Nämä myytit estävät meitä matkustamasta enemmän ja pidempään


Useimmat meistä rakastavat matkustelua, maailman eri kolkkien tutkimista ja toisenlaista elämänmenoa, kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. On kuitenkin syitä, jotka estävät monia reissaamasta enemmän ja pidempään. Mitä nämä esteet oikein ovat? Ja ovatko ne todellisia vai pikemminkin omaksuttuja ajatusmalleja, kulttuurista ohjailua ja tietämättömyyttä?  Ja siten ehkä tahattomia tekosyitä?

Poimin tähän postaukseen muutamia usein kuultuja selityksiä ja suoranaisia myyttejä, jotka ihmiset kokevat esteiksi laajamittaisemmalle matkustelulleen. Ja pyrin myös murtamaan nämä myytit ja osoittamaan, etteivät ne ole mitään todellisia esteitä, vaan pikemminkin hidasteita.

Myytti 1. Matkustaminen on liian kallista

Tämä on tyypillisin selitys ja este sille, mikseivät ihmiset matkusta ja tee useamman kuukauden tai jopa useamman vuoden reissuja. Mielessä on kenties edellisen Kanarian -loman tai pitkän Lontoo -viikonlopun hintalappu. Matkustaminen turistityylillä (kalliit hotellit, shoppailut, viihde) on merkinnyt yleensä isohkoa lovea lompsaan. Mutta niinhän ei tarvitse olla.

Matkustaa voi onneksi monella tavalla ja eri vahvuisilla lompakoilla. Olen aiemminkin kirjoittanut aiheesta ja pyrin vakuuttamaan edelleen kaikkia siitä, että maailmalla elät edullisemmin ja kulutat (halutessasi) vähemmän rahaa kuin Suomessa. Eli ei nyt niin kovin kallista. Jopa täällä kalliissa Australiassa pärjää n. 700-800 eurolla/kk, kun sniiduilee ja jakaa asumiskulut reissukumppanin kanssa. Aasiassa pärjää tarvittaessa paljon vähemmälläkin.

Tärkeintä on suunnitella reissubudjetti huolella: hankkia etukäteissäästöjä, myydä tarpeetonta omaisuutta, ehkä hankkia lisätienestejä matkakassan kartuttamiseksi. Matkan aikana voi myös hyödyntää etätyön tai freelance -työn mahdollisuuksia, hankkia ilmaista ylläpitoa muutaman tunnin päivittäistyötä vastaan jne. Suomen pään kulut ajetaan samalla niin alas kuin mahdollista, kämpät vuokralle ja muu säännöllinen laskutus (puhelimet/netit tms.)  poikki tai minimiin.

Reissu kannattaa suunnitella muutoinkin niin, että pysähtyy vähintään muutamaksi viikoksi aina johonkin kohteeseen tai viettää esim. 3 kuukautta samassa paikassa. Näin voi säästää kuluissa eniten ja elellä rennosti paikallistyyliin, jättäen (kalliit) turistiriennot vähän vähemmälle.

Ps. Toki elämässä voi olla tilanteita, että rahat eivät ihan oikeasti riitä. Useimmilla on kuitenkin mahdollisuus halutessaan vaikuttaa omaan talouteensa ja korjata sitä, vaikka sitten pidemmälläkin jänteellä ja vähän kerrallaan reissua varten säästäen.

Myytti 2. Yli kolmekymppinen on liian vanha reppureissaamaan

Siis ihan oikeasti jopa alle kolmekymppiset miettivät, että ovat vähän liian vanhoja enää reppureissailemaan ja asustelemaan hostelleissa tai guesthouseissa. Itsehän olen sitä mieltä, että aina on hyvä ikä lähteä reppureissuun tai pidemmän kaavan turneelle, jos vain oma mieli ja kroppa ovat vetreinä ja reissufiilistä löytyy.

Matkalaukun malli, säästeliäs rahankäyttötyyli ja halu seikkailla ilman lukkoonlyötyjä suunnitelmia (=reppureissauksen tunnusmerkit) eivät voi olla esteenä. Pakkohan ei ole mennä pahimpiin/ parhaimpiin bile- ja öykkäröintimestoihin, silloin kun oma puntti ei vipata. Monin paikoin saa niin halpaa majoitusta, ettei hostelleihinkaan tarvitse turvautua, jos ei tahdo.

