Johtiko elämänmuutos unelmaelämään?

Blogin täyttäessä 3 vuotta pohdin tässä postauksessa vähän henkilökohtaisemmalla tasolla sitä, miten työurasta, palkasta ja pysyvästä asuinpaikasta luopuminen on muuttanut elämääni ja minua. Millaisia vaiheita ja prosesseja olen käynyt läpi? Ovatko luopumiset ja muutokset kannattaneet, entä elänkö unelma elämääni?

Unelmaelämässä jo nyt?

Äskettäin MeNaiset -lehdessä julkaistiin haastatteluni, jossa pohdittiin vapauden ja rahan yhdistelyä upshiftaus -käsitteen alla. Kerron haastattelussa omasta pienen budjetin reissuelämästäni ja siitä millaisia valintoja olen tähän päästäkseni tehnyt ja mistä luopunut.

Jäin miettimään jutun antamia vaikutelmia ja toimituksen erästä kysymyksen asettelua, jossa oletuksena oli, että matkustelun mahdollistava elämäntapa ja piensijoittajan status merkitsevät sitä, että unelmaelämä on jo saavutettu. Onko oma elämäni kuitenkaan mitään kadehdittavaa unelmaelämää?

Tämä oletus alkoi hieman jopa huvittaa, kun mietin millaisessa myllyssä on tullut pyörähdettyä pelkästään viimeisten kuukausien aikana. Kaikki kapasiteetti on ollut kyllä aika äärimmilleen venytettyä ja jaksaminen koetuksella moneen otteeseen.

Ironista kyllä, nyt kun on vienyt elämäänsä vapaampaan suuntaan, hetkittäin tuntuu, ettei vapaudesta ole kuitenkaan tietoakaan. Tai no on, ja ei ole.

Herättäähän se itsessäkin hieman ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia, mutta niin se vain on, että vaatii paljon tekemistä, jotta pystyy tietyn vapausasteen ja väljyyden elämässään säilyttämään. Onneksi voi itse pitkälti määrittää, että mitä ja milloin tekee. Se toki on jo merkittävä unelman täyttymys ja suuri kiitollisuuden aihe.

Ajattelen, että olen rakentanut tässä vaiheessa elämän, jossa on monella tapaa aiempaa enemmän liikkumavaraa ja omaehtoisuutta. Mahdollisuus elää iso osa vuodesta maailmalla. Ei se toki mitään jatkuvaa auvoa ole, mutta hyvä polun alku kumminkin.

Ne hetket, jolloin lillutaan vaikkapa ranta-aalloissa tai loikoillaan eteerisesti jossain uima-altaan reunalla ovat suhteellisen pieni osa elämäntapaani, vaikka sinällään mahdollisuus näihin on kyllä ison osan vuotta käsieni ulottuvilla. Kuitenkin jo pelkkä tietoisuus ympäristön tarjoamista mahdollisuuksista tuntuu valtavan hyvältä, vaikkei niitä joka päivä hyödyntäisikään.

Jos olen siis antanut sellaista kuvaa, että elämäni on pelkkää kepeää reissailua ja siinä sivussa vähän bloggailua, niin kuvassa on vain osa totuutta. Polkuni ei ole ollut mitenkään mutkaton tai turhalla kepeydellä kuorrutettu, vaikken kaikista haasteista ja kipukohdista usein puhukaan. Päällimmäisenä on kuitenkin onnen tunne ja positiiviset muutokset elämässä. Plussasarake on aika paljon miinuksia pidempi.

Suurin ilon aihe ja paras matka on ollut ylipäätään tämä vapauden tielle lähteminen. Se, että uskalsi hypätä tämän junan kyytiin. Väitänkin, että ei kannata epäröidä ja jahkata liian pitkään oman hyppynsä tekemistä, silloin kun se ”one way ticket” huutaa omaa nimeä.

Kun aikansa odottaa, epäröi ja siirtää lähtöä, niin voi olla, ettei kyseinen junavuoro enää kuljekaan aseman ohi. Ehkä vuorot harvenevat tai liput kallistuvat ja paras hetki on mennyt.

Tämä Länsi-Australian kultakaivoksille aikoinaan vienyt juna ei liiku enää mihinkään

Junametaforalla jos jatketaan, niin pitkänmatkan junaanhan tässä on hypätty. Siitä tässä on kyse, pitkäjänteisestä matkanteosta kohti sitä omaa hyvää elämää ja sitä seuraavaa vapauden etappia. Mistään parin vuoden irtiotosta ei siis ole ollut kyse, vaikken toisaalta tulevaisuudesta paljoa tiedäkään. Tätä mielenkiintoista taivalta on nähdäkseni vielä paljon edessä ja samalla vaihtuvista maisemista nautiskelua.

