Kynsin hampain ei ehkä kannatakaan pitää kiinni kaikista turvarakenteista ja omistuksista, kun lähdetään johonkin uuteen maahan ja seikkailuun.

Kannattaa myös miettiä varmisteleeko asioita pelosta tai liiallisesta rationaalisuudesta käsin, ja onko siitä itselle lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä?

Läppäriyrittäjä voi ainakin yrittää tehdä hommiaan vaikka altaan reunalla

Vain luopumalla saa tilalle uutta

Moni tosiaan epäröi ja miettii irtisanoutumistaan, asunnon  ja irtaimiston myyntiä siltäkin kantilta, että sittenhän joutuu kaiken hankkimaan taas uudestaan alusta alkaen, kun tai jos palaa joskus maailmalta. Ja siinähän on taas omat haasteensa.

Entä jos ei löydäkään vastaavia tai yhtä hyviä tilalle? Ehkä kuitenkin kannattaa miettiä myös sitä, onko tuo sittenkään riittävän iso syy jättää lähtemättä ja haaveet toteuttamatta? Miten iso este luopuminen tietyistä tutuista asioista sitten on, vai onko sittenkään, kun tarkemmin ajattelee, mitä kaikkea voikaan saada tilalle?

Olen nähnyt monen ihmisen palaavan tietyn irtiottojakson jälkeen takaisin Suomeen ja kyllä ne asiat aina vaan sutviintuvat yllättävänkin helposti ja nopeasti. En näkisi, että sitä kannattaa ryhtyä etukäteen jännittämään.

Pakko tunnustaa, että itse olen ollut kuitenkin aika hidas luopumaan. Jotkut ovat paljon sähäkämpiä käänteissään. Itse olen edennyt muutosprosessissani vähän kerrassaan totutellen. Ja se on sopinut minulle. Joka vuosi myyn lisää tavaraa ja roinaa pois varastoista ja otan henkisiä askeleita siihen suuntaan, että laitan asuntoni jo pian pysyvämminkin vuokralle, ehkä voin myydäkin sen joidenkin vuosien päästä.

Työ

Saattaa tuntua vaikealta ja kiittämättömältä irtisanoutua työsuhteesta, aikana jolloin työttömyys on korkealla ja monelle työpaikka merkitsee jopa jonkinlaista lottovoittoa. Mutta ehkäpä sinun irtisanoutuminen voi olla se jonkun lottovoitto. Eikä se omakaan voittajafiilis kaukana ole sitten, kun päätöksen on saanut tehdyksi.

Helposti vaan takerrumme ajatukseen saavutetuista eduista ja jäämme jumiin erinäisiin menetyksen pelkoihin. Voimmehan menettää ammatillisen aseman, kiinnostavuutemme työmarkkinoilla, työyhteisön, palkalliset vuosilomat ja sairastamiset, tutut turvaa tuoneet päivä- ja vuosirutiinit, korvaamattomuuden tunteemme… Ja miten käykään eläkekertymän!?

Niin kauan kuin nämä asiat ovat itselle tärkeitä, niistä ehkä tuleekin pitää kiinni. Mutta kun uuden elämäntavan tarjoamat mahdollisuudet alkavat tuntua merkityksellisemmiltä kuin statukset ja työsuhteen kylkiäiset, silloin kannattaa ryhtyä toimeen.

Siinä kohtaa kun se, mikä on uran tai tilipussin kannalta järkevää alkaa olla oman sisäisen tunteen vastakohta, siinä kohtaa on viimeistään hyvä valpastua ja ryhtyä toimeen.

Toki jos varman päälle haluaa pelata, voi työsuhteen laadusta riippuen pyrkiä hakemaan työnantajalta työ/toimi/virkavapaata vuoden tai pari. Sekin on ihan käypä ratkaisu. Tai pitää ainakin suhteet yllä työnantajaan, oman alan toimijoihin sekä kollegoihin, jos tulisi tarve kysellä töitä vielä joskus.

