Jotkut tuntuvat onnistuvan reissaamaan lähes jatkuvasti ja mitä upeimmissa kohteissa, samalla kun toiset eivät pääse reissu-unelmoinnin tilasta juuri lainkaan eteenpäin. Reissuun lähtö voi tyssätä myös muista syistä kalkkiviivoille, vaikka reissurahat olisivatkin jo säästettynä.

Mistä kaikesta on kyse? Mitkä syyt ja tekijät oikein estävät reissuhaaveiden toteutumista ja mitä voisi tehdä, jotta pääsee eteenpäin näistä rajoittavista olosuhteista, kynnyksistä ja uskomuksista. Tässä artikkelissa viisi tavallista kohtaa, jotka estävät unelmareissuun lähdön.

Syy 1. Raha

Raha tai sen puute on tietenkin se ikuisuussyy numero 1. Raha on ilmeinen ja siksi helppo syy ja este monille asioille. Sen taakse on helppo mennä piiloon, tai omaksua vuosien mittaan ajatusmalli, ettei rahaa nyt vain riitä unelmien toteutukseen, hyvä kun arjesta selviää.

Tiukka taloustilanne ei varmasti saa reissu-unelmaa näyttämään kovin todennäköiseltä, vaan pikemmin siltä kaukaiselta haaveelta hamassa tulevaisuudessa.  Niin kaukaiselta, että asialle ei tässä hetkessä yritetäkään tehdä mitään. Huokaillaan vaan, että “olisihan se ihanaa, mutta…”

Kyse on myös siitä kuinka ajattelemme, koemme ja tunnemme. Kuinka päätämme asennoitua. Ei siis välttämättä aina ihan tiukasta faktasta.

Mitä tehdä: Pienempäänkin rahamäärään meillä sentään on kontrollia ja valtaa. Ja tämä valta kannattaa ottaa tiukasti hyppysiinsä. Itse päätämme, noin periaatteessa ainakin, joka eurosta, kuinka sen käytämme. On melko todennäköistä, että useimpien taloudesta löytyy  50 – 100  € / kk,  jonka käyttö ei ole etukäteen ehdottoman korvamerkattua.

Vaikka tuntuu, että ei löydy, kannattaa asiaa silti tutkiskella hetki. Usein meillä vain on se “tunne”, että yhtään ylimääräistä ei ole. Tunne rahanpuutteesta ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki rahankäyttöön liityvät valinnat olisi optimoitu. Ja tässäpä piilee se tilaisuus.

Entäpä, jos alkaa kiinnittämään esim. 100 € kuukausituloista unelmamatkan toteutukseen, ennen kuin se kuluu kaikenlaiseen huomaamattomaan pieneen sälään tai ei-välttämättömiin rientoihin. Siirtää summan unelmamatkatilille (tai sopivaan rahastoon), heti kun raha tilille napsahtaa. Eikä vain siinä tapauksessa, jos sen verran sattuu kuun päätteeksi tilille jäämään. Koska yleensä ei jää.

Kun  ihan huolella pysähtyy asiaa  miettimään voi huomata, että iso osa rahaan liittyvistä esteistä on valinta-, järjestely-, suunnittelu- ja aikataulutuskysymyksiä.

Oma muisto: Tiedän hyvin kokemuksesta, miten pienenkin budjetin sisällä voi puljata ja tehdä valintoja niin halutessaan ja päättäessään. Kyse on puhtaasti priorisoinnista ja suostumisesta siihen, että jostakin joutuu myös tinkimään.

Nuorena pelkällä opintotuella eläessänikin pystyin jotenkin nipistämään aina pieniä säästöjä matkoihin. Ja nyt kun mietin jälkeenpäin, niin noilla matkoilla kuitenkin viini virtasi, hauskaa pidettiin ja tuliaisiakin ostettiin ihan toiseen tapaan kuin nykyisin, eli lopulta sitä reissurahaa oli sittenkin ihan mukavasti, vaikka todella pienistä rahoista se kassa ajan kanssa kerrytettiin kokoon.