Vaikka moniin unelmiin onkin vielä rutkasti matkaa koen, että vähintään niitä unelmaelämän rippusia on ihan jokaisessa päivässä. Unelmia ja vapautta varten on nyt rakennettu perustaa, vaikka lapioitavaa työsarkaa edelleen riittää.

Vapaus on edelleen se, mikä motivoi liikeelle joka aamu, kun herään. Lukuisat mahdollisuudet kutkuttavat mielessä aiheuttaen toistuvia keskittymishäiriöitä ja innostuksen puuskia. Ideoista ei ainakaan ole ollut puutetta. Moni idea on jäänyt kuitenkin vielä suunnittelupöydälle tai pöytälaatikkoon lepäämään. Resurssipula pakottaa toppuuttelemaan.

Väsymys ja hidastamisen paradoksi

Vakituisesta palkkatyöstä ja ns. normaalista elämäntavasta luopumisesta on nyt kulunut jo yli 4 vuotta. Ja yhä vain koen, että matka on vasta alkanut. Ei tosiaan ole hoppua päästä perille.

Tuskin sellaista tilannetta onkaan, että olisi perillä jossakin unelmien täyttymystilanteessa ja kaikki olisi valmista. Enkä sellaista haluaisikaan. Mieluummin niin, että matka vain jatkuu aina kohti uusia määränpäitä.

Monenlaisten vaiheiden läpi on näiden vapausvuosien aikana kuljettu. Oikeastaan olin yllättynyt, etten ole yhtään vilkuillut peruutuspeiliin. Jotenkin tuntuu, että sitä ihmistä ei enää edes ole, joka olin palkkatyövuosinani. Niin moni asia itsessäni on itsessäni muuttunut.

Tosiasia on se, että toipuminen itseni ylenpalttisesta rasittamisesta jatkuu yhä. Viimeisen neljän vuoden aikana on ollut toki energisiä ja tuotteliaita jaksoja, mutta viime aikoina myös hetkiä, jolloin (aivo)väsymys on painanut kanveesiin enemmän kuin aikoihin. Olen kyllä tiedostanut, että uuvuttavan työtavan taipumus on pitkälti itsessäni. Tavassani tehdä ja vaatia itseltäni. Sitä en ole vielä saanut riittävästi muuttumaan. Ja aivoväsymyksen kerran hankittuaan, se uusiutuu todella helposti.

Muille työ- tai muuta elämänuupumusta kokeville haluankin sanoa, että väsymystä ei taklata ihan vain muutaman viikon lepojaksolla, vaan ainakin omalla kohdalla se on vaatinut ison elämänmuutoksen ja omien voimavarojen jokapäiväistä huomioimista.

Hidastamisen paradoksi on itselläni ollut siinä, että jossain vaiheessa aloin työntekoa vähentääkseeni tehdä enemmän töitä kuin koskaan ennen. Inspiraation vallassa tekeminen ei tietenkään tunnu työltä, vaan innostavalta flowlta, jonka vietäväksi on helppo heittäytyä. Toki flowkin sitten aikanaan hiipuu.

Siltä tosiasialta ei voi kuitenkaan paeta, että vapauden eteen on tehtävä varsin lujasti ja etupainotteisesti töitä. Mikään ei tule ilmaiseksi tai ihan helpolla. Työmäärää kuitenkin voi ja pitääkin järkevöittää hyödyntämällä erilaisia tekniikoita ja vipuja.

Itse olen käyttänyt tässä apuna esim. sijoittamista velkavivun avulla ja digitalisaation mahdollistamia tekniikoita. Kaiken tarkoituksena, kun on kuitenkin vähitellen siirtyä tilanteeseen, jossa osa työstä ja rahan tulosta tapahtuu ilman alituista aktiivista ponnistelua. 

Ei siis ole tarkoitus, että vapaus edellyttää 60 tunnin viikkotyömääriä vuodesta toiseen. Itseään on vaan niin helppo hämätä sillä, että saa tehdä kivoja ja innostavia juttuja ja yhtäkkiä huomaa olevansa enemmän tai vähemmän aina ”töissä”.

Liiallisen tekemisen ansaan on helppo astua, jos sellaiseen toimintamalliin on tottunut. Vaikka kuinka tietäisi, että piti alkaa tehdä vähemmän. Tämä on tullut itsellekin tutuksi.

Omaehtoista ja vapaatakin tekemistä on siis syytä välillä tarkkailla ja himmailla. Oman itsen ja omien taipumustensa tunteminen on ihan keskeisimpiä lähtökohtia myös näiden vapaampien työkuvioiden keskellä, jottei yhtäkkiä huomaa rakentaneensa itselleen uutta oravanpyörää.

