Kannattaako “ryssiä” hyvä työura vapaamman elämäntyylin vuoksi?


On aika palata jälleen pohtimaan elämänmuutosta ja elämänvalintoja. Tässä postauksessa pohdin, onko silkkaa hulluutta jättää taakseen hyvä, kenties vakituinen työ, etenkin vallitsevassa yhteiskunnallisessa tilanteessa ja lähteä  jahtaamaan vapaampaa ja tyydyttävämpää, joskin taloudellisesti epävarmempaa elämäntyyliä. Valitako se, mikä on järkevää ja turvallista, vai se mitä sielusi janoaa, tai janoaisi ainakin jos uskaltaisi. Ja millaisia ovat omat kokemukseni olleet tähän mennessä.

Lähes 10 vuotta sitten olin ensimmäistä kertaa Australiassa, pidin tuolloin muutaman viikon syysloman toimarin hommistani ja kävin samalla moikkaamassa serkkupoikaa Sydneyssä. Asustelin nuo viikot hostellien dormihuoneissa tutustuen working holiday -viisumeilla reissaavien backpackerien elämään. Kuuntelin tarinoita raskaista hanttihommista, paremman työn jatkuvasta etsimisestä, rahahuolista, autopesuloista, tiskarihommista ja rankasta farmityöstä. Mietin silloin, (jo 30 v täyttäneenä) että ei minusta olisi kyllä enää moiseen.

Pohdiskelin kyllä, olisiko Australiassa mitään, mitä voisin tehdä koulutuksellani ja työkokemuksellani, mutta palasin siihen päätelmään, että kyllä minun kannattaa pitää hyvä työni ja urani Suomessa ja matkustella sitten lomilla aina kun voin.

En voinut jotenkaan kuvitella, että olisin yht äkkiä alkanut tehdä jotain “vähempiarvoista hanttihommaa”, kuin mikä minulla jo oli, voidakseni viettää pidempiä aikoja maailmalla. Samalla halusin pitää matkat lomina, vapauden, rentouden ja hauskanpidon viitekehyksinä. En osannut nähdä vielä vaihtoehtoja tähän perinteiseen kahtiajakoon.

Loppuuko ura irtiottoon?

Kun sitten ajatukset toisenlaisesta elämästä ja työstäni luopumisesta alkoivat vuosia myöhemmin vallata päätäni yhä enemmän, jouduin pohtimaan sitäkin, että olisiko se sitten urani loppu? Saisinko koskaan enää niin hyvää työtä kuin mikä minulla oli? Millaisiin töihin päätyisin/ joutuisin, jos siipeni eivät vapaudessa kantaisikaan. Olisinko ryssinyt tulevaisuuteni omalla alallani ja joutuisin tekemään kovasti työtä päästäkseni jälleen ns. hyviin asemiin. Entäpä jos kaamea katumus iskisi, muutaman kuukauden vapaalla olon ja väsymyksestä selviämisen jälkeen?

Olisiko se myös hieman noloa päätyä taas tavalliseksi rivityöntekijäksi, vuosien itseohjautumisen, esimiestyön ja asiantuntijatehtävien jälkeen. Mainehan siitä kärsisi, lähteä nyt laskukiitoon työelämän pyllymäessä. Tiedostan, että arvomaailmassani vallitsivat tuolloin perinteiset hierarkiat ja näkemykset, siitä millainen työ on “parempaa” kuin joku toinen ja mikä urakehitys olisi omalle osaamiselleni ja imagolleni sopivaa. Hohhoijaa.

Ehkä pelkäsin kuitenkin eniten sitä, että joutuisin tekemään jotain minkä takana en 100% seiso, tai että käteni ovat sidotut ja ääneni vaiennettu, luovuutta ei saa käyttää ja joku muu sanelee kaikki ehdot. Sitä en kuitenkaan pelännyt, ettenkö tarvittaessa saisi uutta työtä. Ajattelin, ja ajattelen edelleen, että kyllä tekijöille ja osaajille aina jotakin työtä löytyy. Tavoitteeni kuitenkin oli, että vakituisiin palkkatöihin en palaa.

