Skootterilla Balia kiertämään? Olin pyörittänyt mielessäni ajatusta pienestä road tripistä Balilla, jotta tulisi nähtyä vähän kattavampi siivu saarta. Ajatuksesta kehkeytyi lopulta 4 yötä ja 4 päivää kestänyt skootterireissu Itä-Balillle suuntautuen. Tässä postauksessa reissuvalmisteluja ja kahden ensimmäisen päivän vaiheet.
Olimme lentäneet Vietnamista Balille ja asettuneet muutamaksi päiväksi Sanuriin suunnittelemaan moporetkeämme. Balillahan on varsin tavallista vuokrata kuski ja auto omatoimiretkiä varten, mutta olimme päättäneet olla vähän vielä omatoimisempia ja toteuttaa muutaman päivän reissun skootterilla, ilman kiireitä huristellen.
Mopon vuokraus Balilla
Perusmopon vuokraushan ei ole Balilla juttu eikä mikään, mutta kun tarkoituksena on roudata mukaan muutakin kuin pikkureppu, haastetta tulee asteen verran enemmän matkaan. Koska reissun päällä oli ajatuksena pystyä hoitamaan myös hieman työasioita läppärillä, vaihtamaan vaatteita ja ottamaan kuvia, oli selvää, että jotakin tavaralaukkua / -boksia tarvittiin mukaan.
Googlasimme läpi kaikki lähialueen mopovuokraamot, joilla oli nettisivut ja osan kiersimme kävellen. Lisävarusteita mopoihin ei ollut monessakaan paikkaa saatavilla, hieman isompia ja ajomukavampia skoottereita sentään näkyi olevan, mutta se meille tärkeä tavarasäilytys puuttui.
Lopulta lähiliikkeiden kiertely tuotti tuloksen ja bongasimme Sanurissa sijaitsevasta Exo -rentistä maksiskootteri Yamaha N-Maxin ja siihen top-boksin tavaroille, hintaan 150 000 rupiaa (n. 9 €) / päivä. Normaalisti mopon vuokra kun on siinä 70 000 rupiaa / päivä, eli nelisen euroa.
Ajokortteja ei kyselty, passista otettiin valokuva ja nimet vuokrasoppariin. Balilla edellytetään kansainvälinen ajokortti, jos siis poliisi pysäyttää. Omalla riskillä voi ajaa suomalaisellakin kortilla, vaikkei se järin suositeltavaa ole.
Itsestäni ei skootterilla ajoon Balin liikenteessä olisi, ainakaan ilman pitkää ja harrasta harjoittelukautta, joten ajovastuut jätettiin suosiolla siipan harteille. Blogin kansikuva on siis täysin lavastettu.
Matkareitti: Sanurista Amediin ja toista kautta takaisin
Ideana oli ajaa Balin itä-rannikkoa pitkin Sanurista Candidasan kautta Amediin ja sieltä sisämaan puolella kulkevaa reittiä Sidemanin kautta takaisin. Reitille osuisi sopivasti kaikenlaista nähtävää, temppeleitä, vesipalatseja sekä kuvauksellisia rantoja.
Mitään kovin pitkiä päivätaipaleita emme olleet lähdössä suorittamaan, vaan ennemminkin oli ajatus edetä rentoon tahtiin ja ehtiä kiireettömästi pysähtymään välillä katselemaan fiiliksen mukaan nähtävyyksiä ja nauttia pienistä, mutkaisista teistä, joilla ei kaahailuun olisi asiaakaan.
Matkaa näkyi kertyvän tästä reitistä sellainen 200-250 km. Aivan sopivasti ottaen huomioon, että olimme viipymässä Amedissa kaksi yötä.
Ennen matkaan lähtöä kävimme Sanurissa tapaamassa Balin suomalaisvetoisen matkatoimiston I love Balin Toni Kallunkia. Halusimme kysellä vielä vinkkejä reissun päälle, tietoa teistä ja suosituksia nähtävyyksiin. Piipahdus oli näppärä toteuttaa, sillä Tonin toimisto sijaitsi muutaman minuutin kävelymatkan päässä majapaikastamme Sanurissa.
Saamme Tonilta vahvistusta ideoillemme ja hyödyllistä lisäinfoa kohteista. Kyllä siinä vaan tulee luottavaisempi fiilis, kun voi kysellä asioita toiselta suomalaiselta, joka tuntee saarta ”himpun” verran itseä paremmin.
Listallamme on nyt liuta kohteita, joissa voisi poiketa. Emme halua kuitenkaan ahnehtia liikaa ja laitamme osan suosiolla kysymysmerkille, ”jos aikaa ja intoa riittää” -kohteiden joukkoon. Suorittava reissaaminen ei ole varsinaisia lempiasioitani.
