Vuosi 2019 – Aivosumua, Airbnb -hostailuja ja oman kodin myyntiremontin kautta reissuun!

Taakse jäävä vuosi ei tule jäämään aikakirjoihin jaksona, jonka perään erityisesti haikailisin. Kaikkineen hyvin kuluttava vuosi oli kuitenkin sikäli merkittävä, että tein muutoksia ja paiskoin töitä sen eteen, että omaehtoisuudesta ja vapaudesta olisi mahdollista nauttia taas tulevina vuosina.

Tässä postauksessa koontia siitä, miten meni mm. oman kodin remontti ja myynti, majoittajakumppanuuspalveluiden ensimmäinen vuosi, sekä kuinka selvisin aivojumien ja -sumujen seasta lopulta Filippiineille ennen joulua.

Aivosumu ja kognitiivinen uupumus hidasteena

Lähtökohdat vuoteen 2019 eivät olleet mitenkään optimaalisimmat mahdolliset, olinhan painiskellut jo puolisentoista vuotta ihmeellisen aivojumin, muisti- ja keskittymisongelmien ikävässä ikeessä.

Kognitiivisen uupuksen lisäksi, myös fyysinen väsymys iskeä tipautti päiväunihorrokseen lähes päivittäin. Lääkärillä yritin selvittää olisiko mitään ilmeistä fyysistä syytä tähän, mutta laboratoriotulosten puolesta kaikki kunnossa ja siihenpä ne selvittelyt sitten jäivät. Ymmärsin kyllä, että varmasti kuormitusperäistähän tämä. Ravinnosta, raudasta ja lisäravinteista etsin buustia, mutta aika heikoin tuloksin.

Kaikenlaisia suunnitelmia nettipuolen hommiin olin kuitenkin tehnyt vuodelle paljon. Blogia ja yhteistyökuvioita piti kehittää, uusia tuotteita saada tehdyksi. Markkinointiviestinnän opiskelutkin oli aloitettu, jotta saisin käyttööni uusia taitoja sekä positiivista “painetta” tekemiseen.

markkinointi pinterest
Sain opiskeluista intoa ja laadin suunnitelmia ja strategioita digiyrittämiseen

Hyvistä ja innostavista suunnitelmista huolimatta, rajalliseksi käynyt kapasiteetti asetti kapuloita rattaisiin, eikä aikaansaaminen ollut kummoista. Olin ihme pöhnässä.

Saatoin kirjottaa yhtä artikkelia yli viikon työtunnit, saamatta mitään järjellistä kokonaisuutta aikaiseksi. Sanat vain hyppivät ruudulla, enkä lopulta enää ymmärtänyt, mitä olin edes yrittänyt kirjoittaa. Turhautuneena jouduin karsimaan suunnitelmiani rankalla kädellä ja voit vain kuvitella, miten tämä söi naista.

Aamun tunnit olivat kuitenkin yleensä hyviä ja niiden aikana sainkin yleensä aikaiseksi jotain. Olisikin pitänyt suosiolla vain laittaa kone kiinni aina puolilta päivin ja keskittyä sen jälkeen muuhun. Näiden aamuhetkien ansioista sain kuitenkin päivitettyä VapaaVuosi -kurssia ja lanseerattua sitä pienimuotoisesti alkuvuodesta.

Kevättä kohti hiukan energisoiduin, ehkä valon lisääntymisen johdosta. Sain kipinän alkaa opiskella myös verkkokauppaa. Päätin siis opetella Amazon-myynnin prosessin. Olinhan sitäkin pohtinut jo siitä saakka, kun luin ensi kertaa 4 tunnin työviikon.

Sitten tapahtui kuitenkin yksityiselämässä asioita, jotka pistivät taas hommia jäihin muutamiksi viikoiksi. Huomion siirryttyä isompiin ja tärkeämpiin asioihin, jäi aloittamani Amazon -kurssi tuolloin valitettavasti kesken, enkä ole vielä päättänyt otanko sitä tai muitakaan verkkokauppakuvioita, oman pienen kauppani lisäksi, työn alle tänä vuonna vai en.