Itsekin luovuin saavutetusta asemasta, tittelistä ja vakituisen, monia etuja sisältäneen työsuhteen turvasta. Hetkessä muutuin irtisanoutuessani, ainakin systeemin silmissä, toiminnanjohtajattaresta työttömäksi opiskelijaksi. Ja olin onnellisempi kuin naismuistiin!

En itseasiassa pitkään aikaan edes hoksannut ajatella, miltä tilanteeni näytti jonkun ulkopuolisen silmissä. Hyvän työuran ryssimiseltä vai sittenkin rohkealta vedolta? Riitti, kun itse lilluin tyytyväisyydessäni.

Asunto

Omasta asunnosta ja kodista luopuminen voi olla monelle iso kynnys, vaikka kuinka tietäisi, että reissun päältä löytyy yksi jos toinenkin mukava majapaikka, jossa tuntea olonsa kotoisaksi hetken tai pidemmän aikaa. Ehkä löytyy ihan todellinen uusi koti.

Omaan asuntoon kytkeytyvien tunnesyiden lisäksi pelissä ovat mukana myös järkisyyt, etenkin taloudelliset näkökulmat, joita ei kannata ihan noin vain sivuuttaa. Onneksi asuntoasian järjestämiseen on eri vaihtoehtoja.

Asutko vuokralla?

-> A) Helpointa on irtisanoa vuokrasopimus, uusia vuokra-asuntoja löytyy aina.

-> B) Jos haluat vain kokeilla pientä irtiottoa ja pitää takaportin auki paluulle, sovi vuokranantajan kanssa jälleenvuokrauksesta esim. vuoden ajalle.

Omistusasunto?

– Tarvitsetko pääomaa uutta alkua / yrittäjyyttä varten? -> Myy asunto, sijoita osa (sijoitusasunto, velalla tuettuna on yksi vaihtoehto) ja käytä loput uuden elämänvaiheen starttirahaksi.

– Pärjäätkö ilman asunnon myyntiä? -> Vuokraa asuntoa vaikka vuosi kerrallaan, kalustettuna tai ilman. Saat kenties kassavirtaa vuokratulosta täydentämään muita tulojasi tai ainakin lyhennettyä omaa lainaasi ja siten kasvatettua nettovarallisuuttasi.

Laittaisitko kotisi lyhytvuokralle?

Jos olet onnistunut hankkimaan ”seinissä” kiinni olevaa varallisuutta, kannattaa siitä mahdollisuuksien mukaan sitoa osa kasvattamaan varallisuutta jatkossakin, vaikka osa menisikin käyttöön irtiottoa toteuttaessa.

Itse olen pyrkinyt  järkiratkaisuilla asunnon suhteen mahdollistamaan nykyistä elämäntapaani. Pyrin siirtämään myyntiä toistaiseksi, koska se on taloudellisesti viisasta. Jos kuitenkin uhkana olisi nykyisen vapauteni ja hyvinvointini menetys, en epäröisi asunnon myymistä.

Kyse on siitä, että on mietitty omalta kohdalta asiat tärkeysjärjestykseen. Aika näyttää, miten tässä edetään. Nykyään kuitenkin olen kotona aika lailla kaikkialla.

Koti maailmalla voi näyttää vaikka tältä
Tai tältä, budjetista riippuen

Irtaimisto

Irtaimessa tavarassa ja kulkupeleissä voi olla kiinni joitakin helposti realisoitavia tonneja. Oma ajatukseni on, että kannattaa myydä kaikki se mitä vain tohtii ja voi ja kerätä näin starttikassaa maailmanvalloitusta varten. Tai luopuu vaikka vähän kerrallaan. Näin siedättyy ajatukseen, ettei kaikkea tarvitse säilöä ja pitää iänkaiken.