Stressiä liikenteessä
Reissua varten poimitaan tavaroista kasaan ne, mitä arvellaan neljän päivän aikana tarvittavan. Loput jätetään majapaikkaan säilytykseen. Saamme aika hyvin kahden hengen kamppeet paketoitua penkin ja tavaraboksin sisään. Säilytysboksi on siitäkin hyvä, että se tarjoaa samalla mukavan selkänojan kyytiläiselle.
Tunnustan olevani hieman stressaajatyyppiä, mitä tulee Aasian maiden varsin kaoottisen liikenteen seassa pörräilyyn. Siitäkin huolimatta, että kokemusta on kohtuu paljon kertynyt. Vauhdin hurma ja läheltä piti tilanteet eivät saa aikaan itsessäni positiivisia dopamiini-tai adrenaliiniryöppyjä, lähinnä vain turhanaikaista panikointia.
Lähtiessämme aamupäivästä Sanurista liikkeelle huomaan liikenteen pian omaan makuuni turhankin vilkkaaksi. Hetken ajeltuamme kuskini toteaa ääneen saman, minkä olen saanut kuulla ennenkin, että minun on parempi pitää silmät kiinni ja yrittää vain luottaa, eikä kiljua jokaista autoa ja mopoa, jotka suhahtavat muutaman sentin päästä.
Yritän siis rentoutua ja manifestoida turvallista matkaa, vaikkei se silmät auki ihan helppoa olekaan. Ajelemme ensimmäiset 30 km hieman jännittyneissä merkeissä mopojen, henkilöautojen ja kuorma-autojen väleissä luovien. Olen kuitenkin hyvin iloinen siitä, että minun ei tarvitse ajaa!
Lepakkotemppeli – Pura Goa Lawah
Saapuessamme 35 km:n ajon jälkeen Goa Lawah -lepakkotemppelille, huokaisen helpotuksesta, toistaiseksi hengissä! Mukava päästä vähän jaloittelemaankin.
Parkkipaikalla meille yritetään heti myydä sarongkeja 50 000 rupian hintaan. Emme ole ostamassa. Kävelemme suoraan lipunmyyntitiskille, yleensähän joka temppeliin saa vuokrata sarongin lipunmyynnistä. Tai se lainataan lipun hintaan sisältyen. Ostamme liput hintaan 20 ooo rupiaa, kietoudumme lainasaronkeihin ja jatkamme kulkua temppeliin.
Temppelin portilla näemme koristeeksi kiinnitetyn kultaisen lepakon ja lepakoiden kimakat äänet kantautuvatkin jo korviin.
Temppelissä on käynnissä seremonia, joten pysyttäydymme syrjässä, ettemme häiritsisi tapahtumia. Temppeli ei sinänsä äkkikatsomalla ole muuten mitenkään erikoinen, olin kuvitellut sen suuremmaksi ja enemmän luolamaiseksi. Samalla ajatellut, että saamme ihastella luolan katossa roikkuvia tuhansia lepakoita. Joka tapauksessa paikallisille temppeli on yksi saaren pyhimpiä ja tärkeimpiä rukouspaikkoja.
Temppelin alttariosio on osin luolan kätköissä ja kenties ne lepakotkin sitten sen seinämillä tai jossain siellä syvemmällä. Emme kuitenkaan menneet seremonian vuoksi kovin lähelle tutkimaan ja siksipä lepakotkin jäivät vähän harmittavasti nyt bongaamatta. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että saamme huoneeseemme, ehkäpä kompensaationa, myöhemmin lepakon vierailulle.
Goa Lawah -temppelin sanotaan myös tarjoavan suojelusta meren vaaroja vastaan. Itse pidin temppeliltä saamani kaulanauhan suojelulusamulettina retkemme ajan, ennen kaikkea liikenteen vaaroja vastaan.
Käymme vielä ylempänä mäen päällä sijaitsevassa hieman pienemmässä temppelissä ja jatkamme sitten matkaa kohti Padang Baita, jossa olimme suunnitelleet pitää lounastauon.
Padang Bai ja Blue Lagoon
Pura Goa Lawahin jälkeen liikenteen ruuhkaisuus tuntuu vähenevän ja voin alkaa nauttia enemmän maisemien katselusta. Matka Padang Baihin ei ole kovin pitkä, alle kymmenen kilometriä.