Kieltämättä aika monta kertaa kevään aikana olin kiitollinen siitä, etten ollut rakentanut itselleni sellaista työnkuvaa, jossa minun olisi pitänyt suorittaa aamusta iltaan tai pysyä tiukoissa deadlineissä. Ihan riittävän huono omatunto jo muutenkin siitä, että jouduin siirtämään niin monia suunnitelmia eteenpäin.

Kesäaika oli korvamerkattu oman asunnon remontin jatkamiselle tulevaa myyntiä varten. Nettihommat päätin siirtää suosiolla sivuun siksi aikaa. Reissusuunnitelmat taas oli sysätty loppuvuoteen ajatuksella, että kun työt on tehty ja asunto myyty, on palkinnon eli leppeämmän oleskelun aika taas jossain maailmalla.

Majoittajakumppanuuspalvelu lähti pyörimään

Syksyllä 2018 kun selvisi, että reissuunlähtö siirtyy, aloin pyörittää ajatusta majoittajakumppanuuspalvelun tarjoamisesta Tampereella lyhytvuokraukseen apuja tarvitseville. Ajatus oli lähinnä lähteä kokeilemaan, miten homma toimisi ja saada syvempää näkemystä siitä, haluaisinko satsata oman majoituskohteen hankintaan ja pyörittämiseen myöhemmin, joko Suomessa tai jossain ulkomailla.

Palvelu lähti liikkeelle pienellä, juuri itselleni sopivalla volyymilla ja eteni niin, että hostattavia kohteita kertyi vuoden mittaan neljä. Nämä löytyivät somen ja blogin myötä. Osaan kohteista tuli syksyllä pidempiaikaiset vuokralaiset, joten talven irtioton petailu oli näin itsellekin helpompaa.

Hostaustyö toi ilahduttavaa vaihtelua koneen äärellä sumuaivoin nököttämiseen ja konkreettinen fyysinen tekeminen ja asiakaskokemukseen vaikuttaminen oli todella mukavaa, eikä lainkaan uuvuttavaa.

Lyhytvuokraushommissa kätevästi yhdistyi useampi intressini: matkailu & majoituspalvelut, vuokranantajuus ja asuntosijoittaminen. Siinä itsenäinen tekeminen tietystä kokonaisuudesta vastaten ja vieraille palkitsevan majoituskokemuksen luominen kietoutuivat sellaiseen komboon, jossa olin omalla tontillani. Siitäkin huolimatta, että iso osa käytännön työstä on sitä huushollausta. Myös kielitaidon ylläpitäminen siinä sivussa oli hyödyllistä.

Käytännössä siis tarjosin majoittajakumppanuuspalvelua asunnon omistajille / asuntosijoittajille, jotka halusivat ulkoistaa lyhytvuokrauksen käytännön pyörittämisen kokonaan tai osittain. Vieraat näihin asuntoihin tulivat pääosin majoitusalustojen, kuten Airbnb:n  ja Booking.comin kautta.

Lue lisää: Lisätienestejä Airbnb-vuokrauksella?

Kääntöpuolena voi toki nähdä toiminnan sitovuuden. Vieraita tulee olla tiettyyn aikaan vastaanottamassa ja hoitaa lähtösiivot ja valmistelut taas seuraavia varten. Majoitus pyörii tietenkin kaikkina viikonpäivinä. Vierailta saattaa tulla viestejä milloin vain, kun he eivät saa esimerkiksi ovea auki tai kiinni, tarvitsevat apua jonkin koneen käyttöön tms. Juuri tämän sitovuuden vuoksi moni saattaa tarvita oman kohteensa pyörittämiseen vähintäänkin satunnaista apua.

Eli sitoutumista, säännöllistä puhelimen tarkistamista ja muutoinkin joustavia aikatauluja tämä edellytti, mutta omaan elämäntilanteeseeni tämä natsasi varsin hyvin.

