Yksi tapa lisätä vapauden tuntua elämässään ja samalla kohentaa talouttaan on vähemmällä tavaralla pärjääminen ja kulutuksen karsiminen. Tässä postauksessa omaa kokemusta siitä, miten reissaava elämäntapa on auttanut luopumaan turhasta ja rajaamaan kulutusta vain tarpeelliseen. Yksinkertaistaminen on vähentänyt tavarakasojen lisäksi myös stressiä.
Stressaava elämäntyyli ja tavaran kertyminen
En ole ollut aiemmin mikään erityinen siivousintoilijatyyppi. Kotonani on vallitsi usein iloinen sekamelska, joka ei kyllä yleensä millään lailla ole itseäni häirinnyt. Kaikenlaista tavaraa vaan tuppasi kertymään nurkkiin nopeammin kuin siitä ehti päästä eroon tai laittaa järjestykseen. Samoin töissä työhuoneessani vallitsi usein vähintäänkin pienimuotoinen kaaos, jonka totaaliseen nujertamiseen ei vain tahtonut löytyä koskaan aikaa. Se oli mielestäni aivan normaalia ja fokukseni oli tuolloin jossain aivan muualla.
Tajusin kyllä, että siivoaminen ja roinan korjaaminen pois nurkista toisi harmonisempaa tunnetta myös sisäisesti, mutta eihän minulla ollut aikaa eikä energiaa kovin usein tuota raivausoperaatiota tehdä, edes sen harmonian nimissä. Kaaos palaisi parissa päivässä, joten koin moisen huhkimisen varsin hyödyttömänä. Aina tuntui olevan kiire, työasiat ja välillä vapaa-ajan riennot veivät siinä määrin aikaani ja voimiani, että muu oli toissijaista. Ja tähän menoon tottui. Raivasin kasoja lähinnä, jos oli vieraita tulossa.
Pedantti järjestyksenpito ei siis ollut muutamia vuosia sitten prioriteetti elämässäni. Olin pikkutarkka joissain asioissa, tavaroiden järjestely ei ollut yksi niistä. Sitä paitsi minulla oli paljon tärkeämpiäkin tehtäviä (näin siis ajattelin). Olin jopa vähän ylpeästi boheemi ja kapinoin moista ajatusta vastaan, että olisin joku pölyhuiskaa huiskuttava kotihengetär. En ollut, en. Ruokaa tykkäsin kyllä laittaa, mutta muuta kotitouhotusta en töiden päälle jaksanut.
Katselin makuuhuoneessani purkamatonta muuttolaatikkoa vielä 6-7 vuotta muuton jälkeen ja mietin minnehän nuokin tavarat tunkisin. Ihmettelin aina, missä toisten ihmisten tavarat ovat, kun katselin heidän siistejä kotejaan, joissa ei ollut tavara-, paperi- ja vaatekasoja ympäriinsä.
Matkustelu avasi silmiä yksinkertaistamiselle
Vasta vähitellen aloin hoksaamaan, miten tavaramäärä ja asioiden alituinen etsiminen sitoi aikaa ja energiaa. Koin, että minulla ei ole aikaa olla jatkuvasti järjestelemässä kaikkea, mutta paradoksaalisesti epäjärjestyksen keskeltä papereiden ja tavaroiden etsiminen söi aikaani vähintään saman verran. Tämä oli yhdenlainen oravanpyörä, josta halusin ja aloinkin päästä eroon vähitellen irtiottojeni myötä.
Olin kyllä yleensä vuosittain käynyt vähintään yhden viikon kirpputorilla myymässä tavaraa ja vaatetta, mutta eihän se riittänyt ehkäisemään näitä alati huusholliini mystisesti ilmaantuvia säläkasoja. Vuorotteluvapaalla ollessani ehdin viimein pysähtyä paremmin ja hävittämään & kierrättämään roinaa ihan huolella.
Pidemmät matkat aloittaessani huomasin, että nautin yksinkertaisuudesta, simppelistä majoituksesta ja siitä, että kaikki tavara mahtui rinkkaan. Thaimaassa oleskellessani huomasin, miten vähän tavaraa monilla paikallisilla oli kotonaan. Monelle tuntui riittävän kunhan oli puhelin ja hiukan vaatetta, sekä mielellään mopo. Muu olikin jo ekstraa.