Varastoi loput ”must keep” -tavarat jonkun tutun vintille tai oman asunnon säilytystiloihin, jos päätyy vuokraamaan asuntoaan. Joitain tavaroita voi toki myös vuokrata, nekin vaihtoehdot kannattaa selvittää.

Tavaraa kertyy kuin vaivihkaisesti aina lisää. Ja jos sitten päättääkin asettua jonnekin pidemmäksi aikaa tai palata takaisin kotimaahan, irtaimisto on hankittu nopeasti takasin esim. tori.fi:stä tai vastaavista.

Itse koen, että sen parempi, mitä vähemmän kiintyy tai takertuu mihinkään materiaaliseen. Oli tunnearvoa tai ei. Tunne pysyy kyllä mielessä ja sydämessä ilman tavaraakin. Arvostaa ja iloitsee sen hetken tai ne vuodet, kun tavarat ovat sinulla käytettävissä, mutta ei vaivu epätoivoon, jos ja kun jonain päivänä niistä luopuu.

Itse olen ratkaissut asian niin, että olen joka vuosi hävittänyt tai myynyt pois lisää irtaimistoa. Kun on pärjännyt pitkään sillä mitä rinkasta löytyy, ei enää edes muista, mitä kaikkea tavaraa Suomessa omistaa. Toisaalta kalusteista ei ole tarvinnut hankkiutua eroon, kun on vuokrannut asuntoaan kalustettuna. 

Mitä vähemmän on tavaraa, sitä vähemmän huolta säilyttämisestä, kuljettamisesta, arvon säilymisestä, kunnossapidosta, materiaalien huoltamisesta tms. Eli vähemmän kaikenmoista harmia ja riesaa.

Olen jopa kuullut hienojen huonekalujen olleen syynä siihen, miksi joku ei uskaltanut vuokrata asuntoaan, eikä näin toteuttaa irtiottoa maailmalle. ”Liian kallis sohva syynä irtioton peruuntumiselle”! Hyvä esimerkki kuitenkin materian vangitsevasta voimasta.

Parempi onkin keskittyä vaalimaan ja kasvattamaan sitä henkistä pääomaa ja sisäistä vaurautta. Se on omaisuutta, joka pysyy ja pitää arvonsa. Kulkee myös näppärästi mukanasi maasta toiseen.

Ihmissuhteet & verkostot

Vaikka lähtisit pidemmäksi aikaa pois Suomesta tai muuttaisit kokonaan ulkomaille, ei sen tarvitse tarkoittaa ystävyys- ja sukulaisuussuhteista luopumista tai niiden merkittävää rapautumista. Live -tapaamisia on toki vähemmän, mutta itse olen huomannut, että ei se samassa maassa sijaintikaan ole mikään tae tapaamisten tiheydelle. Vuosi voi olla se normaali tapaamisväli muutoinkin.

Yhteydenpito ei ainakaan ole ongelma, kun on somet ja ilmaiset nettipuhelut, kuten Messenger, Skype ja WhatsApp käytettävissä. Välimatka ei mielestäni vaikuta siihen, että pitää jotakuta tärkeänä ja läheisenä itselleen. Suhde voi muuttua jopa paremmaksi, kun ei jatkuvasti ole nokakkain. Ja ne suhteet, jotka katkeavat eivät ehkä olleetkaan niin merkityksellisiä tai jäävät odottamaan uuden yhteyden aikaa.

Yhteydet myös nettituttuihin ja some -verkostot ovat ainakin itselleni hyvin palkitsevia ja luonnollisesti siellä missä kulloinkin elää ja matkustaa on kohdattavissa aina uusia mahtavia tuttavuuksia ja kanssakulkijoita. On toki yksilöllistä, miten paljon sosiaalista kanssakäymistä kukin tarvitsee.

Uusia ystäviä löytyy aina reissunpäältä

Diginomadiksi maailmalle: Riski vai mahdollisuus?