Vuoden varrella sainkin hyvää oppia ja osaamista majoitustoiminnan kiemuroista ja taloudesta. Sain lisää vahvistusta ja toisaalta kipinää sille, miten tekisin asiat omassa kohteessani. Entisestään kirkastui se, miten ison työn takana nämä majoitustoiminnan eurot ovat. Paljon on tehty työtä asunnon eteen ja käytetty euroja jo ennen kuin edes ensimmäiset vieraat saapuvat.

Majoittajakumppanuus poiki myös pieniä remppahommia tai asennustöitä ja lopulta yhden isommankin remontin, joka toteutettiin vielä loppuvuodesta.

Vuoden 2020 aikana päätän tuleeko tästä pysyvämpi toimintamuoto omaan yrittäjyyteen vai ei.

Jotkut vieraat saattoivat muistaa kiitoskortilla!

Myyntiremontista isompi projekti kuin arvasinkaan

Kesäkuussa starttasi oman asuntoni remonttirupeama. Olin hommannut evakkoasunnon kuukaudeksi (yksi Airbnb -kohteistani), jotta kämpän sai huolella räjäyttää, eikä pahimman pölyytyksen seassa tarvinnut asua. Meininkinä oli tehdä pitkää päivää ilman turhia vapaita, niin pitkään kuin vain jaksettaisiin. Kesän valoisat päivät ja illat olivatkin otollista remppa-aikaa ja voimiakin tuntui riittävän erilailla, kuin myöhemmin syksyn pimentyessä.

Kaikki pinnat ja pitkälti myös pintojen aluset menivät uusiksi. Jälleen kerran hämmennyin kun käsitin, miten paljon aikaa ja rahaa menee seinien ja lattioiden valmisteluun pintamateriaalia varten, ennen kuin saattoi edes alkaa miettiä pintojen tekemistä. Itse pintamateriaalit tulivatkin taatusti edullisemmaksi kuin pinnan alla olevat työvaiheet ja materiaalit.

Lattian alta löytyi terveisiä 70 vuoden takaa!
Lattianarina viimeinkin kuriin!

Vaikka neliöitä ei lopulta asunnossani niin mahdottomasti ollutkaan, työmäärä tuntui välillä aivan loputtomalta, pieniin hieromisiin valahti toisinaan päiviä toisensa jälkeen. Vanhassa, 1940-50 -lukujen vaihteen talossa, jossa ei ole mitään suoraa pintaa ja kaikki on vähän epäsymmetristä, on ihan oma juttunsa saada uudet materiaalit ja esimerkiksi keittiö asentumaan.

Keittiö vaiheessa ja valmiina

Tietenkin kuvioon mahtui virheellisten tai epäoptimaalisten materiaalien tai värisävyjen hankintaa, purkamista ja uudelleen rakentamista. Mietin varmaan päivittäin, miten kukaan vaikkapa omakotitalon rakentanut tai isompien asuntojen remontteja tehnyt selviää järjissään. Pelkästään alkuperäisen kylpyhuoneen oven kunnostus jo otti useiden päivien urakan ja vaivaiset 8 maalauskertaa, ennen kuin se alkoi asettua ruotuun.

Lopulta lokakuun puolen välin tienoossa kaikki alkoi olla valmista. Syksyn tullen tahtia oli jo muutenkin höllätty, eikä joka päivä painatettu aamusta iltaan. Itsehän olisin voinut hieroa ja viimeistellä yksityiskohtia pidempäänkin, mutta ymmärsin sitten kyllä, että sille loputtomalle suolle en kaipaa.

Olimme tehneet siipan kanssa siis kaiken itse, vain sähkö- ja putkitöihin oli hankittu ulkopuolista apua. Asunnon kaikki sähköt uusittiin upottaen johdot seiniin ja kattoon, samoin vesikalusteet uusittiin pääosin.

