Miten löytää se oma idea läppäriyrittäjyyteen?


Oletko päässyt siihen pisteeseen, jossa alat olla valmis ottamaan askelia sen “oman jutun” toteuttamiseksi? Jättämään taaksesi palkkatyön rajoitteineen ja aloittamaan omaehtoisemman, joskin myös varsin haastavan polun kulkemisen? 

Päässäsi saattaa pyöriä jo useitakin potentiaalisen tuntuisia ideoita tai voi olla, että koko idea on vielä täysin hakusessa. Hyvin monella tuntuu olevan se tilanne, että ei yksinkertaisesti tiedä, mikä se oma uusi juttu voisi olla. Tai mitä osaisi tarpeeksi hyvin, jotta voisi rakentaa siitä edes pienimuotoisen yrityksen.

Alkuvaikeuksien yli

Etenkin, jos oma ammatti ja palkkatyö on ollut paikkaan ja aikaan sidottua, fyysistä läsnäoloa ja tekemistä edellyttävää, voi liikeidean keksimisestä liikkuvaan läppäriyritykseen tulla jo pienimuotoinen kynnys.

Ideat saattavat olla tässä vaiheessa myös hyvin yleisluontoisia, kuten: “voisi perustaa verkkokaupan, mutta mitähän sitä myisi” tai “haluaisin tehdä jotain hyvinvointi-juttua netissä, mutten oikein tiedä miten”. Tästä tasosta se useimmilla meistä on kuitenkin lähtenyt. Tähän kohtaan voi myös jäädä jumiin, jos ei ala määrätietoisesti tutkimaan ja jalostamaan ideoita eteenpäin.

Yksi haaste voi olla ideoiden runsaudenpula. Liian moni aihe kiinnostaa, juuri sillä yleisellä tasolla. Ideat saattavat myös muuttua kuukaudesta toiseen. Ja näin sen kuuluu vähän mennäkin, ideoita pyöritellään ja tutkiskellaan ja osa syystäkin hylätään.

Näin päästään lähemmäksi sitä yhä valmiimpaa aihiota, jota voi jo kannattaakin lähteä testaamaan ja jalostamaan enemmän tosissaan. Harvalla on heti loistavaa ja sellaisenaan toteutuskelpoista liikeideaa eteenpäin vietäväksi, vähintäänkin hienosäätöä varmasti tarvitaan.

Se, että ei koe itseään lähtökohtaisesti kovin tekniseksi  henkilöksi, on enemmän este omassa mielessä kuin todellisuudessa. Läppäriyrittäjäksi aikova voi hyvin oppia itse opiskellen tai valmennusten tuella kaikki ne tiedot ja taidot, mitä netin kautta toimivassa digiyrittäjyydessä tarvitaan. Harvalla on tuo “skill set” valmiina aiemmista töistä tai harrasteista. Oppiminen voi olla alkuun toki vähän hitaampaa ja joskus hermoja koettelevaakin, muttei suinkaan mahdotonta. Teknisten haasteiden tuskailuun ei kannata käyttää liikaa aikaa.

Vaikka vapaampi työntekemisen tapa ja reissut maailmalla mieltäsi kovin kutkuttaisivat, kovin epämääräisten ideoiden kanssa tai niiden kokonaan puuttuessa ei toki kannata vielä lähteä viemään irtisanoutumisilmoitusta esimiehelle. Huolellinen suunnittelu antaa varmuutta päätökselle, joten ideaa kannattaa kirkastaa rauhassa, muttei kuitenkaan loputtomasti.

Mitä pidempään tunne muutoksen tarpeesta on vahvistunut mielessäsi, sitä enemmän sinulla on syytä alkaa työstää sitä omaa läppäriyritysideaa tai ideoita eteenpäin. Ja ryhtyä selvittämään onko läppäriyrittäjyys ylipäätään se, mitä haluaa jatkossa tehdä.

Miten löytää se “oma juttu”?