Muutokseen ja uuden elämäntavan luomiseen liittyy väistämättä kolikon kummatkin puolet. Kannattaa tietenkin keskittyä mahdollisuus -puoleen, eikä antaa riskien uhan lamaannuttaa itseään, sillä muutenhan haaveet uudesta elämäntavasta saa unohtaa.

Hyvä tapa päästä eroon riskien pelosta on ajatella millainen riski oman elämän kannalta on se, että ei tee muutoksia, ei kokeile siipiensä kantavuutta, että ei tavoittele unelmaansa tai uutta elämäntyyliä. Millainen riski on paikoilleen jämähtäminen?

Turvallisuuteen takertuminen saattaakin paradoksaalisesti olla yksi elämämme suurimmista riskeistä. Ja millainen riski on siirtää unelmansa toteutus jonnekin 10-20-30 vuoden päähän? Etenkin, jos se tapahtuu nykyonnellisuuden kustannuksella.

Jos riskejä ei koskaan ota, jäävät mahdollisuudetkin kokeilematta ja käyttämättä. Siinäpä sitä jalansijaa myöhemmälle jossittelulle…

Omia mahdollisuuksiaan pärjätä reissaavana läppärityöläisenä kannattaa toki puntaroida tarkkaan ja pyrkiä myös vahvistamaan ja kehittämään ennen kuin vain loikkaa uuteen elämäntapaan. Hyvin tehty pohjatyö, suunnitelmat ja valmistelut vähentävät eteentulevia riskejä ja haasteita sekä nopeuttavat sopeutumista uuteen elämäntyyliin.

Jos siis kipinä muutokseen on syttynyt, kannattaa alkaa tehdä jotain heti. Se on jo sitä unelman elämistä, suunnittelu ja fiilistelykin. Jokainen tekeminen ja askel, joka vie edes hitusen oikeaan suuntaan, on tärkeä. Se, että tietää ja tuntee jo olevansa tällä hykerryttävällä matkalla, vaikka vasta hahmottelisi reittisuunnitelmaa. Sillä siitä se lähtee!

Seuraavissa postauksissa tarkemmin tarvittavista taustavalmisteluista sekä yhden diginomadin kokemuksia.


Omaan irtiottooni johtaneita kokemuksia, askeleita ja suuntaviivoja käsittelen tarkemmin kirjassani Toimistosta travelleriksi. Sieltä voi löytyä askelmerkkejä myös sinulle!

(Visited 3 267 times, 1 visits today)

12 Comments

  1. Sofia Andersson 27/07/2017 at 10:49 pm

    Olet aina yhtä inspiroiva ihana ihminen, postauksiasi on aina yhtä kiinnostavia lukea 🙂 Kiitos siitä 🙂 Jatka samaan malliin 🙂

    Reply
    1. Rosita Juurinen 28/07/2017 at 12:26 pm

      Kiitos Sofia kauniista sanoistasi <3 Mukavaa jos voin toimia rohkaisuna muillekin. Eihän tällainen uuden elämäntyylin luominen ihan mutkatonta ja helppoa ole, mutta jos ei elämässä edes uskalla kokeilla sitä, mikä houkuttaa ja kiehtoo, se vasta harmi olisi!

      Reply
  2. Sandra 28/07/2017 at 2:55 am

    Ihan mahtava postaus, osa jutuista kuin omasta elämästäni. Tällä tiellä ollaan edelleen, ainakin vielä on rahaa lompakossa ja katto pään päällä 🙂

    Reply
    1. Rosita Juurinen 28/07/2017 at 12:31 pm

      Hienoo Sandra! Sä olet niin osaava ja varmasti haluttu työntekijä, mihin tahansa meetkin, etten kyllä usko, että ihan kovimpiin koettelemuksiin joutusit sen puolesta 😉 Onnea ja viihtymistä Maltalle!

