Lisätienestejä Airbnb-vuokrauksella?

Oman tai sijoitusasunnon vuokraus Airbnb:n kautta kiinnostaa yhä useampia meistä keinona hankkia lisätienestejä ehkä reissua varten tai muuten täydentävänä tulonlähteenä. Tässä postauksessa majoittajien kokemuksia sekä asiaa lyhytvuokrauksesta lisätulojen hankkimisessa. | Artikkelissa mainoslinkkejä

Muutama viikko sitten kirjoitin oman asunnon vuokrauksesta reissun aikana, ja nyt käsillä olevassa postauksessa pureudutaan vähän paremmin juuri Airbnb:n  ja vastaavien alustojen kautta tapahtuvaan vuokraukseen.  Oman asunnon ylimääräisen tilan tai loma-asunnon vapaiden viikkojen vuokrauksen näkövinkkelistä.

Olen itsekin ollut pitkään kiinnostunut Airbnb -vuokrauksen mahdollisuuksista, mutta toistaiseksi olen joutunut tyytymään ideoiden, visioiden ja laskelmien pyörittelyyn kiikaroiden niin kotimaan kuin ulkomaidenkin markkinoita. Omia asuntojani en ole vuokrannut vielä Airbnb:n tai vastaavien palvelujen kautta.

Olen kuitenkin toiminut majoittajakumppanina muutamassa kohteessa Tampereella, pöngännyt tietoa netistä, seurannut webinaareja, kuulostellut muiden kokemuksia, jotta saisin lisää infoa tulevaisuuden ratkaisujen varalle.

Lisäksi on tullut skannailtua hintatasoja sekä tarjontaa useissa eri maissa ja tietenkin vietettyä lukuisia tunteja sivustolla etsien hyviä diilejä omia majoituksia varten.

Tätä postausta varten haastattelin 3 henkilöä, joista 2 on vuokrannut osaa omasta asunnostaan Airbnb:n kautta ja yksi on tehnyt entisestä kodistaan vuokrattavan loma-asunnon, joka sekin löytyy Airbnb:stä.

Nykyisin alkaa olla tavallista listata asunto / huone useampaan vuokrausalustaan, näistä Airbnb on se mistä lähdetään liikkeelle ja ainakin Booking.com otetaan usein siihen rinnalle. Osa ottaa kylkeen mahdollisesti muitakin alustoja. Tässä postauksessa käsittelen lyhytvuokrausta etenkin Airbnb-alustaan keskittyen.

airbnb vuokraus, lisätulot
Tämä treehouse studio Perthissä on ollut toistaiseksi mukavin Airbnb -kokemuksemme. Maisematkaan eivät olleet pölhömmät. Maksoimme tästä 40 €/ yö

airbnb vuokraus, lisätulot

lisätienestejä airbnb -vuokrauksella
Siisti kylpyhuone saa majoituksen tuntumaan miellyttävältä ja laadukkaalta, treehousen kylppäri

Ylimääräinen tila tuottamaan Tampereella

Kolmikymppinen ”Naapo” vuokraa avovaimonsa kanssa yhtä huonetta asunnostaan Tampereella. Ennen Airbnb -vuokrausta hän oli ehtinyt kokeilla myös muunlaista alivuokrausta. Seuraavassa Naapon Airbnb -kokemuksia.

Miten te aloititte Airbnb -vuokrauksen ja kuinka homma on lähtenyt käyntiin? 

Aloitimme majoittamisen Tampereella viime kesänä, tarjoten siis yhtä huonetta neljän huoneen asunnostamme. Päällimmäisenä syynä ruveta majoittajiksi oli pienen lisätienestin saaminen.

Alkuunsa teimme niin, että majoitus oli oikeastaan aina varattavissa, ainoa poikkeus oli se, kun emme itse olleet paikalla. Nyt molempien tehdessä säännöllistä työtä olemme tehneet rajoituksia, kuten että huone ei ole varattavissa heti seuraavaksi yöksi vieraan jälkeen. Näin pystymme stressivapaasti siivoamaan huoneen ja vaihtamaan petivaatteita.

Kysyntä on ollut odotetun kaltaista, varsinkin kesäkuukausina kysyntää oli paljolti. Myös syksyn opiskeluiden alku toi piikin kysyntään. Näin talvella turistit ovat kadonneet ja tyypillisimmät majoittujat ovat työmatkoilla/koulutuksissa yms. Parhaana kuukautena on tainnut olla 18 majoitusyötä.

Millaisia haasteita olet kokenut majoittamisessa? Onko esimerkiksi vaivannäkö yllättänyt? 

Majoittaminen on, varsinkin silloin kun melkein kaikki päivät ovat varattavissa, ihan työhön verrattavaa toimintaa, vieraat kyselevät paljon, heillä on lukuisia toiveita ja vaatimuksia, ja jos haluaa pitää huoneen houkuttelevana ja arvostelut hyvinä, myös palveluun pitää panostaa.

Osan kanssa on säätöä enemmän, jotkut vieraat tuntuvat tarvitsevan tukea ja ohjausta vähän kaikkeen. Esimerkiksi kiinalaisten kanssa on oma säätämisensä.

Oma työllistävä vaikutus on lakanapyykillä, tuskinpa kukaan, joka huoneesta maksaa haluaa nukkua jonkun toisissa vuodevaatteissa, joten kotitaloustyöt lisääntyvät myös. 

Vaivannäön määrä ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, koska jo ennen majoittamisen alkamista puhuimme oman huoneemme ”brändäämisestä”  hostellihuoneen tasoiseksi, vieraat saavat puhtaat petivaatteet sekä pyyhkeen.

Kenelle suosittelet Airbnb -majoittajana toimimista ja millaiset vinkit antaisit jollekin joka vasta miettii huoneensa / asuntonsa listaamista?

Suosittelen majoittamista henkilöille, jotka ovat myös valmiita panostamaan omaan majoitustoimintaa, huoneen tai kämppä on helppo laittaa vuokralle, mutta nopeasti jos siihen ei jaksa nähdä vaivaa myös majoittujat vähenevät.

Airbnb:llä on varsin tiukat säännöt esim. majoituksen peruuttamisesta, joten suosittelen lukemaan heidän säännöt hyvin ja luomaan omat säännöt, niin ettei joudu perumaan esimerkiksi tuntiessaan oloa epämukavaksi vieraan vahvistaessa tulonsa.

Myös kommunikaatioon tulevien majoittujien kanssa saa valmistautua käyttämään aikaa ja vaivaa. Vieraat hyvin harvoin pitävät aikatauluistaan kiinni, joten oma joustavuus on tärkeää.

Majoituksesta riippuen Airbnb -vuokrauksen kautta pystyy kyllä hankkimaan pieniä lisätuloja. Toki täytyy aina muistaa, että silloin täytyy myös olla valmis luopumaan omasta yksityisyydestään (meidän majoitusmalli).

Uskoisin, että jos vuokraa koko asuntoaan, niin myös ylläpidon määrä kasvaa, vieraat ”uskaltavat” olla vapaammin ja se varmasti näkyy huoneiston kunnossa vieraiden poistuttua.

Lisätuloja ja kulttuurivaihtoa Oulussa

Susanna on 24 -vuotias opiskelija Oulusta. Hän vuokraa miehensä yhtä huonetta asunnostaan Airbnb:n kautta. Kyselin Susannalta heidän kokemuksistaan.

Kerrotko vähän miten te lähditte mukaan Airbnb -vuokraukseen?

Airbnb-vuokrauksen aloitimme vuoden 2016 kesällä. Sitä ennen olimme kokeilleet Couchsurfing-hostausta. Vantaalla asuessamme vuokrasimme olohuoneen sohvaa majoituskäyttöön (jaettu huone). Nyt Oulussa asumme kolmiossa, ja vuokraamme toista makuuhuonetta eli yksityistä huonetta. 
 Alussa emme juurikaan säännöstelleet majoittamista, sillä ensimmäisten vieraiden ja arvosteluiden saaminen oli tärkeää. Aika pian päätimme kuitenkin ottaa esim. pikavaraus-toiminnon pois käytöstä, koska viime vuoden elokuu oli suurehkon vierasmäärän takia aika hermoja raastava.
 
Päällimmäisinä syinä toiminnan aloittamiseen on ollut kiinnostus eri kulttuureita kohtaan. Emme ole itse päässeet kauheasti maailmalle, joten olemme halunneet antaa maailmalle mahdollisuuden tulla meidän kotiimme. Hyvän majoituskokemuksen antaminen vieraille on todella palkitsevaa, ja rahaakin saa siinä sivussa kartuttamaan säästöjä.
Uskomme myös, että monet haluavat valita kalliiden ja aneemisten ketjuhotellien sijaan persoonallisemman majoituksen, jossa on mahdollisuus tutustua enemmän paikalliseen elämäntapaan.
 Millaisia kokemuksia teillä on ollut tähän asti?

Kokemukset ovat suurimmaksi osaksi hyviä, eikä vieraiden kanssa ole ollut isoja ongelmia. Sen olen oppinut, että jokainen vieras on erilainen, ja joskus henkilökemiat eivät ole kohdanneet parhaimmalla mahdollisella tavalla. Se on tehnyt majoittamisesta joskus hiukan kiusallista.

Vaikeimmat vieraat olivat lähi-idästä tullut pariskunta sekä heidän tyttärensä. Tytär oli tosi mukava, mutta hänen vanhempansa taisivat hieman pelätä meitä, eivätkä puhuneet ollenkaan englantia. He olivat meillä onneksi vain yhden yön. Tähän asti olemme kuitenkin ottaneet kaikki vieraat vastaan.

Vantaalla asuessa kysynnän määrä pääsi yllättämään. Siihen toki saattoi vaikuttaa asuntomme sijainti seitsemän kilometrin päässä lentokentästä, joten meillä oli paljon stopover-majoittujia. Lisäksi aloitimme Airbnb-vuokrauksen kesällä, ja erityisesti elokuussa vieraita riitti.
Nyt Oulussa kysyntä ollut melko vähäistä, niinkuin osasimme odottaa. Sesonkiaika oli jo mennyt kun muutimme tänne. Syksyllä meillä oli yksi vieras viikon verran. Ja jouluksi saimme vieraita Taiwanista.
Millaisia haasteita vuokrauksessa on tullut eteen?
Kyllä majoittaminen on ollut haastavaa. Suurin huoleni on aina ollut riittävä siisteys. Siksi olen pyrkinyt ilmoituksessamme korostamaan, että asumme täällä, eikä siisteys ole samalla tasolla kuin hotellissa tai asunnossa, jossa ei asu muita. Teemme vuokrausta niin pienimuotoisesti, että siivous hoidetaan aina itse, ja on se välillä tuntunut aika rasittavalta.
Myös henkinen jaksaminen on joskus ollut koetuksella varsinkin pidempään viipyvien vieraiden kanssa, koska tuntuu, että ei voi olla sellainen suomalainen hiljainen jurottaja. Jonkun verran sosiaalisempi joutuu väkisin olemaan, ja se on joskus aika raskasta.
Onko Airbnb -vuokraus mielestäsi hyvä tapa lisätulojen hankintaan?
Mielestäni majoittaminen on hyvä ja suht helppo keino hankkia lisätuloja, jos vain jaksaa tarpeellisen vaivan nähdä. Toki jos haluaisi vuokrata oikein hienoa ja viimeisteltyä asuntoa, niin työtä olisi paljon enemmän. Meillä tämä homma on niin ruohonjuuritasolla, että emme hankkineet mitään uusia kalusteita, vuodevaatteita tai mitään. Kaikki tarvittava oli siis jo käytännössä olemassa.
Kenelle suosittelisit huoneen vuokrausta omasta kodista ja millaisia vinkkejä antaisit muutoin?
Airbnb-vuokraus sopii avarakatseiselle ihmiselle, jolla on rohkeus päästää vieraita ihmisiä kotiinsa. Suomessa tuntuu olevan sellainen kulttuuri, että kaikki oma on pyhää ja vieraat pidetään siitä loitolla. Tässä hommassa täytyy olla avoimin mielin liikkeellä. On myös hyödyllistä, jos osaa asettua turistin asemaan ja miettiä, mitä kaikkea tietoa hän saattaisi tarvita.
Jos tarkoituksena on vuokrata asuntoa, jossa ei ole itse paikalla, pitäisin tärkeänä esimerkiksi kodinkoneiden käyttöohjeita ja muita tarpeellisia oppaita. On hyvä opetella vääntämään asiat vaikka rautalangasta, sillä meille itsestään selvät asiat eivät välttämättä ole sitä turistille.
Meillä kävi esimerkiksi niin, että vieraat laittoivat likaiset astiat astiankuivauskaappiin puhtaiden sekaan, ja siinä sitten heidän lähdettyä ihmeteltiin ja etsittiin niitä likaisia astioita puhtaiden seasta. Kyllähän se hölmöltä tuntui, mutta ei kannata olettaa, että vieraat välttämättä hoksaisivat tällaisia asioita.
Päivitys 2019: Susanna on muuttanut pois Oulusta, eikä tällä hetkellä toimi majoittajana.

Vapaa-ajan asunto tuottamaan?

Yksi selvästi alihyödynnetty mahdollisuus lyhytaikaisen asuntovuokraamisen rintamalla piilee mökkien vuokrauksessa. Ihmisillä on yhä vähemmän aikaa mökkeilyyn ja mökit ovat usein vajaakäytöllä. Samaan aikaan kuitenkin monet mökittömät kaupunkilaiset ja turistit ulkomailta mieluusti vuokraavat mökin tai loma-asunnon lyhytaikaiseen lomakäyttöön.

Mökkivuokraajan käsikirja -sivustoa ja palvelua tuottava Sari Hyvärinen vahvistaa asian olevan juuri näin. Jututin Saria hieman tarkemmin aiheesta loma-asunnon vuokraus.

Miten Sari itse ryhdyit vuokraamaan loma-asuntoa ja sitten kehittämään tätä Mökkivuokraajan käsikirja -palvelua?

Idea lähti alunperin vuonna 2015 tilanteesta, jossa olin muuttanut lasteni kanssa lähemmäs suomenkielisiä kouluja ja ihana 1700-luvun hirsitalomme, Lillan, Taalintehtaalla jäi tyhjilleen. Juoksevat kulut olivat huikeat, eikä minulla olisi ollut varaa pitää sitä. Lillan oli meille kaikille kuitenkin todella rakas enkä halunnut luopua siitä.

Myyminen oli siis käytännössä pois suljettu vaihtoehto, samoin pitkäaikainen vuokraaminen. Päätin alkaa vuokrata sitä lyhytaikaiseen vapaa-ajan asumiseen.

Mitään kokemusta minulla ei sellaisesta ollut, joten alku oli melko haastavaa. Nuorimmainen lapseni kantoliinassa remontoin, siivosin ja askartelin Lillanille nettisivut. Julkaisin ne kesän alussa ja juhannuksena tulivat jo ensimmäiset vieraat. Opin tehdessäni, usein kantapään kautta. Kaipasin vertaistukea ja foorumia, jossa olisi voinut jakaa erilaisia kokemuksia.

Pikku hiljaa opin kuitenkin yhä paremmaksi. Reilun vuoden toimintaa pyöritettyäni huomasin asioiden rullaavan jo melkoisen mukavasti ja päätin kirjoittaa ylös kaiken siihen asti oppimani. Syntyi Mökkivuokraajan käsikirja, joka myöhemmin laajeni Mökkivuokraajan käsikirja -palveluksi.

Palvelussa jaan oppimaani ja parhaita toimintatapoja vuokraukseen. Tarjolla on kiinnostuksen mukaan erilaisia opintopolkuja, jotta kukin lukija saa juuri itseä eniten kiinnostavaa sisältöä.

lisätienestejä airbnb -vuokrauksella
Sari on satsannut Lillanin sisustukseen ja tunnelmaan

Millaisen potentiaalin näet mökkivuokrauksessa?

Mökin ja oman asunnon väliaikainen vuokraus on erinomainen keino suuriinkin lisätuloihin. Vuokran suuruus on lyhytaikaisessa vuokrauksessa huomattavasti korkeampi kuin pidempiaikaisessa. Käyttöasteet voivat olla erinomaiset. Esimerkiksi vuoden aikana saatava tuotto voi olla lyhytaikaisessa vuokrauksessa moninkertainen pitkäaikaiseen vuokraukseen verrattuna. Silti vuokrakohde on usein vapaa myös esimerkiksi omaan käyttöön.

Lisäksi mökkivuokrauskulttuuri on voimakkaassa kasvussa: mökkeilyyn ollaan valmiita käyttämään yhä enemmän aikaa ja rahaa, mutta mökkiä halutaan yhä harvemmin omistaa. Ja kannattaa huomioida, että monet haluavat ”mökkeillä” kaupunkiasunnoissakin.

Miten mökkivuokraus eroaa kaupunkiasunnon lyhytaikaisesta vuokrauksesta?

Suurinta osaa mökkivuokraamisen periaatteista voi soveltaa myös kaupunkiasunnon lyhytaikaiseen vuokraamiseen. Luonnollisesti asunto-osaketta säätelevät osin erilaiset vaatimukset kuin itse omistettua kiinteistöä, ja mahdolliset rajoitukset sekä ilmoitusvelvollisuudet tulee huomioida. Samat onnistumisen elementit kuitenkin pätevät niin mökki- kuin missä tahansa muussakin lyhytaikaisessa vuokrauksessa.

Mitkä ovat mielestäsi näitä onnistuneen vuokrauksen elementtejä?

Itse liputan kaikessa korkealaatuisen toiminnan puolesta. Kohteessa täytyy olla ehjää, toimivaa, puhdasta ja siistiä.  Toimimalla itse unelmavuokranantajan tavoin saa unelmavieraita. Hyvä asiakaspalvelu, vieraan kunnioitus ja molemminpuolinen luottamus ratkaisevat käytännössä menestyksen lyhytaikaisessa vuokrauksessa. 

Ylipäänsä asenteen ja osaamisen pitää olla kohdallaan. Täytyy olla valmis kehittymään ja toisaalta uskaltaa aloittaa hyväksyen, että kehittyy ja kehittää toimintaa sitten matkan varrella aina paremmaksi.

Mikä voi mennä pieleen?

Toki mitä tahansa voi sattua ja tapahtua. Omassa vuokraustoiminnassani isoimpia ”pieleenmenoja” ovat kuitenkin vain muutama huonommin siivonnut vieras sekä pari rikkoontunutta astiaa. Sanoisin, että suurimman osan ongelmista voi ehkäistä etukäteen.

Tietysti pitää huolehtia kaikki lakisääteiset asiat mallilleen, kuten tarvittavat ilmoitukset, riittävät vakuutukset ja varmistaa, että kaikki on siistiä ja toimivaa. Tämäkin on osa laadukasta vuokraustoimintaa.

Etukäteen pitää myös varmistua turvallisuusasioista ja vahinkojen ennaltaehkäisystä. Kertomalla rehellisesti ja avoimesti kohteesta, kohtelemalla vieraita ja vuokrakohdetta arvostavasti ja lämmöllä, olemalla saatavilla ja sydämellä läsnä, vieraasi kohtelevat mökkiäsi tai muuta vuokrakohdettasi hyvin ja arvostaen. Kun osoitat, että välität ja odotat parasta, se yleensä toteutuu.

Mistä arvelet mökkien vajaakäytön johtuvan?

Vajaakäytön arvelen johtuvan monesta syystä. Tunnetason esteet ovat usein erilaisia pelkoja tai asenteita: ”ei se kuitenkaan kannata, en osaa enkä voi oppia, pelkään mökkini/asuntoni puolesta, kenties häpeän, mitä se minusta kertoo tai pelkään, mitä muut ajattelevat minusta”.

Ihan jo se, ettei niin ole ennenkään tehty, on monella esteenä. Myös käytännön esteet vaikeuttavat, ei tiedetä mistä saisi apua ja neuvoja vuokraamiseen. Tai kenties ajatellaan, että lyhytaikaisesta vuokrauksesta on hurjasti vaivaa eikä tiedetä, että käytännön työt voi hankkia ostopalveluna.

Asutaan kaukana mökistä eikä tiedetä, että voitaisiin käyttää mökkikummipalvelua lyhytaikaisen vuokrauksen käytännön toimien hoitamiseen.

Olet tosiaan kehittämässä mökkikummipalvelua, mistä siinä on kyse?

Koulutettu mökkikummi toimii vuokrauksen hostaajana, hoitaen tietyt käytännön asiat, kuten ottaa vieraat vastaan ja tarkistaa paikat vierailun päätteeksi. Omistajalle mökin vuokraamisesta on tällöin mahdollisimman vähän vaivaa.

Jollekin mökkikummiksi ryhtyminen voi tarjota mukavaa lisätienestiä vaikkapa oman mökin tai asunnon vuokraamisen ohella. Palvelu on tarkoitus käynnistää vuoden 2018 aikana eikä mikään estä sitä, etteikö sitä voi soveltaa myös kaupunkiasuntojen vuokraamiseen. 

Sarin haastattelusta käy hyvin ilmi, että mitä ammattimaisemmin vuokraus- tai majoitustoimintaa haluaa tehdä, sitä enemmän kannattaa kiinnittää huomiota laatutekijöihin ja yksityiskohtiiin. Vuokrattavalle kohteelle voi tehdä myös omat nettisivut, kuten Sari on tehnyt Lillanille.

Omia huomioitani Airbnb-majoittujana / majoittajakumppanina

Omia Airbnb -kokemuksia majoittujana on ehkä yllättäin kertynyt vasta muutamia. Tämä johtuu siitä, että monesti olen kokenut saavani paremman hinta-laatu suhteen, jostakin guest housesta tai pikkuhotellista tai sitten kalustettua asunto on löytynyt muulta lyhytvuokrausalustalta kuin Airbnb:stä.

Airbnb on tietenkin vain lyhytvuokrausalusta ja kokemukset sen käytön helppoudesta, turvallisuudesta, hinnoittelusta ja toimivuudesta ovat oikeastaan ne tekijät, mitkä erottavat sen muista majoitusalustoista.

Yksityisten ja yritysten tarjoamien huoneistojen vuokraus majoittumisia varten on sinänsä tuttu juttu jo monilta Euroopan reissuiltani, tällöin ei vain vielä ollut Airbnb:ta kokoamassa näitä vuokrahuoneita kansainvälisesti samaan palveluun.

Itse olen vuokrannut vain kokonaisia huoneistoja tai omalla sisäänkäynnillä ja fasiliteeteillä olevia talon osia / piharakennuksia. Eli pelkästä huoneenvuokrauksesta minulla ei ole kokemusta. Vuokrauskokemukset ovat kaikki kasvattaneet sitä päänsisäistä to do ja not to do -listaa, eli mitä kannattaa tehdä ja mitä ei kannata tehdä jos vuokraa asuntoa Airbnb:ssä tai vastaavissa.

Hyviä majoitus kokemuksen tekijöitä omalla kohdallani ovat olleet:

  • suhteellisen nopea ja ystävällinen kommunikointi, ylipäätään asiakaspalveluhenkisyys
  • tietojen kattavuus ja kuvien määrä / laatu kohde-esittelyssä, mielellään kasvokuva vuokraajasta
  • joustavuus saapumisessa / check innissä (sikäli kun vain mahdollista)
  • siisteys ja viihtyvyys asunnossa
  • mukava sänky ja kohtuullisen laadukkaat petivaatteet
  • ohjelappu / kirjanen (jossa yhteystietoja, wifi -salasanat, ohjeita laitteiden käyttöön, vinkkejä lähialueen tekemisiin palveluihin, uloskirjautumiskäytännöt jne.)
  • vähintäänkin kohtuullisesti toimiva wifi -yhteys
  • oma jääkaappi, keittomahdollisuus, vähintään kahvitarvikkeet ja vedenkeitin
  • pyyhkeet & saippuat & wc -paperit
  • riittävästi pistokkeita / jatkojohto, mielellään myös sängyn lähellä
  • hostaaja on tavoitettavissa tarvittaessa, mutta antaa vieraalle omaa tilaa ja rauhaa
  • jokin persoonallinen twisti tai ”ekstrajuttu”, on plussaa, joku mistä muista asunnon, kokemuksen tai omistajat (hyvässä mielessä)
airbnb vuokraus, lisätulot
Tässä kohteessa kahvitarvikkeet löytyivät kylppäristä

Huonoa on se, jos jokaista asiaa joutuu etsimään ja kysymään erikseen, sekä se kun huomaa, ettei asunnon varusteluun, siisteyteen ja viihtyisyyteen ei ole panostettu lainkaan. Kirjoitin muutto Sydneyhin postauksessa Airbnb -asunnostamme, joka on toistaiseksi ollut huonoin kokemus.

Epäsiisteyden ja tarvikepuutteiden lisäksi tuon kohteen esittelyssä oli mainittu, että pitää tiskata päivittäin ja viedä roskat. Tiskausvälineitä ei kuitenkaan ollut, eikä myöskään roskapusseja tai roskakoria, saati tietoa minne roskat vietäisiin. (Veimme siis katuroskiksiin).

Asiat alkoivat kuitenkin ratketa valitusten ja kyselyjen jälkeen. Ja onneksi epäkohtia sitten korjattiin ja hyvitettiin. Se paransi fiiliksiä ja kokemusta, mutta hämmensi silti huomata, miten kujalla tai välinpitämättömiä jotkut majoittajat ovat.

Tässä huoneistossa ei oltu ihan mahdottomasti nähty vaivaa viihtyisyyden luomiseksi tai sisustusratkaisujen mietintään, 55 € / yö

Likaisesta jääkaapista ja puuttuvista keittiötarvikkeista saimme lopulta 10 $ hyvityksen sekä kuvan kaakaosetin. Huomasin kuitenkin lähtömme jälkeen, että asuntoa ei löydy enää Sydneyn Airbnb -listauksesta.

Kaakaota mielipahan hälventämiseen

Joka tapauksessa majoittuminen yksityisissä lyhytvuokrausasunnoissa on mielestäni ihan parasta oppia siihen, mitä pitäisi itse huomioida, jos ryhtyy itse tarjoamaan majoitusta tai toimii majoittajakumppanina.

Lisätuloa omien poissaolojen ja tapahtumien aikana

Jos asuu isommassa kaupungissa, muuten hyvällä sijainnilla tai lähellä jotenkin tapahtumapaikkaa, voi miettiä vuokraisiko asuntoaan esimerkiksi muutaman kerran vuodessa suurempien tapahtumien ajaksi tai kiireisimpinä loma-aikoina.

Jo muutama tapahtumaviikonloppu vaikkapa kesän aikana voi tuoda hyvää lisätuloa. Toki sitten itsellä pitää olla jokin evakkopaikka, jonne siirtyä vieraiden tieltä. Mökki, sukulaisten ja ystävien nurkat ovat tavallisimpia evakkopaikkoja. Ellei sitten pysty vuokraamaan vain osaa asunnosta tai lähde itse sopivasti reissuun.

Asunto pitää tietenkin siivota ja varustella niin, että se soveltuu majoittamiseen. Näihin asioihin kannattaakin ilman muuta hiukan satsata. Ja listata asunto majoitusalustoihin hyvissä ajoin. Jos tällaiseen puuhaan on aikaa ja halua, niin on hyvinkin mahdollisuus tienata omalla asunnollaan ylimääräisiä satasia tai ehkä muutama tonnikin vuodessa.

Majoittajakumppanin käyttö

Jos sitten olet itse lähdössä pidempään reissuun ja tarvitset jonkun auttamaan, voit tehdä diilin jonkun lähellä asuvan tuttavan kanssa tai etsiä muun majoittajakumppanin. Luonnollisesti tämä aiheuttaa kuluja, mutta kokonaisuutena tarkastellen voi olla varsin hyvä ratkaisu. Parempi kuin pitää asuntoa tyhjillään

Majoittajakumppanin valintaan ja ohjeistukseen kannattaa satsata. On tärkeää, että kumppanikin ymmärtää miten iso vaikutus hänen toiminnallaan on vieraiden majoituskokemukseen. Kommunikointi vieraiden kanssa, saapumisesta sopiminen, saapumisohjeet, asunnon esittely, paikallisvinkit ja kohtaamisen tapa vaikuttavat kaikki joko myönteisesti tai kielteisesti majoituskokemukseen ja siten mahdollisesti arviointiin.

Joustavuus ja asiakaspalveluhenkisyys ovat majoittajakumppanille must -ominaisuuksia. Tietenkin kyky siistiä asunto viimeisen päälle ja kiinnittää huomioita pieniin detaljeihin sekä stailaukseen ovat myös tarpeen. Kumppanit ovat usein myös yhteyshenkilöitä majoituksen aikana, vieraalle tulee syntyä tunne, että hän voi hyvillä mielin kysyä asioita ja olla yhteydessä majoittajakumppaniin.

Jos käyttäisin itse majoittajakumppania haluaisin varmistua, että nämä tekijät toteutuvat. Itse toimiessani majoittajakumppanina teen homman niin huolella kuin mahdollista, niinkuin majoituskohde olisi omani.

Majoittajakumppaneita voi kysellä esimerkiksi Facebookin paikallisista yrittäjäryhmistä tai Airbnb -ryhmistä. Joillakin paikkakunnilla toimii tähän erikoistuneita yrityksiä. Kumppania käytettäessä on voi olla järkevää rajata pois yhden yön yöpymiset, jotta hommassa on jotain taloudellista järkeä.

airbnb vuokraus, lisätulot
Henkilökohtainen huomioiminen on osa myönteistä majoituskokemusta

Aloita Airbnb -majoittaminen tästä.* Kurkkaa täältä mitä lisäjeesiä saat minulta niin tehdessäsi!

Airbnb -vuokrauksen tulonmuodostus

Kulut:

  • huoneen / asunnon varustelut: kalusteet, liinavaatteet, sisustus, saippuat & shampoot, kahvit  & teet jne.
  • sähkö, vesi, nettiyhteys, yhtiövastike
  • 3% vuokratulosta Airbnb:lle
  • mahdollinen ulkopuolinen apu / hostaus / siivous / avainpalvelu R-kioskilta tms.
  • pääomavero kulujen / vähennysten jälkeisestä tuotosta verottajalle
  • jos vuokralla on useita asuntoja ja/tai huoneita, joista vuositulot yli 10 000 €, toiminta voidaan katsoa alv:n piiriin kuuluvaksi majoitustoiminnaksi

Tulot:

  • itse määrittämäsi vuorokausi / viikkohinta kohteelle, hintaa voi säädellä vuodenaikojen mukaan
  • yhden huoneen hintahaarukka tyypillisesti 25-50 € / vrk
  • koko asunnon vuorokausihinta, koosta, kunnosta ja sijainnista riippuen 40 € -200 € /vrk
  • tähän summaan lasketaan 10-15% palvelumaksua, jonka majoittuja maksaa huonehinnan päälle
  • siivouskulut/kuluja voi lisätä kunkin varauksen hintaan, 10-30 € siivousmaksu / vuokraus (tämä voi karsia lyhyempiä vuokrauksia)

Suuntaa antava esimerkkilaskelma:

  • vuokraat ylimääräistä huonetta asunnostasi 10 yötä / kk  a´50 € yö palvelumaksuineen-> 500 €
  • majoittujan maksaman palvelumaksun jälkeen tuotto n. 44 € /yö, josta menee vielä 3 % Airbnb:lle, eli 1,3 € / yö -> 13 € / kk, jolloin jäljelle jää 427 €
  • vähennettäviä kuluja kuittien / selvityksen mukaan 75 € (voi sisältää jyvitetyn osuuden yhtiövastikkeesta, sähkölaskusta jne.)
  • jää 352 €, josta pääomavero 30 % = n. 246 € netto
  • säännöllisenä lisätulona ylimääräisen huoneen vuokraamisesta kuitenkin ihan mukava summa
lisätienestejä airbnb -vuokrauksella
Tässä Perthissä sijaitsevassa kohteessa oli vieraille järjestetty oma istuskelualue puutarhaan

Yhteenvetoa Airbnb -majoittamista harkitsevalle

  • Airbnb -vuokraus on vaivattominta, kun vuokraa tilaa / huonetta oman asunnon yhteydestä tai hyvin läheltä, työmäärä ja on siitäkin huolimatta aikaa ja energiaa vievää
  • Oma tavoite majoittamiselle kannattaa miettiä, millaiset ovat taloudelliset tavoitteet ja että mennäänkö leppoisammalla tyylillä vai tavoitellaanko ammattimaisempaa otetta ja mahdollisimman paljon yöpymisiä
  • Omassa elämäntilanteessa ja aikatauluissa pitää olla joustoa, että ehtii vastaanottamaan vieraat joustavasti, kommunikoimaan heidän kanssaan ja auttamaan heitä tarvittaessa, majoittajakumppanin etsiminen on yksi hyvä ratkaisu
  • Se, että joku majoittuu kotonasi kaventaa tietenkin omaa yksityisyydentunnetta ja vaatii tiettyä luonteenlaatua & sosiaalisuutta, toisaalta se voi olla myös hyvin antoisaa
  • Kohteen tulopotentiaali riippuu asunnon ylläpitoon menevistä kuluista, kohteen sijainnista, siitä onko tila vuokrattavissa jatkuvasti sekä huoneen / asunnon houkuttelevuudesta ja saaduista arvosteluista
  • Palveluun ja viihtyisyyteen satsaamalla voi taata itselleen hyvät arvostelut, jotka poikivat taas uusia vuokralaisia
  • Koko asunnon, kuten sijoitusasunnon vuokraaminen Airbnb:ssa on huomattavasti työläämpää kuin yhden huoneen vuokraus, mutta kokeilemisen arvoinen vaihtoehto, jos aikaa on
  • Ulkoistamisen mahdollisuuksia koko asuntoa Airbnb -kautta vuokratessa on toistaiseksi melko rajallisesti saatavilla ja ulkoistuksen kulut syövät tuottoa huomattavasti tai vastaavasti vuokraus teettää niin paljon työtä, että pitkäaikaisvuokraus saattaa olla kaupunkiasunnon kohdalla sittenkin kokonaisuutena parempi ratkaisu
  • Yksi mahdollisuus on vuokrata  sijoitusasuntoa kesäaika Airbnb:ssä ja syksystä kevääseen pidempiaikaisesti esim. opiskelijoille
  • Loma-asunto tai mökki kannattaa listata perinteisempien mökkivuokrauspalveluiden lisäksi myös Airbnb -palveluun, jolloin turistit löytävät sen helpommin
  • Mökin vuokraaminen ei merkittävästi eroa kaupunkiasunnon vuokraamisesta, vieraiden ohjeistamiseen  ja palvelemiseen tulee kummassakin tapauksessa panostaa
  • Niin kaupunkiasunnon kuin mökin vuokrauksen käytännön järjestelyihin voi saada apua majoittajakumppanilta, jos itse ei ehdi / pysty hoitamaan hostausta
  • Alkuun kannattaa satsata taloudellisesti hieman asunnon, mökin tai huoneen varusteluihin sekä aloittaa pienemmällä vuorokausihinnalla, jotta homma lähtee liikkeelle ja saa arviointeja, myöhemmin hintaa voi pyrkiä nostamaan
  • Airbnb.n ohella voi tutustua ja listata asuntonsa useampaankin eri majoituspalveluun (HomeAway, Wimdu, VRBO, Booking.com jne.), ja jos kohteita alkaa olla enemmänkin vuokrattavana eri palveluiden kautta, voi varaustenhallintaa alkaa hoitaa esim. suomalaistaustaisen start up:n Hostawayn kautta.
  • Aloita Airbnb:n kautta -majoittaminen tästä.* tai listaa asuntosi Booking.comiin

* Tässä postauksessa Airbnb -kumppanuuslinkki, joista voin saada taloudellista hyötyä.

(Visited 4 603 times, 1 visits today)

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.