Tutustuin reissuilla ihmisiin, joiden koko omaisuus mahtui pariin reppuun. Tuntuihan se aluksi omaa maailmankuvaani vasten kummalliselta, että näillä ihmisillä ei oikeasti ollut tavaraa, eikä huonekaluja siis missään muuallakaan. He olivat vaihtaneet omistukset reissuelämään. Katsantokantani alkoi vähitellen muuttua. Aloin nähdä, ettei tavaran vähäisyys tee ihmistä vähäosaiseksi, vaan hitto vie vapaaksi!
Vähentäminen on silti käynyt itselläni vähitellen portaittain. Kun aloin sitten vuokrata omaa asuntoa matkojen ajaksi, piti se tietenkin pääosin tyhjentää omista tavaroistani, huonekaluja lukuunottamatta. Osan myin ja annoin pois. Osan roudasin vinttiin ja kellariin. Tämä olikin erinomainen tilaisuus karsia tavaraa entisestään ja miettiä jokaisen esineen merkitystä.
Muistoista ja tunnearvostahan ei onneksi tarvitse luopua, ne vaan pitää irroittaa fyysisestä materiasta. Joku fiksu on sanonut, että lahjan tai muistoesineen arvo piilee enemmän siinä hyvässä mielessä ja tunnetilassa, antamisen ja saamisen ilossa, kuin siinä varsinaisessa tavarassa. Joten itse tavarasta ei ole mitään syytä pitää kynsin hampain kiinni.
Tavaran vähentäminen tuo useimmilla elämään lisää tilaa, aikaa, vapautta ja väljyyttä, niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla. Luopumisesta ja vähentämisestä on tullut itsellekin nautinto, huojennus, keventynyt taakka. Yksi kuormittava kierre on katkennut. Nyt kun kaverit ja sukulaiset käyvät ”kotilomieni” aikaan kylässä, olen saanut toistuvasti kuulla, miten ihmeellisen tyhjää ja siistiä asunnossani on.
Tavara pahimmillaan sitoo ja vangitsee
Olen alkanut vasta vähitellen ymmärtää sen, miten tavara ja omistaminen sitoo ihmistä paitsi fyysisesti paikoilleen, niin myös henkinen puoli voi olla tukkeessa ja mieli stressaantunut kaiken roinan keskellä. Tavaroiden omistamiseen kun liittyy kaikenlaista riesaa ja vaivaa, kuten varastoinnin, kuljettamisen, järjestämisen, huoltamisen, kunnostamisen, suojaamisen ja vakuuttamisen tarvetta. Vähän kevyempää stressiä ja valinnan vaikeuksia siitä, mitä vaatetta laittaa päälleen, mikä laukku, mitkä kengät…
Jotkut ovat jopa niin kiinni tavaroissaan ja taloissaan, että ne alkavat rajoittaa heidän vapauttaan. Ei voi lähteä kovin pitkille matkoille, koska kotona on kaikenlaista huolehdittavaa. Vuokraaminen ei tule kyseeseen, jos on hankkinut liian hienot huonekalut jne. Täällä Australiassa on ollut ilo huomata, miten paljon rennommin omistamiseen suhtaudutaan. Matkustelu on tärkeä osa monen aussin elämää ja reissuun voidaan lähteä useiksi viikoiksi kerrallaan omistuksista huolimatta.
Talo- ja lemmikkivahtien käyttö on täällä tavallista. Käydessämme haastatteluissa on moni talovahtia etsivä sanonut, että: ”kaikkea saa käyttää, olkaa kuin kotonanne, nauttikaa talostamme. Materia on materiaa, kunhan huolehditte hyvin näistä lemmikeistä”. Sen sijaan, että oma talo, puutarha ja lemmikit estäisivät näitä ihmisiä matkustamasta, he jakavat omistamaansa toisten kanssa, vaihtokauppa -periaatteella ja pääsevät siten myös itse nauttimaan matkoistaan / vapaudestaan. Kaikki voittaa.