Työn ja vapaan ero häivyttynyt

Vaikka tekemistä on paljon ovat työn ja vapaan sekä arjen ja juhlan kontrastit ovat nykyelämässä monella tapaa häivyttyneet.  Suurin osa ajankäytöstä liittyy jotenkin riippumattoman elämäntapani mahdollistamiseen ja siihen liittyvien asioiden hoitamiseen, kartoittamiseen ja oppimiseen. Osa töistä ja tekemisistä kietoutuu luontevasti elämäntapaan, osa tuntuu enemmän ”työltä”.

Reissussa pohdin tietysti useimpia tekemisiä ja valintoja sitä kautta, että voin niitä hyödyntää niitä tämän blogin ympärillä. Ja se pitää toisaalta työmoodia yllä, mutta on samalla häviävän pieni hinta siitä, että saa olla ja elää näin.

On ollut jännä huomata, että en kaipaakaan enää sellaista vastapainoa työlle, mitä kaipasin aiemmin. Jos juhlat, lomat ja hauskanpito olivat palkkatöissä ollessa tärkeitä nollaustapoja, niin nyt en kaipaa sellaista enää lainkaan. Jos jotain kaipaan niin tunnetta siitä, ettei ole yhtään to do -listoja eikä mitään itselle asetettuja dediksiä tai vaatimuksia. Ilman edellä mainittuja on kuitenkin vaikea saada asioita valmiiksi.

Enää ei ole siis tarvetta äärimmäisiin työpuserrus- tai nollausmoodeihin. Poissa ovat tarpeet palkita itseä stressaavan suorituksen jälkeen ruualla tai rentoutua alkoholin voimalla. Omat toiveet, tarpeet ja intressit ovat näin päivittyneet matkan varrella aika isostikin.

Vielä neljä vuotta sitten kaipasin kiihkeästi vapaan huoletonta kuljeskelua, juhlia ja seikkailuja maailmalla. Hetken aikaa halusin vain olla ihan irti, villi ja vapaa.

Vähitellen sitten rauhallisempi meno, pidemmät pysähdykset, tavoitteellinen tekeminen ja kirjoitushommat alkoivat tuntua ajankohtaisilta. Arjen seesteisyys laskeutui ylle vapaushuuman ja vauhdikkaamman vaiheen jälkeen. Koneen äärellä alkoi kulua enemmän aikaa. Kumppanikin oli löytynyt matkoilta jakamaan tätä arkista reissueloa.

En siis etsi enää lomamatka-aikojen tapaan reissuiltani jännitystä, hulluttelua tai täydellisiä olosuhteita, vaan ilahdun siitä, että arkeen löytyy hauskoja pikku sattumuksia ja omia rutiineja. Pienimuotoisia seikkailuja on tietysti kaiken aikaa tarjolla maailmalla matkatessa ja niistä tulee omat mausteet tähän elämäntapaan.

Nykyelämässä juhlaa on juuri se, että on mahdollista olla ja elää vaihtelevissa, miellyttävissä ympäristöissä. Arkea taas on päivien sisältö ja ajankäyttö. Tällainen arjen ja juhlan liitto muodostaa nyt hyvän tasapainon elämään.

Vaikka matkustaminen on itselleni aina mieleistä puuhaa, on ihanaa voida asettua myös hetkeksi tai pidemmäksikin toviksi paikoilleen. Ja vaikka koko maailma olisikin kotina, niin myös konkreettinen toinen koti on hakusessa. Sellainen kotoisa hyvän olon paikka, jonne voisi palata kerta toisensa jälkeen viettämään pidempiä aikoja kerrallaan. Tätä varten pitää vielä jatkaa kartoitusmatkoja. Eikä tälläkään asialla ole mikään kiire.

unelmaelämä
Muutosmatka on merkinnyt myös uudenlaiaisen tasapainon etsimistä

Epävarmuudet vapauden kääntöpuolena

Se, ettei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi, missä on kolmen kuukauden päästä tai miten rahat riittää, voi tuntua monen mielestä ahdistavalta enemmänkin kuin unelmien täyttymykseltä. Ja onhan se tuntunut haastavalta välillä itsestäkin, vaikka samalla se on juuri sitä, mitä olen halunnutkin.

Epävarmuuksien kanssa eläminen on ollut kuitenkin myös mielenkiintoista ja opettavaa. Tulee miettineeksi valintojaan ja ajatuksiaan eri lailla kuin ennen. Elää jotenkin tietoisemmin.

Taloudellinen epävarmuus oli huoli, joka painoi elämänmuutosta miettiessäni takaraivossa. Etenkin, kun tiesin, etten halua, enkä voi tehdä töitä enää samalla intensiivisyydellä kuin olin tehnyt aiemmin. Enkä halunnut rakentaa itselleni uutta painekammiota yrittäjyydestäkään. Tai ryhtyä mihinkään sellaisiin hommiin, joiden eteen joutuisin puskemaan liikaa ja väkisin.