Joskus myöhemmin jo varsin kohtuullista palkkaa tienatessani “koin”, etten pysty laittamaan rahastosijoituksiin enempää kuin 50 € / kk. Samaan aikaan muussa kulutuksessani oli satojen eurojen “turhuuseriä”, jotka olin silloin vain priorisoinut säästämistä tärkeämmäksi. Valintoja, valintoja…

Syy 2. Ei saa töistä vapaata

Etenkin jos unelmamatka tarkoittaa pidempää vaikkapa kolmen kuukauden tai puolen vuodenkin reissua, voivat työhön liittyvät esteet olla yksi jarruttava seikka. Monia jo lähtökohtaisesti ilkeettää pyytää töistä vapaata, jotta pääsisi maailmalle seikkailemaan.

Olemme varsin tunnollisia työntekijöitä, emmekä haluaisi aiheuttaa työnantajalle vaivaa. Pelkäämme toki myös kielteistä vastausta. Ja miten lujasti uskaltaisi ajaa oikeuttaan pitää palkaton vapaa ilman että tuhoaa työuraansa?

Jos vapaata ehkä järjestyisikin, niin seuraavaksi alamme jo miettiä osaako joku muu sittenkään hoitaa niitä omia hommia niin tyylikkäästi kuin itse? Ja entäs jos osaakin? Silloinhan meistä tulee helposti korvattavia ja asemamme työpaikalla horjuu…

Mitä tehdä? Jos kyse on siitä, että tuntuu vaikealta aloittaa neuvonpito palkattomasta vapaasta, voi pieni arvokeskustelu itsensä kanssa auttaa. Ketä varten oikeastaan elämme ja aikamme käytämme? Pitääkö syyllistyä, jos elämässä on muutakin tärkeää kuin työnteko? Onko väärin haluta nauttia unohtumattomista kokemuksista ja avartaa omaa maailmankuvaansa, olla jonkin aikaa ihanasti irti? Mikä on itselle elämässä tärkeintä?

Kumpaa myöhemmin kadumme sitä, että jämäkästi edistimme mahdollisuuttamme vapaaseen ja unelmamatkaan vai sitä, että myönnyimme työnantajan tahtoon ja jätimme omat haaveemme taka-alalle? Voisiko ehdottaa työnantajalle diiliä, jossa kumpikin osapuoli hyötyy?

Oma muisto: Itse olen kokenut esimiehenä vapaiden pyytämiset hieman vaivaannuttavina, että “nyt minä tässä itsekkäällä toiminnallani aiheutan haittaa työyhteisölle / työnantajalle”. Näillä kerroilla tietenkin olin miettinyt etukäteen, miten työt hoidetaan ja kuka ne hoitaa. Hain jonkinlaista “mukamoraalista”oikeutusta siitä, että olin vuosia paiskonut töitä monesti tunteja laskematta ja pyöriskellyt yökaudet työasioita mielessäni ratkoen.

Sama “mukamoraalinen” mieleni vetosi siihen, että en ollut juuri sairaslomapäiviä pitänyt, enkä perhesyiden vuoksi joutunut olemaan työstä pois. Johonkin vapaaseen minunkin piti olla oikeutettu. Onneksi omalla kohdallani asiat ratkesivat yleensä helposti ja sittenhän aloin jo kaivata niin pitkälle “vapaalle”, että sieltä ei tarvitsisi palata enää töihin lainkaan. Tällä “vapaalla” ollessani ja eläessäni voin nyt onnekseni yhdistää matkustamista ja työntekoa.

Elämässä pitää jossain kohtaa olla myös positiivisesti itsekäs, uskaltaa tehdä ratkaisuja ja mennä eteenpäin

Syy 3. Ei tule tartuttua toimeen

Harva unelma toteutuu itsestään vain kovasti toivomalla ja sama pätee matkaunelmiin. Jokainen reissaamisesta innostunut tietää, että kun polte reissuun on riittävän kova, sen eteen aletaan toimia. Ne, jotka vain haaveilevat, eivät ehkä sittenkään niin vahvasti halua haavettaan toteuttaa, kyseessä on vain mukava ajatus.