Kaikki eivät halua edes aloittaa täysin omaa juttua ja luoda omia tuotteita tai palveluita, vaan saattaa riittää, että voi itsenäisesti myydä jo olemassa olevia tuotteita, toimia suosittelijana, jälleenmyyjänä jne. Tai tehdä freelance- ja alihankintatöitä omalla osaamisalueellaan. Jokin omaan persoonaan sopiva toimintatapa näihinkin on hyvä rakentaa ja löytää tavat, joilla erottua muista.

Voi olla, että valmis konsepti tai valmis yritys on se mistä on helpoin ja nopein aloittaa, etenkin jos omalta kiinnostusalueelta sellainen löytyy konseptoidusti tai franchising-periaatteella. Tällaisen valmiin konseptin ja toisaalta sen täysin oman liikeidean voi aluksi pitää molemmat työpöydällä, ennen kuin valitsee kumman ympärille liiketoimintaa lähtee käynnistämään vai lopulta yhdistellen molempia.

Freelancerina myyt aina omaa aikaasi ja osaamistasi, ehkä myös henkilöbrändiäsi. Useille omien työpalvelusten myyminen on nopein tie alkaa ansaita rahaa verkon kautta.

Omien tuotteiden (kuten esimerkiksi kirjat ja valmennukset) tekeminen ja myyminen asiantuntijana taas on hitaampi tie päästä ansioihin kiinni. Voit ohessa edustaa ja suositella myös muiden samaa alaa liippaavien toimijoiden tuotteita.

Verkkokauppa sitten vaatii usein hieman enemmän taloudellista alkupanostusta, etenkin jos haluaa rakentaa täysin oman kaupan ja tilata tai tehdä tuotteita varastoon. Verkkokauppaa voi olla toki monenlaista ja kaupan tuotteet voivat olla myös täysin digitaalisia. Voit pysytellä puhtaasti myyjän roolissa, olla tuotteiden tekijä tai muutoin asiantuntija tuotteistoon liittyen. Vaihtoehtoja on paljon.

Mutta mikä sitten olisi se kantava teema ja aihe, joka sopii juuri sinun pirtaasi?

Itsetuntemus, omien toiveiden ja vahvuuksien kartoitus on tietenkin se, millä ideajahdissa pääsee parhaiten liikkeelle.

Jos sinulla ei ole vielä mitään selkeätä ideaa, aloita vastaamalla näihin kysymyksiin:

  • Mitä osaat hyvin, missä koet olevasi taitava?
  • Mitä osaat jonkin verran ja palat halusta oppia lisää?
  • Mistä tekemisestä nautit, missä olet elementissäsi?
  • Mitä muodollisia koulutuksia sinulla on?
  • Missä aiheissa olet käynyt ns. elämän koulun?
  • Mistä töistä sinulla on kokemusta?
  • Mihin aihepiireihin sinulla on voimakas palo ja kiinnostus?
  • Minkä asioiden tai harrastusten parissa jaksat touhuta innostuneesti?
  • Mitkä työt ja tekemiset saavat sinut kokemaan erityistä tyydytystä ja iloa?
  • Missä asioissa muut nojaavat osaamiseesi tai neuvoihisi?
  • Mistä taidoista ja ominaisuuksista sinua kehutaan?
  • Oletko eniten myyjä, auttaja vai opettaja?
  • Oletko luova itsenäinen tekijä vai parhaimmillasi ohjeistettuna?
  • -> Listaa vastauksesi 

Tutki sitten vastauslistaasi ja merkitse tai siirrä eri listalle ne taidot, osaamiset, intohimot, joiden ympärille voisit tai haluaisit rakentaa liiketoimintaa, palvelutarjontaa tai tuotteiden myyntiä pidemmällä tähtäimellä, vuosiksikin eteenpäin.

Voit myös samalla brainstormata, mitä nuo palvelut tai tuoteideat voisivat tarkemmin ottaen olla.

Onko painopiste työn ja yksilöllisten palveluiden  (=oman ajan) myynnissä vai skaalautuvissa tuotteissa, joita voi myydä osin automatisoiden, vai jonkinlaisena yhdistelmänä?

Onko ideallesi kysyntää?

