Pieni hotelliopas Kuala Lumpuriin

Kuala Lumpur majoitus

Malesian pääkaupunki Kuala Lumpur on yksi keskeisiä lentoliikenteen solmukohtia Kaakkois-Aasiassa, ja siksipä monen tie vie sinne vähintään läpikulkumatkalle. Tämän strategisen sijainnin vuoksi olen myös itse päätynyt Kuala Lumpuriin useasti viime vuosina.

Tämä moderni ja monikulttuurinen suurkaupunki kiehtoo, mutta jakaa myös mielipiteitä. Kuala Lumpur voi tuntua hieman vaikealta ja vakavalta, esimerkiksi Bangkokiin tottuneelle. Mikään erityinen hauskanpidon mekka se  ei toki olekaan. Malesian kävijälle KL on kuitenkin must -kohde. Olen itsekin alkanut päästä Kuala Lumpurin makuun vasta useamman visiitin jälkeen.

Kuala Lumpurissa pärjää myös aika pienellä budjetilla halutessaan. Yksin matkatessakin n. 20 € / päivä riittää. Toisaalta siellä saa myös hassattua rahaa, jos ei ole tarkkana sen käytön suhteen.

Kuala Lumpuriin tutustumiseen kannattaa varata ainakin muutama päivä, jos ei sitten ihan useampaakin visiittiä päästäkseen kiinni kaupungin tunnelmaan. Päivien välissä pitää yötkin nukkua jossain ja siksipä kokosin pientä hotelliopasta viime vuosien mittaan kertyneiden kokemusteni perusteella.

Valitsen yleensä edullisen hotellin, jossa koen kuitenkin saavani käyttämilleni rahoilleni mahdollisimman hyvää vastinetta. Tämä on johtava ajatus majapaikkoja vertaillessani. Sopudun yleensä helposti, enkä sinällään vaadi majapaikalta ihmeitä, vaikka tiettyjä asioita arvostankin. Hyvä sijainti on kuitenkin tärkeää, en yleensä halua käyttää aikaa ja rahaa erinäisten välimatkojen kulkemiseen, jos sen voi välttää. Pidän siitä, että pääsen kävellen tai helposti julkisilla sinne minne nyt pitääkin mennä.

Yhdessä siipan kanssa matkustettaessa olemme välillä satsanneet hieman enemmän mukavaan huoneeseen, mutta 50 € on näissäkin tapauksissa ollut ehdoton hintakatto.

Tässä pienessä “Kuala Lumpur -hotellioppaassa” luonnehdintoja hotelleista, joissa olen majoittunut. Majapaikkoja on kertynyt kolmessa eri hintaluokassa ja kolmella eri alueella. Kaikista hotelleista löytyy perusvarusteluina vähintäänkin ilmastointi, oma kylpyhuone, tv ja nettiyhteys.

Yksi vai monta keskustaa?

Itsellenikin kirkastui vasta vähitellen, että Kuala Lumpurin “keskusta”, ainakin matkaajan näkökulmasta, koostuu oikeastaan kolmesta eri alueesta. KLCC – Kuala Lumpur City Centre on uusi bisnes -keskusta, huippuhotelleineen, messukeskuksineen, merkkitavaraa myyvine loistokkaine ostoskeskuksineen sekä tietenkin Petronasin kaksoistorneineen.

Petronas twin towers – Kuala Lumpurin tärkein maamerkki

KLCC yhdistyy n. kilometrin mittaisella “kävelyputkella” Bukit Bintangiin, joka taas on eloisa kaiken kansan ostosalue sekä ravintola- ja yöelämäkeskittymä. Bukit Bintangilla löytyy hyviä mahdollisuuksia iltaruokailuun katuravintoloissa tai vähän fiinimmissäkin paikoissa.

Bukit Bintangin kuuluisin ravintolakatu Changkat

Ostoskeskuksia Bukit Bintagilla on aivan vieri vieressä. Tarjontaa on edullisista paikallisten suosimista paikoista, kuten Sungei Wang ja Berjaya Times Square, aina länsimaisempaan ja luksushenkisempäänkin tarjontaan, esim. Pavillion.