Kyse voi olla jahkailusta, emme saa aikaiseksi tehtyä kunnon laskelmia ja säästösuunnitelmaa. Tai siirrämme niitä taas hieman eteenpäin, koska “tässä kuussa nyt on vain niin tiukkaa”. Toisaalta voi puuttua uskoa toteutukseen, jos toiveissa on esim. 50 000 euroa kustantava maailmanympärysmatka. Tai sitten ei edes oikein tiedetä, miten voisi parhaiten alkaa edistää matkahankkeen toteutumista.

Mitä tehdä: Ensin on hyvä tutkia, onko se oma unelmamatka tai matkustelu ylipäätään ihan oikeasti jotain, mistä aidosti haaveilee. Jos on, niin silloin voi siirtyä miettimään, miksi ei etene asian kanssa. Jostakinhan se johtuu. Omaa innostusta voi lietsoa myös tarkoituksella fiilistelemällä matkaa ja kohdeoppaita lueskelemalla, jos kipinää tekemiseen on muutoin vaikea saada arjen kiireiden lomassa syttymään.

Samaan aikaan voi alkaa ottaa niitä eteenpäin vieviä askeleita, vaikka ihan vähän kerrallaan. Vauhtiin pääsemisessä vaaditaan hieman oman itsen johtamistaitoa. Suunnitelmaa on syytä ryhtyä kirjaamaan ylös sekä samalla tehdä kunnon laskelmia budjetista ja viedä niiden edellyttämiä asioita arkeen valintoina ja tekemisinä. Vasta tällöin matka alkaa tulla todemmaksi ja lähemmäksi.

Jos unelmamatka on liian iso tavoite, lähtee liikkeelle toteuttamalla toiveiden viikonloppureissun Euroopassa.

Oma muisto : Haaveilin jo alakouluikäisenä kiihkeästi seikkailuista Etelä-Amerikassa ja plarasin tiiviisti matkaoppaita, joissa esiteltiin maanosan eksoottisia kohteita. Haave oli tietenkin kaukainen, eikä myöhemmin aikuisikään tullessa enää niin polttava. Käytännön syistä matkat tehtiin tuolloin pitkään lähelle ja edullisesti.

Taka-alalle jäänyt Etelä-Amerikka jäi kuitenkin odottamaan uutta innostusta, joka onkin alkanut taas viriämään uudestaan. Toisaalta enää minulla ei ole mitään polttavaa tarvetta päästä äkkiä jonnekin. Luotan, että ehdin kyllä niihin paikkoihin mihin on tarkoituskin. Tiedän kuitenkin, että mikään haave ja tavoite ei etene pelkästään ajatuksen voimalla, myös oma aktiivinen tekeminen on otettava mukaan. Tiedän olevani tosissani jonkin asian suhteen, kun alan tehdä sen eteen töitä.

Reissun toteutus vaatii mm. erilaisten laskelmien ja budjettien tekoa

Syy 4. Perhe tai parisuhde jarruttaa

Perhe- ja parisuhdesyyt ovat niinikään tyypillisiä olosuhdesyitä. Ne voivat olla oikeita syitä, mutta joskus myös verukkeita tai puhtaasti vain hidasteita. Monimutkaiset perhetilanteet tai vastahakoinen kumppani nostavat toki kynnystä alkaa innostuneesti toteuttamaan unelmareissua, se on selvä. On aina helpompi lähteä toteuttamaan yhteistä unelmaa, kuin sellaista jonka taakse saa vain osan porukasta sitoutumaan. Ylipäätään pidempi reissu lasten kanssa voi tuntua vaikeasti toteutettavalta.

