Muutosta ja kasvua. Niistähän elämässä on pitkälti kyse. Jokainen kokemus ja hetki opettaa meille jotain itsestämme ja siitä kuljemmeko elämässä siihen suuntaan kuin haluaisimme. Jos siis suostumme näitä asioita rehellisesti ja avoimesti tutkimaan.
Etenkin vaikeat ajat, kriisit ja haasteet tekevät näkyväksi sen, mistä haluamme kasvaa ulos ja suunnan, mihin jatkossa kulkea eteenpäin. Ehkä myös sen, millä valinnoilla uusi suunta löytyy.
Tarvitsemme siis usein sen jonkun ikävän tai ahdistavankin tuntemuksen ja oivalluksen, jonka avulla näemme, että nykytila ja unelmamme ovat liian etäällä toisistaan.
Kyse voi olla siitä, että terveys alkaa prakaamaan, ihmissuhteemme tuottavat enemmän murhetta kuin iloa, työmme ahdistaa enemmän kuin innostaa. Tai jotain muuta.
Henkilökohtaisessa kasvussa on kyse usein siitä, että tunnistaa nykytilassa (tai menneisyydessä) ilmenevät kielteiset seikat ja tunteet, muttei jää niiden vangiksi, vaan kääntää ne voimavaroiksi ja ponnahduslaudoiksi sitä kohti, minne haluaa kasvaa ja kulkea.
Kunnollinen ymmärrys siitä, missä on nyt ja mitkä valinnat tähän ovat tuoneet, avaavat mahdollisuudet myös kääntää kurssin uuteen suuntaan.
Kriisit ja vastoinkäymiset ovat mitä otollisimpia hetkiä uusien unelmien syntyyn. Joskus myös jonkin tavoitteen saavuttaminen ja arkipäiväiseksi tuleminen taas on se, joka synnyttää uuden tavoitteen ja kipinän eteenpäin menemiseen.
En usko, että meitä on tarkoitettu jäämään paikoilleen junnaamaan liian pitkiksi ajoiksi. Kaipaamme myös haasteita, oppimista ja itsemme voittamista. Ihan ok. – ”Ei kurjuutta kummempaa” -olotila lienee kasvumme pahimpia vihollisia.
Olisinko itse alkanut haaveilla vapaammasta elämäntyylistä matkustellen, jos en olisi kuluttanut itseäni ensin loppuun työssä ja muillakin elämän areenoilla? Jos en olisi tuntenut riittävän suurta ristiriitaa todellisuuden ja sisäisen toiveeni välillä. Tuskin.
Mistä kasvussa on oikeastaan kyse? Ja mitä meidän pitää ymmärtää, tietää ja tehdä voidaksemme kasvaa ihmisinä kohti aidointa itseämme ja syvimpiä unelmiamme?
Kasvu edellyttää oman kokemukseni mukaan joskus kipeitäkin päätöksiä, uskallusta katsoa tosiasioita silmiin ja alkaa tehdä sitten jotain toisin. Opetella sitkeästikin jotain uutta toimintamallia, vaikka vanhat totutut tavat vetäisivätkin magneetin tavoin takaisin tutuille laduille, sinne missä epämukavuudesta on tullut siedätyksen myötä mukavuusalue.
Näiden asioiden tutkiminen ja työstäminen on ehkä tärkeimpiä asioita, joita voimme itsemme ja onnellisuutemme eteen tehdä.
Kasvun avaimia etsitään ja löydetään myös tämän vuoden Täysii -seminaarissa Tampereella la 24.11., klo 12-18.
12 puhujaa tuovat näkyväksi omat oppinsa, oivalluksensa ja tarinansa inhimillisestä kasvusta, sen edellytyksistä ja mahdollisuuksista kuulijoiden käyttöön.
Unelmien saavuttaminen, kriisien ja traumojen kääntäminen voimavaroiksi, oman ajattelun kehittäminen, henkinen kasvu taloudellisen vaurastumisen edistäjänä ovat joitakin päivän näkökulmia suhteessa kasvun kiehtovaan teemaan.
TÄYSII 2018 -seminaarin puhujat ja puheenvuorot:
- Tommy Hellsten | Ihmisen kasvu ei ole suuremmaksi kasvamista – vaan pienemmäksi
- Asta Raami | Kasva oman ajattelusi yli älykkään intuition avulla
- Teemu Syrjälä | Rohkeuden kautta voi kasvaa rakkauteen
- Mikko Kuitunen | Liikevaihdon kasvu on huono tavoite
- Mikko Sjögren | Ajatusten, uskomusten ja tapojen merkitys vaurastumisessa
- Mari Ravattinen | Rohkeus asuu sisälläsi – mitä tunteita tulet kohtaamaan kasvun matkalla itseesi
- Heikki Harju | Kasva haasteidesi läpi – 5 askelta henkilökohtaiseen läpimurtoon!
- Miia Moisio | Voiko masennus olla mahdollisuus?
- Ulrika Björkstam | Se, mikä ei tapa… – kasvun potentiaali trauman jälkeen
- Toni Nieminen | Kun mä olin ihmisenä raakile
- Olli Lindholm | Kasvukipujen opetukset
Tutustu seminaaripäivän tarjontaan tarkemmin täällä!
Jos päätät lähteä mukaan ja varaat lippusi kumppanuuslinkkini* kautta, lähetän sinulle seminaarin jälkeen kiitoksena 15 € lahjakortin Adlibrikseen. Voit hankkia jonkun kiinnostavan teoksen tukemaan omaa kasvuasi juuri tämän hetkisissä haasteissa ja tavoitteissa eteenpäin päästäksesi.
Ja kun lippua tilatessasi kirjoitat tilauslomakkeen lisätietoihin ”matkaopasvapauteen” saat 2015 vuoden Täysii -seminaarinauhoitteet lisäksi kaupan päälle.
*Yhteistyössä Andy Hopin & Täysii -tiimin kanssa