Samalla kun matkoilla on tullut asuttua vuokra-asunnoissa, homestay -majataloissa tai jonkun kotona talonvahtina, on tämä tuonut esiin itsestäni uuden paljon siistimmän puolen. Eikä minulla ole onneksi tavaraakaan, josta saisin epäjärjestystä aikaiseksi. Samoin kuin toivon omien vuokralaisten asuvan minun kodissani, pyrin ylläpitämään siisteyttä niissä asunnoissa, joissa itse asun. Se, että pystyy asettumaan samalla sekä vuokranantajan, että vuokralaisen asemaan laajentaa kyllä perspektiiviä. Nykyisin, kun vietän tätä kulkurin elämää, olen myös enemmän kodinhengetär kuin koskaan!
Luopumisen ja vähentämisen taloudellinen merkitys
Kun on kuukausia pois kotoa, ei enää edes muista, mitä kaikkea omistaa. Samalla yhä paremmin oivaltaa, että tuskin tarvitsee niitä tavaroita, joiden olemassaolokin on pyyhkiytynyt mielestä.
Tavakseni on nyt tullut, että aina Suomessa käydessäni myyn pois jotain tavaraa, mistä en ole vielä aiemmin saanut luovutuksi. Näin saan taas tilaa, muutaman satasen rahaa ja lisää vapauden tunnetta. Erinomainen diili!
Rahankäyttö on uudessa elämäntyylissäni tippunut reilusti yli puoleen entisestä. Tähän vaikuttaa tietenkin se, että viettää paljon aikaa edullisempien elinkustannusten maissa. Mutta pärjään suht vähällä myös kalliimmissa paikoissa, kuten Australiassa. Ostan vähemmän ja harkitummin asioita ja yleensä vain aitoon tarpeeseen. No joskus myös ilon vuoksi, mutta harvoin pelkän ostamisen ilon vuoksi.
Hankinnat ja investoinnit, joita nykyisin teen, liittyvät matkoilla olon lisäksi usein hyvinvointiin ja opiskeluun. Mahdollisuuksien mukaan teen myös pienimuotoisia sijoituksia. Kuluttamiseni on siis paitsi vähäisempää, myös hyödyllisempää ja hankintani ainakin joissain tapauksissa arvonsa säilyttäviä.
Varsinaisena minimalistina en itseäni pidä, enkä väitäkään pystyväni elämään kaikkien kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Mutta pyrin toimimaan harkitun tietoisesti hankinnoissani, välttämään turhaa sälää ja olemaan takertumatta omistamiseen, oli se sitten tavaraa tai vaikka sijoituksia. Pyrin erottamaan välinearvon itseisarvosta.
Viime aikoina olen alkanut tuntea, että minulle riittäisi ehkä vain pari laatikkoa tavaraa Suomessa. Saan jo pelkästä ajatuksesta niin vahvoja etukäteiskiksejä, että vatsaa nipistää. Että olisinkin vielä vapaampi… Tämä yhä suurempi riippumattomuus on vielä suunnittelutasolla, mutta muutaman vuoden päästä ehkä todellisuutta.
Matkoillakin kertyy tavaraa
Toki kaikenlaista tavaraa kertyy edelleen näin tien päälläkin ollessa, ei siltä voi varmaan ihan kokonaan välttyä koskaan. Ja tästä taas seuraa sitä, että on enemmän siivottavaa, järjesteltävää, huollettavaa, etsittävää… Aika- ja energiavarkaita, joiden kanssa pitää kyllä olla tarkkana. Etenkin kun huushollin toinen osapuoli on tällä hetkellä se suurpiirteisempi tavaran haalaaja kuin itse.
Täällä Australiassa on tullut oleskeltua aloillaan välillä kuukausia kerrallaan ja näin ollen on myös tullut hankituksi kaikenlaista. On mehustinta ja blenderiä, lämmityslaitetta ja tuuletinta. Astioita ja työtuolikin tullut hankituksi. Niin ja auto, jota ilman täällä Ausseissa ei oikein pärjää. Huh. Mutta näistäkin tulee aika pian luopua, kierrättää eteenpäin.
