Turistista kulkuriksi – Näin reissaajan identiteetti muuttuu


Maailmalta hetkeksi kotiin palatessa se lävähtää aina enemmän tai vähemmän päin näköä. Nimittäin muutos. Ja etenkin muutos omassa itsessä. Palatessaan pidemmältä matkalta kotikonnuille sen tajuaa, että jokin itsessä ja suhteessa kotiin ja “perusympyröihin” muuttuu.

Tavalliselta parin viikon tai parin kuukauden reissulta palataan yleensä kotiin tyytyväisenä, “väsyneenä mutta onnellisena”. Matkalta palannut on aina jollain lailla uudistunut, kaikenlaista hauskaa ehkä jotain mullistaviakin asioita kokenut ihminen. Siinä mielessä matkalta palaa aina eri ihminen kuin mitä sinne on lähtenyt.

Sitten kuitenkin asetutaan takaisin normaaliin eloon. Sisimpään hiipineen levottomuuden taltuttamiseksi varataan kuitenkin hyvin pian uusi matka.

Ne muutokset, joita reissujen myötä alkoi omaan itseen ilmaantua n. 10 vuotta sitten olivat hienovaraisia, tuskin huomattavia, mutta nyt tajuan, että niiden myötä alkoi rakentua tämä uusi polku ja minuus.

Palailin tosiaan jokin aika sitten taas Suomeen käymään n. 10 kk poissaolon jälkeen. Sopivasti aistimaan kesän ensi hetkiä ja tankkaamaan valoa. Moni asia täällä tuntuu olevan jotakuinkin ennallaan, jutut ystävien kanssa jatkuvat siinä mihin jäikin ja elämä asettuu nopeasti tutuille uomille.

Muutostakin toki huomaa, läheisten elämät menevät eteenpäin omalla painollaan. Kaupunki uudistuu kiihtyvällä tahdilla, vanhaa puretaan ja uutta tulee tilalle. Tätä kaikkea katselee kuitenkin jo jotenkin ulkopuolisen silmin, tuumaillen samalla, että niimpä se on omakin sisäinen purku- ja rakennustyömaa käynnissä. Vanhan pitää antaa väistyä, jotta uudistuminen on mahdollista. Vaikka kaupunkikuvassa se ei aina silmää miellyttäisikään…

Vuosi vuodelta sitä on enemmän kasvokkain itsessään tapahtuvan muutoksen ja samalla sen lisääntyvän etäisyyden tunteen kanssa, mitä kokee suhteessa kotiin ja kotimaahan. Yhdistelmä tuttuutta ja vierautta, samassa paketissa. Tästä tunteesta puhuu moni muukin ulkomailla paljon aikaansa viettävä reissaaja tai ulkosuomalainen.

Omia kokemuksia on yhä vaikeampi sanoittaa kotopuolessa kellekään, joka ei ole elänyt samoja juttuja. Tästä seuraa tietynlainen mykkyys sosiaalisissa tilanteissa. Ei sitä pysty oikein kenellekään kertomaan, miten maailmalla oleskelu on sinuun vaikuttanut ja mitä kaikkea olet kokenut. Näin ollen sitä pyrkii kuin huomaamattaan sopeutumaan ei -reissaavien maailmaan ja häivyttämään omia kokemuksiaan.

Sopeutuu kaikkialle, vaan ei kuulu mihinkään?

Toisaalta sopeutumiskyky eri ympäristöihin on yksi hienoimpia juttuja, mitä reissaava elämä tuo tuollessaan. Itse sopeudun nykyään kaikkialle todella hyvin. Yleensä sopeutuminen paikkaan kuin paikkaan tapahtuu suunnilleen 24 tunnin sisällä. Vaikka ensin hetken aikaa pyörittelisin silmiäni, että “jaahas, että tämmöseen mestaan on tultu..”, niin sitten noin vuorokauden sulattelun jälkeen olen yleensä kotiutunut ja hyväksynyt täysin senhetkisen kotikonnun ja majapaikan.