Entäpä jos parisuhteessa vain toinen saa sovituksi 6 kuukauden vapaan ja toisen pitää painaa duunissa? Tai toinen osapuoli ei edes välitä hankkia moista irtiottoa? Surullisen usein omat haaveet siirretään syrjään, jos suhteen toinen osapuoli onkin eri linjoilla. Voiko reissu-unelmia ajatella toteuttavansa ilman kumppania tai perhettä?

Mitä tehdä: On hyvä tehdä täysin selväksi itselleen, että mistä oikeasti on kyse. Eikö vain välitä tai jaksa nähdä isompaa vaivaa tai tehdä omia päätöksiä? Onko este todellinen vai enemmänkin oletettu? Mitä eri ratkaisumalleja tai kompromisseja voisi löytyä?

Elämän tärkeistä unelmista on syytä puhua ääneen ja selvittää miltä osin ne ovat yhteneviä kumppanin kanssa. Sekin voi olla yksi ratkaisu, että tyydyttää reissuviettiään itsekseen, siten  kuin mahdollista perhekuviot huomioiden. Ehkäpä myös kumppani selviää jokusen viikon omillaan.

Lapsiperheissä on paljon niitä, jotka pistävät reissut onnistumaan omilla ehdoillaan, eivätkä suostu näkemään perhettä hankaluutena tai esteenä reissuille. Pikemminkin syynä reissata. Liikkuvia osia on, mutta moni saa ne järjestymään kohdilleen, kun tahtoa riittää ja arjessa tingitään jostain muusta reissun toteuttamiseksi. Tarmokkuus järjestellä asioita ja can do -asenne näyttävät vievän pitkälle.

Oma muisto: Nuorempana ajatus pidemmistä eroista kumppanista omien reissujen vuoksi tuntui  vaikealta. Viikko oli aivan maksimi. Ajatus erosta oli pahempi kuin potentiaalinen ilo opiskelijavaihdosta tai muusta seikkailusta maailmalla ominpäin. Sittemmin olen tietenkin harmitellut epäitsenäisyyttäni. Ja vähän myöhemmin päätin, että kumppanin tilanteet eivät saa enää omiin reissuratkaisuihini liikaa vaikuttaa.

Sinkkuna ja etäsuhteissa olikin helppo järjestää reissukuviot pitkälti oman mielen mukaan. Toisen reissaajan löytäminen kumppaniksi on sittemmin myös ollut toimiva ratkaisu.

Samanhenkinen kumppani helpottaa toki reissuun lähtöä. Pariskunta yhteisen pyyhkeen alla kuivattelemassa Cottesloen rannalla, Perthissä.

Syy 5. Ei tule lähdettyä yksin

Jos sitten olisikin mahdollista lähteä reissuun kenenkään jarruttelematta, voi homma kaatua myös päinvastaiseen ongelmaan eli matkatoverin puuttumiseen. Ajatus yksin reissaamisesta voi tuntua vieraalta, pelottavalta tai ikävältä.

Etenkin silloin, jos yksin reissaaminen ei ole vielä kovin tuttua ja luontevaa, seuran puute saattaa nousta merkittävän tuntuiseksi esteeksi. Mieli täyttyy kysymyksistä ja huolesta; miten kaikki sujuu, onko turvallista, pärjääkö itsekseen, tunteeko olonsa yksinäiseksi?

Mitä tehdä: Usein kyse on kynnyksestä, joka pitää vain ensimmäisen kerran ylittää, sen jälkeen helpottaa. Voi miettiä antaako ihan oikeasti sen, että ei ole juuri nyt sopivaa reissukaveria, estää itseä lähtemästä ja toteuttamasta reissuhaaveitaan? Usein paras reissu on sellainen, jossain voi tutustua jatkuvasti uusiin ihmisiin ja päätyä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja seikkailuihin.