Keittiön sähköjohdot alkavat tässä olla taputeltu paikoilleen
Uusia sähköjohtoja saatiin kulkemaan kätevästi myös alaslaskukaton sisällä

Ihan pelkästä pintaremontista ei siis ollut kyse, kun myös seiniä purettiin, oviaukkoja avarrettiin, alaslaskukatot tehtiin makkariin ja olkkariin, keittiö uusittiin täysin ja vaatehuone uudelleenrakennettiin.

Siippaa on kiittäminen kaikesta rakennusteknisestä osaamisesta ja suurimmasta puurtamisesta. Itse lähinnä toimin hänen ohjeistuksen alaisena apparina, tehden kaikkea mitä suinkin pystyin ja kyllähän sitä on jo alkanut monenlaista hommaa oppia.

Laitoin Aamulehden heinäkuulta 2019 seuraaville remontoijille löydettäväksi. Itsekin löysin lattian alta Aamulehden sivuja vuodelta 1950.

Remontin taloudellinen kannattavuus?

Tekemisen tiimellyksessä kävi kyllä nopeasti selväksi, että mitkään tekemäni budjettilaskelmat eivät tule pitämään kutiaan. Meidän kummankaan kokemus ei riittänyt arvioimaan kaikkia kuluja ja hankintoja, jotka olivat edessä. Projektin rahoittamiseksi vingutin luottokortit tappiin, realisoin sijoituksiani ja käytin edellissyksynä myydyn sijoitusyksiön tuottoja. Sen kohdalla myyntiremontti oli onneksi taloudellisesti onnistunut.

En ole vielä ehtinyt tehdä lopullista tuloslaskelmaa tästä oman kodin remonttihankkeesta, mutta kyllähän siinä niin kävi, että investoituun rahaan ja aikaan nähden en saanut asunnosta sellaista hintaa, joka olisi taannut korvausta myös käytetylle työajalle. Kaikkiin remontin kuluihin meni arviolta lähemmäs 20 000 €.

Olisi siis ollut taloudellisesti ajatellen järkevämpää vain myydä remontoimaton asunto. Kun remontti oli kuitenkin 2018 aloitettu, olin jääräpäisesti päättänyt viedä sen kunnialla loppuun, maksoi mitä maksoi. Toisaalta kun kyse on 15 vuotta aiemmin ostetusta asunnosta, eikä varsinaisesta flippauskohteesta, kannattavuusarviot ovat osin spekulatiivisia.

En edes tohdi ajatella, miten paljon rahaa olisi kulunut, jos olisin ostanut nuo sadat työtunnit joltain ulkopuoliselta. Nyt voi tietenkin miettiä, että mitä hyödyllisempää tai tuottoisampaa 2 henkilöä olisi voinut tehdä noilla sadoilla työtunneilla, joita puskettiin menemään. Ehkä on parempi etten mieti. Tulihan siinä kuntoiltua ja hiottua tiimityötaitoja.

Olohuoneen aiempaa värimaailmaa

Kovasta rupeamasta jäi myös oppeja käteen mahdollisia tulevia myyntiremontteja varten, tässä muutamia:

