Kannattaako ”ryssiä” hyvä työura vapaamman elämäntyylin vuoksi?

On aika palata jälleen pohtimaan elämänmuutosta ja elämänvalintoja. Tässä postauksessa pohdin, onko silkkaa hulluutta jättää taakseen hyvä, kenties vakituinen työ, etenkin vallitsevassa yhteiskunnallisessa tilanteessa ja lähteä  jahtaamaan vapaampaa ja tyydyttävämpää, joskin taloudellisesti epävarmempaa elämäntyyliä. Valitako se, mikä on järkevää ja turvallista, vai se mitä sielusi janoaa, tai janoaisi, jos uskaltaisi. Ja millaisia ovat omat kokemukseni olleet tähän mennessä.

Lähes 10 vuotta sitten olin ensimmäistä kertaa Australiassa, pidin tuolloin muutaman viikon syysloman toimarin hommistani ja kävin samalla moikkaamassa serkkupoikaa Sydneyssä. Asustelin nuo viikot hostellien dormihuoneissa tutustuen working holiday -viisumeilla reissaavien backpackerien elämään.

Kuuntelin tarinoita raskaista hanttihommista, paremman työn jatkuvasta etsimisestä, rahahuolista, autopesuloista, tiskarihommista ja rankasta farmityöstä. Mietin silloin, (jo 30 v täyttäneenä ja akateemisesti kouluttautuneena) että ei minusta olisi kyllä enää moiseen.

Pohdiskelin kyllä, olisiko Australiassa mitään, mitä voisin tehdä koulutuksellani ja työkokemuksellani, mutta palasin siihen päätelmään, että kyllä minun kannattaa pitää hyvä työni ja urani Suomessa, ja matkustella sitten lomilla aina kun voin.

En voinut jotenkaan kuvitella, että olisin yhtäkkiä alkanut tehdä jotain ”vähempiarvoista hanttihommaa”, kuin mikä minulla jo oli, voidakseni viettää pidempiä aikoja maailmalla. Samalla halusin pitää matkat lomina, vapauden, rentouden ja hauskanpidon viitekehyksinä. En osannut nähdä vielä vaihtoehtoja tähän perinteiseen kahtiajakoon. Vähämpä tiesin, mitä tulevan pitäisi.

Loppuuko ura irtiottoon?

Kun sitten ajatukset toisenlaisesta, vähemmän kuormittavasta elämästä ja työstäni luopumisesta alkoivat vuosia myöhemmin vallata päätäni yhä enemmän, jouduin pohtimaan sitäkin, että olisiko se sitten urani loppu? Saisinko koskaan enää niin hyvää työtä kuin mikä minulla oli? Millaisiin töihin päätyisin/ joutuisin, jos siipeni eivät vapaudessa kantaisikaan.

Olisinko ryssinyt tulevaisuuteni omalla alallani ja joutuisin tekemään kovasti työtä päästäkseni jälleen ns. hyviin asemiin jos niin haluaisin. Entäpä jos kaamea katumus iskisi, muutaman kuukauden vapaalla olon ja väsymyksestä selviämisen jälkeen?

Olisiko se myös hieman noloa päätyä taas tavalliseksi rivityöntekijäksi, vuosien itseohjautumisen, esimiestyön ja asiantuntijatehtävien jälkeen. Mainehan siitä kärsisi, lähteä nyt laskukiitoon työelämän pyllymäessä.

Tiedostan, että arvomaailmassani vallitsivat tuolloin perinteiset näkemykset, siitä millainen työ on ”parempaa” kuin joku toinen ja mikä urakehitys olisi omalle osaamiselleni ja imagolleni sopivaa. Hohhoijaa.

Ehkä pelkäsin kuitenkin eniten sitä, että joutuisin tekemään jotain minkä takana en 100% seiso, tai että käteni ovat sidotut ja ääneni vaiennettu, luovuutta ei saa käyttää ja joku muu sanelee kaikki ehdot. Ja sitä, että uupuisin yhä pahemmin toisen palveluksessa.