Päätös elämänmuutoksesta

Kun päätökseni kypsyi ja tarpeeni päästä ulos oravanpyörästä kasvoi, työuran menetys ja johtajan jakkarasta luopuminen alkoivat tuntua varsin merkityksettömiltä seikoilta. Aloin tajuta, miten tiiviisti olin rakentanut identiteettini työhön kietoutuvaksi ja nyt halusin siinä mielessä luoda nahkani ja syntyä uudelleen. En halunnut olla jotain vain työni kautta, vaan pikemminkin elämällä itsenäni ilman mitään rooleja, mahdollisimman rehellisenä itselleni ja kuuntelemalla sisäistä ohjaustani.

Halusin aluksi saada fyysistä lepoa, pakottomuutta ja sisäistä rauhaa. Vaivihkaa pitkittyneessä stressissä oli kaltaisellani vähän turhan ylitunnollisella ihmisellä kuormitus ja kestokyky tulleet rajapisteeseen tai hyvin lähelle sitä. Halusin päästää irti vastuista ja velvollisuuksista, sekä ahdistaviksi käyneistä ajatusten kehistä, jotka hyrräsivät takaraivossa jatkuvasti myös työajan ulkopuolella.

Tässä vaiheessa asemoitumiseni tulevaisuuden työmarkkinoille tai edessä oleva taloudellinen epävarmuus ja niukkuus eivät enää häirinneet pätkääkään. Suloisena odottava vapaus, maailman tuulet ja uudet mahdollisuudet vetivät niin voimakkaasti puoleensa ja jotenkin tiesin, että en varmaankaan tule ammatillisessa mielessä paljoa taakseni katsomaan.

Asenteiden ja arvojen muutos

Asenteeni työhön on sittemmin muuttunut. Vaikka lähtökohtaisesti haluan vähitellen rakentaa omannäköistäni lifestyleyrittäjyyttä, en ylenkatso kyllä mitään työtä tai ns. hanttihommiakaan. Etenkin täällä maailmalla monenlaiset duunit ottaa enemmänkin oppimisena ja kokemuksina, osana vivahteikasta elämää. Empä olisi joitakin vuosia taaksepäin uskonut, että saan vielä jonain päivänä palkkaa karaoke-emäntänä Phuketissa!

Nyt tuntuu oudolta, miten paljon antoi aikanaan työn kuluttaa itseään, mitään kirkkaampaa kruunua ei tullut, eikä jatkuva asioista huolehtiminen ja stressaaminen varmaan aikaansaanut muuta kuin oman itsen ylikuormitusta.

Vaikka pyrin periaatteessa olemaan tarkempi siitä, mihin rajallisen aikani käytän, niin kaikenlaista työtä voin väliaikaisesti, tarpeen tai mielenkiinnon tullen tehdä. Mutta jos oma sisimpäni nousee vastarintaan ja kertoo, ettei tämä ole hyväksi minulle, sitä tunnetta pitää kyllä kuunnella ja seurata aika nopeasti. Vaikka elämä ja työ voi olla välillä haastavaa, niin niiden ei pidä olla ahdistavia, sen olen oivaltanut. Omaa hyvinvointiaan ja unelmiaan ei pidä työelämän alttarille uhrata. Se tärkeysjärjestys on kyllä kirkastunut.

Ketään ei uudessa elämässäni kiinnosta, olenko maisteri vain en, millaista uraa olen luonut, olenko ollut johtavassa asemassa ja kuinka paljon työtunteja olen tehnyt tai öitäni valvonut. Ei niin ketään. Omanarvontunnollenikin näiden merkitys on lähes kadonnut. Vain sillä on merkitystä, mitä olen tuosta kaikesta oppinut ja miten se on nykyiseen minääni ja elämänkatsomukseeni vaikuttanut.

Olen siis jälleen täällä Australiassa ja nyt siitä onnellisessa asemassa, että voin tehdä asioita mistä pidän, omassa tahdissani, näyttää ihmisille mahdollisuuksia nauttia elämästä ja tehden siitä edes hieman vapaampaa ja rennompaa. Paras tunne on kun tietää, ettei ole ehdotonta kotiin- ja töihinpaluun deadlineä. Elän simppeliä ja budjettitietoista reppureissaaja-diginomadin -elämää, joka ei ole onneksi iästä kiinni!

altaallatöissä5

Kirjoitushommissani olen nettiriippuvainen, mutta muutoin vapaa liikkumaan

Epävarmuuksistakin huolimatta, usko omaan tekemiseen ja uuden tulevaisuuden rakentamiseen on horjumaton. Aasialainen hetkessä elämisen -mentaliteetti on opettanut sen, että huomista ei kannata turhaan murehtia, asiat järjestyvät kyllä. Huolehtii vaan omasta vireestään ja flowstaan. Ja olen niin kiitollinen siitä, että annoin itselleni tämän mahdollisuuden. Voi ehkä ajatella, että ryssin urani, jotta sain uuden alun.