Jos sitten reissukaveria ei yrityksistä huolimatta meinaa matkalle löytyä, on netti onneksi täynnä ryhmiä ja foorumeita, joilla voi sopia treffaamisia muiden reissaajien kanssa. Vaihdetut yhteystiedot muutamien muiden  voi saada tarvittavan rohkeuden lähteä itsekseen liikkeelle. Näitä olen itse hyödyntänyt joillain reissuilla.

Yksin reissaamisesta kannattaa itse asiassa ottaa ilo irti silloin kun voi, sillä sekään riemu ei ole välttämättä ikuista. Yksi järkisyy pyrkiä löytämään reissutoveri on kuitenkin talouspuoli. Majoituskustannusten jakaminen on iso säästö, samoin se, että voidaan jakaa taksi- ja mopo/autovuokrakuluja.

Oma muisto: Kirvelevä tilanne on joskus ollut se, kun juuri ennen odotettua reissua kaveri tekee oharit. Silloin on pitänyt orientoitua matkaan aivan uudella tavalla ja hiukan itsepsyykkausta se on vaatinut. Muistan kyllä muutoinkin ne vuodet elämässä kun oli huolta ja stressiä siitä, löydänkö omanhenkistäni matkaseuraa vai en.

Kun aloin sitten aloin huomata, että usein on ihanaa, kun reissussa saa olla itsekseen ja kuljeskella omia reittejään kenestäkään muusta välittämättä, aloin lämmetä ajatukselle reissata yksin pidempiäkin pätkiä. Sille tielle lähtemistä en ole katunut. Vaikka hetkittäin olen kokenut yksinäisyyden ja joukkoon kuulumattomuuden tunteita, sekä harmia siitä, että jotain kokemusta ei pääse jakamaan kenenkään kanssa, olen kasvanut näiden matkojeni varrella todella itsenäiseksi reissaajaksi. Ja toisaalta seuraa on aina saanut, jos sitä on halunnut.

Nykyisin en välttämättä tarvitse ketään reissukaveriksi, mutta toki muiden / kumppanin läsnäolo ilahduttaa ja tuo oman merkittävän lisäarvonsa reissuun. Yksin tai yhdessä, kumpikin tapa käy.

Yksin reissaaminen mahdollistaa myös omiin ajatuksiinsa keskittymisen

Pitää oppia pärjäämään itsekseen niin asfaltti – kuin muissakin viidakoissa

Kysymyksiä itselle

Haluan nostaa tätä aihetta siksi, että yllättävän moni kokee, että ei voi toteuttaa matkoihin liittyviä haaveitaan, eikä siitä syystä ala kunnolla edes yrittämään. Omilta unelmilta siipien leikkaaminen heti alkumetreillä on joskus meille ihmisille tyypillistä.

Kun ei ole täyttä varmuutta onnistumisesta, kynnys näyttää korkealta tai puuttuu tarvittavia resursseja (kuten rahaa tai tahdonvoimaa), iskee lamaantuminen. Ehkä suojellaan itseä mahdolliselta pettymykseltä tai riidoilta kotona, eikä siis lähdetä edes tavoittelemaan sitä, mitä haluttaisiin. “Turha edes yrittää”. Tämä pätee aika moneen muuhunkin asiaan kuin vain matkoihin.

Jos oma reissu-unelma (tai mikä tahansa unelma) on vuodesta toiseen vain unelma, kannattaa kysyä ainakin seuraavat kysymykset itseltään:

  • Miten paljon minä tuota matkaa haluan?
  • Miten tärkeää matkalle pääsy minulle oikeasti on?
  • Mitä unelmamatka minulle tarjoaa / mahdollistaa, mitä siltä odotan?
  • Mitä olen valmis tekemään matkan toteuttamiseksi?
  • Annanko jonkun ihmisen tai joidenkin olosuhteiden oikeasti estää minua matkustamasta?
  • Tiedänkö todella, että matkan toteutus ei ole minulle mahdollista, onko se fakta?
  • Mitä olen jo tehnyt matkaunelmani eteen, mitä askelia ottanut?
  • Mikä minua oikeasti estää?