Sitä en kuitenkaan pelännyt, ettenkö tarvittaessa saisi uutta työtä. Ajattelin, ja ajattelen edelleen, että kyllä tekijöille ja osaajille aina jotakin työtä löytyy. Omalla koulutuksella ja kokemustaustalla varmasti. Tavoitteeni kuitenkin oli, että vakituisiin palkkatöihin en palaa, mutta kaikenlaista väliaikaishommaa ja keikkaa voisin kyllä tehdä.

Oma hyvinvointi, jaksaminen ja vapaus alkoivat olla koko ajan enemmän irtisanoutumiseen liittyvän riskinoton väärttejä ja ajattelin olevani valmis tarvittaviin luopumisiin ja vaivannäköön, voidakseni huolehtia näiden arvojen ilmenemisestä elämässäni yhä enemmän.

Päätös elämänmuutoksesta

Kun päätökseni kypsyi ja tarpeeni päästä ulos oravanpyörästä kasvoi, työuran menetys ja johtajan jakkarasta luopuminen alkoivat tuntua varsin merkityksettömiltä seikoilta.

Aloin tajuta, miten tiiviisti olin rakentanut identiteettini työhön kietoutuvaksi ja nyt halusin siinä mielessä luoda nahkani ja syntyä uudelleen. En halunnut olla jotain vain työni kautta, vaan pikemminkin elämällä itsenäni ilman mitään rooleja, mahdollisimman rehellisenä itselleni, kuuntelemalla sisäistä ohjaustani ja omaa jaksamistani huomioiden.

Halusin aluksi saada fyysistä lepoa, pakottomuutta ja sisäistä rauhaa. Vaivihkaa pitkittyneessä stressissä oli kaltaisellani vähän turhan ylitunnollisella ihmisellä kuormitus ja kestokyky tulleet rajapisteeseen tai hyvin lähelle sitä. Halusin päästää irti vastuista ja velvollisuuksista, sekä ahdistaviksi käyneistä ajatusten kehistä, jotka hyrräsivät takaraivossa jatkuvasti myös työajan ulkopuolella. Halusin olla irti ja vapaa!

Tässä vaiheessa asemoitumiseni tulevaisuuden työmarkkinoille tai edessä oleva taloudellinen epävarmuus ja niukkuus eivät enää häirinneet pätkääkään. Tiesin, että pärjään tarvittaessa todella vähillä kuluilla. Suloisena odottava vapaus, maailman tuulet ja uudet mahdollisuudet vetivät voimakkaasti puoleensa ja jotenkin tiesin, että en varmaankaan tule ammatillisessa mielessä paljoa taakseni katsomaan.

Uuden toimeentulon ja lempeämmän työtahdin rakentaminen vähitellen omaehtoisesti itseäni työllistäen ei tuntunut tuossa kohtaa lainkaan huonolta vaihtoehdolta, pikemminkin siltä ainoalta itselleni mahdolliselta.

Asenteiden ja arvojen muutos

Asenteeni työhön on sittemmin muuttunut. Vaikka lähtökohtaisesti haluan vähitellen rakentaa omannäköistäni yhdistelmää tulojen hankkimiseksi yrittäjyydellä ja sijoituksia hyödyntäen, en ylenkatso kyllä mitään työtä tai ns. hanttihommiakaan.

Etenkin täällä maailmalla monenlaiset duunit ottaa enemmänkin oppimisena ja kokemuksina, osana vivahteikasta elämää. Enpä olisi joitakin vuosia taaksepäin uskonut, että saan vielä jonain päivänä palkkaa karaoke-emäntänä Phuketissa!

Nyt tuntuu oudolta, miten paljon antoi aikanaan työn kuluttaa itseään, mitään kirkkaampaa kruunua ei tullut, eikä jatkuva asioista huolehtiminen ja stressaaminen varmaan aikaansaanut muuta kuin oman itsen ylikuormitusta.

Vaikka pyrin periaatteessa olemaan tarkempi siitä, mihin rajallisen aikani käytän, niin kaikenlaista työtä voin väliaikaisesti, tarpeen tai mielenkiinnon tullen tehdä. Mutta jos oma sisimpäni nousee vastarintaan ja kertoo, ettei tämä ole hyväksi minulle, sitä tunnetta pitää kyllä kuunnella ja seurata aika nopeasti.