      Reply
  3. Johanna / Fin Nomads 02/08/2017 at 11:34 am

    Täyttä asiaa taas! Oon ihan samaa mieltä, että jos maailmalle lähteminen ei kiinnosta niin se on ihan ok. Mutta harmittavan usein tapaa ihmisiä jotka haaveilevat vuodesta toiseen mutta eivät uskalla toteuttaa unelmaansa. Mun mielestä me kaikki suomalaiset ollaan tosi onnekkaita, kun ei koskaan jäädä täysin tyhjän päälle. Vaikka ”se pahin” tapahtuisi ja joutuisi palaamaan Suomeen tyhjin taskuin niin ei sitä kuitenkaan nälkään varmasti pääse kuolemaan 🙂 nää sun tekstit inspiroi varmasti monia rohkaistumaan ja aloittamaan elämänmuutoksen!

    Reply
  4. Rosita Juurinen 03/08/2017 at 8:55 am

    Hei kiitos Johanna! Tuo on niin totta, että ollaan kyllä todella etuoikeutettuja monessa mielessä, elämän voi palauttaa Suomeen suht helpolla, jos niikseen on, koska eihän näiden ratkaisujen tarvitse olla musta-valkoisesti ”lopullisia” tietenkään. Ja aina pääsee jaloilleen, jos on edes jossain määrin tahtoa ja terveyttä. Vaikka vähän kompuroisikin matkallaan, luulen, että juuri kukaan ei kadu sitä, että on elänyt ja uskaltanut kokeilla erilaisia juttuja! Itekin tosiaan vasta vanhempana saanut rohkeutta elää enemmän ”on the edge”, nuorempana olin nössömpi enkä ees haaveillut tämmösistä maailmalla kuljeksismisista! 😛

    Reply
  5. Reppureissaajat 08/08/2017 at 4:50 pm

    Hyvää pohdintaa, vaikeinta on tehdä päätös, kaikki muut asiat kyllä hoituvat ajallaan. Me mietimme vuoden verran ja kun ikääkin on +50, niin totesimme, nyt tai ei koskaan. Päätöksestä meni noin puoli vuotta ja pääsimme irtautumaan. Kaikki meni myyntiin, nyt koko omaisuus mahtuu kahteen reppuun ja matkalaukkuun. Kohta neljä kuukautta reissussa, emmekä päivääkään vaihtaisi pois.

    Reply
  6. Rosita Juurinen 09/08/2017 at 6:26 am

    Moi Reppureissaajat! Ja wow, ompa hieno kuulla, että uskalsitte tehdä ison päätöksen ja lähteä maailmalle nauttimaan tästä ihan toisenmoisesta elämäntavasta 🙂 Kannattaa todella lähteä kun vielä voi ja terveyttä ja intoa piisaa. Elämä kantaa ja kokemukset, mitä saatte ovat varmasti osastoa priceless!

