Vuodeksi Australiaan ilman working holiday -viisumia

Australia tarjoaa suomalaisille ja useille muille kansallisuuksille working holiday -viisumia mahdollisuutena tulla maahan matkailemaan ja tekemään töitä. Sadat (ellei tuhannet) nuoret aikuiset käyttävätkin tätä mahdollisuutta hyväkseen vuosittain. Viisumissa on kuitenkin siis rajoituksia, kuten juuri ikä ja se, jos on huollettavia lapsia.

Tällä hetkellä wh -viisumi myönnetään vielä 18- 30 -vuotiaille (ensi vuodesta eteenpäin suurella todennäköisyydellä viisumin saa 35 vuoteen asti). Mitäpä siis tehdä, jos haluaa tulla Australiaan pidemmäksi aikaa, mutta ”helpoin” viisumi (working holiday) ei enää irtoa?

No, kerron tässä postauksessa omaa kokemustani siitä, miten Ausseihin voi tulla pidemmäksi aikaa turisti (e-visitor) -viisumilla ja mitä huomioon otettavaa turistiviisumilla matkaamiseen liittyy.

Nuorempana working holiday ei napannut

Kun itse olin alle kolmekymppinen ei tuttavapiirissäni ollut ketään, joka olisi edes puhunut vuodesta Aussilassa reissaten ja töitä tehden. Itsekin olin omassa uraputkeni alkupäässä ja sitoutunut siinä määrin työhöni, ettei mieleenikään olisi juolahtanut lähteä reppu selässä Australiaan ja tekemään satunnaisia hanttihommia. Olinhan akateemisesti koulutettu ja halusin tehdä oman alani töitä omalla kielelläni. Lomareissut sitten asia erikseen.

Oikeastaan ensi kertaa, kun kuulin jonkun tosissaan puuhaavan working holiday -viisumia, kyseessä oli serkkupoika, joka suunnitteli viettävänsä vuoden 2006 Australiassa. Tuona vuonna kävin sitten itsekin ensimmäistä kertaa Australiassa koluamassa muutaman viikon itärannikkoa ja tietenkin serkkua tervehtimässä.

Silloin ajatukseni oli, että moiseen vuoden rupeamaan pitäisi olla välivuotta pitävä nuori, jolla ei ole kovin tarkkoja kriteereitä työnteolle ja on valmis heittäytymään farmihommiin sun muihin. Itselleni sellainen tuntui jo kaukaiselta.

Elämä muuttuu ja Australia kutsuu

Viime vuosina olen kuitenkin tehnyt muutoksia elämääni siten, että voin matkustaa vapaammin ja oleskella pidempiä aikoja maailmalla. Kaakkois-Aasia on ollut suuntana jo vuosia. Australiaa olen pitänyt lomalle budjetille liian kalliina, vaikkakin muuten kiinnostavana maana käydä joskus uudelleen.

Uusinta visiitti tuli sitten ajankohtaiseksi, kun miesystävä halusi käyttää oman mahdollisuutensa working holiday -viisumiin ja vuoteen Ausseissa. Miksipä siis en olisi lähtenyt mukaan, vaikken samaan viisumiin enää ollutkaan oikeutettu. Meillä kehkeytyi suunnitelmat myös budjetin kurissa pitämiseksi.

Ensi visiitistäni kymmenen vuotta myöhemmin löydän siis itseni hakemasta elämäni toista e-visitor -viisumia. Tämä tapahtui viime tammikuun lopulla. Tuolloin en edes miettinyt, että voisiko lähes vuoden mittaisesta oleskelusta tulla eteen joitain hankaluuksia.

E-visitor on yksi ”turistiviisumeista”, joita voi hakea matkaillakseen tai oleskellakseen Australiassa maksimissaan 3 kk kerrallaan. Viisumi on kuitenkin voimassa 12 kk ensimmäisestä maahantulosta ja maahantuloja voi olla tänä aikana siis useampi. Viisumi on ilmainen ja sen saa vuorokauden sisään.