  • budjetoin riittävästi aikaa ja rahaa pohjatöihin (jos vanhoja kohteita)
  • ensisijaisesti pyrkisin ostamaan ja remontoimaan sellaisia kohteita, joihin ei tarvita kauttaaltaan laajamittaisia pohjien kunnostus- ja välttämättä tasoitustöitäkään, vaan että uutta pintaa pääsisi tekemään mahdollisimman nopeasti (harva ostaja arvostaa sitä, mitä ei näe)
  • osa seinistä kannattaa laittaa suosiolla kustannustehokkuuden vuoksi tapetille
  • jos jokin materiaali ei tunnu sopivalta tai on laadultaan jollain tapaa “haastava” tai suorastaan huono, vaihda se ennen kuin työ on edennyt liian pitkälle (purkamiset tulee aina kalliiksi ja hyvityksiä saa rajallisesti)
  • budjetoisin enemmän rahaa erinäisen “nippelistön” ja työtä nopeuttavien välineiden hankintaan
  • vältän puhtaan valkoisia listoja ja tiedostan valkosävyjen keskinäiset yhteensopivuusongelmat etukäteen
  • sävyt maaleissa ja vaikkapa led-valaisimissa on hyvä mallata etukäteen tarkkaan
  • täydellisyyden tavoittelu ei lyö leiville, pienet kauneusvirheet eivät ole maailmanloppu
  • omasta mielestä kivoista erikoisuuksista, kuten alaslaskukatoista led-valoineen ei saa takaisin investoitua aika- ja rahamäärää, näitä siis vain omaan asuntoon
  • työlästä ja kallista sähköjen uusimista on myöskin vaikea saada myyntihinnassa takaisin
  • remontoin hissitaloissa tai hissittömässä talossa mieluiten 1.-2. kerroksessa
  • huomioin epäsuorat kustannukset budjettiin, kuten evakkoasunnon vuokra, pakettiautojen hankinta- ja ylläpitokulut, valmis- ja pikaruokakulut, kun aikaa tai mahdollisuuksia ei ole kokata jne.
  • tiedostan paremmin miten suuri osa ajasta menee roudaamiseen, järjestelemiseen, siivoamiseen, materiaalien vertailuun, tiedonhankintaan ja rautakaupoissa pyörimiseen eli kaikkeen muuhun kuin itse remontointiin
  • aikaa ja rahaa tulee menemään aina enemmän kuin realistisesti osaa arvioida, lisään valistuneeseenkin budjettiarvioon jatkossa vähintään +20-25%
  • saatua kokemusta ja osaamista sekä hankittuja työkaluja / koneita ja pakettiautoa voin kuitenkin hyödyntää myös jatkossa
  • mitä useamman remontin on tehnyt, sitä enemmän osaaminen kehittyy, tekeminen rutinoituu ja kyky hoitaa asioita viisaammin ja kustannustehokkaammin kasvaa
Vanhaa makkaria, kuva muutaman vuoden takaa

Asunnon myynti ja varojen uudelleen investointi

Kun asunto oli viimein saatu myyntikuntoon päätin hoitaa myynnin itse. Työläin hommahan oman asunnon myynnissä on siivota se näyttöjä varten ja sitä työtä välittäjät eivät kuitenkaan tee. En myöskään lähtökohtaisesti halunnut maksaa työstä, jonka tein ihan mielelläni itse.

Myyntiin kului aikaa rapiat kolme viikkoa ja alkuperäisestä pyyntihinnasta tulin lopulta muutaman tonnin ostajaa hintaneuvotteluissa vastaan.

Suurin taloudellinen hyöty asunnossani oli sen vuosien mittaan kohonnut arvo. Sain asunnosta yli kaksinkertaisen hinnan siihen nähden, mitä olin aikanaan 2004 maksanut. Pankkilainaa oli toki edelleen kymmeniä tuhansia maksettavana, olihan taloyhtiötä korjattu vuosien mittaan ja sikäli velkaakin joutunut ottamaan lisää. Lopulta käteen jäänyt summa nyt ei ollut mikään maailmoja mullistava, ihan kelvollinen kuitenkin ja mahdollisti askeleet eteenpäin, uudet sijoitukset sekä reissuun lähdön.

Itselleni suurin hyöty ja motivaatio myynnissä oli siis siinä, että sain näin vapautettua pääomaa seinistä. Olinhan jo pidempään miettinyt, että jotenkin tämä raha pitäisi saada töihin. Käytännössä tyhjän (mutta myös asuntolainan) panttina seisonutta omaisuutta oli kuitenkin reippaasti yli satatuhatta euroa.