Kolmas ja ns. “vanha keskusta” on China Townin -alue, jonne on n. kilometrin matka Bukit Bintangilta. China Townista löytää vanhoja rakennuksia, temppeleitä, sekä lukemattomia katukojuja, niin ostoksia kuin ruokailuakin varten. Alueelle sijoittuu myös useita edullisia majataloja jaAivan China Townin kupeesta löytyy Central Marketin ostoshallit sekä Merdeka “itsenäisyys” -aukio vanhoine hallintorakennuksineen ja läheisine moskeijoineen.

Missä alueella kannattaa majoittua?

Liikkuminen Kuala Lumpurissa on varsin vaivatonta monorail- ja LRT -junilla, joten jos mieluisa majapaikka on hieman syrjässä nähtävyyksistä tai palvelujen ääreltä niin ei huolta. Jos kuitenkin haluaa olla heti majapaikasta ulos astuessaan pelipaikoilla eli jollakin näistä kolmesta keskusta-alueesta, niin kannattaa kiinnittää varmistaa, että sijainti vastaa odotuksia. Junilla tai taksilla kuljeskelu ottaa kuitenkin oman aikansa ja jokusen roposen kustantaa.

Itse olen majoittunut useimmiten China Townista aavistuksen Bukit Bintangille päin sijaitsevalla alueella, Pudu Sentral bussiaseman tuntumassa sekä Bukit Bintangilla. Ostoskeskusten, monipuolisen ohjelma- ja ruokapaikkatarjonnan puolesta liputtaville Bukit Bintang on paras valinta. Siellä on myös majatalotarjontaa hyvin simppeleista perushuoneista aina huipputasoisiin hotelleihin asti, ja kaikkea siltä väliltä.

China Townin alueella on enemmän keskitason ja vaatimattomamman tason majoituksia. China Town on edullista pikku majapaikoista johtuen ehkä eniten reppureissaajien suosiossa.Nähtävyyksistä ja historiallisemmasta miljööstä kiinnostuneille sekä budjettimatkaajille China Town on hyvä valinta. Edullisimmat huoneet ovat Kuala Lumpurissa usein hyvin pieniä ja ikkunattomia. Usein alle 20 euron hintaluokassa saa usein varautua ikkunoiden puuttumiseen.

Välimatkan näiden kahden kaupunginosan, China Townin ja Bukit Bintangin, välillä kulkee jalkaisin n. 15-20 minuutissa, joten hotellin muusta sopivuudesta ja budjetista riippuen valintaa voi ja kannattaa mielestäni tehdä näiden kahden alueen välillä.

Alueet yhdistävän Jalan Pudu -kadun varrella, Pudu Sentral -asemaa vastapäätä onkin lukuisia potentiaalisia hotelli- ja majatalovaihtoehtoja niille, jotka haluavat olla kohtumatkan päässä kummastakin.

Pari kertaa olen majoittunut hieman kauempana Chow Kitin alueella, josta piti liikkua monorail -junalla nähtävyyksiin ja keskusta-alueille. Alueella sijainnut Sunway Putra -hotelli oli toisaalta sen verran mukava kokemus, että välimatka keskusta-alueille ei juuri haitannut, osin juuri hotellin mukavuuden vuoksi liikkuminen majoittumisemme aikaan olikin varsin vähäistä.

Edulliset – max 20 € / yö

V´la Garden ** (Bukit Bintang)

Bukit Bintagilla sijaitseva suht vaatimaton hotelli. Huone on aavistuksen kulahtanut ja hieman epäsiistin oloinen, mutta kuitenkin hintaansa nähden kelvollinen. Huoneessa seinä-TV ja ikkuna, jotka eivät tässä hintaluokassa ole itsestäänselvyyksiä. Hotellin paras puoli on se, että kaikki tarpeellinen on todella lähellä tai lyhyen kävelymatkan päässä. Miinusta siitä, että pistokkeita huoneessa ei ollut kuin yksi ja sekin hieman hankalassa sijainnissa.

Aamupalalla on 3 vaihtoehtoa (joista pitää valita etukäteen), sekä 2-3 lajia tuoreita hedelmiä ja kasviksia, mikä sekin on jotain, mitä joka hotellissa ei ole.