Ja kyllä, haluan kannustaa rohkeisiin ratkaisuihin myös sinua tai ketä tahansa muutosta, irtiottoa tai irtisanoutumistakin harkitsevaa. Oikea ratkaisu omaan tilanteeseesi on kuitenkin sinussa itsessäsi, sisimpäsi tietää kyllä mitä tehdä. Sille on syy, jos olet alkanut näitä ajatuksia miettiä. Jonkun pitää muuttua.

Harkitsetko hyppyä ulos omalta työuraltasi?

Olen tullut tässä matkan varrella huomanneeksi, miten monet viranomaistahot pitävät vaarallisena minunkin edustamaani ohjenuoraa siitä, että unelmiaan pitää seurata ja yrittää tehdä elämäntyönsä ja -sisällön siitä, mikä aidosti edustaa omaa itseä ja mihin asiaan ihmisellä on sisäinen palo.

Työvoimaviranomaiset varoittelevat siitä, etteivät kaikki pärjää yrittäjinä, taiteilijoina tai vapaina matkustajina, eikä työpaikastaan kannata siksi alkaa luopumaan, vain koska “mieli tekee” ja kaikenlaiset lifecouchit kannustavat ihmistä kuuntelemaan itseään sekä luottamaan itseensä ja elämään. Unelmahöttöä sellainen. Tosielämä on uhrautumista, kurjuutta ja raatamista. (No ehkä hieman kärjistin, mutta you get the point.)

Pelkona ilmeisesti on, että tästä seuraa kaikenlaista (yhteiskunnan kustannettavaa) harmia, taloudellista ahdinkoa, velkaantumista ja lopulta työttömyyttä, masennusta, päihdeongelmaa ja lastensuojelutoimenpiteitä. Tämän talousrasitepelon vuoksi yksilön siis pitäisi tyytyä epätyydyttävään elämään, leikata unelmiltaan siivet ja varmistella varmistelemasta päästyään, kunnes lopulta kuolo korjaa. Ruotu, ruotu, ruotu. Voi morjens.

Muutokseen kannattaa kuitenkin valmistautua, jos mahdollista hyvissä ajoin ryhtymällä junailemaan talousasioita, rakentamaan varakassaa, virittelemään ehkä yrittäjyyttä tai uusia tulonlähteitä alkuun vaikka pienimuotoisesti.  Tai sitten muuntamalla jo hankitun omaisuuden uudeksi aluksi, kenties jossain uudessa ympäristössä. 100 000 euroa on jo kova starttiraha vaikkapa jossainpäin Aasiaa. Monella saattaa olla helpostikin tuon verran kiinni asunnossa, autossa + muussa omaisuudessa.

not to spoil the ending

Yleensä rohkeus palkitaan ja elämänmuutosta stressataan turhaan

Jos muutos ja lisääntynyt vapaus kutsuu sinua, mutta epäröit, mitä tekisit työsi suhteen, kannattaa pitää testijakso ja tutkiskella asiaa lähemmin. Samalla voi miettiä voiko kulutustaan keventää ja luopua jostain materiasta tai tietyistä kulutustottumuksista saadakseen lisää vapautta tilalle.

Voit testata, miltä uusi elämäntyyli tuntuisi:

  • pitämällä jonkin pidemmän vapaajakson kuten vuorotteluvapaan tai omakustanteisen sapattivapaan, omakustanteisella sapattivapaalla voi kokeilla vaikka satunnaisia nettipohjaisia freelancer -hommia
  • järjestämällä itsellesi etätyömahdollisuuden vaikkapa puoleksi vuodeksi, kokeillen työntekoa kotoa, mökiltä tai riippumatosta käsin
  • pitämällä vuosilomien perään kuukauden tai kahden palkattoman jakson, “minieläkkeen”
  • jäämällä opintovapaalle, omassa aikataulussa opiskelu ja eläminen antaa vapautta, mietintäaikaa ja osviittaa itsenäisemmästä elämäntavasta
  • pestautumalla vapaaehtoistyöhön tai kausityöhön johonkin ulkomaille, esim. sukellusopettajaksi Kaakkois-Aasiaan
  • pitämällä working holiday -vuoden (18-30/35v) esim. Australiassa tai Uudessa-Seelannissa