Halusin siis luopua suorittamisesta ja siirtyä lempeämpään tapaan olla, elää ja työskennellä. Tavoitteenani oli elää omilla ehdoilla, samalla auttaen, innostaen ja palvellen muita. Säännöllisistä tuloista luopuminen mietitytti, mutta toisaalta olin enemmän kuin valmis maksamaan sen hinnan, jos vain saisin tilalle lisää vapautta.

Eihän siinä toki mitään järkeä ollut, luopua nyt järjestöjohtajan paikasta ja palkasta. Tunne oli kuitenkin niin voimakas, ettei mikään järjen ääni olisi saanut minua muuttamaan tuota päätöstä. Arvomaailmassani vapaudesta oli tullut ykkösasia, joka ohitti kaiken muun.

unelmaelämä
Olin valmis laittamaan kaikki peliin vapauden, itsenäisyyden ja oman tien vuoksi

Taloudelliseksi puskuriksi kerätyt säästöt ja sijoitukset ovat auttaneet tällä vapauden tiellä ja mahdollistaneet pitkän siirtymäajan palkkatyöstä vapaayrittäjyyteen, hengähdystaukoineen.

Päätin alusta alkaen, että voin kyllä käyttää ja realisoida säästöni, sijoitukseni ja myydä oman asuntonikin, jos tarve tulee. Tämä päätös rauhoitti mieltäni. Sillä mitäpä muuta varten nämä säästöt ja varat olisin hankkinut kuin sitä varten, että voin elää riittävän vapaasti ja onnellisesti?

Näiden päätösten turvin olen voinut elää haluamallani tavalla, vaikka taloudellisesti se onkin merkinnyt luovimista. Pienen budjetin elämä on ollut kuitenkin tietoinen ja toimiva valinta toistaiseksi. Sen avulla olen voinut etsiä tasapainoa työn, levon, opiskelun ja reissukohteiden tutkimisen välillä. Samalla olen oppinut sen verran hyväksi raha-asioiden junailussa ja europowerin optimoinnissa, että tiedän selviäväni niukemmistakin ajoista.

Tällä hetkellä en koe tarvitsevani peruselämiseen juuri 1000 euroa enempää rahaa kuussa ja pärjään vähemmälläkin. Suurempien tienestien jahtaaminen ainakaan oman jaksamisen kustannuksella ei tunnu tällä hetkellä sen arvoiselta. Omaa tekemistä terävöittämällä tulopuolta sen sijaan voisi viilata. Aina kannattaa miettiä, mitä voisi tehdä toisin. Kuitenkin jo se, että elämisen kulut pysyvät maltillisena, tuo merkittävää riippumattomuuden ja vapauden tunnetta.

Vaikka olenkin tehnyt näitä up- ja downshiftaavia ratkaisuja vapauteni ja talouteni eteen, on yhä runsaasti matkaa siihen, että asiat ovat sillä tolalla kuin pidemmän tähtäimen tavoitteena on. Haluan voida kasvattaa sekä vaurauden, että vapauden määrää askel kerrallaan, mutta myös määrittää itse ehdot ja aikataulun, joilla tähän edetään. 

Kaikki tähän asti tehdyt päätökset, rahalliset ja ajalliset satsaukset ovat siis olleet investointeja omaan elämääni ja hyvinvointiini. Koen niiden olleen kannattavia jo nyt, mutta uskon tuottojen kasvavan vielä tulevaisuudessa.

Pelkästään rahallisessa mielessä mitattuna eivät kaikki satsaukseni vaikuta ehkä onnistuneilta, mutta elämän sisällön, kokemusten rikkauden ja sisäisen rauhan lisääntymisen näkökulmasta olen isosti plussalla.

En tiedä millaista hintalappua sille henkiselle pääomalle voi laittaa, mikä näiden vuosien aikana maailmalla luovimisen myötä on lisääntynyt. Tällä hetkellä en pysty täysin edes käsittelemään sitä kokemusten ja vaiheiden kirjoa, mikä on käyty läpi. Mutta jos johonkin on oppinut luottamaan, niin asioiden järjestymiseen ja omaan selviytymiseen, tilanteessa kuin tilanteessa.

Kehitin omaa kokemustani kuvaamaan käsitteen ”ROIITOHAF”.  Jos perinteinen ROI tulee sanoista ”return of invest”, ROIITOHAF tulee tietenkin sanoista ”return of invest in terms of happiness and freedom”.

Jatkuvassa epävarmuudessa ja muutoksessa elämisen hyvänä puolena on toisaalta sekin, ettei pääse liikaa lepäämään laakereillaan ja tuudittautumaan pysyvyyksiin. Jotain säätöä on aina menossa, uusien juttujen luomista ja virittelyä. Koska ymmärtää kaiken olevan vain väliaikaista, osaa ehkä arvostaa yksittäisiä kokemuksia ja hetkiä toisella tapaa. Tämä hetki on vain nyt ja sitten ei koskaan enää.

