Maailmalla itseään etsimässä vai kadottamassa?


Pitkäaikainen reissaaminen ja kohdemaissa oleskelu on aivan eri asia kuin parin viikon pakettimatka turistikohteeseen. Pitkien reissujen ja oleskelujen myötä pääsee näkemään myös matkaesitteiden kiiltokuvamaisen pinnan toiselle puolen. 

Kuukausien tai vuosienkin mittainen (reppu)reissaaminen Kaakkois-Aasiassa/ Thaimaassa tai omaan suosikkikohteeseen tukikohdan perustaminen kiehtoo yhä suurempaa joukkoa ihmisiä. Lämpö, elämäntyylin rentous, edullisuus, vapauden tuntu ja se, että rahalla saa kaikkea (paitsi ei ehkä vieläkään sitä aitoa rakkautta) vetää puoleensa meitä kylmyyteen ja kontrolliin kyllästyneitä sohjolan asukkeja kokeilemaan toisenlaista elämää.

Pohdin tässä jutussa hieman pitkäaikaisen reissaajan näkökulmasta sitä, mitä ympäristön muutos voi ihmiselle tehdä, niin hyvässä kuin huonossakin.

Uusia alkuja ja perspektiiviä elämään

Uusi ympäristö tarjoaa monelle jonkinlaisen uuden alun. Uusia mahdollisuuksia, uusia ihmissuhteita ja väylän luoda uusi kotioloista poikkeava identiteetti itselleen.  Lämpö, vapauden huuma ja usein myös päihteet sulattavat pohjoisen jähmeyden. Ihmiset muuttuvat rennommiksi, avoimemmiksi ja sosiaalisemmiksi.  Yhteys kanssareissaajiin löytyy nopeasti, kun sama tilanne ja etäisyys kotimaasta yhdistää.

Itseensäkin pääsee tutustumaan paremmin, kun on uudessa ympäristössä vailla kotoisten roolien, velvotteiden ja toimintamallien taakkaa. Etäisyydenotto omaan suomiarkeen ja mahdollisiin ongelmiin, antaa myös perspektiiviä käsitellä ja ratkoa niitä. Silmien avautuminen ja oman elämänsä näkeminen isommassa kuvassa laajentaa parhaassa tapauksessa ymmärrystä omasta itsestä, elämästä ja koko maailmanmenosta.

Tämä on oiva mahdollisuus jokaiselle, joka haluaa tutustua itseensä paremmin. Klisee siitä, että lähtee maailmalle etsimään itseään perustuu ihan näihin loogisiin seikkoihin. Mutta kuten Pellekin jo tiesi, itseään ei voi löytää muualta kuin syvältä itsestään. Maailma vaan tarjoaa siihen paremmat puitteet.

Varjoja paratiisissa

Jotkut lähtevät reissuun tai rakentamaan uutta elämää esimerkiksi Thaimaahan siitä lähtökohdasta, että jotakin omassa elämässä halutaan tiedostamatta tai tietoisesti paeta. Ehkä jokin ikävä elämäntilanne halutaan jättää taakse ja ajatellaan uuden ympäristön tarjoavan siihen oikotien. Uusi ympäristö ja elämäntyyli, mikä tuntuu aluksi paratiisilta, sisältää kuitenkin sudenkuoppansa ja varjoisat puolensa.

Aika tavallinen tarina Thaimaassa ja sen naapurimaissa on, että länsimaalainen (useimmiten mies) ihastuu ympäristöön, elämän kepeyteen ehkä paikalliseen naiseen. Perustetaan yritys: usein ravintola, baari tai majatalo. Kulttuuriin sopeutumisessa ja ihmisiin luottamisessa on omat haasteensa. Alkoholin käytöstä tulee nopeasti jokapäiväinen “normaali” tapa. Niinikään lääke- ja huumausaineet ovat kovin helposti saatavilla. Asiakkaiden tai muiden expattien kanssa istutaan iltaa päivä toisensa perään.  Ja niinhän se on, että vaatii viitseliäisyyttä ja itsekuria etsiä iltoihin muunlaiset harrastukset kuin drinksun äärellä istuminen. Työ, perhe ja harrastukset voivat tosin ehkäistä päihdeongelmien kehkeytymistä, ja aina osalla homma pysyykin lapasessa.

Ajautuminen alkoholiongelmiin ja muihin päihdepulmiin käy kuitenkin todella helposti, oli sitten expatti, talvehtija tai muuten vaan pitkällä reissulla. Ympäristö tarjoaa siihen kaikki tykötarpeet ja houkutukset. Uudet maisemat, vapaamielinen seura ja edulliset juomat villiinnyttävät ihmisen. Ollaan ihanasti irti ja loputon hauskanpito tuntuu hurmaavalta. Olen kokenut sen itsekin. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin himmaamisen aika.