Onneksi täällä on suhteellisen helppo löytää kalustettuja ja suht hyvin varusteltuja asuntoja vuokralle, näin ollen hankintojen määrä on jäänyt kuitenkin maltilliseksi. Vielä vähemmän tulee tietenkin hankittua mitään silloin, kun asuu reissullaan majataloissa tai hotelleissa. Mitä tiiviimmässä tahdissa liikkuu, sitä vähemmän ylimääräistä tavaraa haluaa haalia kannettavakseen. Matkamuistot sen sijaan kulkevat koko ajan mukana, mielessä ja sydämessä.
Perus matkatavarani painavat tällä hetkellä yhteensä n. 20 kiloa ja tiedän tästä voisi yrittää tinkiä. Elektroniikka ja kirjat, joita tarvitsen hommissani, vievät tilaa ja painavat eniten. Toisaalta koen kaiken kantamani tarpeelliseksi, eikä roudaaminen ole ongelma. Rinkan paino ei ole mitään verrattuna siihen painolastiin, minkä olen joskus tuntenut harteillani. Tämän jaksan ilolla kantaa.
Enemmän matkustelua, vähemmän tavaraa
- Luopumalla ei-välttämättömästä kuluttamisesta ja tavarasta vapautuu resursseja: rahaa, aikaa, energiaa ja tilaa muulle
- Rahaa ja vapautta voi käyttää matkustamiseen
- Matkoilla oppii pärjäämään vähällä ilman, että kokisi mistään olevan puutetta
- Edullisissa maissa luonnollisesti kulut pienenevät
- Yksinkertainen elämä ilman liikaa sälää on hyvin tyydyttävää elämää
- Omistaminen ja tavaramäärät voivat luoda ahdistusta, rajoittaa ja estää vapautta
- Mitä enemmän tavaraa, sitä enemmän huolta ja kuluja
- Omaa asuntoa vuokraamalla tai riittävän usein muuttamalla tulee väkisinkin karsittua tavaraa
- Kuluttamisesta ei tarvitse kokonaan luopua, mutta hankinnat ja investoinnit kannattaa tehdä tietoisesti, harkitusti ja vieden niitä aineettomampaan suuntaan
- Kuluta ja investoi siihen, mikä on ihan aidosti tärkeää ja mahdollistaa onnellista elämää
Tämä oli kiinnostava juttu! En voisi olla enempää samaa mieltä siitä, miten tavarasta luopuminen lisää vapautta. Nyt kun asumme valmiiksi kalustetussa asunnossa, rakastan sitä tunnetta, että voisin vain pari kassia pakkaamalla jättää tuon asunnon taakseni milloin tahansa… Kun olen päässyt tavarasta luopumisen makuun, tuntuu että haluaisin vain jatkaa ja jatkaa. Olisihan se hienoa, jos kaikki omistamani tavarat kulkisivat mukana yhdessä repussa! Toistaiseksi meillä kuitenkin on muutamia pahvilaatikoita varastossa vanhempieni luona.
Kiitos Suvi 🙂 Eiks ookin huojentava tunne! Sit haaste on just se, ettei päästäkään enää romua kertymään nurkkiin, jos on jossain just pidempiä aikoja. Mutta tuo ei tosiaan ole paha jos muutama laatikko on johonkin varastoituna. Johonkin tuollaiseen, jos pääsisi niin oispas hyvä, mutta itellä on vielä matkaa tuohon. No onneks joka vuosi vähenee! 🙂
Joo. Minua rasittaa suunnattomasti se, että vielä eletään vankasti paperiajassa, ihan kuin olisi vuosi 1957 eikä 2017. Suurimman osan tilasta vie paperi kaikissa muodoissaan. Toinen on sitten sähkölaitteet. Muuta onkin sitten vähemmän.
Kiitos Stacy kommentista! 🙂 Joo mä oon monella tapaa vielä niin paperissa kii, tunnustan! Kantelen kirjoja, muistivihkoja ja paperinippuja mukanani. Vaikka yritän hyödyntää yhä enemmän sähköisiä vaihtoehtoja, niin… paperi ja paperille kirjoittaminen konkretisoi mulle asioita tosi vahvasti. Tässä on petraamisen varaa!