Padang Bain pieni rannikkokylä on ehkä tunnetuin siitä, että sieltä lähtee venekyytejä Gilien saarille, kuten myös Nusa -saarille. Olen joskus vuosia sitten majoittunut Padang Baissa muutamia öitä ja mielestäni se oli varsin viehättävä pikku pikkukylä, etenkin näiden veneryysisten ulkopuolella.
Nytkin kylään saapuessamme venelaiturin edusta ja läheinen parkkipaikka on aivan tukkeessa autoista ja saarille menijöistä.
Nautimme lounaan ja jatkamme lahden päädystä nousevalle pikkutielle, joka vie Blue Lagoonille, kauniin turkoosille pikkulahdelle poukaman takana. Olin ajatellut, että pääsisimme uimaan tai ehkä jopa snorklaamaan. Muistelin vuosien takaista snorklauskokemusta ja arvelin, että täällä olisi edelleen mukavasti vedenalaista nähtävää.
Ranta näyttäytyykin upean turkoosin värisenä, kun kävelemme rinnettä alaspäin. Aallot vaikuttavat äkkiseltään kuitenkin sen verran voimakkailta, että uimahaluni kuihtuvat nopeasti. Pari uimaria siellä sentään näytti olevan. Kun pääsimme aivan rantaan, huomasimme roskan ja töryn, mitä rantaan oli kulkeutunut tai muutoin kertynyt. Plääh.
Miksi näitä ei siivota pois? Mielestäni on varsin outoa, että rannalla pyöritetään ravintolaa ja vuokrataan rantatuoleja, mutta ei vaivauduta siistimään ympäristöä niin, että sinne tekisi mieli jäädä viettämään aikaa. Roskaläjät kun takuuvarmasti karkoittavat osan asiakkaista, mikä on harmi. Räppäämmekin vain muutaman kuvan ja päätämme jatkaa matkaa.
Yöksi Candidasaan
Kello on ehkä puoli neljä ja olemme ihan valmiita ajamaan seuraavaksi majapaikkaamme Candidasaan. Ennen Candidasaa ajamme läpi Manggiksen kylän, joka kiinnostaa lähinnä siksi, että tiedän sinne nousevan seuraavan suomalaisomisteisen hotellin (Paradise Sunrise) Balilla. Hotellin pitäisi valmistua kesän aikana, joten pitää ehkä tulla uudemman kerran visiitille vähän myöhemmin.
Meidän ensimmäinen majapaikka sijaitsee reilun kilometrin päässä Candidasan rantakadulta. Kyseessä on pieni majatalo, jonka yhteydessä on saksalainen bistro ja leipomo. Ayu Taman Sarissa ei ole montaakaan huonetta. Me saamme perhehuoneen yläkerrasta, jota voisi kutsua jopa huoneistoksi. Hinta on varsin kohtuullinen 12 €.
Hetken aikaa lepuuttelemme ajomatkan jäljiltä ja itse käyn pulahtamassa majapaikan pienessä uima-altaassa. Olimme listanneet mahdolliseksi vierailukohteeksi Bali Aga – heimon kylään, Tenganaan, tutustumisen lähellä Candidasaa, mutta kiireisen höntyilyn sijasta, päätimme keskittyä kiertelemään Candidasassa itsessään.
Candidasa – lomakylä turistimassoja pakoileville
Balin eteläisempiin ranta ja turistikohteisiin nähden Candidasa on hyvin rauhallinen, jopa hiljaisen tuntuinen kylä. Olin lueskellut jo aiemmin, että jossain vaiheessa (70-80 -luvuilla) turisteille suunnattuja palveluja ja resortteja puuhattiin Candidasaan vähän turhankin rivakalla otteella.
Tuolloin sementin tekoon hyödynnettiin rannan koralliriuttaa, minkä johdosta rantaan syntyi ikävää eroosiota. Sittemmin ongelmaa on toki yritetty paikata mm. rakentamalla aallonmurtajia. Edelleen kyläkeskuksen rannat ovat suht kapoisia ja katoavat osin nousuveden alle, mutta parempia rantoja löytyy heti lyhyen ajomatkan päästä.
Ulkomaalaisia turisteja emme nähneet Candidasassa lopulta kovinkaan monta. Lähinnä teillä, rannoilla ja lootuslammella tulivat vastaan paikalliset. Ranta, jossa poikkesimme näytti olevan suosittu uimapaikka juuri paikallisten parissa töiden jälkeiseen virkistäytymiseen.
Tämä paikallisvoittoisuus luo Candidasaan oman erityisen tunnelmansa. Fiilis on jotenkin autenttisempi ja alkuperäisempi kuin monessa muussa paikassa Balilla. Mutta toki niitä turistipalveluitakin löytyy, ravintoloita ja hotelleja näyttäisi olevan enemmän kuin tarpeeksi turistien määrään nähden.