Viikon majoittumisen aikana huonetta ei tultu siivoamaan kertaakaan, eikä palvelu muutenkaan mitään ylitsepursuavan hersyvää ollut. Asiallista kuitenkin. Mutta ei hotelli aivan niin huono ole, mitä arvostelut antavat ymmärtää. Pitää suhteuttaa siihen, että kyseessä on budjettimajatalo.

Majoittumiseni aikaan maksoin 14 € / yö, varaus tehty Oyo -rooms kiintiön kautta, mistä sen todennäköisesti saa edullisemmin. Ei lopulta kohtuuton hinta kahden hengen huoneesta hyvällä sijainnilla ja aamupalalla. Hintahaarukka vaihtelee 14-20 €

Rasvaisa roti canai hedelmillä ja kasviksilla höystettynä. Tälläkin päivä käynnistyy.

Signature International *** (Pudu Sentral)

Signature International on aivan uudenkarhea ja siten vielä siisti perushotelli lähellä China Townia ja Pudu Sentral -asemaa. Signaturen sjainti on hyvä. Aivan hotellin juurella on hinduille tärkeä Sri Ganesha temppeli, jonka menoja voi seurata aina ohikulkeissaan.

Lähellä on ravintoloita ja kauppoja. Star Shuttlen edulliset lentokenttäbussit lähtevät muutaman sadan metrin päästä Mydin tavaratalon edestä, mikä on hyvin käytännöllistä. Hotellin kanssa samalla kadulla (Jalan Pudu Lama) on kiinalainen kasvisruokabuffet edulliseen 1,5 € hintaan.

Huoneet ovat pienehköt, mutta se että kaikki on uutta, tuo lisämukavuutta majoittumiseen. Vedenkeitin löytyy kahvin ja teen keittoon ja pullovedet tuodaan huonesiivouksen yhteydessä päivittäin. Henkilökunnan palvelutaso on hieman ailahtelevaa, kaikki on kuitenkin hoitunut. Netti on täällä toiminut moitteetta. Vakuusmaksu 100 ringgittiä tulee olla maksaa käteisenä.

Olen majoittunut täällä kaksi kertaa ja maksanut ikkunattomasta huoneesta 16-17 € / yö ilman aamupalaa. Ikkunalla ja aamupalalla hinta nousee 25 € tuntumaan tai ylikin. Signatureen voisin yhä uudemmankin kerran. Sopii hyvin siistiä huonetta edulliseen hintaan arvostalle.

Sandpiper *** (Pudu Sentral)

Pudu Sentral bussiasemaa vastapäätä Jalan Pudulla sijaitseva Sandpiper on vaatimatonta keskitasoa oleva hieman vanhempi hotellirakennus. 2 hengen huoneet ovat ihan asiallisia, niissä on vedenkeittimet, pullovedet ja jääkaapit. Yhden hengen huoneissa on esittelyjen mukaan samat mukavuudet, mutta todellisuudessa näin ei ollut ja toisella vierailullani reklamoinkin itseni 2 hengen huoneeseen.

Aamupala -buffetissa on toivomisen varaa, mitä tulee ruuan terveellisyyteen ja tuoreuteen. Mitään tuoretta kasvista tai hedelmää ei tarjonnasta löydy, sen sijaan rasvaista ja prosessoitua tavaraa sekä valkoisinta paahtoleipää kyllä. Kahvi on melkoista kuraa ja kahvimaito on jauheena (tämä on tyypillistä edullisemmissa hotelleissa). Kun tämän hyväksyy saa vatsaansa sen verran täytettä, että päivä lähtee käyntiin.

Olen majoittunut täällä 2 kertaa, maksaen yöstä 14-16,5 €.  Hintaansa nähden olen kuitenkin kokenut saavani rahalle vastinetta ja sijainti on Sandpiperillä hyvä. Huonetyypistä ja ajankohdasta riippuen huoneiden hinnat liikkuvat akselilla 15-30 € / yö.

Huoneen voi saada edullisimmin Oyo roomsin kautta.

Kuala Lumpur majoitus

 

Kuala Lumpur majoitus

Keskihintaiset 20-40 € / yö

Citin Seacare ***  (Pudu Sentral)

Citin Seacare on niinikään yksi Jalan Pudu -kadulla sijaitsevista perustason hotelleista n. 100 m päässä Sandpiperista. Citin Seacaren huoneet ovat pikkuisia, kulmahuoneistoja lukuunottamatta. Huoneessa on jääkaappi, vedenkeitin ja pullovedet tuotiin päivittäin siivouksen yhteydessä. Useimmissa huoneissa taitaa olla ikkuna.