Tätä seinistä vapautunutta pääomaa käytin hankkimalla tilalle kaksi uudiskohdetta (no toinen oli jo 1,5 vuotta sitten valmistunut). Toisessa asunnossa aion myös asua ainakin jonkin aikaa. Lisäksi tämän liikkeen hyötynä oli myös se, että näin pääsin kasvattamaan velkaani, joka tällaiselle vapausorientoituneelle itsensätyöllistäjälle ei ole muutoin kovin helppoa. Pankin unelma-asiakkaisiin en enää kuulu, enkä usko että jatkossa velan saaminen varsinaisesti helpottuu.

Uusi asuntoni lyhennysvapaineen tarkoittaa joksikin aikaa myös pienempiä asumiskuluja. Tämä taas mahdollistaa sen, että voin helpommin joko säästää tai ainakin elää pienemmillä kuluilla taas hetken eteenpäin. Ja ylipäätään laiskaa rahaa on nyt siis vähemmän kiinni seinissä. Toki ideaalia olisi ollut, jos olisin voinut hankkia asunnot 10-20 000 € omarahoitusosuudella, mutta omassa tilanteessani tämä ei valitettavasti ollut nyt mahdollista.

Tällaista salavarakkuutta piilee monilla asunnon seinissä. Koetaan, ettei ole varaa siihen tai tuohon, mutta asunnossa saattaa olla kiinni melkoinen potti rahaa, jonka voisi halutessaan realisoida tai ottaa muutoin parempaan hyötykäyttöön esimerkiksi lainavakuutena.

Kirjoitin tästä joskus Salkunrakentajaan: Oma asunto – Yksi parhaita sijoituksia?

Vaikka oli haikeaa jättää taakse koti, jossa oli tullut vietettyä todella merkityksellisiä ja hauskoja vuosia, olin kuitenkin jo valmis muutokseen. Lähtöitku oli pyyhittävä siksikin nopeasti silmästä, että samana päivänä, kun luovutin avaimet uudelle omistajalle, oli edessä vielä pakkaaminen ja reissuun lähtö.

Reissujen päällä eläessä olen onneksi tottunut siihen, että kaikkialla on hyvä olla ja kaikkialle sopeutuu äkkiä. Yhä vähemmän koen tarvetta takertua mihinkään, seiniin tai olosuhteisiin. Elän hyväksyvästi ja uteliaana muutoksesta toiseen.

Tein kolme asuntokauppaa viikon sisään

Reissutauko päättyi ja Filippiinit kutsui

Joulukuun alussa hässäkkä tiivistyi. Tein siinä reilun viikon sisään 3 asuntokauppaa, viimeistelin liiketoiminnan ammattitutkinnon opinnot, briiffasin sijaisia hostaushommiin, hoitelin matkajärjestelyjä ja muutin uuteen asuntoon. Puuh.

Matkasuunnittelut ja -järjestelyt jäivätkin tässä muussa tiimellyksessä eniten viime tippaan ja muutenkin ohuempiin kantimiin. Eipä siinä oikein muuta ehtinyt kuin parit lennot hommata ja muutaman yön majoituksen Manilasta. Ajattelin, reissun päällä sitten on aikaa tutkia ja suunnitella.

Koko syksyn olin pitänyt vain mielessä sitä nautinnollista tunnetta, olotilaa ja rauhaa, jonka tiesin laskeutuvan sisimpään, kunhan pääsee hyppäämään bussiin kohti lentokenttää. Se tunne, kun hommat on pulkassa ja voit vaan istua ja olla. Sen voimilla olin jaksanut painattaa ja tehdä kaiken sen, mitä oli tehtävä, ennen kuin pääsi viimein katkaisemaan pitkän reissutauon.

Reissulle en ollut miettinyt sen kummempaa agendaa kuin levätä, tutkiskella sopivan rauhallisesti muutamia kohteita ja  aktivoitua pikkuhiljaa blogin sekä muiden nettihommien parissa. Tietysti sitäkin lähdettiin selvittämään olisiko Filippiineistä sellaiseksi maaksi, jossa voisi jatkossa viivähtää jonkun pidemmän tovin.