Vaikka elämä ja työ voi olla välillä haastavaa, niin niiden ei pidä olla jatkuvasti ahdistavia, sen olen oivaltanut. Omaa hyvinvointiaan ja unelmiaan ei pidä työelämän alttarille uhrata. Se tärkeysjärjestys on kyllä kirkastunut. Kova hintaa voi joutua maksamaan väkipakolla ahdistavaksi käyneessä työssä sinnitellenkin.

Ketään ei uudessa elämässäni kiinnosta, olenko maisteri vain en, millaista uraa olen luonut, olenko ollut johtavassa asemassa ja kuinka paljon työtunteja olen tehnyt tai öitäni valvonut. Ei niin ketään. Omanarvontunnollenikin näiden merkitys on lähes kadonnut. Vain sillä on merkitystä, mitä olen tuosta kaikesta oppinut ja miten se on nykyiseen minääni ja elämänkatsomukseeni vaikuttanut.

Olen siis jälleen täällä Australiassa ja nyt siitä onnellisessa asemassa, että voin tehdä asioita mistä pidän, omassa tahdissani, näyttää ihmisille mahdollisuuksia nauttia elämästä ja tehden siitä edes hieman vapaampaa ja rennompaa. Paras tunne on kun tietää, ettei ole ehdotonta kotiin- ja töihinpaluun deadlineä. Elän simppeliä ja budjettitietoista reppureissaaja-diginomadin -elämää, joka ei ole onneksi iästä kiinni!

altaallatöissä5
Kirjoitushommissani olen nettiriippuvainen, mutta muutoin vapaa liikkumaan

Epävarmuuksistakin huolimatta, usko omaan tekemiseen ja uuden tulevaisuuden rakentamiseen on horjumaton. Aasialainen hetkessä elämisen -mentaliteetti on opettanut sen, että huomista ei kannata turhaan murehtia, asiat järjestyvät kyllä. Huolehtii vaan omasta vireestään ja flowstaan. Ja olen niin kiitollinen siitä, että annoin itselleni tämän mahdollisuuden. Voi ehkä ajatella, että ryssin urani, jotta sain uuden alun.

Ja kyllä, haluan kannustaa rohkeisiin ratkaisuihin myös sinua tai ketä tahansa muutosta, irtiottoa tai irtisanoutumistakin harkitsevaa. Oikea ratkaisu omaan tilanteeseesi on kuitenkin sinussa itsessäsi, sisimpäsi tietää kyllä mitä tehdä. Sille on syy, jos olet alkanut näitä ajatuksia miettiä. Jonkun pitää muuttua.

Toimistosta travelleriksi -kirjan ensimmäisessä luvussa kerron lisää oman päätökseni rakentumisesta. Voit ladata nuo 30 sivua ja saada pääsyn resurssipankin oppaisiin täältä.

Harkitsetko hyppyä ulos omalta työuraltasi?

Olen tullut tässä matkan varrella huomanneeksi, miten monet viranomaistahot pitävät vaarallisena minunkin edustamaani ohjenuoraa siitä, että unelmiaan pitää seurata ja hyvinvointiaan vaalia, sillä se uhkaa järjestelmää. Palkkatyötä on tehtävä vaikka se uuvuttaisi ja sairastuttaisi ihmisen.

Työvoimaviranomaiset varoittelevat siitä, etteivät kaikki pärjää yrittäjinä, taiteilijoina tai vapaina matkustajina (läppäriyrittäjinä), eikä työpaikastaan kannata siksi alkaa luopumaan, vain koska ”mieli tekee” tai on vähän väsynyt.  Kaikenlaiset lifecouchit sitten vielä kannustavat ihmistä kuuntelemaan itseään sekä luottamaan itseensä ja elämään. Unelmahöttöä sellainen.

Tosielämä on uhrautumista, kurjuutta ja raatamista. No, ehkä hieman kärjistin, mutta saat kiinni mitä tarkoitan. Tietysti on selvää, että tarinoita on monenlaisia, eivätkä elämänmuutokset tapahdu sormia napsauttamalla. Harvoin homma meneekään kuin sadussa, mutta sen vuoksi ei kuitenkaan kannata jättää kokeilematta sitä, mitä sisimmässään haluaa.

