Amazon Mastery – Amazon-kauppa käyntiin käytännönläheisellä verkkokurssilla

Oletko valmis aloittamaan matkan Amazon-kauppiaaksi?

*Kumppanuusmarkkinointi

Amazon Masteryon Toni Raehalmeen ja Vik Villandin rakentama 8 viikon verkkokurssi, joka auttaa sinua starttaamaan oman Amazon bisneksen. Eli avaamaan kaupan Amazoniin, etsimään ja hankkimaan ensimmäiset myyntituotteet ja aloittamaan myynnin. Kurssilla saa myös tietoa, miten markkinoida Amazonissa ja kuinka optimoida oma tuote nousemaan listauksissa mahdollisimman korkealle.

Homman nimi on siis se, että prosessi pistetään käyntiin heti kurssin aikana niin, että ensimmäiset tuotteet on vähintäänkin tilattu Amazonille ennen kurssin päättymistä. Kurssin vahvuutena pidetään juuri tätä, että heti pistetään pyörät pyörimään. Vähän niinkuin sijoittamisessakin, tärkeintä on aloittaa ja ottaa ensimmäiset askeleet jumiutumatta ylianalysoinnin ansaan.

Niinkuin Toni haastattelussaan kertoi, ovat he yhdessä Vikin kanssa kehittäneet Amazon Mastery-kurssin omien kokemustensa ja oppimiensa asioiden pohjalta niin, että uusien Amazon -kauppiaiksi tahtovien tie olisi suoraviivaisempi kuin heidän omansa. He ovat saaneet aikaan käsittämättömän hienoja tuloksia, tietävät miten se tapahtuu, ja opastavat nyt muita samalle polulle.

Omistautuneella tekemisellä ja kunnianhimoisilla tavoitteilla Toni ja Vik onnistuivat siis alun kompastuskivistä huolimatta pääsemään parissa vuodessa Amazonissa miljoonamyynteihin ja sitä myöten rakentamaan itselleen elämäntavan, jossa voivat elää missä haluavat ja määritellä hyvin vapaasti työntekoaan.

Amazon-myynnin opiskelu investointina tulevaisuuteen

Itse päätin lähteä 2019 kurssille mukaan. Hyvin tietoisena siitä, että ilman satsauksia omaan osaamiseen ja tekemiseen on vaikeaa tai ainakin varsin hidasta saada haluttuja tuloksia tällä vapaamman elämän rakentamisen polulla.

Jos muistelen aikaa, kun katselin Amazonin omia tutoriaaleja YouTubesta sekä Amazing Selling Machinen webinaareja ja seurailin aloittavien Amazon FBA-myyjien facebook-ryhmää, niin kyllä paketti näytti aika sekavalta ja itselläni oli paljon kysymyksiä juuri siitä, miten homma toimii Suomesta käsin tai ylipäätään suomalaisen myyjän tekemänä (tilitykset, verot, yritys-status jne.). Enkä olisi uskaltanut kyllä aloittaa niin huteralta pohjalta ja täysin yksin.

Nyt tilanne on muuttunut, kun Suomessa on jo satoja Amazon -myyjiä ja näin kokemuksista ja käytännöistä pääsee keskustelemaan myös suomeksi. Toki itse työ ja bisnes tehdään englannin kielellä, mistäpäin maailmaa hyvänsä.

Nyt kun on nähnyt ja kuullut muiden kokemuksista, onnistumisista sekä haasteista on helpompi ottaa myös itse askel Amazonin suuntaan, tietäen, että vertaistukea on tarjolla. Amazon Masteryyn kuuluu siis kurssilaisten oma Facebook -ryhmä, jossa myös Tonin ja Vikin tuki kurssin aikana saatavilla.

Tietenkin investoinnit valmennuksiin ja uusien juttujen aloittamiseen aina mietityttävät, saako rahoilleen vastinetta tai riittävää tieto-taitoa ja saako sen tuen ja ryhtiliikkeen tekemiselleen, mikä monilla kursseilla on ehkä niitä parhaimpia anteja. Itselleni ainakin toimii parhaiten sellainen kurssi, jonka edetessä tehdään aina viikottain tietyt tehtävät eteenpäin.

Ajattelen nykyisin, että investoinnit omaan yrittämiseen ja osaamiseen ovat sikäli hyviä, että ne voivat tuoda taloudellisia tuloksia paljon nopeammin kuin vaikkapa pörssiin tai asuntoihin sijoittaminen. Toki näitä erityyppisiä investointeja kannattaa mahdollisuuksien mukaan tehdä rinnakkain tai peräkkäin.