Edellinen reissuni maahan oli 9 vuoden takaa, enkä se perusteella ollut mitenkään suuremmin ihastunut. Lyhyen pintaraapaisun perusteella en kuitenkaan halunnut tehdä sen kummempia johtopäätöksiäkään. Filippiinien tuhansista saarista ja kohteista olin käynyt siis kokonaista kahdessa paikkaa Manilassa ja Boracaylla, joten uteliain mielin siis taas uuteen reissuun.

Manilan ihania värikkäitä Jeepney -autoja!

Alkuperäisenä aikomuksena oli siis viettää ainakin kuukausi Filippiineillä ja sitten ehkä Hong Kongin kautta kuukaudeksi Thaimaahan, josta taas takaisin Filippiineille ennen paluulentoa. Maastapoistumislento oli joka tapauksessa hommattava ja kun lähtiessä  viisuminhakuproseduuritkin olivat vielä hämärän peitossa, päätettiin lähteä tuolla pläänillä liikkeelle.

Suunnitelma muuttui paikanpäällä, kun selvisi, ettei jatkoviisumien haku ole kummoinenkaan homma ja näillä näkymin siis 2,5 kuukautta oleskelua ja kiertelyä täällä Filippiineillä.

Yhteenvetoa ja pohdintaa vuodesta

Tällä hetkellä olen todella iloinen ja huojentunut, vähän epäuskoinenkin siitä, että viime vuosi rypistyksineen on jäänyt taakse. Ja, että siitä selvittiin vieläpä jotakuinkin tolkuissaan.  Menee varmaan vielä hyvä tovi hengitystä tasaillessa ja hahmottaessa, millainen savotta sitä tulikaan taas puserrettua läpi.

Kovin montaa kokonaista “vapaapäivää” viime vuodelle ei siis osunut. Se, jos joku saattaakin vaikuttaa aika ristiriitaiselta toiminnalta vapaamman elämän puolestapuhujalta. Itselleni kuitenkin se, että sain kuitenkin tehdä sitä omaa hommaa ja edetä omien suunnitelmien mukaan oli tärkeää ja suorastaan elinehto jaksamiselle, mutta kyllä vähempikin olisi kyllä riittänyt.

Suhteellisen intensiivinen tekeminen tai siitä palautuminen tarkoitti valitettavasti, että ihmissuhteet olivat enempi vähempi retuperällä. Välillä pelkkä viestiin vastaaminen saattoi tuntu suurelta ponnistukselta, sitä on vaikea selittää kellekään, joka ei ole samaa kokenut.

Myös ajankulun kiihtyminen tai ainakin tunne siitä sai päivät menemään sellaista kyytiä, että on vaikea edes ymmärtää, miten on aiemmin ehtinyt repeämään niin moneen suuntaan ja olemaan niin aktiivinen eri elämän sektoreilla.

On helppo vakuutella itselleen, että se omaehtoinen elämä ei vaan tule itsestään ja ilmaiseksi, vaan sen eteen on tehtävä työtä ja pistettävä itsensä välillä kunnolla likoon. Ja niinhän se toki onkin, olisi vaan hyvä muistaa kurkata välillä peiliin ja tsekata, missä kunnossa se tekijä on, kun niitä työmaita itselleen mitoittelee. Fyysiset oireet, mitä itselläkin välillä pamahti päälle oli vahvoja signaaleja siitä, että näin ei kuulu kenenkään elää, ainakaan pidempiä aikoja.

Työkyvyn alentuessa ei itsensätyöllistäjillä ole oikein mahdollisuuksia pitää mitään varsinaisia sairaslomia sairaspäivärahoineen, ainakaan ilman selkeää fyysistä sairautta. On kuitenkin vapaus säädellä omaa tekemistä, pitää sitä omaa lomaa ja rukata to do -listaa, jos työnsä on sellaiseksi rakentanut.