Varoittelijoiden pelkona ilmeisesti on, että tästä unelmien ja omannäköisen elämän perään haihattelusta seuraa kaikenlaista (yhteiskunnan kustannettavaa) harmia; taloudellista ahdinkoa, velkaantumista, maitojunilla kotiinpalaamisia ja lopulta työttömyyttä, masennusta ja päihdeongelmaa. Sanoisin, että nämä harmit taitavat syntyä pikemmin siitä, että ihminen suorittaessaan läpi elämänsä sulkee silmänsä ja korvansa omilta tarpeiltaan ja unelmiltaan.

Tämän potentiaalisesti yhteiskunnan niskoille lankeavan talousrasitepelon vuoksi yksilön siis pitäisi tyytyä epätyydyttävään elämään, leikata unelmiltaan siivet ja varmistella varmistelemasta päästyään, kunnes lopulta kuolo korjaa. Ruotu, ruotu, ruotu. Voi morjens.

Muutokseen kannattaa kuitenkin valmistautua, jos mahdollista hyvissä ajoin ryhtymällä junailemaan talousasioita, rakentamaan varakassaa, virittelemään ehkä yrittäjyyttä tai uusia tulonlähteitä alkuun vaikka pienimuotoisesti.

Kannattaa varautua myös siihen, että kaikki ottaa aikansa, vaivansa ja nopeita voittoja ei todennäköisesti ole tiedossa. Etenkin, jos alat uupumusoireisena virittelemään uutta toimeentuloa yrittäjänä tai opiskelemaan uusia taitoja, pitää huomioida se, ettei aikaansaaminen ole välttämättä samanlaista kuin aiemmin. Tämän olen itse saanut välillä karvaastikin kokea.

Voit myös harkita jo hankitun omaisuuden hyödyntämistä uudeksi aluksi, kenties jossain uudessa ympäristössä. Esimerkiksi 100 000 euroa on jo kova starttiraha vaikkapa jossainpäin Aasiaa, miksei Suomessakin. Monella saattaa olla helpostikin tuon verran kiinni asunnossa, autossa + muussa omaisuudessa.

Lue lisää: Säästäminen ja sijoittaminen vapaampaa elämää varten

not to spoil the ending
Yleensä rohkeus palkitaan ja elämänmuutosta pelätään ja vitkutetaan turhaan

Pidä testivapaa

Jos muutos ja lisääntynyt vapaus kutsuu sinua, mutta epäröit, mitä tekisit työsi suhteen, kannattaa pitää testijakso ja tutkiskella asiaa lähemmin. Alatko voida paremmin, saatko ideoita ja varmuutta muutokseen, vai tuntuuko sittenkin oikealta jatkaa omassa työssä tai pyrkiä ehkä muokkaamaan sitä joltain osin?

Vapaan aikana voi miettiä  ja testailla voisiko kulutustaan keventää ja luopua jostain materiasta tai tietyistä kulutustottumuksista, tullakseen vähemmän riippuvaiseksi palkkatuloista ja saadakseen lisää vapautta tilalle. Itselleni nämä oivallukset pienellä pärjäämisestä ovat olleet merkittäviä ja vapauttavia.

Tuntuu jotenkin hurjalta ja absurdilta, miten monet työssään uupuneet pitävät palkkaa niin tärkeänä, vaikka sen hintana olisi oman ajan menettämisen lisäksi oman terveyden ja toimintakyvyn vaarantuminen. Onnellisuudesta puhumattakaan. Taloudessa on sittenkin useimmilla tinkivaraa, hyvinvoinnissa ja terveydessä vähemmän.