Kodista onkin viime vuosien aikana tullut varsin muuntuva, liukuva ja liikkuva käsite. Pidän siitä helppoudesta ja vapaudesta mitä tämä kasvanut sopeutumiskyky merkitsee. Koti on yhtenä hetkenä aasialaisessa suurkaupungissa, seuraavassa hetkessä australialaisessa lähiössä tai landella. Hetkellisesti sitten taas Tampereella. Ja kuka tietää missä vuoden päästä? En minä ainakaan!

Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että en tunne enää juuri mitään koti-ikävää, vaan olen kotona kaikkialla. Kaikkialla on vähintäänkin ihan hyvä olla. Sellaista syvempää juurtumista ei tietenkään pääse tapahtumaan, mutta ei oikeastaan tarvitsekaan. Kulku on kevyempää näin.

turistista kulkuriksi

Maisema muuttuu ja kaikkialle kotiutuu. Kuala Lumpurkin tuntuu jo hieman kotoisalta.

turistista kulkuriksi

Thaimaan bambumajoja

turistista kulkuriksi

Northam, Länsi-Australia

Toki maailmalla kuljeskellessa jotkut paikat tuntuvat kotoisammilta kuin jotkut toiset. Tähän vaikuttaa moni asia, ja kotoisuuden tunne voi myös ajan myötä muuttua suuntaan tai toiseen. Oma asenne ja avoimuus, kulloinenkin seura ja paikassa saadut kokemukset vaikuttavat myös paljon siihen, millainen tunneside siihen syntyy. Tai jää syntymättä.

Tähän helppoon kotoutumiseen liittyy sitten toisaalta se, ettei välttämättä enää niin kiinnity mihinkään ja alkaa lopulta tuntea pientä ulkopuolisuutta siellä varsinaisessa kodissaankin. Omaa kotia ja kotiympäristöä Suomessa katselee kerta kerralta hieman enemmän vierailijan silmin, kiinnittymisen ja kuuluvuuden tunteen ohentuessa.

Tulee olo siitä, että kylässähän tässä vain ollaan käymässä. Miettii esim. kotinsa remontteja vuokralaisia tai myyntiä ajatellen eikä enää itseään varten. Eikä tunne ole mitenkään huono, se on sellainen “olan kohautus” -neutraali. Myös kaikenlainen tarvitsevuus vähenee. Joka vuosi huomaa tarvitsevansa yhä vähemmän sitä vaikkapa kellariin tai vinttiin survottua tavaraa. Ei edes oikein muista, mitä siellä on ja kohtahan ne saisi jo taas kantaa takaisin. Why bother?

Joskus koin enemmänkin haikeutta lähtiessä (mistä milloinkin), nyt haikeus menee nopeasti ohi ja muuttuviin maisemiin ja elämäntilanteisiin liittyy voittopuolisemmin hyväksyntä: näin tämän pitääkin mennä. Kaikki on hyvin.

Identiteettinä (epäilyttävä) irtolainen?

Omalla kohdalla pidemmät matkat ja asustelut siellä sun täällä ovat tuntuneet siunaukselta, pitkän varsin paikallaan junnanneen ns. normaalin elämänvaiheen jälkeen. Vaikka uudessa elämässäni on ollut sittemmin uusia haasteita kohdattavana, kaikkeen liittyy aiempaa vahvempi tunne riippumattomuudesta, liikkeestä ja positiivisesta kiinnittymättömyydestä. Irtipäästämisestä ja irtiolemisesta.

Ja tarvitseeko tässä pyrkiäkään kynsin hampain kiinnittymään jonnekin? Pikemminkin nautin siitä anonyymiydestä, jota tunnen maailmalla. Olet se kuka olet siinä hetkessä. Kohtaat ihmiset sen hetkisestä identiteetistäsi käsin tai kuljet vain huomaamattomana osana  massaa. Saat olla positiivisesti nobody. Kukaan ei tiedä sinusta mitään, eikä ketään kiinnosta. Melko vapauttavaa.

Heimosi jäsenet ovat hajallaan siellä täällä, eivät yhdessä maantieteellisessä sijainnissa tai muussakaan yhdessä ja ainoassa viitekehyksessä. Kaikkiin voi pitää kuitenkin yhteyttä ja olla tarvittaessa “lähellä”. Myös uusia heimolaisia tapaa jännittävien yhteensattumien kautta.

turistista kulkuriksi

Yhteys säilyy, netin tai ihan vaan syämmmen välityksellä

Tähän kuvaamaani myönteiseen irtolaisuuteen liittyy kuitenkin kääntöpuolena myös paljon rajoitteita, lokerointeja, sääntöjä ja normeja, joihin törmäilee jatkuvasti. Maailma on täynnä sääntöjä ja oletuksellisia valintoja ja kategorioita, joihin et oikein istu. Näin käy kun kunniallisesta turistista muuntuu vähitellen arveluttava reissupekka.