    Reply
  7. sadstory 10/08/2017 at 4:54 pm

    Vuonna 2009 olin alle 40vuotias, virastossa töissä ja asuin kaupungissa yksiössä. Yksiö tosin oli tilava ja kaunis. Tapailin miestä. Harrastin joogaa. Haaveilin downshiftaamisesta, perheestä, etätöistä, maaseudusta, keittiöpuutarhasta, eläimistä…. Miesystäväni löysi unelmatalon syrjäisessä paikassa. Se irtosi edullisesti ja koska yksiö kaupungissa oli kiva se meni heti kaupaksi. Jäi rahaa remontointiin, autoon ym. Minulla oli vakituinen virka, en uskaltanut irtisanoutua. Päätin hakea opiskelemaan jotta saisin aikusopintotukea ja enemmän vapaata. Olin kyllästynyt ajamaan töihin. Töissä oli riitaa etätyöstä. Riita kärjistyi, lopulta yritin saada työterveys puoleeni. Että ei ole terveellistä istua 8 h töissä ja lisäksi pari tuntia autossa päivittäin. Lopulta kävi niin että minut patistettiin irtisanoutumaan ja toisaalta hakemaan määräaikaista virkaa. Näin tein. Parisuhde oli loppunut, lapsia ei näkynyt ja olin täyttänyt 40. rahat alkoi loppumaan. Ulkomailla en ollut käynyt kuin ehkä muutamia kertoja pohjoismaissa viimeset 10 vuotta. maalla ei ollut joogaohjaajaa joten jouduin vähentämään sitä, tuli taukoja kun en osannut ryhdistäytyä kotona. Video-opetus ei ollut vielä keksitty. Henkinen ja fyysinen kunto kärsi pahasti kaikesta. Eläimiä ei hankittu mutta lähiruokaa sai omasta maasta tai paikallisilta viljelijöiltä ja kalastajilta. Remontti onnistui hienosti. Nämä olivat positiivisia asioita. Opiskelin jaksottain ja olin koulutusta vastaavassa ihan ok-palkkaisessa pätkätöissä, mutta sitten sopimusta ei enää uusittu kaksi vuotta sitten. Jouduin työttömäksi. Pistin talon myyntiin, ei mennyt kaupaksi. Rahat loppuivat. Löysin reissaajamiehen joka oli ollut IT-alalla ja saanut käsittämättömän suuren erorahan. Halusin myydä kaiken ja lähteä matkaan. Olinhan työtön, lapseton. Mies ei huolinutkaan aika lyhyen seurustelun jälkeen. jatkoi reissaamista. Olin talon ja velan kanssa yksin. Talon myynti ei vaan onnistunut. Sitten sain 2 vuoden työttömyyden jälkeen töitä. Enää en niin paljoa haaveile mistään reissaamisesta tai maaseudulla relaamisesta. Jotta nämä nelissäkymmenissä toteutuisivat pitää olla raudanluja parisuhde ja ihan mielettömän hyvä suunnitelma. Ei riitä että toivoo että työnantaja sitten antaa tehdä etätöitä, pitää olla se paperilla etukäteen. Nyt olen toimistorotta joka haaveilee taas pienestä ja kauniista asunnosta kaupungissa. Aamujoogasta, kaupungissa tarjolla olevista ihanista aamiaisista. Ojasta allikkoon, takaisin lähtökohtaan. Moni unelmoi tämän bloggaajan kaltaisesta elämästä mutta harvoin se onnistuu ilman suuria uhrauksia, tai kuten miestuttavani, paljon rahaa, ei yksin ilman vahvaa partneria jos ei ole rahoja. Jossain vaiheessa ne kaikki joilla ei ole yllin kyllin rahaa palavat suomen tänne sosiaaliturvan (tai toimistotyön). Tunnen monta. Ja kaikki vähemmän varakkaat tietämäni reissaajat tekevät sen pareissa jos ikää on yli 30. Pysyvä ratkaisu harvalle, eläkeiässä sitten uusi yritys. Pitää olla myös tuuria että se omaisuus on helposti likvidoitavissa, minun tapauksessahan ei ollut. Jos olisi talo myyty vuosi sitten ties missä olisin sen tyypin kanssa käynyt jo. Yrittänyt olen. Kaikkeni. Myynyt asunnon, muuttanut maalle, kouluttautunut toiseen ammattiin etätyön toivossa, yrittänyt uudelleen myydä asunto jotta pääsisi ulkomaille. Tuntui että olin niin valmis luopumaan kaikesta, olin vaikeroinut päätökseni kanssa, itkin ja turhauduin päivät pitkät työttömänä ja tietenkin hain aina välillä sopivia paikkoja. Keski-ikäisen on yksin vaikea toteuttaa tällaisia haaveita.

    Reply
    1. Rosita Juurinen 14/08/2017 at 8:26 am

      Hei!