Lue lisää: Tulot laskevat? – Näin sopeutat talouttasi muutoksessa

Voit testata, miltä uusi elämäntyyli tuntuisi:

  • pitämällä jonkin pidemmän vapaajakson kuten vuorotteluvapaan tai omakustanteisen sapattivapaan, jonka aikana voi kokeilla vaikka satunnaisia nettipohjaisia freelancer -hommia tai muuta nettibisnestä
  • järjestämällä itsellesi etätyömahdollisuuden vaikkapa puoleksi vuodeksi, kokeillen työntekoa kotoa, mökiltä tai riippumatosta käsin
  • pitämällä vuosilomien perään kuukauden tai kahden palkattoman jakson, ”minieläkkeen”
  • jäämällä opintovapaalle, omassa aikataulussa opiskelu ja eläminen antaa vapautta, mietintäaikaa ja osviittaa itsenäisemmästä elämäntavasta
  • pestautumalla vapaaehtoistyöhön tai kausityöhön johonkin ulkomaille, esim. sukellusopettajaksi Kaakkois-Aasiaan
  • pitämällä working holiday -vuoden (18-30/35v) esim. Australiassa tai Uudessa-Seelannissa

Tällaisen jakson jälkeen tiedät todennäköisesti paremmin, mikä sinulle on tärkeää ja mihin suuntaan elämää viedä. Aika ja etäisyys miettiä asioita arkiympyröiden ulkopuolella tuovat yleensä perspektiiviä asioihin.  Irtiottoaikaa voi käyttää myös tiedon etsintään ja uuden elämäntyylin mahdollistamisen suunnitteluun.

Lue lisää: Vuorotteluvapaa käynnisti pitkät matkat ja elämänmuutoksen

Sen minkä hetkellisesti häviää rahassa voi saada elämänlaatuna ja henkisenä hyvinvointina moninverroin takaisin!

Samoilla korteilla ei tarvitse pelata koko elämää. Katso seuraava jako tai vaihda pelipöytää. Muista, että ilman riskiä saa harvoin suuria voittoja. Ja toki välillä voi tulla myös takkiin. Take a chance on you!?

nettovarallisuuslaskuri matkaopas vapauteen

(Visited 2 422 times, 1 visits today)

11 Comments

  1. A 25/03/2016 at 1:04 pm

    Hieno postaus ja upea valinta!

    Yritän itsekin kasata rohkeutta ja löytää tietä ulos oravanpyörästä. Olisi ihana kokeilla sitä ensin kevyemmin, mutta valitettavasti olen työssä, josta ei voi ottaa parin kuukauden ylimääräistä palkatonta vapaata eikä mieluusti mitään muutakaan ekstravapaita myönnetä. Testijaksot saa siis unohtaa, ainoa keino on suorilta irtisanoutuminen. Täytyy siis ensin miettiä tarkkaan, miten taloutensa järjestää, ennen kuin tekee ratkaisevia muutoksia.

    Ajatuksissa muutos kuitenkin on vahvasti ollut jo pidempään. Keinojen löytäminen vienee oman aikansa.

    Reply
    1. Rosita Juurinen 27/03/2016 at 4:47 am

      Joo eri ihmisille ja heidän yksilöllisiin tilanteisiin on erilaisia ratkaisuja, kuten sanoit joillakin työ ei jousta lainkaan, joten silloin nuo työn kevennykset on poissa laskuista. Elämänmuutos on prosessi jota voit onneksi suunnitella ja ohjata. Tee jonkinlainen exit -suunnitelma ja aikataulut muutoksen toteuttamiseen. Kirjaa ylös suunnitelmaasi ja tavoitteitasi ja ala ottaa pieniä askeleita oikeaan suuntaan. Mielessä hauduttelukin vie aikansa, se on ihan fine. Tiedä että vapaampi elo on kyllä kaikkien ponnistelujen, säästämisen, säätämisen ja suunnittelun arvoista! Tsemppiä muutoksentekoon ja oravanpyörästä irrottautumiseen!

      Reply
  2. Anna / Muuttolintu 27/03/2016 at 12:38 am

    Aamen. Harvemmin sitä vissiin vanhainkodissa miettii, että kunpa olisin tehnyt enemmän töitä elämäni aikana. Ihmisen omanarvontunto on ihan liikaa sidoksissa töihin. Taistelen sen kanssa itsekin vieläkin. Itselle elämäntyyli on kuitenkin vienyt voiton uran rakentamisen kustannuksella. Vaikka epävarmoja hetkiä tulee, tiedän, että se on ollut oikea ratkaisu!