Tässä yhteydessä on kuitenkin tärkeää, että sitä puskurirahastoa on jossakin jemmassa ja sen lisäksi jotain, vaikka miten pientä passiivisempaa tulonlähdettä. Itselläni esimerkiksi rahastot ja osakkeet ovat olleet sellaista puskuria, joita olen aina tarvittaessa myynyt ja sitten kun taas mahdollista ostanut takaisin. Nämä on asioita, jotka kannattaa ottaa huomioon ja laittaa kuntoon, kun elämänsä muutosliikkeitä valmistelee.

Palkkatyö on toki siinä mielessä turvallista, että tällaisia ei tarvitse miettiä. Turvallisuutta ja sitä taloudellista liikkumavaraa voi kuitenkin rakentaa itsensätyöllistäjänäkin juuri noilla mainitsemillani tavoilla. Vapaus ja vastuu kulkevat tässäkin käsikädessä. Ja itselleni vapaus on edelleen turvallisuutta tärkeämpi asia.

Jännä, miten joku meitä sisäisesti ohjaa aina kohti tasapainoa. Ja jos sen ohjauksen ohittaa, alkaa äkkiä voimaan huonosti. Nämä remonttihommat ja hostauspalvelun pyöritys toivat itselleni sen kaivatun vastapainon ruudun tuijotukselle ja tahmeasti etenevälle sisällöntuotannolle. Liikkeessä pysyin energisempänä.

Fyysinen työ sujuikin hyvin, siinä myös aivoille mahdollistui pieniä lepohetkiä. Remontin tiimellyksessä en edes ehtinyt kaivata päiväunille. Ai että, miten nautinnollista oli esimerkiksi ruuvata vaneria lattiaan tai koolauksia kattoon. Sellainen mekaaninen toisto, ilman turhaa päänvaivaamista. Ihan parasta meditaatiota! Ja kun vielä näki tekemänsä työn jäljen ja sai asioita valmiiksi, niin voila!

Kyllä sitä ihminen vain näemmän tarvitsee kokemuksia siitä, että työt tulevat tekemällä valmiiksi, eivätkä tulokset ole pelkän arvailun varassa. Akateemiselle asiantuntijatyöläiselle nämä asiat eivät ole aina suinkaan olleet mitään itsestäänselvyyksiä.

Viime vuosi oli taas itselleni osoitus siitä, että vaikka henkisiä, fyysisiä ja taloudellisia haasteita ei puuttunut, niin aina sitä vain jotenkin selviää. Ja oikeasti, paljonhan sitä sai lopulta aikaan ja oppi uusia asioita. Ainakin resursseihin nähden.

En silti halua ihan heti perään kokea toista samanmoista vuotta. Yksi remontti olisi kyllä agendalla, mutta se pitää suunnitella entistäkin tarkemmin, jos sen toteutan. Pidänkin suunnitelmat ja tavoitteet tälle vuodelle varsin hillittyinä. Vapaampi vuosi 2020, tervetuloa!

Opit vuodelta 2019 koottuna:

  • Uskalla luopua, päästää irti ja mennä eteenpäin
  • Selviät isoistakin haasteista ja projekteista, kun tiedät, että ne ovat väliaikaisia
  • Myyntiremonteissa pintaremontti todennäköisesti kannattaa, laajempi ja kalliimpi ei välttämättä niinkään
  • Panosta balanssiin ja etsi vastapainoa sille, mikä väsyttää, jumittaa, puuduttaa
  • Tee jotain sellaista, joka tulee tekemällä valmiiksi
  • Rimaa voi toisinaan myös laskea ja itseltään vaatia himpun vähemmän
  • Opit kaikesta, etenkin niistä asioista, jotka menevät muutoin kuin suunnitelmien mukaan
  • Oppiminen ei tapahdu aina ilmaiseksi, siksi “oppirahat”
  • Varaudu taloudellisesti siihen, että voit myös levätä tai että budjetti ylittyy
  • Fiilistele sitä palkintoa, mikä odottaa kun työt on viimein tehty
  • “Things are always working out for you”
Meressä viimeinkin!

(Visited 989 times, 1 visits today)

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.