Tällä viisumilla on siis mahdollista olla Ausseissa vuosi, kunhan poistuu maasta aina, ennen kuin se kolmen kuukauden periodi menee umpeen. Missään ei sanota, etteikö viisumia  (tai useampia perättäisiä sellaisia) voisi käyttää niin, että vain piipahtaa Australian rajojen ulkopuolella lyhyellä visiitillä (niinkuin itse olen tehnyt).

Mitään työtä e-visitor tai muillakaan visitor -viisumeilla ei saa tehdä. Vapaaehtoistöitä lukuunottamatta ja niistäkin on omat säännösmuotoilunsa. Tekemämme talonvahti -hommat voidaan lukea ainakin jonkinlaiseksi vapaaehtoistyöksi.

Itseni lisäksi moni muukin saattaa haluta viettää Australiassa pidemmän aikaa, kuin mitä yhden maahantulon taktiikka mahdollistaa. Syynä voi olla:

  • ystävät, sukulaiset, muu läheinen yhteisö
  • kotoisalta tuntuvan asuinpaikan löytyminen
  • pitkän kaavan matkailu (mahdollisesti perheen kanssa)
  • kumppanin työt / kumppanin asuminen Ausseissa

Täydentävää infoa saatu artikkelin julkaisun jälkeen: Visitor subclass 600 viisumi on korkeintaan 12 kk:n maassaoloon oikeuttava viisumi. Tällöin maasta ei tarvitse poistua, eikä siten tehdä tiliä kolmen kuukauden välein motiiveistaan olla maassa. Visitor 600 viisumi maksaa 340 AU$  kun haetaan Australian sisältä ja 135 $ ulkopuolelta ja näyttää siis olevan suositeltavampi vaihtoehto, jos tiedät, että et ehkä poistu maasta vuoden aikana lainkaan, tai kerran pari.

Jokaisen maahantulon yhteydessä voi kuitenkin joutua selvittämään taloustilannettaan ja tekemisiään tälläkin viisumilla. Mutta hyötynä siis tässä on se, että ei ole pakotettu poistumaan joka 3. kk. Viisumin hinta tulee nopeasti takaisin, kun välttää ”visarunit”.

Maailma muuttuu nopeammin kuin säännökset

Työn tekemisen uudet muodot ja määrittelyt eivät tule vielä huomioon otetuiksi vielä monienkaan maiden viisumisäännöksissä. Tämä on todella harmillista, tilanne lisää epävarmuutta, tulkinnanvaraisuutta ja kannattaa siis etenkin kaikkien läppärityöläisten huomioida. Australian lait siis kieltävät ”periaatteessa” kaiken työnteon visitor / turistiviisumeilla maahan tullessa.

Lait on kuitenkin luotu aikoina, jolloin maailma ei vielä pyörinyt netin kautta niinkuin pyörii nykyään, eivätkä ihmiset työllistyneet netin kautta tai tehneet etätöitä. Maahantulolait eivät tietenkään siis huomioi sitä, että aika monet ihmiset saattavat tehdä joitain työhön liittyviä asioita tai toimenpiteitä bisnestensä ylläpitämiseksi netissä, sillä välin kun oleskelevat Australiassa.

Ja vaikka bisneksesi, työnantajasi ja asiakkaasi ovat Suomessa ja maksat verosi Suomeen, kyseessä on harmaa alue. Etenkin mitä pidempää oleskeluaikaa turistiviisumilla pyrit itsellesi luomaan.

Vaihtelevat käytännöt kentällä

Laintulkinnat tuntuvat hankalia myös viranomaisille itselleenkin. Olen tullut nyt maahan viisumin hakemisen jälkeen 4 kertaa. 2 kertaa minulta on kysytty oleskeluni syytä ja sitä mitä täällä teen, toisella kertaa hieman tarkemminkin. Avoimena ja rehellisenä ihmisenä olen kertonut niinkuin asiat ovat. Ja koska toiminta on ollut sen verran vaihtelevaa, niin jaanpa tässä sen, miten nämä maahantulot ovat sujuneet passintarkastuksesta tulliin.