On ollut ilahduttavaa nähdä tien päällä 50-70 vuotiaitakin reppureissaajia. Backpacker -skene on toivon mukaan laajentumassa ikähaarukan suhteen ja muutoinkin sille annetun leiman yli ja ohi. Maailmalta voi löytää paljon chillejä low budget -kohteita, joissa voi tutustua hienoihin ihmisiin, maailmankansalaisiin eri ikäryhmissä. Jotkut tahot puhuvat näistä reppureissaajakohteina.

Mielestäni on hieman ikärasististakin, että esim. working holiday -viisumit on rajattu vain tietyn ikäisille. Miksei neli- ja viiskymppinen voisi reissata ja välillä painaa hommia reissurahojen tienaamiseksi? Ainoa syy lienee kaavamainen ja stereotyyppinen ajattelu. Ja koska aikuisethan ovat jo “oikeissa töissä”.

Montakohan kertaa olen mielessäni hirnahdellut, kun olen kuullut 22 -vuotiaiden backpackerien keskustelevan, siitä, että he tietävät jonkun kolmekymppisen, jolla on vielä ihan hauskaa ja ns. elämää. Tai, että nyt on hyvä reissata, kun myöhemmin on asetuttava aloilleen, eikä enää voi. Ja ajattelihan sitä itsekin joskus niin, että kolmekymppiset ovat tylsiä vanhuksia. Omassa nuoruudessa vain harvat reissasivat pitkällä kaavalla reput selässä ja itsekin tuohon aikaan lähinnä opiskelin ja painoin töitä, enkä muusta unelmoinutkaan.

Jokainen siis elää tyylillään ja tekee asioita haluamassaan (tai elämän mahdollistamassa) järjestyksessä. Mutta ei siis ole oikeasti mitään todellista syytä lopettaa reppureissausta johonkin tiettyyn ikään, vain koska backpackerit jonkun ajattelutavan mukaan ovat alle kolmekymppisiä. Höpöhöpö. Ja jos et ole vielä aloittanut, niin hyvin ehtii! Rinkka selkään ja maailmalle, jos se sinua kutsuu!

Ps. Enkä varmastikaan 25 -vuotiaana ajatellut, että höntyilen sujuvasti maailmalla vielä nelikymppisenäkin. Tämä on ihan parasta!

Myytti 3. Perheellinen ei voi enää lähteä reissaamaan

Niinhän siinä usein käy, että reissut vähenevät ja niiden muoto muuttuu perheellistyessä. Viidakkoretkiltä ja hippisaarilta siirrytään helpommille pakettimatkoille. Tämä on täysin ymmärrettävää. Mutta se, että ei voisi reissata, koska on perhe, ei yleisesti ottaen pidä paikkaansa. Jos on riittävästi halua, niin perheelliset laittavat kyllä reissut ja pitkänkin kaavan maailmanmatkat mahdollistumaan.

Olen nähnyt paljon ennakkoluulottomia reissaajavanhempia esim. Kaakkois-Aasiassa, jotka ottavat muksut selkäreppuun ja lähtevät tutkimaan maailmaa myös turvallisten resorttien ulkopuolelle. Yksi hyvä esimerkki on tämä maailman ympäri reissanut suomalaisperhe. Ja aivan oman reissuprojektinsa on virittänyt entinen matkatoimiston toimitusjohtaja. Hän on luotsaamassa perheensä viiden vuoden maailmanympäryspurjehdukselle. Aikamoista!

Se on varmasti totta, että montaa asiaa pitää lasten kanssa huomioida ja suunnitella eri tavoin kuin yksin tai kaksin reissatessa. Mutta olen vakuuttunut, että nämä asiat ovat järjesteltävissä olevia hidasteita eivätkä lopullisia esteitä perheille, jotka haluavat ottaa maailman haltuunsa.

Ps. Ja ilmeisesti peruskoulunkin voi käydä jo ainakin osin netissä.

Myytti 4. Työura kärsii, jos on reissailun vuoksi pois uraputkesta

Jotkut ovat huolissaan siitä, jääkö urakilvassa muiden jalkoihin, pitkän kaavan reissailun vuoksi. Mitä työnantajatkin ajattelevat välivuosista ja tai aukoista CV:ssä?