Tällaisen jakson jälkeen tiedät todennäköisesti paremmin, mikä sinulle on tärkeää ja mihin suuntaan elämää viedä. Aika ja etäisyys miettiä asioita arkiympyröiden ulkopuolella tuovat yleensä perspektiiviä asioihin.  Irtiottoaikaa voi käyttää myös tiedon etsintään ja uuden elämäntyylin mahdollistamisen suunnitteluun.

Sen minkä häviää rahassa saa elämänlaatuna ja henkisenä hyvinvointina moninverroin takaisin! (Priceless.)

Samoilla korteilla ei tarvitse pelata koko elämää. Katso seuraava jako tai vaihda pelipöytää. Muista, että ilman riskiä saa harvoin suuria voittoja. Take a chance on you!?

vapauspostin tilausbanneri, matkaopas vapauteen

Photo by crazyad0boy


9 Comments

  1. Hieno postaus ja upea valinta!

    Yritän itsekin kasata rohkeutta ja löytää tietä ulos oravanpyörästä. Olisi ihana kokeilla sitä ensin kevyemmin, mutta valitettavasti olen työssä, josta ei voi ottaa parin kuukauden ylimääräistä palkatonta vapaata eikä mieluusti mitään muutakaan ekstravapaita myönnetä. Testijaksot saa siis unohtaa, ainoa keino on suorilta irtisanoutuminen. Täytyy siis ensin miettiä tarkkaan, miten taloutensa järjestää, ennen kuin tekee ratkaisevia muutoksia.

    Ajatuksissa muutos kuitenkin on vahvasti ollut jo pidempään. Keinojen löytäminen vienee oman aikansa.

    Vastaa
    • Rosita Juurinen27/03/2016 at 4:47 am

      Joo eri ihmisille ja heidän yksilöllisiin tilanteisiin on erilaisia ratkaisuja, kuten sanoit joillakin työ ei jousta lainkaan, joten silloin nuo työn kevennykset on poissa laskuista. Elämänmuutos on prosessi jota voit onneksi suunnitella ja ohjata. Tee jonkinlainen exit -suunnitelma ja aikataulut muutoksen toteuttamiseen. Kirjaa ylös suunnitelmaasi ja tavoitteitasi ja ala ottaa pieniä askeleita oikeaan suuntaan. Mielessä hauduttelukin vie aikansa, se on ihan fine. Tiedä että vapaampi elo on kyllä kaikkien ponnistelujen, säästämisen, säätämisen ja suunnittelun arvoista! Tsemppiä muutoksentekoon ja oravanpyörästä irrottautumiseen!

      Vastaa
  2. Aamen. Harvemmin sitä vissiin vanhainkodissa miettii, että kunpa olisin tehnyt enemmän töitä elämäni aikana. Ihmisen omanarvontunto on ihan liikaa sidoksissa töihin. Taistelen sen kanssa itsekin vieläkin. Itselle elämäntyyli on kuitenkin vienyt voiton uran rakentamisen kustannuksella. Vaikka epävarmoja hetkiä tulee, tiedän, että se on ollut oikea ratkaisu!

    Vastaa
    • Rosita Juurinen27/03/2016 at 4:30 am

      Hei Anna, kuulostaa hienolta, että oot oivaltanut asian jo hyvissä ajoin! Jotenkin sitä on niin kasvanut sellaiseen vanhan liiton ajatteluun että meni kauan ennenkuin tajusi edes kyseenalaistaa työuran ja koulutuksen ylikorostuneisuutta yhteiskunnassamme. Toki ne saavat olla tärkeitä, muttei muun elämän ja hyvinvoinnin kustannuksella. Siinähän se ero. Pääasia että tekee mielekkääksi kokemiaan asioita, nauttii elämästä ja stressaa mahd. vähän. Ja niinkuin sanoit olet varmasti tehnyt juuri oikean valinnan 🙂

