Tällä palstalla lukijat kertovat omia vapaustarinoitaan. Tämä on Marja Simosen tarina.

Minusta tuli yrittäjä vapauden takia. En tavoitellut rikkauksia, vaan vapautta määrätä omista aikatauluistani, työtehtävistäni ja fyysisestä sijainnistani.

Mistä halusin pois?

Etsin pitkään omaa paikkaani työelämässä. Löysin enimmäkseen keikkatöitä, lähinnä kaupan alalta. Yksi iso syy pätkätöihin oli se, että minulla oli aina jokin pidempi reissu suunnitteilla. Kukapa minut olisikaan halunnut palkata, kun toinen jalka oli koko ajan oven välissä.

Toimeentulon epävarmuus ja työkeikkojen epäsäännöllisyys kieltämättä harmittivat, mutta ensisijaisesti halusin pois töistä, joita piti tehdä tietyssä paikassa tiettyyn kellonaikaan.

Kun ikää tuli lisää, aloin väsyä myös asiakaspalvelutyöhön. Haaveilin siitä, millaista olisi viettää työpäivä joutumatta kohtaamaan yhtään ihmistä. Unelmissani saisin olla koko päivän hipihiljaa korkeintaan radio seuranani.

Mitä valintoja ja ratkaisuja tein?

Matkani vapauteen alkoi 12.12.2013, kun 23-vuotias minäni irtisanoutui toistaiseksi voimassa olevasta työsuhteesta kaupan alalla. (Huomasin tätä kirjoittaessani, että tästä on nyt kymmenen vuotta.)

Irtisanouduin, vaikka minulla ei ollut mitään pitkän tähtäimen suunnitelmaa tai säästöjä noin. 2000 euroa enempää. Olin juuri saanut graduni valmiiksi ja olin kai siksi niin voimieni tunnossa.

Nyt minulla oli mahdollisuus lähteä Uuteen-Seelantiin työskennelläkseni siellä tovin Working Holiday -viisumilla, mutta sattuman oikusta päädyinkin matkustamaan maitse Kiinaan. Siihen matkaan se parin tonnin säästösumma sitten hupenikin.

Palattuani Suomeen tein pätkätöitä ympäri pääkaupunkiseutua tasan 3 vuoden ajan. Vuonna 2017 muutin Itä-Suomeen, missä oman alan töistä oli turha haaveillakaan. Aloin ensimmäistä kertaa miettiä vakavissani yrittäjyyttä.

Olin kartellut ajatusta yrittäjyydestä tulojen epävarmuuden takia, mutta kun tarkastelin siinä vaiheessa 13 vuotta kestänyttä työuraani, ei sitä voinut kovin varmapohjaiseksi luonnehtia.

Mietin asiaa muutaman päivän. Sain tarvittavaa neuvontaa ja aloin laskuttaa kirjoitustöistä ensin kevytyrittäjänä ja sitten “oikeana” yrittäjänä. Asiaa vauhditti se, että ensimmäinen taho, jolle tekstejäni tarjosin, oli valmis pitkäaikaiseen sopimukseen.

Olin aina pitänyt kirjoittamisesta. Kun näytti siltä, että voisin elättää itseni kirjoittamalla, päätin yrittää. Olen sittemmin saanut tuottaa hyvin erilaisia tekstejä erilaisiin medioihin.

Joissain teksteissä olen voinut hyödyntää antropologian opintojani. Hyödyllisemmäksi olen kuitenkin kokenut suorittamani viestinnän sivuainekokonaisuuden.

Missä vaiheessa matkani vapauteen on?

Tässä vaiheessa olen toiminut yrittäjänä kohta kuuden vuoden ajan.

Muistan vielä, miten onnellinen olin otettuani ratkaisevan askeleen ja perustettuani yrityksen. Olen kiitollinen siitä, että osaamiselleni oli kysyntää heti alusta pitäen. Tilauksia riitti myös koronan aikaan.

Yritykseni ensimmäisinä vuosina otin kaiken irti ajasta ja paikasta riippumattomasta työnteosta.  Minusta tuli diginomadi, joka teki töitä eri maista käsin.

Minulla on ollut tilapäinen etätoimisto Israelissa, Indonesiassa, Espanjassa ja Ugandassa.