Epävarmuuden hykerryttävä puolena näen myös sen, että on suuri määrä avoimia mahdollisuuksia.

”Kun mikään ei ole varmaa, niin kaikki on mahdollista” on yksi suosikkilausahduksistani. Siinähän on tietty positiivinen jännitys, kun ei tiedä minkä suunnan asiat seuraavaksi ottavat. ”Koskaan ei tiedä, mitä hyvää seuraavaksi tapahtuu”, toinen suosikkisanontani.

Matkaopas Vapauteen 3 vuotta!

Matkaopas Vapauteen -blogi täyttää tässä kuussa 3 vuotta! Tämä blogi on ollut tietenkin keskeinen osa omaa matkaani, kuten myös oivallinen tapa taltioida omia ajatuksia ja kokemuksia uudesta elämänvaiheesta talteen. Samalla tämä on ollut varmasti eniten ulospäin näkynyt tekemiseni.

Tavallaan tämä on ollut oma matkapäiväkirjani, mutta  alusta alkaen ajatuksena oli jättää henkilökohtaisuudet rajalliseen osaan ja jakaa yleisemmällä tasolla elämän vapaammaksi tuunaamisen ilosanomaa ja reseptejä kaikille, joita sama aihepiiri puhuttelee ja vetää puoleensa. Ja on ollut ihanaa huomata, että Teitä, joille nämä jutut resonoivat on varsin paljon!

Kiitos niin paljon, että olet ollut matkassa mukana tähän asti!

Reilu vuosi ennen blogin perustamista Natural high healing festeillä tiesin jo missä koti on

Blogimatkan vaiheita

Alkuhuuma ja reality check

Aloitin blogin intoa piukassa, teknisten taitojen ollessa todella alkutekijöissään. Vapauden huuma ja itsenäisyysvimma toimi tekemisessä kuitenkin mainiona moottorina ja motivaattorina osaamattomuudesta huolimatta. Uskoin oppivani kaikki tarvittavat asiat juuri tuon vahvan motivaation ja itsevarmuuden kannattelemana.

Olin päättänyt, että teen kaiken sen, mitä tarvitsee ja raivaan esteet, jotta ajatukseni pääsevät esiin, samalla kun elämisen ja tekemisen myötä opin lisää.

Nyt taaksepäin tarkastellen näyttää siltä, että alkuun tekemisessäni ja artikkeleissani oli enemmän idealismia ja intoa, kuin osaamista ja kokemuksellista perspektiiviä. Noviisius näkyi ehkä eniten kuitenkin teknisessä kömpelyydessä. Onneksi teknisen osaamisen tatsi ja visuaalinen silmäkin on ajan myötä harjaantunut. Mitä enemmän ja ymmärrän näistä bloggaushommista selvemmin näen monet parantamisen ja kehittämisen paikat. Nöyryys on kasvanut.

Toisaalta olen myös opetellut hyväksymään keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä. En halua astua samoihin ansoihin kuin aiemmin. Mieluummin rentoa tekemistä kuin alituista viilausta ja kriittisyyttä. Annan itselleni anteeksi kömmähdykset (pienen sadattelun jälkeen), ei ole niin vakavaa tämä.

Sängylle levittäytynyt työpiste

Tässä kolmessa vuodessa on kyllä kirkastunut käsitys siitä, miten lujaa työtä blogin ja tarpeellisten kuvioiden rakentaminen sen ympärille vaatii. Ei ole ollut pelkkää piknikkiä, vaan ihan lujasti on saanut hommia tehdä kehittyäkseen ja edetäkseen halutulla tiellä. Onneksi sisäinen missio ja visio on ollut niin vahva.

Jos välillä on meinannut usko loppua, olen voimaa saanut monista teidän lukijoiden lähettämistä kauniista ja kiittävistä viesteistä. On ollut ihan vaikea käsitellä tunteita, jotka herää näistä palautteista. Kun saa kuulla, että olen voinut olla avuksi, iloksi ja hyödyksi jollekulle tämän blogin kautta, meinaa ihan pakahtua.

Aloittaessani oletin siis kaiken helpommaksi. Kiinnitin myös ympäristössäni huomiota vain niihin kollegoihin, jotka etenivät rivakasti ja saivat nopeasti hyviä tuloksia aikaan. Kuvittelin myös, että pääsen itse nopeammin eteenpäin tavoitteissani. Olin varsin itsevarma ideoistani ja tekemisistäni. Vain huomatakseni, ettei läheskään kaikki niistä ottaneet tuulta alleen syystä tai toisesta.