Erään tarinan paratiisin kääntöpuolesta kertoo Hymyjen maa -dokumentti, joka kuvaa Tamperelaisen Tuomas Kelan traagisen tarinan. Mies on asettunut Thaimaahan, löytänyt thaivaimon ja saanut tämän kanssa lapsen. Viina vie kuitenkin miestä ja tulee ero. Menee perhe, menee omaisuus, menee terveys. Tuomaksesta tulee kadulla asuva kerjäävä alkoholisti, jonka omat jalat eivät enää (monessakaan mielessä) kanna. Kaveriporukka lähtee pelastusretkelle hakemaan Tuomaksen kotiin Suomeen saamaan apua ja tästä hyvän tahdon pelastusretkestä dokumentti kertoo.

Hymyjen maa

Tuomaksen tarina on yksi tuhansista samantyyppisistä tarinoista. Paratiisi voi muuttua helvetiksi. Ongelmien ilmaantuessa vieraalla maaperällä oleminen moninkertaistaa ahdingon eikä tukiverkostotkaan ole vahvinta sorttia. Tuomaksen tapauksessa entiset appivanhemmat ja kyläläiset sentään jollain lailla miestä auttoivat. Suomalaisen yhteiskunnan turvaverkot eivät maailman toiselle puolen ulottuneet. Apu tuli vasta ystävien pelastuspartion saapuessa. “Kaveria ei jätetä.”

Pinnan alla kytevät yksinäisyyden, juurettomuuden tai vierauden tunteet saattavat olla myös osaselitys sille, miksi päihteisiin ajaudutaan maailmalla niin hanakasti. Jos omalta tuntuva, tärkeistä ihmisistä koostuva yhteisö puuttuu, ihminen vain on alttiimpi turvautumaan päihteisiin. Sama ilmiöhän on nähtävissä yleensäkin siirtolaisten parissa ja  yhteisön tuen heikentyessä syystä tai toisesta, kuten myös reissutyössä. Läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunteita haetaan päihdeavusteisesti ja toisaalta päihteillä kompensoidaan näiden tunteiden (ja niiden läheisten) puutetta.

Itseään ei voi paeta loputtomasti

Nämä itsensä etsimisen ja hukkaamisen teemat ovat mietityttäneet itseänikin reissuillani. Olen tavannut itsensä etsijöitä, löytäjiä ja kadottajia. Tiedän hyvin, miten helppo on paratiisissakin olla hukassa itseltään, eikä näissä tapauksissa päihteet kyllä edesauta itsensä löytämistä, kadottamista kylläkin.

Moni ihmettelee miksi kauneimmalla paratiisirannalla asuva haluaa sekoittaa päänsä joka päivä vuodesta toiseen. Tähän ei ole muuta selitystä kuin se, että ei mikään ympäristö pelasta meitä omalta itseltämme, jos emme halua omia mörköjämme kohdata, vaan pötkimme aina pakoon.

Oman elämän tarkasteluun ja inventaarioon matka Aasiaan voi sitävastoin tarjota mainion mahdollisuuden, jos tilaisuuden osaa käyttää hyväkseen. Itse olen tutustunut sisimpääni varmaan paljon syvällisemmin tuhansien kilometrien päässä kotoa kuin kotisohvalla ikinä. Oppinut näkemään itseni ja elämäni uudessa valossa. Elänyt onnen ja kokenut tuskan. Aasia on opettanut, sanotaan vaikka niin.

Ei liene pahitteeksi, jos aloittaa itseensä tutustumisen löytöretket jo ennen Aasiaan lähtöä ja miettii rehellisesti omat motiivinsa ja odotuksensa.  Jos on hukassa itsensä kanssa, siihen ei muutto Kaakkois-Aasiaan auta, vaikka hetkellisen helpotuksen ehkä tarjoaakin. Itseään ei voi kuitenkaan loputtomasti paeta. Työ oman itsen kanssa tulee aina ennemmin tai myöhemmin tehtäväksi. Jos sitä ei hoksaa, voi kadotus kutsua maailmalla nopeammin ja helpommin kuin kotinurkilla. Hyvällä itsetuntemuksella ja tukiverkostolla varustettuna elämästä taasen voi nauttia niin Aasiassa kuin muuallakin. Näin vähentää myös riskiä ajautua sinne paratiisin varjoisalle puolen.

Katso Hymyjen Maa nyt keskiviikkona 28.10. TV 2:lla klo 21.00. Docventures -dokkarielokuvien sarjassa. Samalla kuullaan varmasti Tuomas Kelan viimeisimmät kuulumiset.

Docventures

 

Photo by Infomastern


1 Comment

  1. No ei tuo Isaran jutu kyllä noin mennyt, mutta menköön…

    Vastaa

Your email address will not be published.

source=aff-wg&utm_source=webgains&utm_medium=affiliate&utm_campaign=^^^siteid^^^