      Vastaa
  3. Mä oon jo valmis irtautumaan oravanpyörästä, vaikka en virallisesti ole siihen vielä edes astunut! Poltin itseni loppuun jo pari vuotta sitten kolmen yliopistovuoden jälkeen. Täyspäiväiset opinnot, osa-aikatyö, täyspäiväinen järjestötoiminta, parisuhde jne. veti musta kaikki mehut irti. Lähdin yliopistovaihtoon ja sille tielle jäin 19kk ajaksi. Palasin suomeen 4kk sitten suorittamaan maisterintutkinnon loppuun. Kesäkuussa alkaa täyspäivänen työ (kiva työ tosin, mutta täyspäiväinen sanana ahdistaa) ja valmistua olis tarkoitus siinä ohella. Kuitenkin sydän halajaa jo takas maailmalle ja reissuun.
    Ei se vaan ole helppoa mennä vastavirtaan kun tuntuu että kaikki muut on tyytväisinä työelämässä, menossa naimisiin, ostamassa asuntoja, perustamassa perhettä. Musta paikoilleen asettuminen on vaan sama asia kuin kuolla tylsyyteen. Oon vasta 25-vuotias, mutta kai mä oon sitten elänyt aika täysillä. Asunut kolmella eri mantereella, ollut au pairina, kouluvaihdossa, yliopistovaihdossa, kielikurssilla, reissannut tähän mennessä 33 eri maassa, ollut avovaimo, töissä johtotehtävissä, vetänyt järjestöä, ollut sm-tason kilpaurheilija, sairastunut vakavasti ja parantunut jne.
    Kai meitä on jokaista sorttia, mä vaan tylsistyn niin nopeesti, että en oo tähän mennessä viihtynyt missään työpaikassa yli vuotta ja koskaan asunut 1,5v pidempään samassa asunnossa (lapsuutta lukuunottamatta). Sen takia perinteinen oravanpyöräelämä ei mulle varmaan sovikaan, ainakaan tällä hetkellä. Enemmän pelkään sitä, että entä jos nyt haluan matkustaa ja elää hippikiertolaiselämää ja sitten joskus 10-20 vuoden päästä herään siihen, että haluankin sen ihan perinteisen elämän? Onko sitten liian myöhäistä?
    Nykyisen poikaystävän kanssa olis tarkoitus säästää rahaa ja järjestellä elämät niin, että tammikuussa 2018 päästäis pitkäaikaisreissuun taas (6-12kk ainakin). Onneks on löytynyt joku toinenkin hullu, tuntee olonsa vähemmän oudoksi sen seurassa. (hän tosin onkin aussi, mentaliteetiltään jo hyvin erilainen ja elämäniloisempi!)

    Vastaa
    • Rosita Juurinen28/03/2016 at 5:12 am

      Heippa, juu oot kerinnyt jo paljon tuohon ikään mennessä, liika on liikaa kenelle tahansa iästä riippumatta. Siks onkin hyvä tiedostaa ne omat rajansa ja himmata niiltä osin kuin voi ja pyrkiä löytämään sellaista elämäntyyliä joka sulle tuntuisi sopivan just kuitenkaan ahnehtimatta liikaa 🙂 Pätkätyöt ja kausityöt siis tuntuu sopivan sulle, sehän on ihan hyvä niin voin tehdä aina hetkittäin ehkä rivakamminkin töitä ja sitten taas relata ja reissata. Tai voisitko jossain vaiheessa työskennellä tienpäältä, freenä tai yrittäjänä? Ja olet ihan oikeassa, että vastavirtaan ei ole helppoa uida, valintojaan pitää perustella itselleen, muille ja yhteiskunnalle vähän joka käänteessä. Mutta kun itse tiedät sisimmässäs että toimit itsellesi oikealla tavalla, niin et voisi paremmin tehdä. Moni menee vikaraiteille siinä kun tekee niinkuin on opetettu tekemään ja elämään, unohtaen oman sisäisen ohjausmekanisminsa. Sitten kadutaan tai aloitetaan omannäköinen elämän vasta paljon myöhemmin. Sulla on hyvin aikaa aloittaa “perinteinen elämä” jos toiveesi sua siihen suuntaan vie. Ei sellaista kannata nyt murehtia, elät vaan itsellesi uskollisena (ja nautit siitä hippielämästä) ja siinä helpottaa jos on toinen samanlainen rinnalla <3 Voi olla että elämästäsi muodostuu jonkinlainen yhdistelmä perinteistä ja liikkuvaa, seikkailevaa elämäntyyliä. Who knows. Kunhan ei tee liian isoja uhrauksia/ kompromisseja kenenkään tai minkään muun näkemyksen johdosta, silloin pysyt oikealla tiellä. Olitko täällä ausseissa opiskelijavaihdossa tai duunissa kun löysit aussikumppanin?