Tavara ei tuo onnea. On hyvä aloittaa viimeistään tänään tavaroista luopuminen. Itsekin tehnyt tätä jo jonkin aikaa ? Hienoa!
Kiitos Jaakko! 🙂 Joo ei tuo onnea, vaan just hirveen riesan! Ennaltaehkäisy näyttäis olevan tässäkin se viisain tapa toimia, säästyy rahat ja aika muuhun.
Pystyn täysillä samaistumaan sinun kirjoitukseesi! Se kyllä avaa silmiä, kun pärjää kuukausia ellei jopa vuosia yhen rinkan sisällöllä. Kun itse palasin kahdeksan kuukauden reppureissusta, konmaritin varmastikin yli puolet vaatteista kierrätykseen tai möin eteenpäin. Vähempi tavara tuo nimenomaan vapautta! 🙂
Kiitos Eveliina kommentista! Se on juuri näin, että se pitää vaan itse kokemuksen myötä huomata, miten ihanaa on vähentää ja suitsia veks kaikki ei -tarpeellinen! 🙂
Toki runsas matkustaminen vähentää muuta kulutusta, sillä etenkään kun maailmalla ei juuri shoppailua harrasta, niin eipä sille, shoppailulle, oikein jää edes aikaa. Ja tietysti jos vaikka tietää olevansa ison osan talvea muualla, niin into investoida uusiin talvikamppeisiin vähenee.
Kotona tavaraa tulee vähitellen siivottua, esimerkiksi kirjoja, ajatellen jo sitäkin, että en halua jättää jälkipolville turhan paljoa siivottavaa – itse kun siivosin aikoinaan isäni jäljiltä 200 neliön asunnon, jossa hän oli asunut n. 40 vuotta. Oli siinä vähän tavaraa – eikä kaikki niin tarpeellista.
Hei Pirkko, kiitos kommentista! 🙂 Juu varmasti matkashoppailut jää minimiin, kun reissaamista kertyy, haluaa takuulla nauttia ihan muista jutuista kuin ostoksilla luuhaamisesta. Kuulostaa hurjalta urakalta tuo isäsi asunnon siivoaminen, siinä varmaan tuli päätettyä että ei näin!
Naulan kantaan Rosita :). Mä olen jo niin moneen kertaan luopunut vaikka mistä, että siitä on tullut jo tapa. Vielä kun pääsisi eroon tosta uuden tavaran hankkimisesta, kun asettuu johonkin taloon pidemmäksi aikaa ;).
Kiitos Heidi! 🙂 Toi on tosi haastavaa, meillä käy kans niin, että kaikkee uutta joutuu muka väkisin hankkiin ja taas on riesoina ties mitä. Sit kun asettuu just useemmaks kuukaudeks paikoilleen niin noin siinä vaivihkaseen käy… No yritetään kohta saada kierrätykseen nää tänne haalitut asiat 🙂
Nämä ajatukset on pyörineet mun päässä myös ja erityisesti viime aikoina, kun muuton vuoksi käyn tavaroita läpi. En ihan osaa edes kuvailla sitä tyytyväisyyttä, melkeinpä onnea, kun pääsen tavaroista eroon. En nimittäin halua heittää roskiin käyttökelpoista tavaraa, vaan löytää sille uuden kodin.
Kaikki turha roina lähtee, oli saatu lahjaksi tai ei. Jos joku on ollut pitkään käyttämättä, niin kiertoon vaan!
Voin kyllä niin samaistua tähän postaukseen. Tämä olikin meille ajankohtainen juttu, meillä on järkyttävä raivaus käynnissä, diginomadielämän alkuun aikaa kolme viikkoa! Stessaavaa aikaa, kun koko omaisuus pitäisi mahduttaa kahteen matkalaukkuun. Ja tuo on niin totta, että kun on kuukausia tai kauemmin poissa, niin ne tavarat unohtuu. Äiti tuossa muistutti, että olen kuulemma sinne jättänyt vielä laatikollisen tavaraa, ei mitään muistikuvaa mitä siellä mahtaa olla. Todennäköisesti jotain turhaa.