Miinuspuolena pitää sanoa, että nettiyhteys huoneissa oli varsin ailahtelevaa ja aamupala vain juuri ja juuri kelvollinen. Harmaampaa munakokkelia en liene koskaan nähnyt. Maksoin huoneesta 22 € ja tuumin, että hinta on siinä rajoilla onko tarpeeksi vastinetta rahalle vai ei.

Sijainti on kuitenkin hyvä, ja jos alle 20 € hinnan (aamupalan kera) onnistuu tänne saamaan, niin silloin harkitsemisen arvoinen. Hinnat ilman aamupalaa lähtevät 19 € ylöspäin.

Kuala Lumpur majoitus

Kahden hengen huone on tässä saatu näyttämään yllättävän suurelta, se on kuitenkin kahdelle melko ahdas. (Kuva: Hotels.com)

Q -hotel (entinen Citrus) ***+ (Chow Kit)

Citrus hotellista nimensä hiljattain Q -hotelliksi vaihtanut keskitason hotelli luokittelee itsensä ***+ luokkaan. Q -hotelli sijaitsee Chow Kitin alueella, monorail -juna-asemalle matkaa kertyy reilu puoli kilometriä. Sijainti ei ole ihan paras mahdollinen.

Huoneet ovat ajan saatossa jo hieman kulahtaneet ja tunkkaistuneet. Nettiyhteydet huoneessa ailahtelevat. Otimme lisäpalveluna “executive loungen” käytön, jossa piti olla nopeampi netti ja tarjolla pientä purtavaa sekä juotavaa. Netti oli loungessa hädin tuskin sen nopeampi kuin huoneissakaan, tarjoilut olivat aika mitään sanomattomia, paahtoleivistä tehtyjä pikkusnäksejä pääosin. Maisemat loungesta olivat kuitenkin ihan mukavat niinkuin huoneestakin. Loungen käyttö lisäsi hintaa n. 4-5 €/yö. Ja yhteensä maksoimme superior huoneesta n. 30 € / yö.

Aamupala jätti jossain määrin toivomisen varaa, vaikka aina jotain löysikin syödäkseen. Kasvisten ja hedelmien määrä oli täälläkin erittäin vähäinen ja esim. juomavettä ei ollut tarjolla lainkaan, vain esanssi -sokerimehuja.

Q -hotellista löytyy myös uima-allas, joka jäi tuolla kertaa testaamatta. Erikoisuutena pitää kuitenkin mainita hotellin yhteydestä löytyvä kiinalaisomisteinen “JJ Spa”, hämyisä ja selvästi enemmän miehille kuin naisille suunnattu rentoutumiskylpylä/sauna. Otimme kylpylään saunapaketin, johon kuului tunnin hieronta, sauna + lämmin poreallas, sekä chillailu kylpytakissa loungealueella, jossa tarjottiin nuudeli/riisiateria. Loungessa poltettiin sisällä, juotiin olutta ja katsottiin urheilua. Sauna oli sentään perinteinen suomalainen sauna.

Kylpemispaketti JJ Spa:han maksoi n. 20 € / hlö. Siippani käydessä kysymässä hintoja ilman minua oli tarjolle annettu myös “full package” -ratkaisu hieman kalliimpaan hintaan ja täydennetyin “palveluin”. Mutta tulipahan testattua kiinalainen kylpylä, joka ehdottomasti oli hintansa arvoinen omintakeinen elämys.

 

Kuala Lumpur majoitus

Kuala Lumpur majoitus

Näkymiä huoneen ikkunasta ei voi moittia

Kuala Lumpur majoitus

Executive loungessa

JJ Span sauna- ja allasosasto

Kalliimmat alk. 40 € / yö

Sunway Putra ***** (Chow Kit)

Hotelliltaan parempaa tasoa toivovalle Sunway Putra on hyvä vaihtoehto. Siirryimme Q – hotellista läheiseen Putraan, kun huomasimme, että tuohon aikaan Putrasta sai huoneen laittamalla vain 12 € lisää hintaa siihen, mitä Q:ssa maksettiin. Keskimäärin huoneen hinnat Sunway Putrassa ovat 48 €  ylöspäin, aina 200 € asti.