      Vastaa
      • Kiitos tsemmpipuheesta. Helpottaa tosi paljon kun on muita saman mentaliteetin omaavia (ja varsinkin vanhempia). Kaiken voi pitkään laittaa nuoruuden hulluuden pikkiin, mutta monet on sanonut mulle että tee nyt sitä mikä nyt tuntuu hyvälle, ethän 3 vuotta sittenkään tiennyt mikä tekee tänään onnelliseksi.
        Mä lähin ausseihin opiskelijavaihdon jälkeen vaan reissaamaan. Piti olla 3-4kk, mutta olinkin melkein täydet 12. Au pairiksi ryhdyin kun rahat loppu (kokeilin farmityötäkin, muttei ollut mun juttu) ja ystävystyin yhden aussitytön kanssa, joka esitteli mut sitten isoveljelleen ja tässä sitä ollaan. Mies on jo kerinnyt käydä Suomessa ja minäkin jo olin takas ausseissa pari viikkoa sitten hänen luonaan. Ja toukokuussa nähdään taas. Onneks ausseissa tienataan vähän eri palkkaa kun Suomessa, ei nimittäin suomalaisten (hyväkään palkkaisella) kuukausipalkalla joka tai joka toinen kuukausi lenneltäis toiselle puolelle maapalloa. Meillä nyt on kaikki tähdet ja planeetat olleet kohdallaan kun on tällainen järkyttävän pitkän välimatkan mahdollistavat työ- ja elämänkuviot molemmilla tällä hetkellä.

        Vastaa
  4. Mainio postaus ! Kyllähän se niin tuppaa menemään että jos ei ole elämäänsä tyytyväinen niin silloin pitää tehdä niitä muutoksia ja irtiottoja ! Suurimmat paineet tulevat ulkopuolelta, ystäväpiiristä ja/tai perheen sisältä, ihmisillä on vaikeaa hyväksyä erilaista ajattelutapaa tai lähestymismallia ! Liian usein asiat analysoidaan ja järkeistetään rahan kautta, mutta loppuviimein kaikki on suhteellista: Suomessa 200e ei ole paljoakaan rahaa jos miettii arkisia kuluja jne. mutta Nepalissa tuolla rahalla elää jo kuukauden ! Toisille 2000e/kk on “huono” palkka mutta sitten taas työttömälle tuo voisi olla siunaus…

    Henkilökohtaisesti voin lämpimästi suositella irtiottoa arjesta ja 8-16 työputkista, kyllä niitä töitä aina löytää jostain ja kun luottaa siihen että asiat järjestyy niin se vie jo hyvin pitkälle ! Matkalle tulee aina toisinaan mutkia matkaan mutta se suurempi palkinto korvaa kaiken matkalla koetun nurjuuden 🙂 ! Jokaiselle on oma polkunsa ja mielestäni ei pidä liiaksi kuunnella ihmisten arvostelua ja elämänvalintojen kyseenalaistamista, kyse on kuitenkin sun omasta elämästä ja valinnoista in the end…

    Vastaa
    • Rosita Juurinen29/03/2016 at 4:54 am

      Kiitos Jusu! Juuri näinhän se on, meillä vaan on usein kovin suuri tarve ja kiire sopia täydellisesti siihen hyvän elämän muottiin, jota meille niin auliisti ulkopuoleltamme tarjollaan. Vaikka ne oikeat onnenhyrinät tulevat vaikka juuri sitä tunteesta että selviytyy uusissa haastavissakin tilanteissa ja pärjää aina lopulta, vaikka yhteiskunnan mielestä eläisit (materiaalisesti) turvatonta ja riskialtista elämää. Oikeasti otamme vaan vastuun omasta onnestamme ja elämästämme. Hyvä on kuitenkin aina myös tuntea itsensä ja sikäli tietää mitä tekee.

      Vastaa

Your email address will not be published.

source=aff-wg&utm_source=webgains&utm_medium=affiliate&utm_campaign=^^^siteid^^^