Majapaikkaamme uskoakseni löytävät tiensä myös eurooppalaiset, tarjolla kun kuitenkin oli esimerkiksi bratwurstia, hapankaalia ja lihamureketta. Leipomon tuotteista banaanikakku oli mielestäni aivan erinomaista.
Candidasa on vaihtoehto niille, jotka pitävät Etelä-Balin kohteita liian turistisoituneina ja kansoitettuina. Täältä löytyy vielä rauhaa ja kiireetöntä tunnelmaa. Alueella on lisäksi hyviä snorklaus- ja sukellusvesiä sekä pienen ajomatkan päässä monenlaista nähtävää.
Aivan kylän keskellä on upea lootuslampi ja sen taustalla näkyy kylän temppeli, josta löytyy hedelmällisyyden jumalattaren Haritin patsas.
Virgin beachin kautta Amediin
Hyvin nukutun yön jälkeen ja nautittuamme tuoretta leipää omenakanelihillolla aamupalaksi, suuntaamme kohti Virgin beachia. Tämä kuuluisa ”salainen” ranta sijaitsee n. 5 km Candidasasta eteenpäin Bug Bugin -kylässä. Rannasta käytetään myös nimeä White Sand Beach, Pasir Putih sekä yleisluontoista hidden beach -nimeä.
Rannalle mennessä kerätään 10 000 rupian (n. 60 snt) pääsymaksu. Ensin noustaan mopolla mäen rinnettä ylös ja sitten lasketellaan alas. Maisemat ovat kyllä mitä huikeimmat.
Rannalle päästyämme zuumailen aaltoja sillä silmällä, että mahtaisinko nyt päästä uimaan. Välillä aallot näyttävät iskevän rantaan kyllä sellaisella voimalla, että taas joudun empimään. Josko kävisi edes vähän kahlaamassa?
Kävelemme rantaa eteenpäin, kun yht äkkiä aalto paiskaa vettä vähän isommalla kädellä kastellen meidät aina vyötärön korkeudelle. Siipalla katoaa saman tien flip flopeista toinen mereen.
Kastuneina istahdamme rantatuolille ja samassa läheisimmän ravintolan pitäjä lähteekin jo metsästämään kadonnutta varvastossua. Hyvä aika nauttia jääkahvit.
Ravintolan pitäjä ja varvastossun pelastaja jää jututtamaan meitä kertoen kalastus- ja snorklausretkistä, joita he voivat järjestää rannalta. Mahdollista olisi jäädä myös rannalle yöksi camping -henkisesti istumaan iltaa nuotiolle ja sitten käydä nukkumaan rantalaverille tähtiä katsellen. Ei sekään huonolta kuulosta.
Paikalliset koululaiset keräävät rannalla vastauksia meiltä muutamalta turistilta koulutehtäväänsä varten ja harjoittelevat samalla puhumaan englantia. Hyvin ja innokkaasti he tuntuvat puhuvankin.
Uiminen jää tälläkin kertaa väliin, otamme kuitenkin kuvia ja hetken vielä kävelemme rannalla. Tavoitteenamme on ehtiä alkuiltapäiväksi Amediin, joten on aika kavuta taas mopon selkään ja jatkaa matkaa.
Maisemareittiä pitkin Amediin
Alan nauttia yhä enemmän ajelusta, kun pääsemme mutkitteleville pienemmille teille. Toki niilläkin liikennettä on, muttei stressiksi asti. Ohitamme matkalla Ujung Water Palacen, mutta emme lähde nyt tutkimaan sitä sen tarkemmin, vaikka paikka nähtävyyslistallemme olikin. Pysähdymme kuitenkin hetkeksi kurkistelemaan hienon näköistä puutarhaa ja lampea.
Tästä eteenpäin alkaa varsinainen maisemareitti Amediin. Matkanteko on ajoittain melko hidasta vuoristotien mutkaisuudesta johtuen, mutta meillähän ei ollut kiire suorittaa matkaa, vaan nimenomaan fiilistellä.
Toinen toistaan hienompaa maisemaa avautuu eteen vähän väliä ja pienet kylät seuraavat toisiaan. Joka kohdassa ei voi pysähtyä räpsimään kuvia, vaikka mieli tekisikin. Keskitynkin nautiskelemaan muutoin kiitollisena kaikesta tästä silmän ilosta, mitä tie eteemme tuo.
Meri välkehtii oikealla puolellamme ja rakennusten määrä ympärillämme alkaa vähitellen lisääntyä, olemme saapumassa Amediin. Tunnelma on hyvin pikkukylämäinen rantatietä ajellessamme, mutta samalla täysin erilainen kuin vaikkapa Candidasassa.