Sunway Putran tilat ovat varsin loisteliaat ja huone (deluxe) on suuri n. 40 m2 ja mukava. Lähijuna-asema löytyy aivan hotellin juurelta (esim. Batu caveseille pääsee näppärästi), mutta monorail -asemalle (Chow Kit) oli hieman kävelymatkaa. Alue ei muuten ole kovin ihmeellinen, Q -hotellin kanssa samaa seutua.

Hotellikompleksi toki jo itsessään tarjoaa ajanvietettä, uima-allas ja kuntosali löytyy, alakerroksissa on ostoskeskus, eikä huoneessa todellakaan ala seinät kaatua päälle. Muutaman päivän majoittumisen aikana emme tainneet montaa kertaa hotellirakennuksen alueelta edes poistua.

Luksushotelleja harvoin käyttävälle Sunway Putra tarjosi varsin pramean tuntuisen elämyksen. Henkilökunnan pokkurointi tuntui jopa hieman kiusalliselta, toisaalta ajattelin, että kerrankos sitä ollaan tällä tavalla palveltavina. Huoneissa on seinä tv:t, vedenkeittimet, jääkaappi ja hyvä nettiyhteys.

Aamupala buffet oli varsin monipuolinen, mutta luonnollisesti enemmän aasialaisiin vaihtoehtoihin suuntautunut kuin länsimaisiin. Koska osa lämpimistä ruuista valmistettiin odottaessa, jonotukseen sai varata hieman aikaa.

Kuala Lumpur majoitus

Kuala Lumpur majoitus

Kuala Lumpur majoitus

Aamupala -buffetissa oli valikoimat kohdillaan

Uima-allas alueen vieressä on kuntosali

Furama Bukit Bintang **** (Bukit Bintang)

Sunway Putrassa hinnat nousivat siellä olo aikanamme niin, että päätimme muuttaa taas halvempaan majaan. Furama hotellien ketjuun kuuluva Furama Bukit Bintang sijaitsi oivallisesti Berjaya Times Squaren lähettyvillä ja päätimmekin siirtyä sinne lähemmäksi kaikenlaisia palveluja.

Furamassa huone oli jo hieman ajanpatinaa kerännyt, kuitenkin ihan siisti ja hyvälaatuinen. Olimme varanneet deluxe -huoneen n. 43 € hintaan, mutta saimme upgradauksen executive huoneistoon, johon kuului makuuhuone sekä olohuone. Sehän sopi! Huoneessa perusvarustelut: jääkaappi, vedenkeitin, pullovedet, seinä-TV, silitysrauta sekä ok. nettiyhteys.

Myös Furaman kuntosali tuli testattua ja saihan siellä mukavan perustreenin tehtyä. Salin ulkopuolella sijaitseva allasalue oli ihan viihtyisä, mutta valitettavasti vesi liian kylmää nopeaa pyrähdystä pidempään lillumiseen.

Sen sijaan hotellin aamupalajärjestelyt jättivät hieman toivomisen varaa. Tarjoilut sinällään olivat ihan ok, mutta hotellivieraita oli yksinkertaisesti liikaa pöytäpaikkoihin nähden ja jo pelkkää ravintolasaliin pääsyä piti joka aamu jonottaa. Aamupalahetkiä ei ruuhkien ja jonojen vuoksi voi sanoa erityisen nautinnollisiksi. Ei ihan neljän tähden hotellin tyyliä mielestäni tämä.

Hinnat 42 € / yö ylöspäin, ajankohdasta ja huonetyypistä riippuen.

Kuala Lumpur majoitus

Kuala Lumpur majoitus

 

Kuala Lumpur majoitus

Furaman allasaluetta taustoittaa Berjaya Times Square

Berjaya Times Square **** (Bukit Bintang)

Ollessamme muutaman viikon KL:ssa alkuvuodesta 2016 kävimme KL Towerissa katselemassa maisemia yli kaupungin. Kiikaroimme tuolloin myös Berjaya Times Square hotellia ja siippani totesi, että tuonnekin me vielä joku päivä majoitumme.