7.2. Perth – Ei mitään kommentteja passintarkastuksessa, ei laukkujen valaisuja tai muuta kyselyä, maahantulokortti vain pois. Virkailija totesi, että on väsynyt eikä jaksa nyt kysellä meiltä mitään. Olin merkinnyt maahantulokorttiin, että aikeena olla 3 kk maassa.

7.5. Perth – Passintarkastuksesta ohjattiin sivummalle, missä kyseltiin oleskeluni syitä ja tekemisiäni. Puhelin otettiin tutkittavaksi ja tiliote piti etsiä verkkopankista. Kerroin rehellisesti tilanteeni, naisvirkailija sanoi kaiken olevan kunnossa ja toivotti onnea bloggailuun ja e-kirjan myyntiin. Minulla oli tuolloin lippu ulos maasta kolmen viikon päähän. Aiheesta myös oma postaus.

30.7. Perth – Lämmin tervetulotoivotus passintarkastuksessa käyttäen useita ”darling” &  ”love”  -ilmaisuja. Ei maastapoistumislippua. Tiedusteltiin, mitä elintarvikkeita & lääkkeitä on mukana, sekä passintarkastuksessa että tullausalueella. Olin merkinnyt nämä maahantulokorttiin. Kaikki ok. eivät halunneet nähdä em. tuotteita, kysyivät vaan.

28.10. Perth – Passintarkastuksessa tiedustelut, mitä teen Australiassa, sekä utelua minkä ikäinen on kumppanini (virnuilua) onko kumppani mies vai nainen (virnuilua). Huomautus siitä, etten saisi tehdä täällä mitään muuta kuin lomailla. En edes blogata. Virkailija jäi raapimaan päätään, kun sanoin, että viimeksi asia oli ok. Totesi lopuksi, että ”no menköön nyt, mutta olehan varovainen”. Tullausalueella kerroin, että laukussani on hiukan teetä ja kahvia, itse tuotteita ei haluttu nähdä.

-> Eli tavalliselle reissaajalle, jolla on jokin reissusuunnitelma osoittaa, varoja tilillä ja kenties paluulippu, ei pitäisi koitua ongelmia, mistään matkabloggailuistakaan ei kannata kuitenkaan puhua, ettei mene hankalaksi.

Diginomadeille Australia ei ole paras paikka

Eli jos et ole maassa working holiday -viisumilla tai jollain muulla kuin ”visitor” -viisumeilla, kaikki työntekoon viittaava toiminta voidaan tulkita viisumisäännösten rikkomukseksi. Miten sitten säännöksiä juuri sillä kohtaa tulkitaankin. Tulkinta voi siis olla tiukempi tai löysempi.

Tulkinnan tiukkuus tai löysyys tuntuu olevan hyvin virkailijakohtaista ja siten reissaajan näkökulmasta hankalasti ennakoitavaa. Läppärityö + turistiviisumi on siis riskialtis yhtälö. Muutenkin, jos on minkäänlaisia tuloja, joiden eteen tekee mitään toimenpiteitä netin välityksellä Ausseissa olonsa aikana, on ehkä parasta, että pysyy näistä ihan hiljaa.

Eniten säännöksillä kuitenkin halutaan ehkäistä laitonta työntekoa maassa (paikalliselle työnantajalle), kilpailun vääristymistä ja työpaikkojen ”viemistä” paikallisilta. Tämä on viranomaisten pääasiallisena kiinnostuksen kohteena.

vuodeksi Australiaan
Läppärityöläiselle Australia voi olla kivikkoinen

Jos aikoo oleskella Australiassa lähestulkoon koko vuoden, ajan minkä yksi e-visitor -viisumi mahdollistaa, ja haluaa turvata selustaansa maahantulojen yhteydessä, niin kannattaa hankkia lentolippu maasta pois jo etukäteen (esim. Balille tai Malesiaan) noin kolmen kuukauden päähän. Näin ei näytä siltä, että olet jäämässä asustelemaan pidemmäksi aikaa tai toimimaan mitenkään muutenkaan viisumisäännösten vastaisella tavalla.