Oma suosikkini näistä on ehdottomasti Indonesia tai tarkemmin ottaen Bali. Löysin sieltä kerrassaan viehättävän pikkuhotellin, mistä käsin oli mukava tehdä työtä. Majapaikka oli lähellä merta, eikä hotellihuoneen ovelta ollut kuin muutama askel katukeittiöön lounastamaan.

Haastavimmaksi työskentely osoittautui Ugandassa. Kampalan liikennejärjestelyillä – vai pitäisikö sanoa niiden puutteella – oli osuutensa asiassa, samoin sairastumisellani. malariaan.

Olen tehnyt töitä myös lomilla kirjoitellen matkajuttuja esimerkiksi Bhutanista ja Marokosta.

Kun olen halunnut pitää pidemmän tauon, olen järjestänyt projektit niin, että olen voinut lähteä vaikkapa vapaaehtoistöihin Kolumbiaan tai Thaimaahan.

Korona tarkoitti matkustamisen loppumista.

Keskityin vuosina 2020–2021 vapaa-aikanani kotoiluun. Samalla tulin aloittaneeksi mehiläistarhauksen, mikä omalta osaltaan rajaa sitä, milloin voin jatkossa matkustaa. Kesäaikaan mehiläistarhaajan on nimittäin hyvä pysytellä lähellä pesiään.

Suunnittelen nyt pidempiaikaista oleskelua Intiassa tai vaihtoehtoisesti Japanissa.

Olen onnellinen siitä, ettei matkan tarvitse tarkoittaa työsuhteen päättämistä ja tulovirtojen katkeamista. Työt kulkevat mukanani selkärepussa. Jos minun pitää matkustaa viikolla, voin kuroa menetetyt sanamäärät kiinni seuraavana viikonloppuna.

Asiakkaani eivät ehkä edes huomaa minun vaihtaneen mannerta (ellen sitten unohda aikaeroa ja tavoittele heitä väärään aikaan).

Mitä haasteita ja ongelmia?

Ajasta ja paikasta riippumatonta työtä tekevän yksinyrittäjän suurin haaste on nähdäkseni löytää sopiva työskentelypiste.

Se, että hotellihuoneessa pitäisi olla työpöytä, ei läheskään aina tarkoita sitä, että siellä oikeasti olisi työpöytä.

Jos huoneessa on jonkinlainen pöytä, se ei välttämättä ole erityisen ergonominen tai riittävän suuri. Huonossa asennossa työskenteleminen kostautuu välittömästi erilaisina kipuina ja puutumisina.

Se, että hotellissa on wifi, ei vielä tarkoita sitä, että wifi toimisi tai että se olisi ilmainen.

Onneksi coworking-tilat ovat yleistyneet. Ne tarjoavat toimivat puitteet diginomadeille.

Koska matkani suuntautuvat usein Afrikkaan tai Aasiaan, olen kohdannut myös terveyshuolia. Malariaan olen onneksi sairastunut vain kerran. Vatsataudit ovat tutumpi ongelma.

Mitä seuraavaksi?

Matkustin niin paljon maailmalla ennen koronaa, että minulla on jäljellä enää muutama maa, missä haluan käydä. Niitä ovat jo mainitsemani Intia ja Japani sekä Egypti ja Islanti. Näkisin voivani työskennellä kustakin maasta käsin samalla, kun tutustun niiden luontoon ja kulttuuriin.

Matkustaminen on jälleen mahdollista, mutta olen alkanut potea huonoa omaatuntoa tekemieni lentomatkojen takia. Pyrin nykyään matkustamaan harvemmin, mutta viettämään kohteessa pidemmän aikaa kerralla.

Minulla ei ole kiirettä toteuttaa matkojani mainitsemiini maihin. Luotan siihen, että ovi esimerkiksi Intiaan avautuu, kun on sen aika.

Huomaamattani olen alkanut kasvattaa juuria tähän maahan ja tälle maatilkulle, jolle olen perustanut Suomen-kotini.

Mitä on todellinen vapaus?

Näihin vuosiin asti todellinen vapaus on edustanut minulle vapautta tulla ja mennä mieleni mukaan.

Olen kiitollinen puolisostani, jolla ei ole tarvetta hallita minua ja tekemisiäni. Olemme löytäneet kompromissiratkaisuja jatkuvan matkustamisen ja paikoillaan olon välille.