Seuraavalla reissulla Kuala Lumpuriin sitten varasimme huoneiston Berjayasta. Huoneiston päivittäishinta vaihteli tuolloin 40-45 euron välillä / yö. Aamupalaa siihen ei kuulunut, mutta muuten kyseessä oli ihan hyvä diili. Huoneisto oli todella tilava ja mukava. Ei mikään ultra moderni vaan enemmän vanhaa tyyliä, jossa näkyi jo käyttövuodet.

Hissillä kun suhautti alas ostoskeskukseen, niin ympärillä oli kaikki kaupat ja ravintolat sekä viihdeaktiviteetteja, mitä vain kaivata saattoi. Todella vaivatonta kuplaelämää.

Berjayassa on varsinainen hotellin puoli sekä sitten nämä huoneistot, joita vuokraavat eri firmat. Vuokraamamme huoneisto löytyy nimellä Times private serviced suites. Huoneistojen hinnat ovat 45 € -> / yö, ajankohdasta riippuen.

Helpoutta, hyvää sijaintia ja ison ostoskeskuksen palveluita arvostavalle. Kääntöpuolena se, että tämän hotellin liepeiltä on vaikea saada mittaritaksia, hotellin kohdalla on kuitenkin Imbi -monorail asema ja mittaritaksinkin saa, kun viitsii hetken kävellä.

Berjaya Times Square rakennuskompleksi on melkoinen mammutti

Huoneisto on varsin tilava

Berjayan allasalue koostuu yhdestä isosta ja parista pienemmästä altaasta

Berjayassa pääsee huoneesta hissillä jättimäiseen ostoskeskukseen

Invito ***+ (Bukit Bintang)

Invito edustaa uudempaa huoneistohotellikantaa Bukit Bintangilla. Tämä viihtyisät ja modernit huoneet keittonurkkauksineen omaava, korkea hotellirakennus sijaitsee Bukit Bintangin läntisellä reunalla, Lorong Ceylonilla.

Sijainti on kuitenkin lähellä yöelämän humua ja n. 5 min kävelymatkan päässä Jalan Bukit Bintangilta. Kaiken kaikkiaan yksi miellyttävimpiä hotellikokemuksia ja parasta hintalaatusuhdetta, mitä Bukit Bintangilta osasimme bongata tuolloin (kesällä 2016).

Maisema uima-allas & kuntosali yhdistelmä löytyy täältäkin. Myöhään illalla kun meni altaalle sai nauttia rauhallisesta iltauinnista ja tunnelmallisista kaupungin valoista. Kelvollinen aamupala tarjoiltiin samassa rakennuksessa sijaitsevassa Hubba Hubba -ravintolassa.

Ongelmaksi Invitossa koitui se, että viikonlopuksi hinnat pompsahtivat 40 -45 € tuntumasta lähemmäs 70 €, joten meillä asuminen täällä jäi arkipäiviin. Huomioon kannattaa ehkä ottaa se, että musiikki läheisistä Changkatin baareista raikaa päälle puolen yön, herkkäunisille voi olla haitta, yökyöpeleille plussa.

Huom. Hotelli ei näytä toimivan enää Inviton alla, mutta huoneistoja voi varata nykyisin ainakin kahta eri kautta:

Homes Asian Suite sekä Luxury Apartment Bukit Bintang. Hinnat huoneistosta ja ajankohdasta riippuen alk. 40 € / yö

Kuala Lumpur majoitus

Kuala Lumpur majoitus

Inviton sviitissä yhdistyy kompaktisti keittiö, makuuhuone, olohuone ja työtila

Kuala Lumpur majoitus

Keskinkertainen aamupala tarjoillaan viereisen Hubba Hubba -ravintolan tiloissa

* Huom. suurin osa linkeista kumppanuuslinkkejä.


2 Comments

  1. Kiitos postauksesta!
    Tässä oli paljon hyviä vinkkejä meidän tulevaa Kuala Lumpurin visiittiä silmällä pitäen. 🙂

    Vastaa

Your email address will not be published.

source=aff-wg&utm_source=webgains&utm_medium=affiliate&utm_campaign=^^^siteid^^^