Hei mahtavaa kuulla että elämä tien päällä starttaa teillä noin pian, wow hienoa! Tsemppiä raivaushommiin, se on kyllä kauheeta, tiedetään, mutta sitten kun se on tehty, uuh vapaus! 😛
Tämä on enemmän tai vähemmän juuri se suunta, johon haluaisin mennä elämässäni: vähemmän tavaraa, enemmän vapautta ja liikkumavaraa. Tiedostan, että mitään minimalistia minusta ei koskaan tule, mutta aika paljon voisin vähentää silti. Sitä kohti siis pikkuhiljaa!
Kiitos kommentista 🙂 Just noin ei onneksi tarvitse olla mikään täydellinen minimalisti ja mikään muukaan täydellinen tai ehdoton. Tekee esim. tätä roinan vähennystä just sillä tavalla kuin itselle sopivalta ja hyvältä tuntuu. Ja etenee vähän kerrassaan, kuhan ei väkisin hampaat irvessä 😛
Hei, löysin tämän hienon blogisi ? Just ittellä sellainen tunne, että tavarat pitää minut paikallaan ? Saisin sesonkitöitä Pohjoisesta taas talveksi. Mutta vuokra-asunto Etelä-Suomessa. Jälleenvuokrata ei saa enää ja tyhjilleen ei saa jättää. Jos irtisanon asuntoni ja varastoisin tavarani, niin jäisin asunnottomaksi sesonkityön jälkeen. Minne menisin … Viimeksi sain jälleenvuokrata asuntoni ja alivuokralainen murtautui varastooni, varasti tavaroitani, sotki paikkoja ja jätti vuokria maksamatta ja lopuksi asunnon siivoamatta. Tuli viranomaisasia ja ulosottoon maksamattomat vuokrat, jotka minulle aiheuttivat paljon työtä ja harmia ? ja vuokralainen oli siis nainen. Mietin sitäkin, että lähden Lapista sitten johonkin muualle ja etsin uutta työtä jo hyvissä ajoin. Ikänä en enää jälleenvuokraa ja onneksi ei enää saakaan, kun huoneiston omistajuus on vaihtunut. Olen siis vapaa kuin taivaan lintu ja omaan hyvän koulutuksen ja työkokemuksen. Mutta täällä olen työtön, yksinäinen ja onneton. Aika vaan kuluu. Vaikka teen itselleni mieluisia asioita, niin siltikin olen ahdistunut. Tekisi nyt siis mieli ottaa vastaan tämä sesonkityö taas kerran Lapista ja repäistä itseni lopullisesti irti tästä oravanpyörästä ja tavaroista, jotka sitoo minut paikalleen. Lämpimin ajatuksin!
Hei Mekku! Kiitos kommentista ja oman tilanteesi jakamisesta 🙂 Olipa kurja tuo aiempi kokemuksesi edelleenvuokraamisesta, hitto vieköön. Nämä on kyllä niitä vuokraamisen riskejä, jotka sitten toisinaan realisoituvat omalla kohdalla. Kuulostaa kyllä siltä että sun sisäiset kompassit ohjaa tekemään tuon irrottautumisliikkeen. Kyllä tästä maasta aina asunnon ja työn saa, kun on asiansa hoitava reipas ihminen! En mä siitä ottais huolta. Mutta mitä sä Mekku siis oikeasti haluaisit? Missä asua, mitä tehden? Mihin suuntaan kulkea? Onko siis aika katkaista nykyiset kahleet ja pistää virelle uusi alku? Elämällä on ihmeellinen tapa kantaa ja johdattaa, vaikkemme olisi varmistelleet asioita ihan viimeisen päälle. Älä odottele liian kauan, tee muutoksia nyt kun suhteellisen helposti voit. Elämässä kuuluukin olla vähän seikkailua ja pientä hyvää epävarmuutta, se jos mikä saa meidät tuntemaan olevamme elossa! Uskon että teet itsesi kannalta oikean ratkaisun. Rohkeutta ja innostusta tuleviin käänteisiin 🙂