Amedissa tsekkaudumme sisään suomalaisomisteiseen Santai Hotelliin, yhteen sen mukavaan merinäköala -bungalowiin, jossa on tarkoitus rentoutua ja viettää seuraavat kaksi yötä. Vaikka retkemme ei ole ollut tämän intensiivisempi, olen jo riemuissani tästä hieman pidemmästä pysähdyksestä.
Lisää Amedista, Santai Hotellista sekä road tripin seuraavista käänteistä.
Tässä vielä karttaa retkemme kahdelta ensimmäiseltä päivältä:
Oi mä niin tykkäisin tehdä tällaisen retken myös – mutta mäkään en innostu kyllä itse ajamaan skootterilla Balilla! Mulla jäi muutenkin Balista vähän kaksijakoiset fiilikset, mutta veikkaanpa että jos saarta pääsisi näkemään näin monessa paikassa ja vielä pysähtelemään kivoissa pikkukohteissa, niin ihastuisin ihan kunnolla!
Moikka Emma! 🙂 Kiitos kommentista, ja totta tuo on kyllä harmillinen rajoite, jos ei oo sitä omaa hovikuskia. Toki voi sitten auton ja kuskin vuokrata ja aina pari yötä vaikka tietyssä paikkaa ja sit taas uus auto ja kuski seuraavalle etapille. Mutta onhan se ehkä vähän eri. Suosittelen ehdottomasti kiertelemään erilaisia paikkoja Balilla, kaikkialla vähän erilainen oma fiiliksensä ja niin kauniita paikkoja nähtävänä, sekä nuo vuoristotiet on huikeita! Toivottavasti pääset jonkinmoiselle Balin turneelle!
Upealta roadtripiltä kuulostaa! 🙂 Me ollaan muutama kerta vain pysähdytty Balilla muutaman yön verran ja jatkettu matkaa! Tällainen kierros olisi kyllä pitänyt tehdä silloin vuosia sitten meidänkin 🙂 Nyt varmaan Balilla on aika paljon turisteja jo 😀 Liikenne ei kyllä välttämättä meitäkään olisi heti houkutellut ajelemaan 😀
Onpa mielenkiintoinen lukea Balista, kun itsekin palasin sieltä juuri huhtikuun lopulla. Tosin eri pysähdyspaikat meillä 🙂 Amedia mietittiin ihan viimeiseen asti, mutta päädyttiin yöpymään pienemmässä Tulambenissa. Jäin miettimään, onko Amed ns. ikävällä tavalla turistisoitunut ja Tulamben tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta. Ps. pohjoisessa ei ainakaan tarvinnut pelätä liian isoja aaltoja, meri lähes tyyni! Pps. Itsekään en halunnut ajaa skootterilla, reissattiin taksilla 😀
Hei Lotta-Maaria ja kiitos kommentista! Kyllähän Amedista huomaa, että se palvelee turisteja, etenkin sukellus- ja joogamatkaajia, jos ihan tavan paikalliskyliin vertaa, mutta tosi rento ja raukea paikkahan se muuten tuntui olevan. Itse tykkäsin sen viboista, pitäis päästä tosiaan vähän pidemmäksi aikaa oleskelemaan. Tulambenhan ei oo kovin kaukana Amedista, mutta varmasti on vähemmän matkailijoita ja paikallisempaa menoa voisin kuvitella näin paikanpäällä käuymättä 🙂 Itekin tykkään tyynemmistä vesistä, jää uimiset väliin jos kovin isoja aaltoja.
Me ollaan jostain syystä aina Balilla menty vaan autolla ja kuskilla. Nyt on sen verran kokemusta skobailusta täällä Kaakkois-Aasiassa että ehkä Balillakin uskalletaan, ainakin hiljaisempia pätkiä. Tosin on se aina pieni riski, sen verran paljon tuttavapiirissäkin tapahtunut onnettomuuksia. En malta odottaa että päästään Balille, Vietnam alkaa näin parin kuukauden jälkeen kyllästyttää 😀
Kiinnostavaa lukea tarinaa näistä vähän erilaisista kohteista Balilla. Ja samalla kyllä oma matkakuume takaisin Balille sen kuin vain kasvoi – onneksi enää reilu kuukausi ja olen siellä takaisin! <3
Hei Anna-Katri!
Kiva kuulla 🙂 Joo mulla kans Bali -kuume senkuin vaan yltyi tuosta kuukauden oleskelusta, jokainen reissu on aina erilainen ja nostaa uusia intressejä ja suunnitelmia pintaan!