Jos työelämästä pitää taukoa reissaamisen vuoksi tai välivuosi venähtää kahdeksi tai kolmeksi, niin en jaksa uskoa, että oikeasti kenenkään urakehitys ratkaisevasti tyssää siihen. Voi olla myös päinvastoin: kielitaitoa, kansainvälisyyttä ja reissuilla kasvavaa sopeutumiskykyä arvostetaan. Mutta ymmärrän senkin, jos jotkut työnantajat saattavat epäröidä reissuihmisten kykyä sitoutua pitkäksi aikaa työpaikkaansa (työnantajana olleena näitä asioita on joutunut paljon itsekin miettimään).

Olen näin jälkiviisaana kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että kenenkään ei tulisi elää vain CV:tään varten, vaan tehdä juuri niitä asioita, jotka parhaimmilta ja oikeimmilta itsestä kullakin hetkellä tuntuvat. Vaikka työnteko ja ura olivat itselleni vielä hetki sitten erittäin tärkeitä uskon, että mieluummin sitä vanhana muistelen uskomattomia reissujani maailmalla, kuin työelämässä puskemista ja uran rakentamista.

Vaihtelu ja tauot uraputkesta varmasti auttavat myös jaksamaan paremmin työssäoloa sitten, kun sen aika taas on. Reissailu on näin tuonut ja tuo vastapainoa työntekoon, eikä burn out -uhkaa aivan niin helposti. Jos reissupolte on jatkuvaisluontoista, voi aina pyrkiä etsimään tapoja tehdä töitä reissun päällä, tai ryhtyä jonkin sortin läppäriyrittäjäksi/ diginomadiksi. Tällöin siirrytään ura-ajattelusta, itselle parhaan elämäntyylin luomisen -ajatukseen.

Ps. Alkaa myös näyttää siltä, että eläkepäiviä varten on varmin varautua itse, säästämällä ja sijoittamalla omaehtoisesti.

Myytti 5. Omistusasunto ja asuntolaina estävät maailmalle lähtemisen

Hämmästyttävän usein kuulee, että ei voi matkustaa, kun on oma asunto hankittuna ja paljon lainaa. Ja että matkustamaan pääsee vasta sitten, kun laina on maksettu. Kumotaan tämä myytti nyt heti alkuunsa.

1. Oman asunnon voi aina vuokrata reissun ajaksi ja kattaa sillä asunnosta ja lainasta koituvat kulut. Saattaa jäädä muutama euro vielä kouraankin.

2. Pankin kanssa voi halutessaan neuvotella kokonaan lyhennysvapaasta jaksosta tai sopia, että lyhentää lainaa vaikka vain puolet normaalista lyhennyssummasta ja käyttää lopun (vuokratulostaan) reissukuluihin. ->Näin omistusasunnolla voi itseasiassa  jopa “tienata” reissurahoja itselleen! Toki lainanlyhennykset sitten myöhemmin odottavat, mutta asuntolaina tuo yllättävää joustavuutta talouteesi.

Ps. Jos asunto on oikeasti syy siihen, että ei voi poistua maasta, tai joutuu luopumaan matkusteluhaaveestaan,  on ehkä käynyt niin, että omistamisesta on muodostunut jonkin sortin vankila. Pitäisikö selli laittaa jo myyntiin?

Myytti 6. Koulutetun ihmisen ei ole järkeä reissata maailmalla vapaaehtois- tai hanttihommia tehden

Moni ajattelee helposti näin, ja niin tein myös itse. En voinut vuosiin ymmärtää, miksi tekisin jotain hanttihommaa maailmalla, kun minulla on mahdollisuus tehdä mukavasti palkattua koulutustani vastaavaa työtä Suomessa. Niin. Se oli silloin. Nyt kun olen laskeutunut tuolta oman mieleni “norsunluutornista”, pidän kaikenlaisten työkokemusten hankkimista potentiaalisesti hauskoina ja jännittävinä asioina.