Välillä harmittelin, etten aloittanut blogia aiemmin, sillä olihan takanani oli useampi varsin tapahtumarikas reissuvuosi ja talvehtimisjakso Aasiassa. Ajattelin, että kokoan postaukset niistä ajoista ja matkakohteista vähän jälkikäteen. Sittemmin olen kuitenkin joutunut tunnustamaan sen, että en ole todellakaan pystynyt, jaksannut tai osannut tehdä läheskään kaikkea, mitä tuolloin kuvittelin. Moni tarina on harmittavasti  jäänyt kertomatta ja reissuvinkki jakamatta. Toistaiseksi ainakin.

Kokemuksen ja kantapään kautta saatuja oppeja 

Opettelun ja tekemisen myötä on kirkastunut, miten mahtavaa on, kun voi edelleen oppia ja luoda kaikenlaista uutta. Toisaalta koetelluksi ovat tulleet myös omat rajat. Keho ja aivot näyttävät kyllä heti kaapin paikkaa, jos yritän pinnistellä liikaa.

Henkistä kanttia on vaatinut tunnustaa, etten pysy sillä tavoin muiden perässä, että pystyisin kirjoittamaan useamman artikkelin viikossa. Jo yhden tekstin tuottaminen vie helposti 3-5 kokonaista päivää tai enemmän. Olen yrittänyt opetella luopumaan vertailusta tuotteliaampiin bloggaajiin nähden. Tämä on slowlifea nyt kaikella tapaa.

Toisaalta sehän tämän vapaushankkeen tarkoitus tietysti olikin. Että voi tarvittaessa olla ja tehdä rennosti omaan tahtiin. Tämä blogi on toiminut myös mainiona keinona syventää itsetuntemusta ja valmentaa itseään. Yritystä elää niinkuin opettaa.

Tähänastisen matkan tarjoilemat opit alleviivaavat sitä, minkä olen saanut jo aiemminkin tuta, eli oman itsen kuuntelun tärkeyttä, voimavarojen ja ajan rajallisuuden oivaltamista.

Sisäisten opasteiden kuuleminen, niiden mukaan toimiminen ja eläminen on juuri se asia, mistä tässä blogissa olen halunnut kertoa. Rohkaista siihen, että elämässä voi aina tehdä muutoksia ja valita uusia suuntia työtahdin, toimeentulon muotojen ja elinympäristöjen suhteen.

Ja vaikka mitä mutkia tulisikin matkalla eteen,  minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö aina kannattaisi lähteä tavoittelemaan sitä, mikä itseä voimakkaasti vetää puoleensa. Usein on vain parempi, ettei etukäteen tiedä kaikkia matkalla kohdattavia haasteita. Saattaisi jäädä lähtemättä.

Niinhän se elämässä usein menee, että vaikeakulkuisimmat pätkät reitillä osoittautuvat usein jälkikäteen arvokkaimmiksi ja hyödyllisimmiksi kokemuksiksi. Ja sen olen oppinut, että monen esteen ylitys matkan varrella on vain omasta korvien välistä kiinni ja loput hoituu sitten sitkeällä tekemisellä ja harjoittelulla. Ja näitä kaikkia on tarvittu tämän blogimatkan varrella. Oman mielen kanssa työskentelyä, sitkeää tekemistä ja harjoittelua.

Ajoittaisesta hitaudesta ja tahmeudesta huolimatta Matkaopas Vapauteen -blogi on onnistunut saamaan mukavat seuraajajoukot myös somekanaviin: Facebookin ja Instagramiin sekä Vapausposti -listalle. Olen jokaisesta mukanaolijasta superkiitollinen.

Blue Mountains, Sydney
Oma polku voi hyvinkin kiertää ruuhkaisimmat valtatiet (Blue Mountains, Australia)

Sisällön muotoutuminen

Matkaopas Vapauteen -blogi starttasi käyntiin vahvalla vapauspainotuksella sekä oravanpyörän hidastamisen teemoilla. Sittemmin postauksissa ovat vaihtelevasti painottuneet elämänmuutoksen filosofiset pohdiskelut, välillä taas vapaampaan elämään siirtymisen käytännön ratkaisut. Toisinaan fokuksessa ovat olleet reissuelämä, omat matka- ja asuinkohteet, toisinaan sitten talouskysymykset ja läppärityöt reissaamisen kyljessä. Teemojen painottumiset kuvaavat myös sitä, mitkä asiat kulloinkin ovat olleet itseäni lähimpänä ja omissa intresseissä.

Kaikki käsittelemäni aiheet ovat sellaisia, jotka ovat jotenkin myös sydämen ja mielenkiinnon asioita itselleni.  Asioita joita teen, tutkin ja harjoitan, jotta oma vapausmatkani sekä myös sinun vapausmatkasi olisivat mahdollisia nyt ja jatkossa. Fokuksen tarkempi rajaus on ollut mielessä, mutten ole sitä vielä keksinyt, miten sitä tekisin.