Olet yhtäkkiä jollain lailla “epäilyttävä tapaus”. Et istu mihinkään viisumikategorioihin, et pysty vastaamaan erinäisten lomakkeiden kysymyksiin, suunnitelmiesi ja pysyvän asuinpaikan puute tekee sinusta vaikeasti hallittavan, jonkinlaisen uhkatekijän vallitsevalle järjestykselle.

Matkustellessa pitäisi siis aina tarkalleen tietää missä asuu koko matkan ajan ja milloin palaa jämptisti takaisin “kotiin”. Ei välimalleja, muutoin tulee hankaluuksia.

Jos esim. lähdet Suomesta yli 3 kuukaudeksi, sinulla tulee viranomaisten mielestä olla jokin pysyvä osoite ulkomailla. Useimpien maiden järjestelmät eivät myöskään tunnista nomadia ihmistyyppiä, joka voi tehdä työtä verkossa, olla freelancer tai yrittäjä maassa, jossa asuu alle 50% ajastaan. Tai jolla on jokin muu järjestely asioilleen, joka poikkeaa normista.

Reissuihmisen status on tällä tavoin epävakaa ja tämä ei sovi virallisille kaavamaisille rakenteille. Jotkut viranomaiset tuntuvat miettivän päivätyökseen, millä eri keinoin voisi rajoittaa ja sanktioida ihmisiä, jotka elävät liikkuvammin ja globaalimmin kuin muut, ja joiden elanto ei tule paikkariippuvaisesta työstä.

Reissaava elämäntapa tarkoittaa siis usein myös sitä, että joutuu miettimään luovia ratkaisuja siinä, mitä ja miten elämästään minnekin viestii. Joudut ehkä hieman kiertelemään tai selittelemään tilannettasi tai ottamaan sen epäilyttävän kulkurin leiman otsaasi. Tässä mielessä sinusta tulee tietyllä tapaa “sopeutumaton”.

Näistä epäkohdista huolimatta, mahtavaa tässä irtolaiskategoriaan kuulumisessa on kuitenkin juuri se vapaus liikkua tai olla liikkumatta. Vapaus olla sitoutumatta yhteen maahan tai kohteeseen. Vapaus nostaa kytkintä muutaman päivän varoitusajalla. Nämä asiat tuntuvat juuri nyt hyviltä jutuilta omassa elämässä. Se, että kaikki on avoinna ja kaikki on mahdollista.

Vakuutun hetki hetkeltä enemmän siitä, ettei onnellisuuteni voi olla sidoksissa liikaa ympärillä oleviin asioihin, vaan ensisijaisesti omaan itseeni. Se, jos mikä vapauttaa minut olemaan suhteellisen riippumaton ja kotona missä vaan, ympäristöstä, leimoista ja kaavoista viis!

turistista kulkuriksi

Aika lähteä


17 Comments

  1. Mietin tässä kun mainitsit Suomeen tulosta, että missä “asut” sen ajan? Vuokrasitko jostain asunnon vai oleskeletko sukulaisten tai ystävien luona?

    Vastaa
  2. Rosita Juurinen18/06/2017 at 1:20 pm

    Heippa! Oleskelen nyt ihan kotona. Onneni on vuokralainen, jonka kanssa aikataulut menee hyvin päikseen hänen viettäessään kesää muualla 🙂

    Vastaa
  3. Hyvä postaus ja tähän on kyllä helppo samaistua 🙂 koti on siellä missä tuntee olonsa hyväksi. Tuollainen sopeutuvaisuus on myöskin lahja ja taitolaji – onhan se hienoa tuntea kuuluvansa johonkin paikkaan jo parin päivän jälkeen ihan erilaisessa kulttuurissa ja ympäristössä. Meillä on tällä hetkellä Vietnamissa tosi kotoisa ja hyvä olla, ja niin on ollut monessa muussakin maassa. Suomessa tullaan todennäköisesti vain pyörähtämään jossain vaiheessa lomalla, ennen kuin matka jatkuu.