Mutta tosiaan, jos tulee elämään tänne säästöillään, niin silloinhan ei ole mitään ongelmaa. Talousasioistaan pitää olla valmis antamaan kuitenkin tietoa maahantuloviranomaisille ja vastailemaan erinäisiin kysymyksiin. Tiliote kannattaa printata vaikka etukäteen valmiiksi.

Muita syitä miksi esim. useimmat Aasian maat ovat diginomadeille tai muille etätyöläisille parempi vaihtoehto kuin Australia ovat nettiyhteyksien suhteellinen hitaus ja kalleus täällä, sekä katvealueet jopa kaupunkialueilla. Tilanne vaihtelee jossain määrin kaupungista,osavaltiosta ja operaattorista riippuen. Kaupunkien ulkopuolella netin kautta mitään hommia tekevän elämä käy melko tuskalliseksi.

Kolmas syy on tietenkin kallis hintataso, useimmat läppärityöläiset tai netin kautta työskentelevät arvostavat edullisia elinkustannuksia ja tätähän ei Australia varsinaisesti tarjoa. Nomad -listin mukaan eläminen täällä kustantaa kaupungista riippuen 3500-6000 aussitaalaa kuussa (elikkä n. 2500-4000 €/kk). Mielestäni tuo on kuitenkin todella yläkanttiin mitoitettu. 1200-2000 aussitaalalla kyllä pärjää, jos voi jakaa asumiskustannuksia ja elelee niukasti.

Postauksen pointtina kuitenkin on osoittaa, että Ausseihin voi tulla e-visitor -viisumilla n. vuodeksi, jos on omia säästöjä, joilla elää (tai esim. pääomatuloja kotimaasta). Jos saa tuloja netin kautta (vaikka sitten pokerinpeluusta) tai työstä, jota tekee etänä Suomeen, kannattaa varautua siihen, että asiasta voi syntyä jonkinlaista haloota.

Lue lisää: Australia diginomadille

Australiaan ennenkaikkea reissaamaan

Vaikka periaatteessa onkin mahdotonta, että immigration löytää ja poistaa maasta kaikki henkilöt, joilla on jotain tuloa tai nettityöhön viittaavaa toimintaa (työsähköposteja asiakkaille /työnantajalle, bloggausta, verkkokaupan ylläpitoa tms.) turistiviisumilla olonsa aikana, asia on monipiippuinen, enkä voi sinällään antaa mitään mitään aukottomia ohjeita asiaan.

Varmistuakseen tilanteestaan voi etukäteen pyytää immigrationista tulkintaa asiasta. Varminta on tulla puhtaasti matkailutarkoituksessa. 

vuodeksi Australiaan
Ausseihin on kaikista varminta tulla ”vain” reissaamaan (jos wh-viisumia ei enää saa) ja nähtäväähän täällä riittää!

Jos tilanne on se, että ystävä tai kumppani on wh -kelpoinen, mutta sinä et, ei siis ole kuitenkaan mahdotonta, että lähdette reissuun yhdessä. Säästöjä vaan pitää kerryttää. Ja ottaa tämän postauksen infot huomioon ja soveltaa omaan tilanteeseen.

Olen kuullut tapauksista, että turistiviisumeilla oleillaan maassa useitakin vuosia, mutta tällaisia pidemmiksi aiottuja oleskeluja varten kannattaa tietenkin selvittää, onko mahdollisuutta muihin soveltuvimpiin viisumeihin. Suotavaa ja nykyaikaista olisi, että niin Australia kuin monet muutkin maat linjaavat lähitulevaisuudessa selvemmin kantansa sen kasvavan ihmisjoukon suhteen, joita diginomadeiksi tai läppärityöläisiksi kutsutaan.

Onko sinulla tai ystävilläsi kokemuksia pidemmistä oleskeluista Ausseissa turistiviisumilla ja aiheeseen liittyvistä haasteista ? Olisi tosi mielenkiintoista kuulla!

Viisumiehdot voivat aina muuttua, katso ajantasaiset tiedot eri viisumeista Australian maahanmuuttoviraston sivuilta.