Tärkeä inspiraattori itselleni oli aikanaan, mikäpä muukaan kuin Tim Ferrissin 4 tunnin työviikko -kirja. Sen vuoksi aloin uskoa, että elämänmuutos on mahdollinen. Aloin nähdä, että maailma on täynnä mahdollisuuksia rakennella pientä liiketoimintaa, eläen samalla reissuelämää ja unelmiaan todeksi.

Myös tässä blogissa on läsnä Ferrissin kirjasta tuttuja teemoja ja aihealueita. 4 tunnin työviikko myös innoitti minua paitsi vapauden tielle myös tekemään aihepiiristä oman versioni, Toimistosta travelleriksi -kirjan, jossa käsittelin neljää eri reittiä rakentaa vapaampaa elämää, samalla kuvaten omaa muutokseen kasvun prosessiani.

Miten matka tästä jatkuu?

Olen viettänyt reilun siivun tästä blogin olemassaoloajasta Australiassa sekä eri Kaakkois-Aasian maissa ja kerännyt isot määrät dataa sydämeen, korvien väliin ja muistivihkoihin talteen. Kuitenkin vasta pieni osa jutuista on päässyt toistaiseksi esiin blogissa. Postausaihioita onkin varmaan pariksi vuodeksi eteenpäin. Sikäli hyvä, kun reissaamiseen on tullut tässä vähän pidempi tauko.

Kovin tarkkaan en vielä tiedä, miten matka jatkuu, mutta pitkittyneet ja mutkistuneet asunto- ja remonttiasiat pitävät minua nyt hetken aikaa vielä Suomessa. Omaisuuden hoito ei ole aina ihan simppeliä, vaan toisinaan myös raakaa työtä. Mutta mitäpä vapauden eteen ei tekisi. Paradoksaalisesti jälleen kerran.

On ollut kuitenkin ihan hyvä hetkeksi pysähtyä tänne Suomeen, monestakin syystä. Ajattelen, että tällä suunnitelmien muuttumisella on omat tarkoitusperänsä. Juuri nyt ei siis ole päätöksiä siitä, mihin reissuun tie tästä seuraavaksi sitten vie. Ilmassa taitaa olla tällä hetkellä enemmän avoimia kysymyksiä kuin viime vuosina yhteensä. Epätietoisuus alkaa olla normaalitila, joka vain pitää elämän mielenkiintoisena.

Olen kuitenkin aloittelemassa pian uusia (etä)opintoja ja mielessä on pyörinyt osavuotinen yrittäminen Suomessakin. Kaikenlaista on pitänyt miettiä ja tuumailla. Mutta katsotaan, mitä tässä tapahtuu. Halu päästä reissuun, lämpöön ja valoon ovat nekin koko ajan enemmän läsnä.

Lähivuosien tekemiseni tulevat todennäköisesti kietoutumaan seuraavien asioiden ympärille:

1) netin tarjoamat mahdollisuudet vapaan elämän rakentamisessa + muu yrittäjyys

2) muiden auttaminen itsenäisemmän elämäntavan luomisessa

3) maailman näkeminen, ulkomailla oleskelu, reissut

4) kotimaisten sekä kansainvälisten asuntomarkkinoiden tiirailu ja ehkä asunnon hankinta ulkomailta jossain vaiheessa

Olisi mukava kuulla, mitkä Matkaopas Vapauteen -blogin aihepiireistä ovat sinua eniten kiinnostaneet ja mistä kiinnostaisi lukea myös jatkossa? Voit vastata kommenteissa tai tähän kyselyyn.

(Visited 2 165 times, 1 visits today)

8 Comments

  1. Merja 19/10/2018 at 12:48 am

    Olen pitkään pallotellut ajatuksella pitkästä reissusta tai asumisesta ulkomailla. Ehkä se vielä jonakin päivänä toteutuu. Sinun kirjoituksesta tuli tavallaan uusi oivallus siitä, että ei se pitkä reissu ole koko aikaa ihanaa, rentoa lomaa, vaan omatkin odotukset pitää asettaa niin, että arkea eletään myös pitkällä reissulla.

    Reply
    1. Rosita Juurinen 20/10/2018 at 12:32 pm

      Joo just näin! Joillekin se tulee vähän yllätyksenä, että elämä onkin varsin arkista ja tavanomaista, kun ollaan jossain ulkomailla pitkiä aikoja, että kyllä siihen kannattaa varautua. Tämä arki on toisaalta varsin ihanaa sekin, vaikka onkin erilaista kuin lomamatkalla oleminen. Joitakin vuosia sitten halusin itsekin vielä pitää matkat lomina ja arjen Suomessa. Sitten kelkka kääntyi 🙂

      Reply
  2. Anna-Katri / Adalmina's Adventures 19/10/2018 at 2:37 am

    Näinhän se on, että mikään reissuelämässä tai elämässä ylipäätään ei ole niin mustavalkoista vaan ainakin silloin tällöin joutuu itsensä ja ajatuksensa kyseenalaistamaaan sen suhteen että mitä oikeasti haluaakaan ja mihin on tyytyväinen. Kaikkea hyvää ja hurjasti tsemppiä, mitä ikinä päätätkään tehdä.