Tutki sen jälkeen tätä nyt käsissä olevaa lyhyempää listaa ja mieti, mille listassasi oleville ideoille on nähdäksesi edes jonkinlaista kysyntää ja markkinoita. Jos et tiedä, kysele muilta, etsi tietoa sopivista facebook -ryhmistä, googlaa ideoitasi osuvilla hakusanoilla tai etsi sparrausapua kokeneesta yrittäjästä tai uusyrityskeskuksesta.

Tarkenna vielä fokustasi kenelle tuotettasi tai palveluasi tarjoaisit, mistä heidät löydät ja ennen kaikkea ovatko nämä ihmiset valmiita / kykeneviä maksamaan sinun palvelusta tai tuotteestasi? Onko markkinasi ja kohdeyleisösi Suomessa vai myös laajemmin maailmalla, ovatko he kuluttajia vai yrityksiä?

Oletko huomannut, että ideasi kaltaisille tuotteille tai palveluille on olemassa riittävää kysyntää tai voitko jotenkin testata löytyykö tuotteellesi tai palvelullesi ostava asiakaskunta. Joskus on parempi, että oma idea ei ole liian uniikki, vaan että kysyntää ja asiakaskuntaa olisi jo valmiiksi, vaikka se tarkoittaisi kilpailua.

Se, että joku näyttää peukkua ideallesi tai kehuu sitä, ei vielä tarkoita välttämättä vielä mitään. Vasta tulokset eli se onko joku valmis maksamaan tuotteesta ja saako se asiakkailta positiivista palautetta ratkaisevat viimekädessä. Tässä vaiheessa voit kuitenkin karsia listalta ne ideat, joilla on heikoin myyntipotentiaali.

Se, miten ideaa kehitetään tuotteeksi tai konseptiksi, viedään ihmisten tietoisuuteen ja kuinka paljon sillä voidaan vastata kohdeyleisön tarpeisiin merkitsee tietenkin myös paljon. Samoin kuin se, miten sinnikkäästi jaksaa tehdä töitä siihen pisteeseen asti, missä työn hedelmiä voi alkaa korjata. Pelkkä hyvä idea tai tuote harvoin kantaa, etenkään jos asiakaskunta ei tiedä sen olemassaolosta tai potentiaalista.

Hyvästäkin ideasta on siis tuloksentekoon matkaa, siksipä liikeideoiden ylöskirjaus ja karsiminen kriittisen arvioinnin myötä kannattaa aloittaa tänään. Tähtää siihen, että listausten ja arviointikierrosten jälkeen sinulla on 1-3 vahvaa ideaa jäljellä. Niiden ympärille voit alkaa kehitellä tarkempaa sisältöä ja konseptia.

Tsekkaa vielä, että (ja miten) parhaissa ideoissasi ilmenevät seuraavat läppärityön avaintekijät:

  • oma osaaminen
  • itsellesi tärkeät arvot ja aidosti innostava aihepiiri
  • miten se auttaa se asiakasta eteenpäin, ratkaisee aitoja ongelmia, opettaako, promoaako, tarjoaako vastauksen ja avun johonkin asiakkaan kysymykseen tai tarpeeseen (mitä lupaat?)
  • mahdollisuus tuotteistaa idea selkeiksi palveluiksi tai tuotteiksi (työtä, palvelua, e-tuotteita, fyysisiä tuotteita)
  • myynnin & jakelun automatisointi ja ulkoistusmahdollisuudet
  • kysyntä markkinoilla, maksukykyisten ja -haluisten asiakkaiden löytyminen
  • usko omaan mahdollisuuteen onnistua

Kun nämä kohdat on vielä varmistettu ydinideaasi/ideoihisi liittyen, ollaan iso askel lähempänä läppärityön starttaamista. On tärkeää varmistaa, että ideassasi yhdistyy useampi avainelementti samaan aikaan. Siitä käsin on hyvä lähteä rakentamaan omaehtoisempia jaksoja elämään, töiden kulkiessa mukanasi sinne, minne itse haluat.

Lue lisää: Kaksi tapaa rakentaa blogin avulla yrittäjyyttä

 

blogitulot, yrittäjyys

(Visited 801 times, 1 visits today)

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.