Nämä työt mahdollistavat eri puolilla maailmaa elämisen, oleskelun ja uusien asioiden oppimisen. Tilipussi ei varmaankaa aina ole samaa luokkaa kuin Suomessa, mutta jostakin syystä moni on aika onnellinen tienatessaan itselleen esim. ilmaisen asumisen ja ehkä ruuan siivoamalla tai auttelemalla majatalossa, jossain päin maailmaa.

Näissä töissä ei ole tunnetta siitä, että “teen tätä työtä vielä kymmenen vuodenkin päästä ja joka päivä tuntuu samalta, plääh”. Tällaiset satunnaiset “hanttihommat” mahdollistavat elämisen enemmän hetkessä, uusien kokemusten hankkimisen, ihmisten tapaamisen ja työskentelyn ilman pitkän kaavan sitoumuksia sekä matkakuluissa säästämisen. Eikä olo tunnu siltä, että pallo on jalassa hamaan tulevaisuuteen. Jos onnellisuus tulee enemmän mahdollisuudesta matkustaa ja elää suhteellisen vapaasti eri maailmankolkissa kuin isosta palkkapussista, niin valinta on aika selvä. Aiheesta juttua myös täällä.

Ps. Tällaista ei varmaan saisi sanoa, mutta tällä hetkellä valitsisin määräaikaisen hanttihomman maailmalla monin verroin mieluummin, kuin vakituisen koulutustani vastaavan ns. normaalityön Suomessa.


Ajatukset siitä, mikä on itselle mahdollista ja mikä ei, ovat siis enemmän tietyllä hetkellä vallitsevia näkemyksiä ja uskomuksia, kuin mitään ihan todellista “faktaa”. Se mihin ihminen uskoo on hänelle kuitenkin sillä hetkellä totta, valitse siis huolella mihin uskot. Jos ihminen on motivoinut ja jokin asia on hänelle tärkeä, on hän valmis siirtämään vaikka niitä kuuluisia vuoria tavoitteensa vuoksi.

On kuitenkin yksi hyvä syy olla matkustamatta, lyhyellä tai pitkälläkään kaavalla. Nimittäin se, että ei vain välitä matkustaa. Ei halua nähdä maailmaa ja viihtyy erinomaisesti kotinurkilla, ollen siellä onnellinen. Eikä sitä tarvitse mitenkään selitellä.

Inspiraation tähän postaukseen sain Sandra Nenosen The Present is perfect -matkablogista.  Postauksesta, jossa hän pohtii ansiokkaasti juuri näiden meille opetettujen normien ja kaavojen kautta lähtisikö vielä toiseksi vuodeksi Ausseihin. Lue tästä mihin Sandra päätyi.

vapauspostin tilausbanneri


8 Comments

  1. Olipa hyvä kirjoitus. Tunnistan kyllä nuo ajatukset, myytit ja oman mielen vankilat, joista on yllättävän vaikea päästä irti. Itse mietin monta vuotta, uskallanko lähteä ulkomaille ja koskaan ei tuntunut olevan hyvä aika. Joskus pysähdyin pitkäksi aikaa miettimään lausetta “If you really want something, you’ll find a a way. If you don’t really want it, you’ll find an excuse”. Itselleni kaikki “syyt” olla lähtemättä oli vain sen peittämistä, että pelotti. Jälkeenpäin ymmärtää, että suurimmat esteet oli omassa mielessä, itse rakennettuja rajoitteita.

    Vastaa
    • Rosita Juurinen26/04/2016 at 1:03 pm

      Aamen, juuri näin Sandra! Olet asioiden kovassa ytimessä. Hienoo, että olet uskaltanut uskaltaa! Mua hieman kans hirvitti jo ajatuksetkin ihan Aasian reppureissuista, ennenkuin sitten vasta päälle kolmekymppisenä tohdin vastata maailman kutsuun. Mukavuudenhalun, pelon ja joskus ihan laiskuudenkin takia jää paljon kokematta ja näkemättä.

      Vastaa
  2. Hyvä juttu! Nauratti vain tuo että kolmekymppinen olisi liian vanha reppureissaamaan : ) Viisikymppiselle ottaisi kyllä koville lähteä reppu selässä matkustamaan…mieluummin sitä makailee uima-altaalla ja juo kookospähkinädrinkkejä..