    Reply
    1. Rosita Juurinen 27/03/2016 at 4:30 am

      Hei Anna, kuulostaa hienolta, että oot oivaltanut asian jo hyvissä ajoin! Jotenkin sitä on niin kasvanut sellaiseen vanhan liiton ajatteluun että meni kauan ennenkuin tajusi edes kyseenalaistaa työuran ja koulutuksen ylikorostuneisuutta yhteiskunnassamme. Toki ne saavat olla tärkeitä, muttei muun elämän ja hyvinvoinnin kustannuksella. Siinähän se ero. Pääasia että tekee mielekkääksi kokemiaan asioita, nauttii elämästä ja stressaa mahd. vähän. Ja niinkuin sanoit olet varmasti tehnyt juuri oikean valinnan 🙂

      Reply
  3. Iita 27/03/2016 at 7:50 pm

    Mä oon jo valmis irtautumaan oravanpyörästä, vaikka en virallisesti ole siihen vielä edes astunut! Poltin itseni loppuun jo pari vuotta sitten kolmen yliopistovuoden jälkeen. Täyspäiväiset opinnot, osa-aikatyö, täyspäiväinen järjestötoiminta, parisuhde jne. veti musta kaikki mehut irti. Lähdin yliopistovaihtoon ja sille tielle jäin 19kk ajaksi. Palasin suomeen 4kk sitten suorittamaan maisterintutkinnon loppuun. Kesäkuussa alkaa täyspäivänen työ (kiva työ tosin, mutta täyspäiväinen sanana ahdistaa) ja valmistua olis tarkoitus siinä ohella. Kuitenkin sydän halajaa jo takas maailmalle ja reissuun.
    Ei se vaan ole helppoa mennä vastavirtaan kun tuntuu että kaikki muut on tyytväisinä työelämässä, menossa naimisiin, ostamassa asuntoja, perustamassa perhettä. Musta paikoilleen asettuminen on vaan sama asia kuin kuolla tylsyyteen. Oon vasta 25-vuotias, mutta kai mä oon sitten elänyt aika täysillä. Asunut kolmella eri mantereella, ollut au pairina, kouluvaihdossa, yliopistovaihdossa, kielikurssilla, reissannut tähän mennessä 33 eri maassa, ollut avovaimo, töissä johtotehtävissä, vetänyt järjestöä, ollut sm-tason kilpaurheilija, sairastunut vakavasti ja parantunut jne.
    Kai meitä on jokaista sorttia, mä vaan tylsistyn niin nopeesti, että en oo tähän mennessä viihtynyt missään työpaikassa yli vuotta ja koskaan asunut 1,5v pidempään samassa asunnossa (lapsuutta lukuunottamatta). Sen takia perinteinen oravanpyöräelämä ei mulle varmaan sovikaan, ainakaan tällä hetkellä. Enemmän pelkään sitä, että entä jos nyt haluan matkustaa ja elää hippikiertolaiselämää ja sitten joskus 10-20 vuoden päästä herään siihen, että haluankin sen ihan perinteisen elämän? Onko sitten liian myöhäistä?
    Nykyisen poikaystävän kanssa olis tarkoitus säästää rahaa ja järjestellä elämät niin, että tammikuussa 2018 päästäis pitkäaikaisreissuun taas (6-12kk ainakin). Onneks on löytynyt joku toinenkin hullu, tuntee olonsa vähemmän oudoksi sen seurassa. (hän tosin onkin aussi, mentaliteetiltään jo hyvin erilainen ja elämäniloisempi!)