    Vastaa
  4. Rosita Juurinen19/06/2017 at 8:31 am

    Heippa Johanna! Kiitos kommentistasi 🙂 Ja niinhän se on että hankalaa olisi viettää kulkurielämää jos sopeutuminen olisi vaikeaa tai että ei löytäisi hyväksyvää fiilistä siitä paikasta ja hetkestä missä on. Ite oon ollu aikaisemmin ronkelimpi, mutta tuo on muuttunut, kun ei tarvitse enää ajatella että hukkaan rajallisia lomapäiviä jossain paikassa mikä ei ole ihan 100% huikee. Kaikki oikeestaan muuttuu kun reissailusta tulee elämäntyyli. Tuo Vietnam on itellä kokeilematta pidemmällä kaavalla, pitää ottaa jossain välin agendalle. Mites, teettekö te läppäriduuneja reissussa ollessanne? Oon kattellu, että ainakin haltsaatte hyvin tuon budjetilla matkaamisen 🙂

    Vastaa
    • Kannattaa kyllä ehdottomasti laittaa Vietnam reissulistalle! Mä oon tehnyt pieniä projekteja läppärillä, kun olen kääntäjä ammatiltani. Haaveena on kyllä tehdä tulevaisuudessa paljon enemmän ja perustaa ehkä jopa toiminimi. Ideoita riittää, mutta niiden toteuttaminen on yllättävän aikaa vievää reissun päällä ollessa. Mutta kaikki ajallaan ja pikku hiljaa 🙂 Toistaiseksi vaan venytetään penniä ja suunnataan johonkin hetkeksi töihin, jos rahat uhkaa loppua.

      Vastaa
  5. Jep, tuttuja fiilistelyjä ja hienosti puettu sanoiksi. <3 Fyysisen etäisyyden lisäksi se henkinen etäisyys ei-reissaavien kavereiden kanssa tuntuu kasvavan jatkuvasti, mutta onneksi ne parhaimmat ystävät pysyy vaikka mitä tapahtuisi. Ja toisaalta on päässyt osaksi samanhenkistä nomadien reissuheimoa, ihana aina huomata reissuilla kuinka paljon meitä on <3 Meillä diginomadius vasta suunnitteluasteella, mutta pistetään toteutumaan ihan varmasti tavalla tai toisella. Ja siihen asti ei tää Aussilakaan huono paikka ole asua 🙂

    Vastaa
    • Rosita Juurinen20/06/2017 at 11:49 am

      Avot! Tosiaan hyvien ystävien kanssa juuri mikään ei muutu, paitsi se että näkee vähemmän. Joidenkin ihmisten kanssa taas erilaiset elinolosuhteet ja kokemusmaailmat vaikuttavat siihen, että yhteinen kosketuspinta ja muu yhteys vaan vähenee. Sitä ehkä myös asettuu jotenkin huomaamattaan sellaisen ulkopuolisen tarkkailijan asemaan monissa tilanteissa, kun on tämmönen “irrallinen” ja vähän jo outsider moniin juttuihin nähden 😛 Ja juu kyllä meidän reissupekkojen määrä vaan lisääntyy vääjäämättä, hauska nähä milloin maahanmuuttoviranomaiset eri maissa tätä alkaa paremmin huomioida. Teillähän on mitä parhain tilanne, elellä Aussilas ja vaikka aina välillä heittäytyä nomadimmaksi kulkuriksi, enneku sitten pysyvämminkin, kun Aasiakin on siinä mukavan lähellä 🙂 Hyvät asemat on!

      Vastaa
  6. Heips Rosita, veit juuri sanat suustani ;). Tosin jos mulla ei roikkuisi tuo esikoinen Suomessa, niin olisin varmaan vielä vapaammin liikenteessä ilman huolen häivää. Mutta sekin lähtee Aussilaan ensi talveksi, joten saas nähdä mistä itsensä vielä löytää.