    Vastaa
    • Rosita Juurinen28/04/2016 at 3:03 am

      Heh, oon suunnitellu että pitää varmaan avata oma reppureissaaja -blogi yli kolmekymppisille (-100 vuotiaille). Reppureissuja voi tehä kans niin monella lailla. Matkustaa omatoimisesti ja parkkeeraa vaikka vaan yhteen -kahteen mestaan pidemmäks aikaa, pahimpien turrerysien ulkopuolelle. Vuokraa kämpän tai talon (kohtuullisella bäkpäkkeribudjetilla) missä allasmahdollisuus tai hyödyntää muiden mestojan altaita. Ja sit nauttimaan niistä drinksuista 🙂

      Vastaa
  3. mielensäpahoittaja27/04/2016 at 9:32 pm

    Hyviä pointteja. Onko tässä huomioitu esimerkiksi yksinasuvan/matkustavan näkökulma? Suomessa yksinasuminen on törkeän kallista, varsinkin jos asuu vuokralla (ja on oikeasti ihmisiä, jotka eivät kykene ostamaan omaa asuntoa koska eivät esimerkiksi saa lainalle takausta jos varallisuutta ei ennestään ole tai sitä takaajaa.. ei siis voi vedota, että jokainen voi ostaa oman asunnon). Mitäs jos haluat lähteä vuokrakämpästä kolmen kuukauden reissuun ilman, että kämppää irtisanoo? Toki nekin on järjestelykysymyksiä, mutta ei ole mikään itsestäänselvä asia, että jokainen voi vaan laittaa kämpän vuokralle ja lähteä reissuun.

    Toinen, mikä pitää huomioida on se, että nykyajan Suomessa aletaan mennä yhä enemmän ja enemmän sinne pätkätyöhön ja määräaikaisiin sopimuksiin. Vakiduunia on hankala saada monilla aloilla. Tämä tarkoittaa, että vuorotteluvapaat, pidemmät lomat sun muut on täysi mahdottomuus. Joko teet töitä tai irtisanot itsesi ja todennäköisesti samaan firmaan ei tarvitse takaisin tulla. Suomessa ei arvosteta tällaista reissufiilistä vaan työ on kaikki kaikessa. Suurin osa suomalaisista painaa onnettoman pienellä palkalla kuluuttaakseen ansaitut elannot älyttömän kalliisti asumiseen, ruokaan ja ylipäätään kaikkeen, joka tässä maassa on tehty niin vaikeaksi ja hintavaksi.

    Kommentistani karkasi se pointtikin jo. Tulin olevinaan selittelemään, miksi reissaaminen ei ole mahdollista, vaikka onhan se. Ihan jokaiselle se ei ole niin helppoa. Jos sattuu tulemaan varakkaammasta perheestä tai on parempi työ (ja palkka) niin onhan se helpompaa. Mutten väitä, etteikö sinne köyhempi tai huonoduunisempikin pääsisi.

    Ehkä sitä itse vaan kyynistyy, että ei tässä mihinkään pitkiin reissuihin päästä. Työura on alussa, yksin vuokralla asuessa palkasta menee 70% pelkästään asumiskuluihin, loput erinäisten lainojen (esim. opintolaina, joka on ollut opiskellessa pakollinen) lyhentämiseen. Työsopimus on määräaikainen, kesälomia ei ole kertynyt. Palkka on pieni. Olen harkinnut ulkomaille muuttoa, mutta en tiedä mihin tyrkkäisin kaiken maallisen omaisuuteni. Varastojen vuokraaminenkin on Suomessa kallista ja en ole niin hyvällä tuurilla siunattu, että saisin tavarani esimerkiksi vanhempieni luo. Tuntuu lohduttomalta siis lukea muiden reissukertomuksia ja kuunnella reissukokemuksia, kun itse saa korkeintaan kolme päivää vapaata ja rahat eivät riitä Viroa pidemmälle. Kuukausien mittaiset reppureissaamiset siintävät korkeintaan kaukaisimmissa haaveissa samalla kun pelko perseessä kolkuttelee, että uskaltaako tuollaisista haaveilla vai lähteekö jo siitä työ alta?