Itse olen päätynyt nyt realisoimaan jotain sijoituksiani, jotta voisin kokeilla Amazon-myyntiä. Näen asian tietynlaisena resurssien uudelleenjärjestelynä. Vapautetaan rahaa yhdestä kohteesta ja siirretään toiseen.

Ja vaikka tämä Amazon Mastery-kurssi on yksi kalleimpia, mitä olen hankkinut, mietin asiaa sitä kautta, miten arvokasta minulle olisi päästä kiinni uuteen bisnesmalliin opastetusti ja suhteellisen nopeasti, niin että ehkä pystyisin jokusen karikon ja tarpeettoman työtunnin ja tuhatlappusen menetyksen matkalla välttämään.

Sitoutumalla saa eniten irti

Loputon omatoiminen netin kahlaaminen tietoja etsien ja tulkiten on se, mihin aivoni ovat jo vähän väsähtäneet ja mieluusti hyödynnän muiden työtä omaani helpottamaan. Amazon-kaupan kommervenkit yksin opeteltuna olisi varmasti aika raskas ja kalliskin tie ja sellaista pyrin nyt välttämään.

Taloudellisen aloitusresurssin lisäksi tarvitaan sitten tietenkin myös sitä korvamerkattua aikaa ja sitoutunutta tekemistä. Vaikka opastusta saakin kurssilta, työt on silti tehtävä itse.

Valtaosa aloittaa homman ihan palkkatyön rinnalla. Tietyt tunnit viikosta pitää kuitenkin buukata opiskeluun ja tekemiseen, jos haluaa päästä hommassa eteenpäin. Se on tehty selväksi. Tekemisen siirtyminen kuukausien päähän ei ole tässä lajissa hyväksi.

Itse suhtaudun Amazoniin välineenä ja kulkupelinä, joka voi auttaa minua kulkemaan nopeammin kohti päämäärääni, elämään, jossa on yhä enemmän mahdollisuuksia ja valinnanvapauksia. Amazonin hyvä puoli on sekin, että sen shippaus- ja logistiikka palveluita voi hyödyntää, jos päättää alkaa myydä myös tietyillä muilla kansainvälisillä kauppa-alustoilla.

Itse näen hyödyllisenä sen, että opettelee toimimaan kansainvälisillä kauppapaikoilla ja etsii niistä sen itselleen parhaan kanavan tehdä kauppaa. Samalla oppii tilaamaan tuotteita valmistajilta, tekemään markkinointia, ostamaan palveluita freelancereilta, tekemään tuotelistauksia ja saa tuntuman kansainväliseen verkkokauppaan ylipäätään. Superhyviä taitoja omaa tulevaisuutta silmällä pitäen, mitä ikinä nettikaupan tiimoilta haluaakaan jatkossa tehdä.

Lähtisitkö mukaan?

Jos kiinnostuksesi heräsi tutustu ihmeessä tarkemmin Amazon Mastery-kurssiin*.

Amazon Mastery -kurssin esittely- ja liittymissivulta löydät myös kattavasti tietoa kurssiin liittyvistä asioista sekä kuvakaappauksia Tonin ja Vikin omien myyntien kehittymisestä, ne ovat aikamoisia!

Hyvä tapa perehtyä vielä kattavammin Amazon-myynnin mahdollisuuksiin on ottaa vastaan tämä ilmainen 5 päivän haaste : ”Roadmap to 7 figures exit by selling in Amazon”. Liity mukaan tästä!

amazon mastery amazon myynnin aloittaminen

Herrojen tekemistä seurattuani sekä tuttavieni kokemuksia kuultuani uskallan jo suosittaa kurssia sinullekin.

Hyödynnä 700 € alekoodi ja lisäetu!

Kun päätät ryhtyä opiskelemaan Amazon myyntiä Tonin ja Vikin kurssilla, saat 700 euron alennuksen perushinnasta käyttämällä suosittelulinkkiäni sekä ostosivulla koodia: AM700OFF.  (Alennus on voimassa vain kertamaksuissa.)

Tämän lisäksi, kun lähdet mukaan kurssille suosittelulinkkini* kautta, tarjoan sinulle mainion lisäedun:

Nimittäin 50 € arvoisen lahjakortin haluamaasi kirjakauppaan tai 3-6 kk lahjatilauksen Storytelin tai Bookbeatin äänikirjapalveluun.

Tästä mukaan-> amazon mastery amazon myynnin aloittaminen

Laitathan  minulle viestiä heti kurssille ilmottautumisen jälkeen, niin sovitaan kuinka saat bonuksesi!

(Visited 1 866 times, 1 visits today)