    Mulla on käynyt niin onnellisesti, että olen jopa nähnyt ulkomaillemuuton jälkeen enemmän ja pidempään ystäviäni ja sukulaisiani, kuin ennen. Ja se on todella hämmentävää. Mutta myös ihanaa. Kaikkea sitä…

    Noista viranomaiskuvioista, niin ihan sama kiristynyt meininki on myös Thaimaassa. Ja yllättävän moni ulkomaalainen onkin vaihtanut maisemaa lähimaihin, jossa asiat ovat vielä jollain asteella helpompia ja myös halvempia. Sillä kyllähän noi tietyt viisumikuviot ottaa vähän kaaliin, sen lisäksi että ne myös maksaa. Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Odotan mielenkiinnolla sun tulevia kuvioita, sillä ethän sä nyt varmasti pysty paikoilleen jäämään. Ainakaan Suomeen 🙂

    Annoin sulle muuten Liebster Awardsin ja siellä onkin joitakin kysymyksiä, joihin odotan innolla sun vastauksia. Mun juttu löytyy täältä:

    http://www.thaimaanrannanmaalarit.fi/2017/06/liebster-award-11-pienta-paljastusta.html

    Loistavaa juhannusta Rosita!

    Vastaa
  7. Kiehtovaa, mielenkiintoista pohdintaa 🙂 Jotenkin voisi kuvitella, että joku jossain jo miettii, miten tuota sinunkin ongelmalliseksi kokemaa matkailumuotoa voisi kehittää kysyntää vastaavaksi. Byrokratian rattaita on tietysti työlästä muuttaa, mutta vaikeaa kuvitella, etteikö tämäkin alue muuttuisi ajan saatossa.

    Vastaa
    • Rosita Juurinen23/06/2017 at 10:33 am

      Kiitos kommentista 🙂 Joo kyllä tää maailman muutos täytyy jollakin välin huomioida myös immigrationeissa, varmaan jo 20-40% väestä ? voisi tehdä liikkuvaa työtä ja osa tekeekin nii tällaisille reissaajille / oleskelijoille ois hienoa jos ois vaikka omaa viisumikategoriaa 🙂

      Vastaa
  8. Niin voin samaistua tohon kotona kaikkialla, vaikka mä en oo ulkoailla asunut (vielä) vaan reissanut aina kun mahdollista (liian harvoin).
    Tosin kun on työ täällä niin ei oikeen noin voi mennä et ois enempää kun “lakisääteiset”…

    Moni hokee et ihana olla reissus, mut kivempi tulla kotiin.
    Mulla on pikemminkin kesäloman jälkeen, vuosi vuodelta enemmän, hankaluuksia “sopeutua” kotiin. Vaikka siis ollut sen 3-4 viikkoa vaan poissa. Ja mulla ei juuri oo mitään hinkua palata kotiin.
    Tietty kiva nähdä perhettä ja kavereita mutta that´s it.
    Tässä onkin virinnyt koko ajan enemmän ajatus ulkomailla asumisesta.
    Tosin pitäs keksii joku millä sen rahottaa.
    Ja myös sitä miettinyt et tekeekö loppujen lopuski muualla asuminen jotenkin erilaista??
    Mut koko ajan vaan semmonen tunne etten mä kuulu tänne.
    Mä siis en reissa yksin vaan mun poikaystävän kanssa ja se on onneksi samanlainen et lähtee kyllä heti reissuun kun mahis ja haluis kans muuttaa muualle (mut just se raha..)
    Mitä tulee viranomaisiin niin voin vaan kuvitella mitä ne keksii 🙁
    Toi sun teksti olis voinut olla myös mun osittain kirjottamaa::
    just noi seuraava reissu mielessä, sit toi tilanne noiden ei-reissaavien kavereiden kanssa, kun välillä tuntuu etten kehtaa ees sanoo et ollaan menossa / oltiin tai muuta kun kommentit on yleensä näitä et “Taas! Justhan te olitte! Ootte koko ajan reissussa”.
    Joten välillä tulee semmonen fiilis etten halua tietyille kertoa tai välillä ees mieli postaa (faceen) mitään kuvia just noiden takii. Mut ei sen pitäs olla niin!..