    Reply
    1. Rosita Juurinen 28/03/2016 at 5:12 am

      Heippa, juu oot kerinnyt jo paljon tuohon ikään mennessä, liika on liikaa kenelle tahansa iästä riippumatta. Siks onkin hyvä tiedostaa ne omat rajansa ja himmata niiltä osin kuin voi ja pyrkiä löytämään sellaista elämäntyyliä joka sulle tuntuisi sopivan just kuitenkaan ahnehtimatta liikaa 🙂 Pätkätyöt ja kausityöt siis tuntuu sopivan sulle, sehän on ihan hyvä niin voin tehdä aina hetkittäin ehkä rivakamminkin töitä ja sitten taas relata ja reissata. Tai voisitko jossain vaiheessa työskennellä tienpäältä, freenä tai yrittäjänä? Ja olet ihan oikeassa, että vastavirtaan ei ole helppoa uida, valintojaan pitää perustella itselleen, muille ja yhteiskunnalle vähän joka käänteessä. Mutta kun itse tiedät sisimmässäs että toimit itsellesi oikealla tavalla, niin et voisi paremmin tehdä. Moni menee vikaraiteille siinä kun tekee niinkuin on opetettu tekemään ja elämään, unohtaen oman sisäisen ohjausmekanisminsa. Sitten kadutaan tai aloitetaan omannäköinen elämän vasta paljon myöhemmin. Sulla on hyvin aikaa aloittaa ”perinteinen elämä” jos toiveesi sua siihen suuntaan vie. Ei sellaista kannata nyt murehtia, elät vaan itsellesi uskollisena (ja nautit siitä hippielämästä) ja siinä helpottaa jos on toinen samanlainen rinnalla <3 Voi olla että elämästäsi muodostuu jonkinlainen yhdistelmä perinteistä ja liikkuvaa, seikkailevaa elämäntyyliä. Who knows. Kunhan ei tee liian isoja uhrauksia/ kompromisseja kenenkään tai minkään muun näkemyksen johdosta, silloin pysyt oikealla tiellä. Olitko täällä ausseissa opiskelijavaihdossa tai duunissa kun löysit aussikumppanin?

      Reply
      1. Iita 28/03/2016 at 4:54 pm

        Kiitos tsemmpipuheesta. Helpottaa tosi paljon kun on muita saman mentaliteetin omaavia (ja varsinkin vanhempia). Kaiken voi pitkään laittaa nuoruuden hulluuden pikkiin, mutta monet on sanonut mulle että tee nyt sitä mikä nyt tuntuu hyvälle, ethän 3 vuotta sittenkään tiennyt mikä tekee tänään onnelliseksi.
        Mä lähin ausseihin opiskelijavaihdon jälkeen vaan reissaamaan. Piti olla 3-4kk, mutta olinkin melkein täydet 12. Au pairiksi ryhdyin kun rahat loppu (kokeilin farmityötäkin, muttei ollut mun juttu) ja ystävystyin yhden aussitytön kanssa, joka esitteli mut sitten isoveljelleen ja tässä sitä ollaan. Mies on jo kerinnyt käydä Suomessa ja minäkin jo olin takas ausseissa pari viikkoa sitten hänen luonaan. Ja toukokuussa nähdään taas. Onneks ausseissa tienataan vähän eri palkkaa kun Suomessa, ei nimittäin suomalaisten (hyväkään palkkaisella) kuukausipalkalla joka tai joka toinen kuukausi lenneltäis toiselle puolelle maapalloa. Meillä nyt on kaikki tähdet ja planeetat olleet kohdallaan kun on tällainen järkyttävän pitkän välimatkan mahdollistavat työ- ja elämänkuviot molemmilla tällä hetkellä.

        Reply
  4. Jusu 28/03/2016 at 6:34 pm

    Mainio postaus ! Kyllähän se niin tuppaa menemään että jos ei ole elämäänsä tyytyväinen niin silloin pitää tehdä niitä muutoksia ja irtiottoja ! Suurimmat paineet tulevat ulkopuolelta, ystäväpiiristä ja/tai perheen sisältä, ihmisillä on vaikeaa hyväksyä erilaista ajattelutapaa tai lähestymismallia ! Liian usein asiat analysoidaan ja järkeistetään rahan kautta, mutta loppuviimein kaikki on suhteellista: Suomessa 200e ei ole paljoakaan rahaa jos miettii arkisia kuluja jne. mutta Nepalissa tuolla rahalla elää jo kuukauden ! Toisille 2000e/kk on ”huono” palkka mutta sitten taas työttömälle tuo voisi olla siunaus…