Olen aina suhtautunut kaikkeen omistamaani siten kuin se olisi minulla vain väliaikaisesti. Kaiken on pitänyt olla vaihdettavissa helposti rahaksi. Toinen tavoitteeni on ollut pitää tavaran määrä minimissä huolehtien samalla siitä, että tärkein omaisuus on helposti kerättävissä nopeaa lähtöä varten.

Kolmen vuosikymmenen mittaan omaisuutta on kuitenkin päässyt kertymään. Meillä on omakotitalo, volkkari ja erehdyttävästi kultaiseltanoutajalta näyttävä koira.

Olen kiintynyt niihin kaikkiin, enkä halua uhrata niitä lähteäkseni lopullisesti Suomesta.

Puolisoni ansiosta minulla on Suomen-koti, mihin palata reissuiltani. Toistaiseksi minulla on siis ollut mahdollisuus elää todeksi konseptiani todellisesta vapaudesta.

Todellinen vapaus on subjektiivinen käsite

Aika näyttää, muuttuuko käsitykseni todellisesta vapaudesta. Olen joka tapauksessa pohtinut sitä paljon viime aikoina. Siihen johti löytämäni reissupäiväkirja interrail-matkalta vuodelta 2008.

Tuolloin Pariisissa tapaamani saksalaistyttö kertoi minulle todellisen vapauden olevan omana itsenä olemista kotona läheisten ihmisten kanssa.

Vierailin viime kesänä nunnaluostarissa, jossa minulle esitettiin ajatus siitä, että todellinen vapaus saavutetaan alistumalla kuuliaisesti Jumalan ja luostarin johtajan tahtoon. Näin voi elää “autuaassa huolettomuudessa”.

Viimeksi lukemassani kirjassa Tyttö ja teeseremonia Noriko Morishita kirjoitti, että todellinen vapaus on vapautta ymmärtää asiat omalla tavallaan ja kasvaa omassa tahdissaan. Se on myös vapautta ajatella, kokea ja aistia – siis elää itselleen parhaiten soveltuvalla tavalla.

Yhdessä elämänvaiheessa sitä saattaa janota jännitystä, vaihtelua ja seikkailua. Myöhemmin saattaakin alkaa kaivata turvallisuutta, pysyvyyttä ja ennalta-arvattavuutta.

Nuorempana olisin kutsunut sitä keski-ikäistymiseksi, ehkä jopa tylsistymiseksi. Nyt toivon vapautuvani tarpeesta tuomita kenenkään elämänvalintoja. Kukin etsiköön todellisen vapauden sieltä, mistä se kulloisessakin elämänvaiheessa tuntuu löytyvän.

Vinkkini muille

Olen tehnyt elämässäni huonoja, mutta myös joitain hyviä valintoja. Uutin niistä kaksi vinkkiä tämän artikkelin mahdollisille lukijoille.

Ensimmäinen on se, ettei vapauden tarvitse tarkoittaa yksinäisyyttä. En ole panostanut ihmissuhteisiini, koska olen halunnut olla vapaa senkaltaisista velvoitteista. Tässä tunnustan tehneeni virheen.

Toinen vinkkini on se, minkä kuulin aikoinaan lukiolaisena vierailevan puhujan suusta. Hän tarjosi meille elämän evääksi kolmea sanaa Mikko Kuustosen Kun aika on -biisistä: “ole rauhassa levoton”.

Ne sanat ovat lohduttaneet, kun olen kipuillut etsiessäni omaa paikkaani. Ne ovat muistuttaneet siitä, ettei ole tiettyä ikää, jolloin elämän pitää olla “valmis”.

Vapaa ihminen ei vertaa itseään muihin vaan korkeintaan entiseen itseensä. Sitä saa olla levoton ja keskeneräinen.

Mitä jos todellinen vapaus onkin juuri elämän keskeneräisyyden hyväksymistä?

Kirjoittajasta

Kirjoittaja on kirjoittamisella työllistyvä, sitä rakastava ja siitä untakin näkevä Marja Simonen.

Hänen tekstejään löytyy myös blogista www.kultainto.com ja Instagramista @kultaintoblogi

Kuvat: Marja Simonen

Kiitos Marja tarinasi jakamisesta!

---

Haluaisitko sinä jakaa oman vapaustarinasi! Katso ohjeet täältä!