    Vastaa
    • Rosita Juurinen23/06/2017 at 10:42 am

      Kiitos pohdinnoistasi! 🙂 Oot selkeästi siirtymässä siihen suuntaan, että jollain välillä asuminen tai pidempi oleskelu ulkomailla saattaa olla sun (teidän) juttu! Eikä kannata miettiä yhtään sitä mitä joku muu sanoo tai aattelee, se on osastoa “ei kuulu mulle” 🙂 Omaa onnea ja hyvää elämää kohti vaan! Itseäänhän ei pääse karkuun missään, mutta muutoin liikkuminen ja oleskelu erilaisissa ympäristöissä tuo rikkautta ja positiivisia haasteita sekä uuden oppimista elämään. Ja kiitollisuutta siitä miten voi kokea tätä maailmaa laajemmin ja monipuolisemmin kuin vain yhdessä sijainnissa koko elämän asustellen. Horisontit laajenee ja siinä sivussa ihminen kasvaa. What ever makes you happy -> sitä kohti kannattaa kulkea!

      Vastaa
  9. Me olemme “kulkureita” toisin päin, kiintopiste on Suomessa, mutta maailmalla käydään keskimäärin joka kuukausi. Vapaasti valiten milloin mihinkin ja nyttemmin jo ilman oravanpyörää – pitkän työuran voi halutessaan lopettaa jo vähän ennenkin eläkeikää ja nauttia tähän mennessä kertyneestä varallisuudesta. Seniori-ikäiselle kuitenkin vakituinen koti ja osoite Suomessa on sekin arvossaan, vaikka jo vain toimivan terveydenhuollon takia. Eikä se tropiikin hellekään oikein houkuttele, joten erityisesti kesät on kiva viettää näillä leveysasteilla.

    Vastaa
    • Rosita Juurinen23/06/2017 at 10:50 am

      Kiitos Pirkko kommentista! Hienoa että olette luoneet tuollaisen elämäntyylin, mikä teille sopii ja teitä palvelee 🙂 Moni sinnittelee työelämässä väkisin viralliseen eläkeikään asti vaikka todellisuudessa voisikin jo ottaa rennommin. Sen hoksaaminen on iso rikkaus, että elämän voi just rakentaa omaa onneaan tukemaan, viettää aikaa sielläpäin maailmaa missä viihtyy tai tutkia uusia mielenkiintoisia paikkoja aina kun mahdollista. Monenlaiset variaatiot mahdollisia, itselläkin varmaan kuviot muuttuvat vielä moneen otteeseen, mutta luulen tämä malli että vietän pääosan vuodesta muualla kuin Suomessa jatkuu vielä pitkään 🙂

      Vastaa
  10. Matkoille tekee kyllä mieli, mutta kyllä mä omaa kotia myös arvostan nykyään. Silti uusi vähän pidempi matka taas kutkuttaa mieltä kun putkiremppa ajaa muuttamaan.
    Samaistun tosi vahvasti tuohon, että tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja erilaiseksi. Ei enää niinkään, mutta Kanarian työvuosien jälkeen oli tosi outoa olla Suomessa. Eikä sielläkään itseään paikalliseksi tuntenut.
    Reissaus antaa paljon ja silloin kannattaa mennä kun siltä tuntuu!

    Vastaa
  11. Hyvää pohdintaa! Vaikka tykkään matkustaa, niin oma koti täällä Suomessa on kuitenkin tärkeä. Haaveilen muutaman kuukauden irtiotosta, mutta se riittäisi ainakin tässä elämänvaiheessa. Vapaaksi kulkuriksi minusta ei ole, mutta hienoa että sinä olet löytänyt omanlaisen polun.

    Vastaa
    • Rosita Juurinen25/06/2017 at 9:18 am

      Juuri näin se on, sen mukaan pitää mennä, mikä missäkin elämänvaiheessa oikealta tuntuu 🙂 Joskus mietin, etten varmaan jaksaisi olla reissussa 3 kuukautta ja niinpä vain ovat ajatukset sittemmin muuttuneet… Kyllä sitä ehkä itsekin jollakin välin asettuu johonkin vähän pidemmäksi aikaa, onko se sitten Suomi tai joku muu maa, ei voi tietää 🙂

      Vastaa

Your email address will not be published.

source=aff-wg&utm_source=webgains&utm_medium=affiliate&utm_campaign=^^^siteid^^^