 

 

(Visited 25 times, 1 visits today)

6 Comments

  1. Pirkko / Meriharakka 18/09/2017 at 11:58 pm

    Tavoitteellisena maabongarina samanhenkisen puolison kanssa kaikki kohdat selätetty – 10-12 reissua vuodessa: We love it! Ja terveiset Havaijin Mauilta ☀️

    Reply
    1. Rosita Juurinen 20/09/2017 at 2:39 pm

      Hei Pirkko ja kiitos terveisistä! Se on kyllä onnea, jos löytää riittävän samanhenkisen matkatoverin maailmanmatkoille ja sekin vielä, että on yhteiset tavoitteet reissailun suhteen 😉

      Reply
  2. Kaisa / Mutkia Matkassa 21/09/2017 at 10:32 pm

    Hyviä pointteja itse kullekin mietittäväksi! Tuntuu, että monien asioiden kohdalla odotetaan sitä täydellistä hetkeä, jolloin kaikki nämä jarruttavat syyt olisivat kadonneet. Mutta todellisuudessa sellaista hetkeä ei ikinä tule jos sitä ei itse tee. Pätee matkustamiseen, mutta moneen muuhunkin päätökseen tai muutokseen elämässä.

    Reply
  3. Johanna / Fin Nomads 23/09/2017 at 8:24 am

    Hyviä pointteja! Tämä postaus pistää varmasti monen ajattelemaan omia matkahaaveita uudesta näkökulmasta 🙂 Monilla matkustamisen aloittaminen tyssää siihen, kun ajatellaan, että “sitten joskus kun tulee hyvä hetki”. Mutta jossain vaiheessa sitä yhtäkkiä huomaa, ettei sitä hetkeä ikinä tule, jos sitä ei itse tee. Mekin ollaan kirjoitettu postaus hyvin samanlaisesta aiheesta https://www.finnomads.com/fi/2017/05/5-syyta-jotka-estavat-sinua-matkustelemasta.html.

    Reply
  4. Sandra 23/09/2017 at 1:46 pm

    Todella hyvä kirjoitus, kuten yleensä :). Itse koin pitkään, että omassa mielessä oli vain niin paljon esteitä lähtöön, että oli ihan umpikujassa. Kunnes tajusi sen, että hetkinen, kaikkihan on mahdollista. Mistä vain voi lähteä! Ja se oli hirveän voimaannuttava tunne, kun kaikki vuorenkorkuiset esteet, jos nyt eivät haihtuneet, mutta pienentyivät ainakin pelkiksi mäiksi.

    Harmi, että monet ihmiset haikailevat erilaisten asioiden perään. “Pitäisi tehdä irtiotto, pitäisi lähteä maailmanympärysmatkalle, pitäisi vaihtaa työpaikkaa, pitäisi lähteä opiskelemaan”, mutta kaikki jää vain haikailun tasolle. Sitten yhtäkkiä koko elämä on tullut vain haikailtua ja edelleen ollaan siinä epätyydyttävässä tilanteessa.,

    Reply
  5. Henna / Kulkutautiset 23/09/2017 at 9:12 pm

    Mukavasti koostettu postaus! Varmaankin suurin osa matkabloggaajista on nämä haasteet selättänyt tavalla tai toisella, niin myös omalla kohdallani. Matkustelu on niin korkealla prioriteettilistalla, että menee hyvin monen asian edelle ja niin sitä on reissattu pitkin maailmaa kautta opiskeluaikojen ja nyt työelämässä tulee työkuviot järjesteltyä niin, että ajoittain on mahdollista ottaa vähän perus vuosilomaa pidempi irtiotto. Usein näitä “kyllä minäkin matkustaisin, mutta…” kommentteja kuulee, tämän jutun voisi kyllä jatkossa linkittää. Meillä on reissattu entisellä tahdilla myös lapsen syntymän jälkeen, hyvin tuo kulkee matkoilla mukana ja melkoinen reissumies on lapsestakin kuoriutunut 🙂

    Reply

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *