Näillä talousratkaisuilla valmistauduin vapaampaan elämääni

talousratkaisuilla valmistauduin vapaampaan elämääni

Loikkaaminen palkkatyöstä kohti vapaampaa elämää on huomattavasti helpompaa, kun on hieman taloudellisia ratkaisuja taustalla mietittynä ja toteutettuna. Juuri rahasyythän meitä pitkälti pitävät kiinni oravanpyörässä. Etenkin siinä vaiheessa, kun mielekkyys työstä on jo kadonnut ja siitä on tullut väkinäistä, uuvuttavaa pakkopullaa, joka vie enemmän kuin antaa. Raha-asioiden handlaaminen helpottaa irtiottoa pyörässä juoksemisesta.

Jonkinlaisia säästöjä, sijoitusvarallisuutta tai muuta puskuria on hyvä hankkia varmistamaan sitä, ettei hyppää aivan tyhjän päälle. Mikä sitten on tarpeellinen tai riittävä määrä säästöjä, on hyvin yksilöllistä ja riippuu siitä, mitä aikoo jatkossa tehdä ja millaisen elämäntyylin on tähän mennessä itselleen rakentanut (asuminen, perhe, kulutustottumukset jne).

Siksi muuta yleispätevää ohjetta ei voikaan antaa, kuin että kannattaa aloittaa mahdollisimman hyvissä ajoin valmistautuminen, jos mielessä siintelee irtiotto ja/ tai mahdollisen uuden elämäntyylin ja kenties uuden toimeentulon rakentaminen.

Jaan nyt joitakin taloudellisia ratkaisuja, joilla itse valmistauduin irtisanoutumisen jälkeiseen elämään. Aloin vakavissaan pohtia jonkinlaista valmistautumista mahdollisiin tuleviin muutoksiin vuonna 2011, vaikken mitään päätöksiä ollutkaan vielä tehnyt. En halunnut kuitenkaan, että raha virtaa lompakostani ulos joka kuukausi ilman, että mitään oikein jää jäljelle. Säästötavoitteeni liittyivät tuolloin 2011-2012 sijoitusasuntojen omarahoitusosuuksien säästämiseen ja sitä kautta back up -omaisuuden luomiseen tulevaa varten. Myöhemmin (ja aiemmin) säästin rahastoihin ja eri tileille.

Taloussuunnittelu & budjetointi

Aloin tehdä suhteellisen tarkkoja kuukausibudjetteja siitä, miten paljon voin mihinkin asiaan kuluttaa ja paljonko laitan säästöön. Huomasin, että aika helpollakin pystyi palkasta siirtämään useamman sata euroa syrjään, kun teki sen heti palkkapäivän aikaan eikä jättänyt sitä siihen, jos rahaa sattuisi tilille jäämään. Kaikki ylimääräinen tulo, kuten päivärahat, lomarahat jne. menivät aika suoriltaan säästöön. Näin pystyin joinain kuukausina säästämään suht. helposti 500-1000 euroa.

Tarkkaa kirjanpitoa menoistani en oikeastaan pitänyt muutakuin joinakin yksittäisinä viikkoina, mutta seurasin sitä, että kuukausibudjettini ei ylity. Yhden hengen taloudessa oli suhteellisen helppo seurata, mihin raha menee.

Omien lukujen selvittäminen on tässä kohtaa hyväksi eli laskea tulot – menot (tuloslaskelma), sekä varallisuus -velat (tase/nettovarallisuus). Näin hahmottaa onko talous yli- vai alijäämäinen ja onko varoja enemmän kuin velkaa. Kun tietää lähtötilanteen voi alkaa luoda taloussuunnitelmaa, budjetoida ja säästää tavoitteellisesti.

Kulutuksen suitsiminen

Itse olen tottunut elämään säästeliäästi eri elämänvaiheissa. Etenkin opiskeluajat opettivat, miten nyhjätään tyhjästä, joten tämä ei ole ollut itselleni paha rasti. Reissaamisesta en halunnut tässä säästövaiheessakaan luopua, mutta aloin tehdä sitä entistä budjettitietoisemmalla tyylillä. Autosta olin luopunut jo aika päiviä sitten, jättänyt lehtitilaukset, eronnut kirkosta ja kilpailuttanut kaikki sopimukset.

Viihteellä käymisestä ja kaikenlaisesta hurlumheistä oli omalla kohdalla ehkä helpoin nipistää, vaikkei siitäkään ihan kokonaan halunnut luopua. Ruokakuluista oli myös helppo säästää vertailemalla hintoja ja suunnittelemalla paremmin viikon ruokahankinnat ja kokkailut. Yritin tasapainotella sen suhteen, että syön edullisesti, mutta terveellisesti. Käytin paljon kaupan halpamerkkejä ja hyödynsin tarjouksia, mutta samalla käytin rahaa myös luomu- ja superfoodeihin ja täydensin niillä perusedullista ruokakoriani laadukkaampaan suuntaan.

Kun tarvitsin jotain vaatetta tai tavaraa, katsastin kirpparitarjonnan aina ennenkuin ostin jotain uutta. Huomasin 2011 vuorotteluvapaani aikana, että pärjään lähes 1000 euroa pienemmällä kuukausikulutuksella, kun lopetan kaiken hövelin rahankäytön ja vedän vyön kireälle.

Tärkeintä mielestäni on oivaltaa, että niukemmassakin taloustilanteessa on usein mahdollisuus tehdä valintoja priorisointien pohjalta ja ikäänkuin vapauttaa varoja jostain vähemmän tärkeästä johonkin tärkeämpään. Vaikka moni asia tuntuisi sellaiselta, ettei haluaisi siitä luopua, totuus on se, että saavuttaaksemme jotain todella tärkeää meidän pitää luopua (ehkä väliaikaisesti) jostain vähemmän tärkeästä. Siksi priorisointien kirkastaminen on kaiken a ja o.

Irtaimiston myyminen

Olen ainakin kerran vuodessa pitänyt kirpparipöytää jo vuosien ajan, mutta vuorotteluvapaalla ollessani 2011 aikaa oli ryhtyä myymään roinaa pois myös netissä (tori.fi, keltainen pörssi, huuto.net, FB -myydään & ostetaan ryhmät). Nurkkiin kertyneen tavaran myynnistä sai äkkiä useamman satasen kasaan. Uskon, että monella on tarpeettomassa irtaimistossa kiinni jopa tuhansia euroja. Luopuminen on tuntunut muutenkin vapauttavalta, vaikka toki joskus hieman haikealta (myydä nyt omaa “historiaansa”).

Jos suunnittelee esimerkiksi jonkinlaista irtiottoa ulkomaille, irtaimiston realisointi kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Pikkuhiljaa kerätä säästöjä ja tyhjentää asuntoaan. Lopulta huomaa miten vähällä oikeastaan pärjääkään (niin tavaralla kuin rahallakin).

Asuntosijoittaminen ja rahastosäästäminen

Kuukausisäästämistä rahastoihin kannattaa harkita tilisäästämisen vaihtoehtona. Parhaimmillaan omat rahastosäästöni ovat kasvaneet parissa-kolmessa vuodessa 20-35%. Tosin niissä on mahdollisuus myös menettää rahojaan, minkä olen myös kokenut.

Pitkällä tähtäimellä ja hajautettuna  rahastojen tuotot ovat kuitenkin lähes aina paremmat kuin pankkitilillä. Kannattaa suosia vähäkuluisia, passiivisesti hoidettuja indeksirahastoja. Jos haluaa säästää pankkitilille kannattaa huomioida, että jotkut ulkomaiset pankit (esim. ruotsissa, norjassa ja virossa) tarjoavat parempia talletuskorkoja kuin kotimaiset. Vähänkään isommissa summissa näilläkin on jo merkitystä, eikä tilin avaaminen ole lainkaan vaikeaa.

Itse hankin säästöjeni turvin 2 sijoitusasuntoa vuonna 2012. Ideana oli ajan mittaan hankkia sijoitetulle pääomalle mahdollisimman hyvä tuotto, siksi käytin isoa velkavipua 90-95%. Toki myös siksi, että ei ollut säästettynä isompaa omarahoitusosuutta. Tavoitteeni on, että asunnoissa varallisuuteni voi kasvaa vähitellen, ja jos tulee tiukka paikka myyn toisen asunnoista pois. Lainojen lyhennysjoustosopimukset (voin maksaa vain koron tai haluamani suuremman summan) tarjoavat pientä joustoa taloustilanteeseeni aina tarpeen vaatiessa.

Tietoisuus siitä, että pystyn vapauttamaan tarvittaessa 1-2 vuoden elämiskustannuksia vastaavan summan asuntovarallisuuden myymisellä on suuri henkinen selkänoja. Vielä parempi toki olisi, jos asunnoista voisi saada nyt säännöllistä kassavirtaa, mutta tällä hetkellä niiden kulut ovat jotakuinkin yhtä suuret kuin tulotkin, verotus huomioiden suuremmatkin.

Myös se, että omassa asunnossa on varallisuutta kiinni tarjoaa liikkumavaraa ja mahdollisuuksia. Jos esim. myisin nyt asuntoni ja saisin siitä (kuvitteellisen) 100 000 euroa, mahdollistaisi se esim. liiketoiminnan aloittamisen jossain päin maailmaa, vuokra-asumisen vaikkapa Thaimaassa 33:ksi vuodeksi, uudelleensijoittamisen tai jonkin yhdistelmän näistä. Sikäli omaa asuntoaan voi myös pitää sijoituksena, jonka tuotot lunastaa sen realisoidessaan.

Sijoittamista kannattaa kaikessa rauhassa opiskella. Netissä on valtavasti hyviä rahaan liittyviä blogeja, samoin sijoitus- ja rahataitoja käsitteleviä kirjoja kannattaa lueskella läpi, ennen kuin alkaa rahojaan syytämään mihinkään harkitsemattomattomasti. Myös monenlaista live- ja verkkovalmennusta löytyy. Opiskelusta ja ymmärtämisestä se lähtee!

Aloita rahastosäästäminen helposti kuluttomilla superrahastoilla!


Jos haluaa siirtyä elämäntyyliin, jossa tekee vähemmän töitä tai alkaa luoda omaehtoista toimeentuloa ikäänkuin tyhjästä, on hyvä, että säästöjä ja talouspuskuria on siis hankittuna. Jollekin riittää 5000 euroa toiselle 50 000 euroa, riippuen ihan siitä, mitä alkaa tehdä ja miten luovasti rahojaan osaa käyttää. Jo alk. 10 000 eurolla voi “ostaa” itselleen vapaavuoden työelämästä ja suunnitella sitten sinä aikana, mitä alkaa jatkossa tekemään vai palaako takaisin normaaliin työelämään.

Omat laskelmani perustuvat siihen, että pystyn tarvittaessa nipistämään kuukausikuluni 500-600 euron tienoille. Toki en aina halua näin tiukasti elää, mutta matkalla vapauteen voi tulla aikoja, jolloin vyötä vedetään kireälle. Kiristely ei ole toistaiseksi haitannut, eikä varsinkaan vähentänyt kokemaani onnellisuutta. Vapaus on osa vaurauttani! Uutta toimeentulomallia rakentelen vähitellen.

Firmojen hanakasti tarjoamat eropaketit ovat (kaikesta huolimatta) nekin monelle oravanpyörään kypsyneelle hyvä mahdollisuus alkaa rakentaa uudennäköistä elämää ja nauttia jonkin aikaa täydellisestä vapaudesta.

Toimistosta travelleriksi -kirjassa käyn tarkemmin läpi talousvalmisteluja ja erilaisia tapoja yhdistää säästämistä, lisätulojen hankkimista, sijoittamista ja etätöiden tekemistä (esim. freelancerina) keinona luoda vapaampaa elämää ja hankkia siihen tarvittava starttirahoitus.

Liity Vapauspostin tilaajiin! Saat pääsyn vain listalaisille tarkoitettuun materiaalipankkiin, blogipäivitykset sekä postia vapaamman elämäntavan luomisesta pari kertaa kuussa sähköpostiisi!

matkaopas vapauteen

 


2 Comments

  1. Kun itse kirjoitan blogia siitä miten voisin vähentää työntekoa (ja näin hiljattain irtisanottuna se kävikin aika nopeasti! 😀 ), minua kiinnostaisi tietää sinun budjetistasi enemmän. Käsitinkö oikein, että sinulla on Suomessa sijoitusasunto, josta saat vuoratuloja? Paljonko, ja mistä, saat tuloja kuukauden aikana? Ja onko sinulla tietty kk-budjetti, jossa on varattu tietyt summat asumis-ja ruokakuluihin? Blogisi on tosi mielenkiintoinen! Olen ihan vihreänä kateudesta, mutta kun itsellä on jo koulu- ja eskari-ikäiset lapset, ei ihan pysty heittäytymään samanlaiseen reppuelämään. Tosin eihän sitä tiedä, jos vaikka kesälomat viettäisikin toisella tapaa jossakin kohtaa…

    Vastaa
    • Rosita Juurinen12/05/2016 at 5:44 am

      Moikka! En ole noista raha-asioista tähän blogiin kovin tarkkaa selkoa vielä tehnyt kun tilanne on jossain määrin itselläkin selkiintymätön, ns. vaiheessa ja kuukausittain vaihteleva. Noista rahankäytön ja säästämisen peruslinjoistani ja asuntosijoittamisestani olen kirjoittanut tarkemmin tuohon Toimistosta travelleriksi -kirjaan. Tosiaan mulla on 2 sijoitusasuntoa ja vuokraan myös omaa asuntoani maailmalla ollessani. Mutta niiden menot vievät tällä hetkellä aikaa tarkkaan tuotot. Pankin kanssa tehty lyhennysjoustosopparit antaa kuukausittain pelivaraa lainojen maksuun, kun rakentelen tässä vähitellen näitä uusia tulovirtoja. Täällä maailmalla olen pitänyt kk -budjetin max 1000 eur (parhaimmillaan oon pärjänny 300 eur/kk, kun poikakaveri on välillä maksanut vuokran), Suomessa menee hieman tuon tonnin yli. Tähän päälle tulevat vielä lentolippukustannukset (n.2000-2500 eur/v).Ennen töissäollessani kuukausikulut olivat helposti 2000-2500 /kk. Ennemmin haen tässä vaiheessa lisää säästöjä, kuin että tekisin lisää tuloja palkkatyössä. Esimerkiksi tulossa on talon- ja koiranvahtikeikkaa, jolloin säästämme parin kuukauden vuokrat, jotka täällä Australiassa on tosi kalliit. Olen siirtymävaiheessa yrittäjyyteen ja teen nyt ajankäytöllisiä ja jossain määrin taloudellisiakin investointeja siihen, että voin omalla nettiyrittäjyydelläni alkaa saamaan riittävää toimeentuloa tulevaisuudessa. Starttirahoja pitäis alkaa tässä pian hakemaan. Tarkoituksena on myöhemmin avata tarkemmin näitä vaihtoehtoisia tulonmuodostuskeinoja, kunhan nyt pääsisin itse vielä hiukan pidemmälle 🙂 Uskosin, että johonkin pienimuotoisempiin irtiottoihin pystysit lastenkin kanssa. Joko vuosittain tai sitten junailla koko vuoden irtiotto ja vaihtaa pidemmäksi aikaa maisemaa !? 😛 Mutta tosiaan nää raha-asioiden ja uusien tulonlähteiden junailu vie kyllä aikaa, onneksi tavoitteet ja ainakin itellä nykyinen elämäntyyli todella motivoi! Pysytään kuulolla 🙂

      Vastaa

Your email address will not be published.

source=aff-wg&utm_source=webgains&utm_medium=affiliate&utm_campaign=^^^siteid^^^