(Visited 5 386 times, 1 visits today)

4 Comments

  1. Anna | Muuttolintu.com 08/11/2016 at 12:28 pm

    Itsekin olin muutama vuosi sitten 9kk putkeen turreviisumilla. Viimeiseltä visa runilta tullessa Darwinin kentällä koin aika ikävät kuulustelut ja luulin jo hetken, etten pääse maahan, oli sen verran kärttyinen täti. Sanoi muun muassa, ettei turreviisumia ole tarkoitettu tämmöiseen, ja pitäisi hankkia kunnon viisumi. Vaikka olin siis ihan lomalla. En sitten tiedä oliko joku vaan kussut tädin muroihin… Ja säännöt on voinut noista ajoista muuttuakin, ehkä se nykyään on helpompaa, en tiedä.

    Reply
    1. Rosita Juurinen 08/11/2016 at 12:37 pm

      Joo tuo monenkirjavuus ja virkailijoiden vaihtelevat tulkinnat ja mielialat on kurja homma, kun ei tosiaan tiedä mikä mörkö sut ottaa kentällä vastaan ja millaiset spekulaatiot kehittää sun tilanteesta. Itellä onneks nää ollut ihan mukavia. Yks sanoo, että omat pienimuotoset nettiduunit ok ja toinen sanoo ettei saa edes blogata niin voi morjens… 😛 Ja just tuo, että mikä sitten on oikea viisumi, mietin että jos hakisin jatkoa omalle olemiselle täällä, niin mikähän ois mun ”kunnon” viisumi…?

      Reply
  2. Petu 22/03/2017 at 12:09 am

    Oisko yhtään arviota palion pittäis olla säästöjä n. 6kk reissulle? Tuttava perhe ottais asumaan ja 150 dollaria viikko ois vuokra joho sisältyy ruuat yms 🙂 itse olen wh viisumini käyttäny niin sitä en pysty hyödyntämmään enään.
    Ja todella paljon sain lisätietoa tästä sun postauksesta viisumi asioihin liittyen joten iso kiitos 🙂

    Reply
  3. Rosita Juurinen 22/03/2017 at 2:45 am

    Heippa Petu! Paljon riippuu siitä että mitä meinaat tehdä, kuinka paljon reissata vai meinasitko asua koko ajan tuttavien luona? Itellä on tosiaan edullisimmillaan mennyt n. 450 $ / 300 € / kk kun ollaan oltu talonvahteina, eli rahaa kulunut lähinnä ruokakauppaan, puhelimeen&nettiin ja bensoihin. Sitten jos haluaa käydä ulkona syömässä, kahvilla tai baarissa niin rahaa meneekin äkkiä vähintään tuplat. Kahden ihmisen kahvilassakäyntikin on äkkiä sen 50-60$. Sitten jos haluaa matkustaa / liikkua vähän enemmän ja harrastaa / maksaa nähtävyyksiin tms. niin muutama satanen kuussa lisää tai enemmänkin jos pitää majoittua majataloissa/ hostellissa/hotellissa. Oma kulutustyyli on tosi ratkasevaa, kyllä täällä pystyy suht edullisesti eleleen mutta silloin kaikki kulutus on ajettu alas. Jos saat asumisen ja ruuan tuohon 150$/vko niin sehän kyl säästää aika paljon ehkä joku 1000-1500$ / kuukausi on sellainen millä pärjäilee, muttei ihan ihmeitä tee maksullisten rientojen osalta. Aivan minimissään siis ainakin se 6000 $ kasaan tai mieluummin euroa ja siihen ainakin luottokortti muutaman tonnin limiitillä päälle, että on sitä ”hätäkassaakin”. Jos viranomaiset kysyy noita ”fundseja” niin ne varmaan olettaa että turistilla on vähän enemmän käytössään rahaa. Multa tosiaan kerran kysyi ne tiliotteet, mutta silloin oli vaan 5-6 vkoa oleskelua edessä ennenkuin mentiin Suomeen kesäks. Toivottavasti sait vähän osviittaa tästä 🙂

    Reply

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.