      Ikävä kuulla sun vastoinkäymisistä tavoitellessas leppoisempaa elämää ja ulkomailla oloa. Tie on varmasti mutkikkaampi toisilla, mutta jos olet nyt kuitenkin taas suht tyytyväinen elämääsi, ehkä polkusi johdatti sut juuri sinne minne pitikin? Nautihan elämästä hetki näissä puitteissa ja kuulostele mitä sisimmässäs eniten haluat ja toivot, mikä tuo sinulle tyydytysta ja onnea. Jos jossain vaiheessa alkaa tuntua, että jakso ulkomailla on vielä se mitä haluat kokea, niin varmasti pystyt sen jossain muodossa toteuttamaan, vaikkakin sitten pitkän jänteen suunnittelun ja valmistelun kautta. Siihen asti tavoittele noita asioita mistä kerroit, nauti joogasta ja aamiaisista (vaikka sitten kotona ja itse valmistaen). Ja ala vaikka vähitellen laittamaan rahaa sivuun seuraavia haaveita varten. Pyri luottamaan itseesi, mitään ei kannata mielestäni koskaan rakentaa toisen ihmisen varaan tai jonkin olosuhteen varaan. Päätä olla onnellinen kaikesta huolimatta! Se on sitten plussaa ja bonusta jos on toinen rinnalla jakamassa asioita ja kustannuksia. Itsekin olen järjestänyt asiani niin, että siinä ei olla riippuvaisia mahdollisesta kumppanin tuesta tai läsnäolosta tai siitä missä maassa olen. Kaikkea hyvää sulle! 🙂

      Reply
  8. Nadine 19/02/2021 at 12:14 am

    Olemme perheemme kanssa nyt 1.5 v tien päällä, joten välillä käyn lukemassa, mitä muut diginomadit ja etätyöläiset asiasta kirjoittavat. Tavallaan, etsin vertaistukea. Aika moneen lähtöön on tarinoita. Itse koen, että elämä on elämistä varten, eikä tavaran keraamista. Pitää uskaltaa tehdä sen ratkaisevan askeleen, koska silloin joskus voi olla myöhässä. Itselleni meinaasi käydä niin, että olisi ollut myöhässä, mutta oli onnea matkassa. Me tosin suunniteltiin asian aika perusteellisesti ennen lähtöä. Ollaan niitä harvoja suomalaisia perheitä, jotka valitsivat diginomadiuksen elämäntavaksi.

    Reply
    1. Rosita Juurinen 27/02/2021 at 9:26 am

      Hei Nadine!

      Kiitos kommentistasi! Onhan se edelleen varmaan suhteellisen harvinaista, että koko perheen kera lähdetään nomadi-elämään, siinä kun on enemmän yhteensoviteltavia asioita kuin sinkuilla tai pariskunnilla. Hienoa, että olette saaneet asiat omalta kohdaltanne järjestettyä! Itsekin suosittelen näkemään hieman vaivaa, suunnittelemaan ja säästämään vapauskassaa kokoon, mikäli tämäntyyppinen elämäntapa kutsuu. Ja kokeilla kannattaa aina, jos houkutusta on, eihän päätöksen tarvitse tietenkään olla ”lopullinen”. Myös osavuotinen reissuelämä voisi olla monelle mahdollista ja vähän sellaista tässä itsekin ennen koronaa viettänyt.

      Korona-aika on uskoakseni saanut aikaan sen, että yhä useampi huomaa liikkuvan elämäntyylin olevan mahdollista kaiken teknologian avittamana, toisaalta varovaisuus myös lisääntyy ja kiinnostus riittävien terveyspalvelujen saatavuuteen kohdemaissa. Mielenkiintoista nähdä, mitä koronan helpotuttua tapahtuu, hyödynnetäänkö etätyömahiksia enemmän ja lähteekö väki innostuneemmin maailmalle, vai tuntuuko reissuelämä sittenkin vielä liian riskialttiilta. Remains to be seen!

      Reply

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.