    Henkilökohtaisesti voin lämpimästi suositella irtiottoa arjesta ja 8-16 työputkista, kyllä niitä töitä aina löytää jostain ja kun luottaa siihen että asiat järjestyy niin se vie jo hyvin pitkälle ! Matkalle tulee aina toisinaan mutkia matkaan mutta se suurempi palkinto korvaa kaiken matkalla koetun nurjuuden 🙂 ! Jokaiselle on oma polkunsa ja mielestäni ei pidä liiaksi kuunnella ihmisten arvostelua ja elämänvalintojen kyseenalaistamista, kyse on kuitenkin sun omasta elämästä ja valinnoista in the end…

    Reply
    1. Rosita Juurinen 29/03/2016 at 4:54 am

      Kiitos Jusu! Juuri näinhän se on, meillä vaan on usein kovin suuri tarve ja kiire sopia täydellisesti siihen hyvän elämän muottiin, jota meille niin auliisti ulkopuoleltamme tarjollaan. Vaikka ne oikeat onnenhyrinät tulevat vaikka juuri sitä tunteesta että selviytyy uusissa haastavissakin tilanteissa ja pärjää aina lopulta, vaikka yhteiskunnan mielestä eläisit (materiaalisesti) turvatonta ja riskialtista elämää. Oikeasti otamme vaan vastuun omasta onnestamme ja elämästämme. Hyvä on kuitenkin aina myös tuntea itsensä ja sikäli tietää mitä tekee.

      Reply
  5. Ekonomimmi 10/12/2017 at 6:51 pm

    Todella hyvä teksti, kiitos siitä.

    Minulla myös tyypillinen hinku uralle, jossa sitten ei kuitenkaan oikein sydämestään viihdy. Uutuudenviehätyksen voimalla jaksaa aina jonkin aikaa duunia, mutta olen vaihdellut tehtäviä aika tiheään. Pisin pätkä samaa duunia vajaat 1,5 vuotta tähän mennessä. Nyt esimiestehtävässä erittäin vanhanaikaisessa organisaatiossa. Ylipäätään lomien järjestäminen on hankalaa ja taustalla painaa ajatus tiukasta tekemisestä: työhyvinvointi ei todellakaan ei ole johtotähti.
    Opiskelin lisää ja olen yrittänyt saada raha-asioita kuntoon. Silti taitaa elämäntyyli olla liian kallis ja palkitsen itseäni työstä rahalla.
    Aikaa ei jää juurikaan elämänlaadun miettimiseen tai vaihtoehtojen etsimiseen. Luovuudelle ei jää tilaa. Toisaalta ajattelen, että elän nyt sellaista työkeskeistä elämänvaihetta, josta ”pääsen irti” jossain vaiheessa. Aika näyttää 🙂

    Reply
    1. Rosita Juurinen 11/12/2017 at 5:36 am

      Hei Ekonomimmi ja kiitos kommentistasi 🙂 Sä olet kuitenkin havahtunut pohtimaan omaa tilannettasi ja toimintatapojasi. Peukku sille! Mun mielestä oot jonkinlaisessa harkinta/puntarointivaiheessa, jossa vielä ehkä jonkin aikaa työssä paahtaminen ja tietynlainen rahankäyttö on keskeisessä roolissa, mutta jokin uusi ajatuskin näihin liittyen näyttää siis olevan orastamassa?? Siltähän tuo vähän kuulostaa 🙂 Muutos voi lähteä etenemään vähitellen, alitajuntasi jo varmaan työstää asioita enemmän kuin päivätietoisuus ehtii. Itselläkin kaikki tapahtui lopulta monen vuoden mittaan. Kuulostele sitä omaa tunnetta ja oloa kuitenkin, ettei se jää liikaa arjen tohinan alle, etenkin jos se nykyarki ei oikein sua tyydytä. Mitä voimakkaammin joku muu juttu ja elämäntyyli alkaa vetään suo puoleensa niin sitä rivakammin varmasti alat toimia asian suhteen. Kuuntele itseäs ja ota välillä aikaa sille, mikä susta tuntuu tärkeälle. Tutki ja fiilistele ihmeessä lisää sitä elämäntyyliä, jota haluat elää ja kulje sitä kohti vaikka sit pieni steppi kerrallaan 😉

      Reply

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.