    Reply
    1. Rosita Juurinen 20/10/2018 at 12:38 pm

      Kiitos tsempeistä Anna-Katri! 🙂 Jatkuvaa muutosta, oppimista ja kyseenalaistamistahan tämä on ollut. Oma todellinen itse, omat rajat ja mukavuus- ja epämukavauus alueet tulleet tutummiksi kuin ennen. Nyt huolletaan tosiaan hetki tätä yhtä vapauden kivijalkaa (eli näitä kämppiä) täällä Suomessa ja kerätään matkakassaa, sitten taas toivon mukaan pidempi lähtö maailmalle 🙂

      Reply
  3. Anna K. - Kaukaa haettua 21/10/2018 at 3:14 am

    Hyvää pohdintaa kaiken kaikkiaan! Me Naisten määritelmä, että elät unelmaelämää juuri nyt, on vähän sama kuin saduissa ”he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti”. Totta toinen puoli, mutta kun asioita voi katsoa niin monesta eri kulmasta ja ihan aina elämään tulee jotain vaikeuksia, halusi tai ei.
    Onnea 3-vuotiaalle blogille!

    Reply
    1. Rosita Juurinen 23/10/2018 at 12:18 am

      Kiitos Anna! 🙂 Joo ei se aina ihan herkkua oo joka kulmasta katottuna tää elo, tuskin kenenkään kohdalla, vaikka äkkiseltään vois ajatella, että ”hyvähän tuon on”, kun on järjestänyt asiansa tuolle tolalle. Näyttäähän tämä varmasti kepeämmältä kuin jonkun toisen tilanne. Mutta tosiaan niitä raskaampia puolia tulee harvemmin alleviivailtua, oon liian kiitollinen näistä hyvistä puolista 🙂

      Reply
  4. Christa /Traveldreamer 22/10/2018 at 1:09 pm

    Olen pyörinyt samanlaisten ajatusten ympärillä tänä vuonna, kun tein pienemmän hypyn vapauteen eli otin opintovapaata. Vapaudenkaipuuni on aina ollut suurta ja viimeiset vuodet ruuhkavuosissa kolmen lapsen äitinä, asiantuntijatyössä täysipäiväisesti puurtaen ja siinä sivussa väitöskirjaa vääntäen ei ole oikein ollut sitä mitä tarvitsisin. Ajattelin opintovapaan tarjoavan minulle breikin vähintäänkin siitä työelämän pyörityksestä. Vapaus on lisääntynyt ja olen pystynyt reissaamaankin eri tavalla kuin töissäollessani, mutta kyllähn tähän arkeen yhtä lailla kuuluu ne raamit. Minulle onkin ollut ihan hyvä opetus, että ei se vapauskaan ole ihan niin vapaata kuin mitä ruuhka-arjessa kuvittelee. Olen nauttinut tästä vuodesta paljon ja haaveilen isommasta irtiotosta, mutta sellainen ei ole mahdollista ennen kuin lapset lähtevät joskus kotoa. Mutta ehkä tämän vuoden jälkeen osaisin suhtautua armollisemmin työarkeen ja toisaalta ottaa pikkuaskeleita kohti seuraavaa vapautta.
    Olen tykännyt lukea blogiasi, sillä on mielenkiintoista seurata kuinka olet toteuttanut unelmiasi.

    Reply
    1. Rosita Juurinen 23/10/2018 at 12:29 am

      Hei ja kiitos kommentistasi Christa 🙂 Ai, että kuulostaa aika hurjalta tuo sinunkin työsarkas, ihanaa että opintovapaasta oot saanut vähän helpotusta ja varmaan väljempää rytmitystä asioiden tekemiseen ja arkeen ylipäätään. Mä uskon ja koen vahvasti, että kaikenlaiset pienemmätkin vapaat jaksot, opinto- ja vuorotteluvapaat on hirmutärkeitä sen hengähtämisen kannalta ja uusien näkökulmien saamiseksi siihen omaan elämään ja tapaan tehdä työtä. Itsellä nämä vapaat avasi paljon silmiä ja tunnemaailmaa. Tuli hyvin kirkkaaksi se mikä tuntui oikealta suunnalta itselle. Nautihan vielä opintovapaan hieman kevyemmästä tahdista ja suuremmasta vapaudesta! Toivottavasti saamasi oivallukset kantavat myös tuleviin vuosiin!

      Reply

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.