    Olkoon tämä vain pieni muistutus, että kaikilla ei ole elämänkumppania tai edes kaveria, jonka kanssa matkustaa. Tai rahaa. Tai aikaa. Muistakaa ottaa heidätkin huomioon näissä. 🙂

    Vastaa
    • Rosita Juurinen28/04/2016 at 3:27 am

      Kiitos pitkästä vastauksesta ja pohdinnastasi! Tässä oli niin paljon tuttua itselleni, paljon sellaista samaa ajatustapaa, jota kelasin joitakin vuosia sitten. Pystyn kyllä vähintäänkin osin samaistumaan näihin sun ajatuksiin. Itsekin asunut yksin yli 10 vuotta, että tiedän todella mistä puhut. Siksi välillä yritän huomioida just muitakin näkökulmia, perheellisten haasteita tms. Monet reissut olen myös tehnyt yksin, majoittunut yksin ja sitten tutustunut tien päällä ihmisiin. Että todella tuttua sekin, ei oo ollut mikää este eikä hidaste 🙂 Itelle ollut ehkä se helpoin tapa reissata. Mut toki kahestaan voi säästää hyvin just majoituskuluissa jne. Yksin on helpompi pitää kiinni tiukastakin reissubudjetista, kumppanin kans menee hövelimmin.

      Tässä jutussä en puhunut vuokra-asujista, mutta monihan jälleenvuokraa asuntonsa jos lähtee vaikkapa alle vuoden reissuun sopien tästä vuokranantajan kanssa. Jotkut myös irtisanovat kämpän etenkin jos siihen ei ole syntynyt erityistä “koti” -sidettä/fiilistä. Jos reissupolte on kova nämä kämppähommat vaan järjestää kuntoon. Alkaa hyvissä ajoin pedata asiaa ja selvittää miten se onnistuu.

      Kuulostaa siltä, että oot siinä sellaisessa esiharkintatilassa, et oo tyytyväinen nykyiseen, haluaisit jotain muuta ja erilaista elämäntyyliä, mutta koet nämä esteet vielä ylitsepääsemättömiksi. Niistä on tullut selityksiä sille, että et voi tehdä jotain, jota haluat, mutta et vielä tarpeeksi. Silti joku tietosuus sussa ehkä on jo syttynyt, että tämä ei ole koko totuus. Musta näyttää siltä että sun alitajunta tekee jo töitä sen eteen noi esteet vielä kumotaan? Ei tuo sun tilanne oo lainkaan mahdoton, mutta järjestelyjä ja suunnitelmallista toimintaa varmasti tarvitaan. Jos sulla oikeesti suuri tahto ja oot valmis prioisoimaan niin uskon että onnistuu! Ehkä tarvitset vielä hieman aikaa että prioriteettisi kirkastuu ja mieti että mikä on se mitä ihan oikeasti haluat elämältä, mikä tekee sut onnelliseks. Mee sitä kohti. You can do it! Ps. oon kirjottanut kokonaisen kirjan noista asioista, joita mietit 🙂

      Vastaa
  4. Erinomaista myytinmurtamista! 🙂 Omistusasuntohan on mitä mainioin reissaajalle, sillä sen voi laittaa vuokralle. Toki jotkut asunnot on helpompi saada vuokrattua kuin toiset. Pieneen asuntoon kohtuullisella sijainnilla yliopistokaupungissa ainakin löytyy vuokralainen ihan hetkessä. Toki on hyvä saada sovittua Suomen päässä joku vastaamaan asuntoon liittyvistä asioista, jos asuntoon liittyen tulee jotain selvitettävää.

    Vastaa
    • Rosita Juurinen02/05/2016 at 4:05 am

      Kyllä, ja tosiaan monihan edelleenvuokraa myös vuokra-asunnon. Tosin kalustettuun ja määräaikaiseen on vähän haastavampi löytää sopivaa vuokralaista kuin “normikämppään” eli kantsii aloittaa hyvissä ajoin vuokralaisen etsintä. Ja just noin niinkuin sanoit on hyvä, että on joku joka voi tarpeen tullen käydä kämpillä tai hoitaa siihen liittyviä asioita. Niin voi itse hyvällä mielellä reissata eikä tarvi niin paljoa ressata 🙂

      Vastaa

Your email address will not be published.

source=aff-wg&utm_source=webgains&utm_medium=affiliate&utm_campaign=^^^siteid^^^